Vappua helluntaina

Löysin itseni Ympyrätalon jäätelöaltaalta klo 15. En valehtele jos kerron, että altaassa oli vain pari uutuuspuikkoa sekä muutama proteiinipikari. Ostin pikarin, ja sehän olikin yllättävän hyvää ollaakseen niin "terveellinen".
Ihan kiva juttu siis, mutta jäätelön mukana ei tullutkaan lusikkaa. Katsahdin ympärilleni, ja revin pikarin kannesta palan. Sain sen avulla pieniä paloja suklaajäätelöä suuhun. Tällä kerralla jäden olisi suonut sulavan nopeasti, koska pahvinpalalla ei saanut leikattua kovempia, karamellinmakuisia kohtia keskeltä.
Heitin osittain syödyn jäätelöpikarin roskikseen, ja kiersin toiselle laidalle. Istahdin penkille, jolla istui takkiin sonnustautunut mummeli. Avatessani kirjani, Annett Gröchnerin Vappuaaton, mun ois tehnyt mieli kysäistä mummelilta, mitä se oli lukemassa. En osannut tehdä sitä. Pohdin, miksi se oli ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Tokoinrannassa tuuli, mutta pääsin kahden luvun verran eteenpäin 500-sivuisessa kirjassa.

Kirpputori Aarteet kiertoon, Porthaninkatu 6

Porthaninkadulla oli kirpputori auki. Pistin pääni sisään ja huikkasin: "Onkohan täällä kirjoja?" Kirpparinpitäjä kehotti iloisesti tutkimaan peräseinän kirjahyllyä.
Kävin kaiken läpi, hyllyn ja sen edessä olevan korin. Pidin kädessäni milloin Anna-Leena Härköstä (sitä kirjaa, jonka olin jo kertaalleen ostanut kirpputorilta kovakantisena, mutta jättänyt kesken, koska siinä puhuttiin kissanpentujen hukuttamisesta) milloin Katja Kallion Sooloilua -hömppistä, josta tehdyn elokuvan oon nähnyt useaan kertaan.
Päädyin Tuija Lehtisen Sara ja levottomat jalat -nuortenkirjaan. Löytö oli mulle todellinen onnenkantamoinen, koska mulla on kesän tavoitteena lukea teini-iän suosikkikirjoja, ja nimen omaan tätä Saraa en oo löytänyt kirjastoista.
Kirpparin nainen kertoi toiselle asiakkaalle, ettei tänään ollut tarkoitus pitää putiikkia auki ollenkaan, "Mutta samapa tuo on pitää sen aikaa, kun haen täältä joitakin tavaroita."
Ajattelin miten kivaa ois sanoa, että mulla on vakkarikirppis. Sellainen jopa, josta tekee kirjalöytöjä.

Karhupuisto

Kallion kirjasto ei ollut auki. Ei näin sunnuntaina. Sitä paitsi: Miten kännykkää tasatunnein näpräävänä en ollut huomannut, että on helluntai?
Kirjaston edessä kävin lyhyen dialogin erään naisoletetun kanssa: todettiin yhteen ääneen, että kirjastolla ei ole palautusluukkua. Olin turhaan kantanut repussani kolmea luettua romaania.

Luin Vappuaattoa Alli Tryggin puistossa varjopaikalla siihen asti, että jonkun miesoletetun polttama pilvi alkoi haista nenään. Olin vasta iloinnut siitä, että alakerran naapurin pilvenkäry oli vähentynyt.
Siinä välissä kuuntelin toiselta penkiltä kantautuvaa musiikkia ja naisen heleää laulua. Nainen huomasi mut: "Hei kuule, poltatko sä?" "Mulla ei oo tulta eikä tupakkaa", vastasin. "Okein, no oisko sulla pahvia?" Pahvia? Olihan mulla hetki sitten jäätelöpikarin roskia, mutta mistä minä tiedän, jos "pahvi" tarkoittaa katukielellä aivan jotain muuta.

