Hae tästä blogista

22.4.2012

Aurinkomieli

"She was the sun" Him - The funeral of hearts


Kevät on mun lempivuodenaika. Se on kaiken uuden alku, ajattelen edelleen niin. Tarkkailen lumitilannetta, kuinka se sulaa päivä päivältä vähemmäksi paljastaen viimein kuivan asvaltin ja nurmikon. Rakastan fiilistä, kun pyöräilee ekan kerran keväällä ja tuntee tietynlaisen vapauden. Ja ilmavirran hiuksissa. Mulla on ikävä Haapaveelle unohtunutta, natisevaa mummopyörääni, jonka punanen ja musta maali rapisee hiljalleen pois. Tahtoisin tuunata sen uudelleen, leikkiä Anu Harkkia.
Kevät muuttaa ihmisiin asumaan ja sen huomaa positiivisuutena ja pirteytenä. Jotain tällaista kirjoitin sanomalehden kolumniinikin helmikuussa.
Jos olisin lintu, laulaisin värikkäitä seremonioita auringonvaloa pyrstösulissa. Silloin yksin iloitseminen väkijoukossa ois normaalia.

Mutta missä on mun ihmiset? En edelleenkään tunne juuri ketään täällä Oulaisissa, ja oon kauppareissuistakin ilonen siksi, että se on syy olla ihmisten keskellä. Miksi sen pitäis aina olla minä, joka käy kylässä? Siksikö, että Oulainen ei ole suuri ja mahtava city pullollaan jännittävää nähtävää?

Mun pitäis ottaa tatska, joka kertoo ristiriitaisuudesta. Koska elämä on sitä, ihmiset on sitä. Minäkin, vaikka en aina tahtois myöntää. Oon kehittänyt oman moton: "Ihminen on hiomaton timantti, epätäydellisyydessään täydellinen."

"Aurinko ja kuu, minä ole se aurinko." Tatuointi 12.12.-08

PS. Jos tiedätte biisejä joissa auringolle annetaan erityinen merkitys, kertokaa mulle :>

12.4.2012

Kiva torstai

"Sinä heinillä tanssiva tähkäpää"
Aurinko laskee 23.4.2009


Yksi missio on toteutettu: sain vaalean sävyn takas päähän. Jännä taas verrata edelliseen väriin, joka näyttää nyt hyvinki punertavalta. Tarvitsin tämän lopputuloksen saamiseen vain kaksi värinpoistokertaa. Värinä Loréalin uusi sävy "keskivaalea tuhka".
Löysin tämän soman tyynyn tutkimusmatkaltani Tiimarista (vihreä on todella mun lempiväri, asuntoni kertoo sen).
Tiimarista ostin myös läjän askartelumatskua korttientekoa varten: korttipohjia, käsintehtyä paperia, kuviopaperia, tarroja ja liimaa. Taustalla siksak-mallinen hylly odottaa seinälle pääsyä...
Täytyy mainita vielä nämä ilon aiheet, eli atk-tuoli sekä pöytä, jotka hankin Facebookin myydään/ostetaan- palstalta. Uuden veroisen tuolin sain ilmaiseksi ja koululaisen käytössä olleen pöydän 10e:lla. Kätevää! Nyt loppui ruokapöydällä datailu.

6.4.2012

Jee

"Hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta"
Tiktak - Heilutaan


Vietin hauskan illan, kun mm. näin Kissojen valtakunta- leffan ja sain viimein keikkajulisteen omaksi (Medusasta) :) Se on osoitus siitä, että asioita voi saada kun vaan kehtaa kysyä. En oo aiemmin menny niin myöhään baariin, et ois enää 45min auki. Mua kutsuttiin taas peikkotytöksi, siitä onkin aikaa :>

4.4.2012

Runo huhtikuulle

Aamukasteessa
Pienellä tytöllä on eniten unelmia
Hän tietää,
että perhosetkin kertovat satuja
Mutta niitä ei saa kuulla kuka tahansa,
vain aamukasteen lapsi tietää omansa

- Valoisa 3.8.2009


PS. Kävin eilen ekalla kevätlenkillä. Junaraiteen viereinen pururata ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto siihen, koska se oli aivan rosoinen. Vielä ruoho vilkkuu alta, mutta miten pian?

29.3.2012

Eeliksen kanssa ulkona

"Huomenta peittoni, minut peittelit hyvin taas"
Dingo -Jokainen aamu



Huomenta. *Hieroo silmiään* Halusin ilmoittaa, että Eelikselle on viimein hankittu paljon odotetut valjaat. Applause! Ekaa kertaa kokeillessani valjaita E:lle se tuli aivan hulluksi. Kun kuului napsahus ja se tajus olevansa jossain kiinni, se alkoi hypellä vimmatusti. Näiden ekojen valjaiden osoittautuessa pieniksi oli kiva, että sain vaihtaa ne toisiin. Haapaveen eläinkaupassa suositeltiin seuraavaksi Topcanis-merkkisiä valjaita, ja kaveriksi ostettiin saman merkkinen hihna, joka on 1,2m:n mittainen ja joustava.
Koska mun ei oo tarvinnu ennen käyttää kissaa ulkona, valjaat on ollu blonditesti :D Värkkään ja värkkään ja ihmettelen, miten päin ne tulee.

