Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppis. Näytä kaikki tekstit

9.6.2019

Vappua helluntaina

Löysin itseni Ympyrätalon jäätelöaltaalta klo 15. En valehtele jos kerron, että altaassa oli vain pari uutuuspuikkoa sekä muutama proteiinipikari. Ostin pikarin, ja sehän olikin yllättävän hyvää ollaakseen niin "terveellinen".
Ihan kiva juttu siis, mutta jäätelön mukana ei tullutkaan lusikkaa. Katsahdin ympärilleni, ja revin pikarin kannesta palan. Sain sen avulla pieniä paloja suklaajäätelöä suuhun. Tällä kerralla jäden olisi suonut sulavan nopeasti, koska pahvinpalalla ei saanut leikattua kovempia, karamellinmakuisia kohtia keskeltä.
Heitin osittain syödyn jäätelöpikarin roskikseen, ja kiersin toiselle laidalle. Istahdin penkille, jolla istui takkiin sonnustautunut mummeli. Avatessani kirjani, Annett Gröchnerin Vappuaaton, mun ois tehnyt mieli kysäistä mummelilta, mitä se oli lukemassa. En osannut tehdä sitä. Pohdin, miksi se oli ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Tokoinrannassa tuuli, mutta pääsin kahden luvun verran eteenpäin 500-sivuisessa kirjassa.

Kirpputori Aarteet kiertoon, Porthaninkatu 6

Porthaninkadulla oli kirpputori auki. Pistin pääni sisään ja huikkasin: "Onkohan täällä kirjoja?" Kirpparinpitäjä kehotti iloisesti tutkimaan peräseinän kirjahyllyä.
Kävin kaiken läpi, hyllyn ja sen edessä olevan korin. Pidin kädessäni milloin Anna-Leena Härköstä (sitä kirjaa, jonka olin jo kertaalleen ostanut kirpputorilta kovakantisena, mutta jättänyt kesken, koska siinä puhuttiin kissanpentujen hukuttamisesta) milloin Katja Kallion Sooloilua -hömppistä, josta tehdyn elokuvan oon nähnyt useaan kertaan.
Päädyin Tuija Lehtisen Sara ja levottomat jalat -nuortenkirjaan. Löytö oli mulle todellinen onnenkantamoinen, koska mulla on kesän tavoitteena lukea teini-iän suosikkikirjoja, ja nimen omaan tätä Saraa en oo löytänyt kirjastoista.
Kirpparin nainen kertoi toiselle asiakkaalle, ettei tänään ollut tarkoitus pitää putiikkia auki ollenkaan, "Mutta samapa tuo on pitää sen aikaa, kun haen täältä joitakin tavaroita."
Ajattelin miten kivaa ois sanoa, että mulla on vakkarikirppis. Sellainen jopa, josta tekee kirjalöytöjä.

Karhupuisto

Kallion kirjasto ei ollut auki. Ei näin sunnuntaina. Sitä paitsi: Miten kännykkää tasatunnein näpräävänä en ollut huomannut, että on helluntai?
Kirjaston edessä kävin lyhyen dialogin erään naisoletetun kanssa: todettiin yhteen ääneen, että kirjastolla ei ole palautusluukkua. Olin turhaan kantanut repussani kolmea luettua romaania.

Luin Vappuaattoa Alli Tryggin puistossa varjopaikalla siihen asti, että jonkun miesoletetun polttama pilvi alkoi haista nenään. Olin vasta iloinnut siitä, että alakerran naapurin pilvenkäry oli vähentynyt.
Siinä välissä kuuntelin toiselta penkiltä kantautuvaa musiikkia ja naisen heleää laulua. Nainen huomasi mut: "Hei kuule, poltatko sä?" "Mulla ei oo tulta eikä tupakkaa", vastasin. "Okein, no oisko sulla pahvia?" Pahvia? Olihan mulla hetki sitten jäätelöpikarin roskia, mutta mistä minä tiedän, jos "pahvi" tarkoittaa katukielellä aivan jotain muuta.