Esiintyjänä open micissa

Ennen kirjoittajalinjalla opiskelua en ollut juuri kuullut puhuttavan open micistä. Sanan täytyi olla jostakin tuttu, mutta etäisesti.
Mitä ajatuksia sana herätti? No tietenkin kuvittelin open micissä esiintymisen vaativan todellista rohkeutta. Mennä sillä tavalla ihmisten eteen lausumaan omia runojaan - itsevarmana ja ylpeänä omista hengentuotoksistaan.

Luokassa joku mainitsi kyseisen sanan. Suomensin sen mielessäni: avomikki, avonainen mikki.

Meille käytiin kertomassa millaisia tekstejä lavarunotapahtumassa kuullaan. Käsitin, että tekstien tulee olla pidempiä runoja kuin mitä itse kirjoitan. Tarinallisuutta pitää olla. "Muistakaa rytmi ja rauhallinen lausuminen." Kirjoitin asioita vihkooni, vaikka tuskin tulisin tarvitsemaan vinkkejä myöhemmin.

Olin väärässä.

Mua alkoi kiinnostaa esiintyminen. Ajattelin: "Jos mä haluan kirjoittaa, haluan tulla kuulluksi, tarvitsen yleisöä, siispä luolliseen jatkumoon kuuluu ottaa avoin mikki käteen."

Kävin yhden kerran Sörkan ruusu- nimisessä baarissa kuuntelemassa, kun muut esintyivät. Valitsin huonon paikan, sillä siitä ei nähnyt mikrofonia. Menin lähemmäs ihmisten joukkoon, kurkottelin. Alkoi hymyilyttää ja koin, että olisin ollut valmis menemään mikin luo, jos mulla ois ollut joku tekstinpätkä mukana. Puhelimessa olleita räpellyksiä en kehdannut esittää kenellekään.

Seuraavalla kerralla eli kuukauden päästä menin takaisin Sörkan ruusuun. Olin hyvään aikaan paikalla tilaamassa lasin viiniä ja valitsemassa paikan mikrofonin läheisyydestä. Salakuuntelin vierustoverien keskustelua, ja kirjoitin siitä inspiroituneena jotakin muistikirjaan.
Luin äänettä omaa runoa ja hengitin rauhallisesti.
Illan aikana ehdin kerätä rohkeuteni monta kertaa. Mun vuoro tuli vasta kolmanneksi viimeisenä. Mutta se meni ihan hyvin. Tunne oli samanlainen kuin tullessani kaapista läheisille - MÄ pystyn tähän!

Seuraavalla kerralla sain luokkakaverin mukaan Ruusuun. Kävikin niin, että kaveri esitti runonsa mutta mä jänistin. Pidin kuultuja runoja paljon omaani parempina. Lähdin pois ja olin palasina. Petin itseni.

Vierähti jälleen kuukausi. Mulla oli Sörkan ruusussa mukana ne edelliselle kerralle tarkoitetut rakkausrunot sekä vielä yksi niiden lisäksi. Ne olivat yhdessä pieni rakkausrunosarja nimeltään Sinulle.
Ja sen mä esitin. Mulla oli rakkaudenpunainen Mikki Hiiri- paita päällä ja luultavasti kasvotkin heijastivat samaa sävyä, koska niin äkkiä odottava fiilis vaihtui iloiseksi jännitykseksi. Mä luin rauhallisesti, muistin annetut ohjeet koululta. Olin jälleen tyytyväinen itseeni.
"Mä olen hitsi vie runoilija. Muakin pitää kuulla", ajattelin lähtiessäni paikalta. Hymyilin, vaikka Kurvissa tuuli lujaa ja kylmästi.

Blogiviikko päättyy: Oscar pääsi muiden seuraan

Kehtaanko sanoa, että olin aamulla ihan sekaisin kellonajasta? Se on niin tyhmää, vaikka kelloja siirretään vuosittain sen kaksi kertaa. Facebookissa kiertää julkaisu, joka kerää nimiä kansalaisaloitteeseen aiheenaan kellojen siirtelyn lopettaminen. Venäjällä lopettamispäätös tehtiin jo joitakin vuosia sitten, kuinka yksinkertaista.