Tänä aamuna poika herätti mut jo aamuviideltä ja osoitti eteisen kaapin liukuovea aukomalla haluavansa huomiota. Siinä silitellessäni ajattelin kokeilla valjaiden laittoa. Eelis oli ihan rauhallisena ja sain valjaat pudoteltua, joten kissan osalta ei ollu ongelmaa tällä kertaa. Ongelma oli mun suuresti luotetussa naisen logiikassa, myönnän sen. No, eihän kisu älyttömästi tykänny vieläkään ko. uudesta asiasta ja koitti taas luikkia piiloon, ennen kuin sain hihnan paikalleen.

Mutta kuinkas sitten kävikään! Silmieni pysyessä jo auki päätin olla rohkea ja vein pojan ulos. Tämä suuria, äkkinäisiä ääniä säikkyvä kisu tuntui keskittyvän itekin, kun vein sen vähän kaikuvaan rappuun ja kun ulko-ovi paukahti painollaan kiinni. Laskin pojan maahan ja se keskittyi enemmän äänimaailmaan kuin hajuihin. Se ei ihan heti hoksannut, että rapiseva ääni johtui kävelystäni vähän rosoisella pihalla, ja katteli korvat suurina ympärilleen. Siinä meni muutama auto pihan ohi Halpa-Hallille ja Ojalle päin, ja lopuksi vielä kuultiin, kun yksi tyyppi kiirehti vetolaukkuineen junaan. Ei siis hassumpi ajankohta kisun ensiaskeleille Oulaisten maaperällä, kun niin rauhallista oli :) Oon hirmu ilonen, ettei Eelis oo pistäny isommin vastaan, vaan on luottanu mammaansa.

Väyy, mikäs tämä on?


25.3.2012

Tervetuloa, kesäaika!

Viestintuoja
Istahdan alas,
kuin hegästynyt tekee viestin tuodessaan
Jos päivä on huono,
niin muistathan tän:
älä ammu viestintuojaa

Mut nyt tällä kertaa hän sanoo:
Sä voit parvekkeesi avata,
kesäaika koittanut on,
Joutsenet laulaa taas
matkallaan kotiin

Hyvää kesän odotusta,
hyvää luonnon tuoksua pian
Hyvää henkeä välille ihmisten
Katsomme eteenpäin,
luovumme ja tahdomme lisää

Hän on nälkäinen,
viestintuojamme kuolematon
Vesi virkistää kurkkua kuivaa
Pian hän nousee ja nyökyttelee,
moneen oveen illan mittaan kolkuttaa

Tuuletan huoneeni,
tuuletan minut
Hyvää kaiken uuden alkua
- Valoisa 25.3.2012 


24.3.2012

Scarlett Johansson

"Koko maailma mua katselee" Jenni Vartiainen - Nettiin


Kuva: movies.nytimes.com
 Jos ette tienneet, Scarlett Johansson on mun julkkisihastus. Se on Joss Stonen ja Jenni Vartiaisen ohella kauniimpia (julkkis)naisia. Löysin Scarlettin Vicky Cristina Barcelona- elokuvan kautta. Ja tää leffahan on myös mun lemppari. Mua on vähän kaduttanu, että ostin ton leffan lahjaksi exälle sen sijaan, että oisin tutustuttanu sen siihen ja pitäny itellä. Viimeisin kerta kun näin kyseisen leffan oli just exän kans ja se ei oikein ymmärtäny sen kerrontatapaa. En kuitenkaan viitsiny selittää, koska jokaisen pitäis löytää leffan juju itse, ja ne omat suosikkikohtaukset.

Eilen tulin ajatelleeksi, että tahdon kämppäni seinälle jonkun suuren julisteen. Sellaisen kunnollisen, ei mitään vanhaa Mix-lehdestä repäistyä. Oon tyytyväinen PosterPleasen Ville-tauluuni, joten meinasin ensin tilata sieltä (ladata kuva järjestelmään ja nopea postitus). Mutta sitten mieleeni tuli ebay. En oo koskaan käyttänyt ebaytä, vaan kuullut joidenkin tuttavien käyttävän. Rekisteröidyin sivustolle tänä yönä ja pistin hakusanaksi "Vicky Cristina Barcelona" ja se jälkeen "Scarlett Johansson". Nyt mä oon kuitenkin pulassa: Scarlettista on vaikka kuin paljon kuvia ja julisteita siellä, joten mulla menee kauan ennen kuin saan valkattua niistä parhaat. Aattelin pistää tilaukseen muutaman mustavalkoisen, heti kun tajuan miten PayPal toimii.
Millaisia kokemuksia lukijoilla on ebaystä?
Kuva: http://viewitem.eim.ebay.fi/Scarlett-Johansson-Glossy-Photo-44/160652954748/item