26.10.2016

Blogiviikko, keskiviikko: Lokakuun suosikit

Sain Minnalta idean kertoa tässä kuussa ihastuttaneista asioista :)

- Aloitan HoviHerkun vegehampparilla, joka taisi päästä kuvaan jo täytettynä. Oon ostanut niitä siihen nähden useasti, että vastahan ne ilmestyivät kauppoihin.

- Löysin sattumalta vegaanista Ichoc-suklaata hyvinvarustetusta ruokakaupasta. Pakkohan se oli ostaa pari levyä kokeeksi, enkä pettynyt. Suklaat maistuvat astetta tuhdimmilta kuin Fazer-merkkiset, ja auttavat näin munkin makeanhimoon nopeammin.


- Viimeisin kirppariostos on Anja Snellmanin runokirja Öisin olemme samanlaisia. Se oli hyväkuntoinen ja puhdas, 4e.


- Viimeisimmäksi jätin parhaan jutun, joka on Burton-merkkinen ruutupaita. Näin Kampissa merkkivaatealen, jonne syöksyin puhtaasta mielenkiinnosta. Eipä aikaakaan, kun olin sovittamassa tätä paitaa ja tykästymässä toden teolla, koska juuri tämän tyyppistä paksumpaa ruutupaitaa oon etsinyt. Mustiin farkkuihin yhdistettynä ihan super.






2.6.2013

Ostoksia, musaa, rauhoittumista

"It's a brave new world from the last to the first"
Thirty seconds to Mars - This is war

Tykkään siitä, että joka viikonlopulle löytyy helposti jotain hauskaa puuhailtavaa. Tämän kevät-kesän aikana oon käynyt jo Suomenlinnassa, rymynnyt Espoossa vappuaattona, syönyt thai-ruokaa ekoja kertoja, viettänyt ystävän kaksipäiväisiä tupareita, kätellyt uusia tuttavia, ja tajunnut, että oon kuvitellut vesipelkoni suuremmaksi kuin se onkaan.

Perjantai

Ystävä oli sanonut haluavansa näyttää mulle pääkaupungin kaunista ja rauhallista luonnonmaisemaa, ja nyt odotukseni palkittiin. Toisin sanoen, lähdettiin kävelemään Pihlajamäeltä Haltialan luonnonsuojelualeelle päin. Kylläpä siinä sielu lepäsi ihastellessa auringonsäteiden kirkastamaa maastoa. Välillä mentiin kesämökkialueen läpi ja sitten nähtiin pari uimarantaa laitureineen. Oli toukokuun viimeinen päivä, täydellinen ulkoilmasta nauttimiseen.
Määränpäässä maatilan eläimiä käyskenteli aitauksissaan. Maalaismaisemaa Helsingissä, tämän halusin ehdottomasti kokea.

 

Lammasvauvojakin söpömpää oli, miten innokkaasti pikkutytöt halusi syöttää niitä.

 Matkalla kuljettiin erilaisia polkuja. Käytiin hyviä, syviäkin keskusteluja...

 ...ja tämän infon vieressä istahdettiin syömään eväitä. Oli tullut jo ilta, hyttysiä kertyi vesistölle.
Kiitos vielä kokemuksesta! Niin, ja kilometrejä kertyi lopulta Vantaan rajalle asti. Paluu taitettiinkin bussilla, koska väsy alkoi jo vähän painaa, ja jalatkin tuntui suht raskailta.

Lauantai

Seuraava päivä oli täysin vastakohtainen edelliselle. Tapasin Tähtitytön Hakaniemen torilla, jonka kupeesta lähti ilmaisbussi Ikeaan. Perillä oltiin jo noin 20 minuutissa. Tähtitytön suosituksesta käytiin ekaksi kiertämässä suuri kirppis, jossa vierähti lähes pari tuntia.

Saaliikseni päätyivät mm. kuvan paita sekä hellesäätä helpottava viuhka...

 ...ja kissat riemastuivat suuresti 10e maksaneesta pörrömatosta.

Ikeasta kahmaisin mukaan käyttötavaraa. Puhuttiin jo uudesta reissusta tuonne, koska nyt aika ei riittänyt ihan koko tavaratalon penkomiseen. Mulla ois suuri tarve jonkinlaiselle hyllytasolle, parille valaisimelle ja siistille taululle, jonka ripustaisin sängyn yläpuolelle.