Pääsin yöksi omaan sänkyyn vapautettuani Oscarin keittiöstä illalla. Tarkoitus oli tehdä se tänään, mutta sydän heltyi nähdessäni sen tuijottelevan keittiön ovea. Voin sanoa, että olipa mukava nukkua hyvällä patjalla.
Millainen oli muiden kissojen reaktio Oscarista: Jokainen nuuski ja oli ihan kiinni, niin että Oscar sähisi niille. Mun piti vahtia, että se sais edes syödä rauhassa. Se kiersi olohuoneen ja eteisen läpi samalla tavalla, kuin Poju silloin jokunen viikko sitten.

Oon onnistunut lääkinnässä yllättävän hyvin. Mun keino on ollut tämä: Sitä kun menee rauhallisesti kissan viereen, rapsuttaa ja painaa kevyesti suupielistä, suu sukeaa. Kun tabletti on ihan sormenpäissä, sen saa pudotettua kissan suuhun. Sitten pidetään suuta kiinni ja rapsutetaan leuan alta, jolloin kissalle tulee nielaisurefleksi.
Okei, kuulostaa helpolta, mutta Oscar saattaa sylkäistä lääkkeen muutamankin kerran ennen kuin sen saa nielaisemaan. Sen kanssa täytyy olla päättäväinen.

Oon viettänyt pyykkipäivää ja odotellessa katsonut Gilmoren tyttöjä. Se on edelleen ruudussa ja pausella siihen asti, että avovaimo palaa. Aika on siis kulunut kotihengettärenä, en oo ehtinyt ikävöimään.

Alkuillasta sain puhelun, josta ilostuin tosi paljon. Kun toisen ihmisen äänestä kuulee että se on kiinnostunut juttelemaan muuten vaan, innostun ja tunnen kiitollisuutta. Paha tapani on papattaa pitkät pätkät omia juttuja, ennen kuin tulen kysyneeksi toisen päällimmäisiä mietteitä.
Puhelun jälkeen oon ollut varsin hilpeällä päällä. Kaipaamani levollinen olo odotuttaa, mutta tämäkin kelpaa mainiosti.

Kunpa ens viikko menis kevyellä mielellä lomaa aatellen, sitä kun pääsen viettämään siitä seuraavalla viikolla. Suunnittelen tapaavani kavereita, käydä kahvilassa ja etsiä ne vegaaniset maiharit, joista oon haaveillut.

Lemmikit ovat perheenjäseniä

Mä aloittelin jo pari kertaa postausta päivitetyistä fiiliksistä, mutta sorruin rönsyilyyn. Pääpointti on, että fokukseni on ollut nyt kissojen sairastelussa ja niiden huolehtimisessa.
Koska en pysty keskittymään kunnolla moneen isoon asiaan kerralla, töissä oleminen on tuntunut oudolta. Lähteä kotoa ja toivoa, että kissat syövät, käyvät hiekkalaatikolla ja ovat toistensa kanssa nätisti. Mulle lemmikit on tärkeitä perheenjäseniä.

Pojun kanssa piti tehdä isoja päätöksiä: luottaako lääkkeen tehoon toivotussa ajassa vai varatako aika leikkaukseen. Mie en oo ollut vastuussa vastaavasta, eikä Hannakaan kyennyt tekemään nopeaa päätöstä. Leikkauksen jälkeen rahaa paloi edelleen eläinlääkärillä käymiseen uuden ongelman vuoksi.

Eeliksen nuhaoireet ei vaikuttaneet kovin pahoilta, mutta sen mielialan lasku sai mut surulliseksi.

Oscarin keuhkokuume tuli järkytyksenä. Mie aavistelin pahaa sinä iltana ja olin aivan poissa tolaltani. Kissa vietti yhteensä kaksi yötä eläinsairaalassa, ja se tiesi meille jännittämistä.