Liitua Perhonkadulla.
Kissojen matolla pyörimistä hymyiltyäni näin vielä yhtä kaveria. Harhailtiin Töölön seudulle Darkside Clubiin, jossa ilta oli omistettu drum´n bassille. Isoveli kävi moikkaamassa soittamisensa välissä.
Puoli kolmen aikaan yöllä lähdettiin kaverin kanssa valumaan keskustaan. Yöpalaksi kasvisburger sekä pohdintaa elämän suurista kysymyksistä. Kallion puistossa keinuttiin ja kuunneltiin yön ääniä, käveltiin lisää. Kellon ollessa jotain seitsemän seisahdettiin Linnanmäen edustalla, jatkettiin Sörnäisiin. Kaverini otti metron kotiin, ja minä avasin oveni kahdeksalta. Olin aivan puhki, mutta jälleen paria elämänviisautta rikkaampi.

13.12.2011

Sähellyspäivä

"It's just another story caught up in another photograph I found."
Jamie Cullum - Photograph



Ei meinaa tulla kirjottamisesta mitään, kun pitää tehä kaikkea samanaikaisesti :< Uutta profiilikuvaa kolmelle eri sivustolle, mesessä höpöttää. Ja biisitkin vaan vaihtuu. En osaa enää keskittyä yhteen asiaan netissä ollessa.
Mulla on ollu sähellyspäivä. Lähin aamulla töihin, niin siellähän tuiskutti lunta suoraan naamaan. Kerkesin käsitellä vaan joitakin kuvia, kun lähdin kotiin pahan olon vuoksi.

Jos ei joku vielä tienny, niin vihaan lunta! Se ei oo enää ok siinä vaiheessa, kun kävely muuttuu hitaaksi rämpimiseksi. Ekat lipat vedin mustalla jäällä, kun uus lumi oli just hennosti satanu päälle. Toisena päivänä jalka liiras pitkästi niin, että säikähin ja pääs kunnon ärräpää. Vastaan tullut ukkeli säikähti myös. Niin ja lumiauran alle oon meinannu taas jäädä...

Ootan perjantaita, jolloin aloitan joululoman :) Meen Ollalaan koko loman ajaksi, sehän kestää siis 10 päivää. On ollu ilo kuulla, että tänä vuonna koko perhe on messissä. On harvinaista, että ollaan saman pöydän ääressä. Oon myös helpottunu, ettei siitä tuu karppausjoulua! Oon ainut perheessä, joka ei oo karppausta kokeillu, eikä se kyllä soveltuiskaan, ku muutenki nirsoilen ruuan kans.

Tässä on viimeisin korttini ulkomailta...

...viimeisimmät löytöni 4H:n kierrätyskeskuksesta...
...sydänkuva...
...ja asia, jolle nauroin.



21.8.2011

Ain´t no big deal, it´s innocent

Pääsin perjantaina Ouluun opiskelukaverin kyydillä. Se tulee vähän halvemmaksi, kuin jos kulkis bussilla (sitä paitsi bussiaikataulut on tosi kököt tuolla välillä). Jäin juna-asemalla kyydistä mutta empäs osannukaan siitä Tuiraan :D meikä käveli turhia kilometrejä ettien tutun näkösiä teitä. Jep, tää on niin tätä, mun suuntavaisto (tulevaa varten muistutukseksi: ensin tien yli, sitten käänny vasemmalle). 
Mun jalkoihin sattui jo, mutta kipu unohtui, kun kierreltiin kirpparilla. Tiina on niin hyvä vitsailemaan että mikä sopis mulle :D esim. yhessä pöydässä näytti olevan pelkkää bling blingiä. Hyi, en laittais paljettipaitaa päälle, enhän ole diskopallo. Saldoksi kertyi pari toppia ja t-paitaa, housut (jesss!), muutama postikortti sekä rusetti hiuksiin.
Törsääjällä kertyy kuitteja ja pikkukolikoita lompakkoon.
Samalla reissulla päätettiin käydä syömässä. Mä olin jo jonkun aikaa haaveillu, että saisin tarjota Tiinalle ravintolaruokaa, ja toteutettiin se Rossossa. Otin alkuun salaatin, pääruuaksi tomaattikeiton leivällä, ja jälkkäriksi Sonata-nimisen annoksen, jossa oli raikasta jäätelöä, ananasta ja marjakastiketta. Olin todellakin ihan mielissään :) Ruoka maistui ja palvelukin oli erinomaista. Vähän piti sulatella, että jaksoi taas kävellä.
Seppälässä oli sopivasti huippualennuksia, ja sieltä tarttui mukaan alusvaatteita ja sukkahousut (!).