Nukuin keittiön lattialla viime yönäkin, koska oli mukavaa olla Oscun lähellä. Heräsin, kun joka paikkaan koski, vieraspatja ei tee mulle hyvää.
Oscar ei ole syönyt nyt kotona ollessaan, joten oli tarvis antaa sille ruokahalua lisäävää lääkettä. Se ei sujunutkaan multa hyvin, vaan Oscar sylki tabletin ulos. Kun tabletti jäi suuhun, pidin hellästi kisun suuta kiinni jolloin se nielaisi. Yrittäessäni antaa antibioottia Oscar käänteli päätään. Osa tabletista suli kissan suupieleen, lopun sai Hanna annettua hetken taistelun jälkeen.

Mulle tulee huono mieli kun näen kissojen sylkevän lääkkeitä. Tuntuu väärältä pakottaa, vaikka se on tärkeää. Kissat stressaantuvat siitä, Oscu varsinkin kuolaa, ja lääkkeen annon jälkeen ne katsovat pahasti. Jos kissa itse ymmärtäisi olla paikoillaan ja nielaista heti, vältyttäisiin liialta draamalta.
Oon muutenkin kaikkiaan ollut niin stressaantunut Pojun, Eeliksen ja Oscarin vuoksi, että lopulta oon kokenut melkoisia vihan tunteita. En siis kissoja kohtaan vaan sen, että jatkuvasti tapahtuu jotakin ikävää. Niin paljon turhautumista, huonosti nukuttuja öitä. Kaiken summana henkinen uupumus.

Voisinko millään toivoa, että epäonni loppuisi tähän? Oltaisiin terveitä henkisesti että fyysisesti. Oltaisiin iloinen perhe.
Istun sängyllä näpyttelemässä tätä kännykällä ja kohta haluan syventyä hömppäohjelmaan. Olen ansainnut sen tähän hetkeen.
Me muuten sovittiin että Hanna hoitaa kisujen lääkkeet, on parempi kun vain yksi ihminen tekee sen.

Pakkaamista ja Gilmore girls

Lauantai 10.9.

Saako mainita pari asiaa säästä? Syksystä ruvettiin puhumaan Helsingissä ehkä pari viikkoa sitten, mutta tällä viikolla olen hikoillut ihan kuin kesällä. Ekat syksyn värit olen havainnut parvekkeelta näkyvästä puusta.

Niinhän siinä kävi tänäänkin, että nousin kasin aikoihin ylös. Oli puhetta lähteä aikaisin Tokmannille etsimään muuttolaatikoita, mutta se tapahtuikin iltapäivästä, kyllästyttyämme lorvailuun. Clas Ohlsonilta löytyi kuplamuovi.
Palasimme kotiin pakkaamaan ja saimme paljon aikaiseksi. Energiaa päivän puuhaan saimme Hesen aterioista, jotka välissä noudin.

"Jaa että vaimoke pakkaa, kun toinen kuvaa?"

Meidän lattialla on pidetty viimeksi tavallista pienempiä mattoja. Niiden pesu onnistui kotikoneessa 30 asteessa käsinpesuohjelmalla.

Kaikki täydet laatikot ja pussukat on kannettu makkariin, joten siellä on nyt todella ahdasta...

...Olkkarissa kai kaikuu pian.

Sunnuntai 11.9.

Olen ruvennut katsomaan Gilmoren tyttöjä ihan alusta Netflixistä. Mulle tuli ihan yhtäkkiä ikävä tätä sarjaa ja muistan taas, miksi viihdyin sen parissa aiemmin. Sitä paitsi, aina täytyy olla jokin sarja jota seurata. Samalla odottelen uusia jaksoja komedioille Moderni perhe ja Kolme miestä ja tyttö.

Pelaamassa Juhon kanssa

Olinpa onnekas saadessani Juho-veljen ja hänen vaimonsa meille kylään viime viikolla. Hanna-vaimolla olisi ollut synttärit saapumista seuraavana päivänä, mutta olin niin iloinen, etten malttanut olla ojentamatta lahjaani heti. Olin haalinut lahjapussiin mm. Pikku Prinssi- kirjan, ja siitä näytti tulevan iltasatukirja.
Me saatiin vaimokkeen kanssa tuliaisiksi suklaata, kun vieraat olivat poikenneet matkalla Panda-tehtaalle. Oli hyvä kuulla matkan taittuneen ihan näppärästi, sikäli kun sitä taitettavaa on noin 500 km.

Kiittelin J&H:ta myös siitä, että toivat mukanaan kasan pelejä joukolla pelattaviksi. Monen vuoden takaiset innostukset Mario Brosia kohtaan palasivat hyvin mieleen, kun sain ohjaimen käteen. Se vasta olikin mahtavuutta.
Voin myöntää olevani eloisa pelaaja, sillä hihkun joka peliä pelatessa hillittömästi, onnistumisesta sekä epäonnistumisesta.

Muiden kierrellessä kaupoissa intouduin itsekin hieman, eihän sitä osaa tyhjin käsin olla... CyberShopiin oli ilmestynyt uutuustoppeja, joista täytyi ehdottomasti ostaa joku. Sovitellessa tuumin, että kun kutakin kuvaa oli saatavilla vain parissa paidassa, niin eivät tule heti kadulla vastaan. Lopulta päädyin leijonanmetsästäjään:

Tulin hankkineeksi pari levyllistä Agnus&Julia Stonen musiikkia. Mun aarteita.

Ulkoilua tuli harrastettua sen verran, että esittelimme Eiran rannan vieraille. Siinä kallioilla istuskellessani bongasin muutamia leppäkerttuja. Leppiskuvastani huomasin kotona, että yhdellä oli sydämen muotoiset silmät. "Tää oli niin hassu sattuma, kun Emppu muutenkin keräilee sydämiä."

Helsinki Pride 2016

Tänä vuonna päätin tuunata oman pride-paidan valkoisesta kirppikseltä ostetusta topista. Olin ihan tyytyväinen etupuoleen, mutta takateksti olisi pitänyt sovittaa ylemmäs, jottei se olisi kadonnut ryppyihin.

Välineet paidan ja kasvojen maalaamiseen löysimme Butterstick-liikkeestä.

Hema tuli hakemaan meitä, niin mentiin yhdessä Senaatontorille. Tuomiokirkon portaat olivat täynnä ja edustalla odotti rekkoja, joihin pikkuhiljaa nousi kyytiläisiä. Ilmapalloja jaettiin, ja muutamia näytti karkaavan taivaalle väripilkuiksi.

Dragqueenit olivat saapuneet keskelle aukiota näyttävinä, kuten aina. Musiikkia soitettiin paristakin suunnasta, ja minä tanssahtelin Heman vieressä. Avovaimo oli hankkinut tapahtumaa varten sateenkaarihenkselit, ja taiteillut inkkarityylisen kasvomaalauksen.

Paikalla olo ja kulkueeseen osallistuminen jännitti siksi, että tiesin sen olevan tosi kivaa. Se on yhtä tärkeä tapahtuma niin seksuaalivähemmistölle, kuin sukupuolivähemmistölle. Siellä iloitaan ja otetaan kantaa, ollaan ylpeitä itsestä ja toisista, tasavertaisuuden puolesta.

En itse nähnyt tuolla Ville Niinistöä, Silvia Modigia tai Emma Karia, mutta ilokseni bongasin heidät Setan kuvista.

Niinistö kirjoitti Facebookissa, että "Rakkaus kuuluu kaikille", Silvia Modig oli tapahtuman suojelija 2016, ja Kari toivotti omassa päivityksessään: "Ihanaa Pridea, ystävät!"

Kulkue lähti liikkeelle suht hitaasti, mutta pian saimme kävellä väljemmin. Reitin varrella näkyi sateenkaaren värein koristeltuja ikkunoita, ja esimerkiksi Virgin Oilin korkealla katolla liehui sateenkaarilippu. Fiilis oli loistava. Tunsin sen yhteishengen ja kannustuksen, minkä suuri joukko voi saada aikaan. Osallistujia olikin ennätykselliset 30 000!

Sää oli lomailijoille mitä mainioin ja inspiroi varmasti rannalle, mutta me kulkuelaiset paahduimme siellä kuin leipä paahtimessa. Kurkku kuivui. Meidän lähellä tassutellut koira läähätti kieli pitkällä. Se sai vettä, kun pysähdyimme liikennevaloissa.