Saatiin kutsu illanviettoon. Aloteltiin Tuirassa sangrialla, ja mä mallailin uusista vaatteista illaksi kokonaisuuden. Hiukset ei meinannu asettua, mutta Tiina laittoi mulle vähän meikkiä. Helposti jää muille tytöille toiseksi tuossa tälläytymisessä :> En tosiaan muista ekan baarin nimeä, seurasin vaan muita. Siellä tuli kuultua Aikuinen nainen karaokessa, kuinkas ollakaan. Jalat vähä haki rytmiä musiikista, mutta lopulta heiluin seurueen mukana tanssilattian puolella. Jatkoin Tiinan kans Becksuun, jossa seinillä on japanilaisia tauluja. Joskus kolmen jälkeen koitettiin päästä takas Tuiraan liftaamalla, mutta eihän siinä menny kuin takseja. Liftaus = ei vielä koettu.

14.8.2011

Poika saunoo, tyttö leipoo

Päivän eka tärkeä juttu oli käydä kaupassa iltaa varten. Ostoslistalla oli makkaraa, pihvejä, kanaa, salaattivärkkejä ja mulle kasviksia. Kierrätyskeskuksesta löytyi etsimäni toppi.

Liisan kans leivoin marjapiirakan Valion ohjeilla. Aika hieno fiilis, että sitäkin tuli tehtyä pitkästä aikaa. Oltiin hyviä!


Illalla saatiin vieraita, joista yksi oli hymyileva Peku. Se seurasi vierestä...

...kun pelattiin hauskaa mölkkyä...
...ja grillattiin. Juho ja Hanna oli tuonu vaahtokarkkeja, joita paahdettiin. Aina hyvää :)

Päivällä oli lämmin, mutta illalla tosi kylmä jo. Horsmatkin pellon reunalla tietää syksyn tulleen.
Lisäksi alotin pakkaamisen asuntolaan muuttoa varten ja pesin vaatteita ja peitteitä. Toivon, että ikävä autotallin haju lähti niistä.

12.8.2011

Yo, people go through countryside

Ajelupäivä #2 Fanun ja Liisan kans.
Ekaksi suunnattiin Oulaisiin, jossa putsattiin Raviskan kämppä. Oottelen takuuvuokrarahoja takasin.

Sitten jatkettiin Nivalaan, jossa moikattiin Juhoa ja Hannaa. Tässä niiden nuorin perheenjäsen Pumpuli, jota ihasteltiin kovasti. Se vaan nukkui eikä juuri häiriintynyt kenestäkään.



Kahvipöydässä vitsailtiin, kuten veljillä on tapana. Parapähkinät oli kehuttuja.

Tsekattiin jälleen yks kirppari. Ihanana siskona pummin taas saadakseni hihattoman hupparin sekä neulepaidan. Thanks, bro! Arvostan sisarellista jeesimistä. Hupparin tosin kerkesin jo sotkea...
...Mamma Mian ruualla. Kasvisrulla oli tosi raikas ja hyvänmakuinen.
Marokkolaisomistajien Mamma Miassa oli taulu, jossa Tarja Halonen ja marokkolainen heebo.

Matkamusana soi De La Soulin fätit biitit.

11.8.2011

Dynamite day in a secret society

"En oo jaksanu/viittiny järkkäillä."





Maxin kans leikkiminen käy liikunnasta...
...mutta Max on voittaja!
Näin haastaavaa on laittaa ruokaa nälkäiselle kissalle, joka pukkii kuonollaan kärsimättömänä.
Käytiin kunnon kirppiskierros koluamalla kaikki Ylivieskan kirppikset. Tässä mun saldo: pari paitaa, Disco Ensemblen levy ja kortteja.