Hannan lippu :)

Meidän eväitä.

Piknikpaikkamme about Mannerheim-patsaan vieressä.

Erosimme kulkueesta ennen varsinaista puistojuhlapaikkaa kohtaan, mistä Heman muut kaverit voisivat helposti löytää meidät. Siinä oli hyvin tilaa levittää pari vilttiä, ja kuultiin hyvin toisiamme. Meillä oli suora näköyhteys sinne puistoon, joka näyttikin täyttyvän ihan kunnolla. Seurasimme loppu kulkueen saapumista sivusilmällä, sitähän riitti.

Kävin katselemassa puiston meininkejä sitten lopuksi Hannan kanssa. Movetron kapusi juuri lavalle, tunnistin ainoastaan Romeo & Julian. Porukka oli asettunut sinne ihan vieri viereen, joten täytyi varoa lähes joka askelta.

Finlaysonin teltalta ostettiin Tom of Finland- keittiöpyyhe. Muita ostoksia ei kertynytkään, toisin kuin viimeksi, kun haalittiin sylit täyteen kaikenlaista pientä.

Olin laittavinani aurinkorasvaa aamulla, mutta paloin kiitettävästi: olkapäät on kosketusherkät ja nenänpään punoitus ei tokene puuterilla. Täytyy siis ostaa uusi aurinkorasva sekä after sun. En kehtaa kulkea topissa muutamaan päivään :D Ja mitä hikoiluun tulee, niin suihkulle oli tarvetta, vaatteet heitin pesuun.

(Suklaa)kakkupäivä

Ähky! Kiertelin kaupungilla Ravintolapäivän tunnelmissa. Olin tykkäillyt joistakin ravintoloista ja ruuista Facebookissa, mutta unohdin ne samantien, koska valinnanvaraa eli houkutuksia oli niiiiin paljon.

Ekat ruoka-annokset ostettiin vaimokkeen kanssa Karhupuistosta, joka oli jo täynnä myyjiä yhdentoista maissa. Se curry oli aamupalaksi todella tulinen, enkä valitettavasti saanut syötyä sitä loppuun. Eka vesipullo juotiin hetkessä, kun Hannakin läähätti. No eipä se mitään, "super suklainen kakku" sammutti koko polttelevan kielen. Hanna nouti kanelintuoksuisen pullapussin somalta mummolta, jonka tuotokset näyttivät ihanan kotitekoisilta.

Alkukesän kuvia toisesta Kallion puistosta:

Aurinko alkoi paistaa meidän kävellessä Hakaniemeen päin, ja huppari oli liikaa. Huomasin, että tulee kaunis päivä!

Tokoinrannassa ostin erilaisen suklaakakkupalan Planin teltalta. Ne olivat kuulemna halunneet asettua siihen leikkipaikan viereen. Toivottelin mukavaa päivää.

Täytyy kertoa, että mulle tuli samanlainen pumpulinen ihastusfiilis kuin viimeksi Tallinnassa. Niin olin odottanut leppoisaa lauantaita murun kanssa. Ja hei, kesä on oikeasti alkanut. Ei harmita!

Esplanadin puistossa oli niin paljon jengiä, kuin olin kuvitellutkin. Ja mä söin kolmannen palan kakkua nurmikolla istuen ja aatellen, että tähän tämä taas meni, todelliseen herkutteluun. Vaikka siitähän päivässä on kyse, erilaisten makujen ja ruokien kokeilemisesta.

Kyseisessa puistossa kierrellessä täytyy olla rauhallinen, sillä käveleminen on hidasta, eikä läheskään kaikkia kojuja ehdi ihmetellä.

Parillakin kojulla myytiin tuorepuristettua mehua. Lasillinen tulikin tarpeeseen siinä kuumudessa, joka suureksi osaksi johtui grilleistä ja muurinpohjapannuista.

Seuraava about ehdoton Ravintolapäivän tärppi on mun mielestä Vanha Kirkkopuisto. Sieltä halusin löytää lähinnä jotakin suolaista, mutta miedon tofun lisäksi tuli hamuttua marjapiirakkaa sekä keksejä, joiden hintaa oli keretty jo alentaa.