11.7.2011

Mun maanantai

Maanantait on olleet aika hyviä nyt kesällä. Ei oo töissä tökkiny ajatus kuten koulussa. Tänään pidettiin about kolme tuntia kestävä palaveri ja heti sen jälkeen kaikki lähti pitämään taukoa ja syömään. Tein puhelinhaastiksen viikonlopun konepäivistä ja havahduin, kun Laura tuli takasin mukanaan pullaa. Ei muuta kun syömään lisää :D kateltiin synttärilistoja ja otin nimiä ylös. Siinäpä mun työpäivä menikin, enkä saanu juuri merkintöjä työssäoppimispäivikseeni. Mutta raskaaksi hommaksi tota ei voi sanoa, vaikka välillä onkin ollu aivot solmussa ja luomisen tuska on kiusannu. Siihen auttaa, kun käy mutkan ulkona tai selaa toimitukseen tulleita sanomalehtiä.
Asun tässä Ravikadulla, ja viimein kävin ekaa kertaa lähellä olevassa 4H:n kierrätyskeskuksessa. Kattelin joka nurkan, astiatkin vaikka en enää niitä tartte. Vaatteet ei ollu sopivia millään lailla, ja hippihousutkin jäi henkariin. Sitten huomasin postikortit, joita aloin selata. Siellä oli pino todella vanhoja suomalaisia kortteja sekä muita löytöjä, jotka sitten vein tiskille. Se jätkä sano välittömästi että "hienot tatskat." Kysyin oisko täälä vaikka jotain alottelevia tatskaajia, nii heti kuulu että "lähin on Ylivieskassa". Niimpä niin. "Näytä noi tatskat vielä niin saat noi ilmaseks", jätkä sanoi ja mähän sitte näytin, että tällaset kissat oon viimeksi ottanu. Se kysy vielä onko mulla muita. Mä en oo törmänny täälä kovin kuvitettuihin tyyppeihin, mutta en kai mäkään mikään nähtävyys ole :D Mua nauratti koko matkan kämpille.
Täälä sitten kirjottelin viis postcrossing-korttia, enimmäismäärä mitä voi kerralla postittaa. Parissa kortissa on majakan kuva, yhdessä kukkia, yhdessä on maisema vanhasta Suomesta, ja viides on ruoka-aiheinen (just sopiva hollantilaiselle Lisannelle, joka sanoo keräilevänsä juoma- ja ruoka-aiheisia). Onneks oli jääny muutama postimerkki jemmaan, niissä on vanhoja kuvia suomalaisista bändeistä. Kirjottelin päivästäni ja kesätyöstä, lämpöennätyksestä joka mitattiin perjantaina (+29,7 astetta) ja yhteen raapustin runon englanniksi. Tuon jälkeen on kiva olo, kun tietää että korttien saajat ilahtuu. Yks niistä onkin korttien keräilijä ja omistaa jo tuhansia erilaisia kortteja.


Päivän saldo

Saadut kortit: Saksasta, Venäjältä, Valko-Venäjältä, Hollannista, Ukrainasta ja Suomen Turusta







Värikkäät tatuoinnit, kasvissyönti, kirkosta eroaminen, vesikammo, rauhallinen tarkkailijaluonne, kissahulluus ja suhde toiseen naiseen. Ne on ne aiheet, joilla mut määritellään ja joista udellaan. Siksi usein tuntuu kuin olisin tosi erikoinen, vaikka mielestäni oon kuitenkin aika "tavallinen". En ole älykäs vaan huonomuistinen, en osaa laulaa, oon perinyt huonot unenlahjat. Olen tytär ja sisko, tyttöystävä ja hajamielinen opiskelija, nimimerkillä runoileva, päivä kerrallaan elävä realisti, laiska mutta kuitenkin motivoitunut työskentelijä. Oon hidas ja mulla on huono suuntavaisto, en tykkää humalatilasta, kuuntelen bändejä jotka on radioiden soittolistoilta, tunnen turvattomuutta ukkosella. Siksikö mun täytyy niin usein selittää itseäni kuitenkin?
Positiivista ja negatiivista. Hiomaton timantti. Ihmisen summa.