Juu-u, oli aika täysi olo. Hanna naureskeli, että on siinäkin herkkusuu. Olin valmis lähtemään kotiin; kaikki tärkeimmät puistot oli nyt nähty ja laukussa odotti vielä jotakin purtavaa.

Nähtävästi Ravintolapäivää vietetään tästä lähin kerran vuodessa. Näinkö on?

Terveisiä Tallinnasta

On kulunut vuosi siitä, kun tyttöystäväni kosi mua. Roihuvuoren yksiössä, vapun vieton jälkeen. Mulla oli tukassa vihreää sprayväriä, ja just oltiin juteltu meidän suhteen etenemisestä.

Lähdimme juhlistamaan kihlauksen vuosipäivää Tallinnaan. Nousimme laivaan viime lauantaina aamupäivästä. Matka sujui hyvin, ja perillä meitä odotti tosi kiva sää.
Ihan ensiksi söimme jossakin terminaalin lähellä olevassa ravintolassa. Nappasin sydängalleriaani kuvan tippipurkista, johon kertyvät rahat auttavat hääpuvun ostamisessa:

Kävelimme Vanhassa Kaupungissa, joka tuli jokseenkin tutuksi syksyn reissulla. Vapun merkkejä emme sieltä bonganneet, mutta terassit näyttivät olevan täynnä nautiskelijoita.

Osuipa silmään muuan kiinnostava kahvila (Josephine) ja sen listalta houkuttelevat jäätelöannokset. Tulikin maisteltua paikallisella liköörillä maustettua jäätelöä! Terassilla oli rentoa istua, ja henkilökunta hymyili suuresti.

Kuvissa ei saa pönöttää, vai mitä muru? :D

Tuolla aukealla yksi pariskunta pyysi mua ottamaan kuvan niistä. Toivottavasti tuli ihan hyvä.

Seuraavalla torilla pidettiin hauskaa: menevän bändin soittama livemusiikki sai kuulijoita tanssimaan. Muut kuuntelivat seuraten vierestä:

Mua rupesi sitten laulattamaan, täytyi hillitä itseä. Käsi kädessä kulkien tunnelma oli aika romanttinen. Sanoin Hannalle, että tuntuu olevan suht helppo suunnistaa Tallinnassa, ainakin kyseisellä alueella. Sinne on helppo matkustaa uudelleen vaikka jonakin viikonloppuna.

Näkymä Sokos Hotel Virun tupakointiparvekkeelta. Vautsi, miten laajaasti tuosta näkee. 

Seuraavalla kerralla käydään vaeltelemassa toisella suunnalla kuin nyt, niin kaupunki tulee paremmin tutuksi.

Tässä kohtaa kello tuli kaksi, eli pääsimme kirjautumaan hotelliin ja viemään reput huoneeseen. Sokos Hotel Viru oli mainio, joten tässä samalla suositus siitä. Emme kuulleet mitään hälyä muista huoneista, nukuin tosi hyvin pehmeässä sängyssä, ja aamiainen oli kattava.

Niin, ja Virun yhteydessähän on kauppakeskus ja Amarillo. Niinpä kävimme katsastamassa molemmat heti seuraavaksi. Kuinka kätevää Tallinnan-turistille!

Ostoksia ei juuri kertynyt, koska pääasiana oli ihastella maisemia kahdestaan murun kanssa. Jotakin mainitakseni, ihastuin näihin korviksiin:

Reissun The suklaa oli tämä Mulaté peanut butter-levy. Se oli pehmeää ja suli helposti suuhun.

Hotellin vieressä oli kiva puisto, jonne houkutti mennä lojumaan. Pistimme muuten näin Helsinkiin verraten merkille, ettei tuolla ollut yhtään roskaisaa. Joimme parit juomat ja puhuimme, että onpas huippu reissu. Oli ihanan kevyt olo, todella rentoutunut, kun mentiin vailla suurempia suunnitelmia.

Punainen Captain Tom on kuvassa vain siksi, että voin sanoa sen olleen tosi pahaa. Älä kokeile!

"Olavi on niin iso, että se voi olla myöhässä".

Totesin juuri, että lemppari artistin keikalla käyminen on kuin urheilusuoritus: kun yhtenään heiluu, taputtaa, hyppii ja hilluu, kuluu ihan varmasti hyvä määrä kaloreita.

Kävin kuuntelemassa Olavi Uusivirtaa Virgin Oilissa. Kyseinen mestahan on loistava keikoille, koska siellä näkee pöydistäkin hyvin lavalle. Ei tarvitse sulloutua väkijoukkoon, vaan voi nauttia musiikista istuen rauhassa.
Itse en mitenkään malttaisi vain istua paikallani Olavin esiintyessä. Aina olen halunnut tanssahdella ja lantio on pyörinyt, eli "tanssin vaikka en osaa".
Reeberbahn on muun muassa biisi, jossa käsi nousee aina ilmaan kertsin alkaessa. Taon sormilla ilmaa ja olen täysillä hetkessä mukana. Tiedostin sen mahdollisen haitan ja ärsyttävyyden nyt, kun siinä lavan edustalla kuunneltiin tosi tiiviisti ja hillitysti.

Listaankin tähän kaikki keikkadiggarikummajaiset, joiden vuoksi huomio herpaantuu:
1) Bestikset: kaksi kaverusta, jotka jossakin etualallasi kikattelevat keskenään pelleillen ja selfieitä räpsien.
2) Rakastuneet: toisiinsa liimautunut pariskunta, katselevat toisiaan tiiviisti ja osoittavat rakkauttaan unohtaen muiden läsnäolon.
3) Tuuppijat: ne vieressäsi fiilistelevät tyypit, jotka ilmeisesti huomaamattaan mätkivät sinua kylkeen olkalaukun kanssa tai ilman.
4) Kuvaajat: taltioivat keikkaa älypuhelimella, videota tai kuvia. Pitävät kännykkää päänsä yläpuolella, niin että pian huomaat seuraavasi keikkaa siitä.
5) Kiilaajat: ohitsesi puskevat tyypit, jotka pyrkivät lähemmäs lavaa joko itsekseen tai kaverin kanssa, jota pitää tiukassa otteessa.

Kunniamaininta menee seuraavalle: keikkadiggari, joka juo alkoholia heiluessaan biisin tahtiin. Tämä tyyppi ei malta viedä lasia pois, vaan laskee sen lattialle. Sitten lasi menee rikki, jolloin lasinsirut nitisevät lattialla tahmassa.

Bongasin kaikki viisi mainitsemallani keikalla, mutta en läikkynyttä alkoholia.
Itse en tahdo juoda tuolloin, koska en tahdo olla humalassa.

Olavi-sarjakuvaa julkaistiin netissä uusinta levyä odotellessa, ja nyt se on painettu kokonaisuudeksi. Ostin valmiiksi signeeratun lehden kivalta oheistuotemyyjältä:

Ystävänpäivän fiilistelyä osa 1

Lauantai

Tuntui merkittävältä viettää ystävänpäiväviikonloppua murun kanssa. Tälle päivää olimme varanneet keilausvuoron Kamppiin. Mulla meni tosi heikosti, kunnes hoksasin hyvän heittotavan. Lopulta Hannalla oli about kaksi kertaa enemmän pisteitä kuin mulla, ja tunnelmat olivat hupaisat.

Keilauksen jälkeen ostin mustan madonnakorun sekä korviksia Ninjasta. 

KooKengästä puolestaan löytyi kevät/kesäkengät. Olen kiinnostunut kokeilemaan Vanseja, ja nämä harmaathan sopivat hyvin mun värimaailmaan. Näin sujui kenkien kuvaaminen:

Kävimme syömässä loistavat pitsat Leonardossa. Ai että oli rapeaa ja maukasta.

Ruuan päälle maistui Happy Joe Henry's pubissa. Paikka oli täynnä, joten emme jääneet sinne notkumaan, vaan palasimme kodin rauhaan.