Kissan reviiri

Kissa hyrisee sohvannurkassa. Näyttää aivan siltä, kuin se olisi pultattu siihen kiinni.

Ei saa sanoa hyristä, se on kehräämistä ja kehrääminen on kaunista ääntä, jota kissa tuottaa tuntiessaan mielihyvää esimerkiksi ihanaa, pehmeää sohvaa kohtaan.

Eikä kissaa ole pultattu kiinni, näethän itsekin, kuinka se vaihtaa asentoa kellahtamalla kyljeltä toiselle, tai paljastaa mahansa. Kissa antaa ihmisen koskea mahaansa siinä tapauksessa, että se luottaa häneen, ja sillä on turvallinen olo hänen kanssaan.

Niin että sohvannurkka on kissalle turva. Se hankaa siihen omaa, tuttua hajuaan, merkitsee paikan omakseen. Omistajansa kiusaksi pudottelee valkeaa karvaansa tummaan sohvaan, ja tämän jälkeen omistajan vaatteet ovat karvan peitossa, mikäli hän erehtyy istumaan samalle paikalle.

Sohvannurkka on turva ihmisellekin, joka tuntee maailmaa laajemmin kuin lemmikkikissa. Ihmisellä on kodin ulkopuolisia suosikkipaikkoja, kuten kahvila kulman takana sekä kirjasto, josta puhutaan vielä uutena, ja jossa ihmiset pälyilevät uutuudenviehätyksissään.

Kissan oma paikka on nimeltään reviiri. Et voi nähdä sen tarkkoja ääriviivoja etkä edes haista niitä omalla nenälläsi, niin kuin kissa haistaa kirsullaan, vaaleanpunaisella, jonka sieraimet haistellessaan nykivät samaan aikaan kuin sen viikset.

Kissa omistaa koko feromonein merkitsemänsä asunnon ja ihminen alistuu tietämättään kissan tahtoon. Sinähän kuitenkin, ihminen, istuudut mieluummin tyhjälle ja puhtaalle, karvattomalle paikalle, eikö vain?

Nouset sängystä, kun kissasi mouruaa makuuhuoneen oven takana ja nousee takatassuilleen raapimaan sitä. Et voi aloittaa päivääsi sisäisen kellosi mukaan, vaan kissasi määrää alusta asti.

Jos oikein muistelet, sitähän valitsit kissasi siksi, että se oli ensimmäinen joka nousi pehmustetun korin laidalle tervehtimään. Jos muistelet vieläkin tarkemmin, huomaat, että kissasi valitsi sinut.

Kun sohva on iltaan mennessä täynnä vaaleaa karvaa etkä saa imuroitua sitä puhtaaksi, rojahdat siihen pitkin pituuttasi. Kissasi tuijottaa huomaamattasi huoneen ovenraossa, kunnes olet asettautunut mukavasti, tulee sitten sohvan viereen, ja hyppää valitsemastaan kulmasta vatsasi päälle. Näin sinä olet paljastanut sille vatsasi ja se ottaa sinutkin reviirikseen, kuuluthan yhteiseen kotiinne.

Blogiviikko, torstai: Oscarin kanssa keittiössä

Noniin, torstain kuulumiset tulevat näin päivää myöhässä, koska en ehtinyt edes kunnolla miettiä aihetta.

Eilen tuli viikko täyteen Oscarin kotiutumisesta. Jokaisena yönä nukuin sen kans vieraspatjalla keittiönpöydän ja hellan välissä, jotta sillä ei olis niin yksinäistä. Hyvä kun joinakin öinä mahduin kunnolla patjalle, sen verran halusi kissaherra tilaa. Eihän Oscar kovin iso ole, mutta kissalla on kissan tavat. Mulla on ollut itse asiassa kaksi patjaa päällekkäin, mutta silti aamulla on paikkoja kolottanut.

Oon aamulla ensiksi rapsuttanut Oscaria ja antanut uuden ruoan, sitten tehnyt omat eväät töihin. Salaatti on edelleen yhdistävä tekijä, eli kun mie pistän sitä leivän väliin niin Oscar haluaa myös vähän. Aika ahneesti se tarraa tassulla siihen ja hotkii menemään, ihan kuin ei paremmasta tietäis. Luulisin kissan kiinnostuvan enemmän niille tarkoitetuista herkkunapeista, mutta tämä on jättänyt suurimman osan syömättä. Ruoka rupesi maistumaan nenän auettua ja hajuaistin palattua ennalleen.

Viime päivinä on ollut luottavaisempi olo jättää

Oscar itsekseen keittiöön, kun tietää sen voivan paljon paremmin. Ja nukkuuhan se tosi paljon.
Eilen torstaina olikin kontrollikäynti Evidensialla, ja siellä kuultiin hyviä uutisia uusien verikokeiden ja muiden jälkeen. Vaikka miten haluaisin niin en millään muista kaikkea eläinlääkärin selittämää, mutta pääpointti on, että Oscar on viittä vaille terve. Eläinlääkäri kertoi olevan merkittävää, että tällainen kuin SAA-arvo oli nyt täysin normaali, lääkkeet on tehonneet toivotussa ajassa, ja että kissa näyttää uteliaalta ja kiinnostuneelta ympäristöstään.

Tällä hetkellä Osculla on vain kissanuhaa, se välillä aivastelee ja nenästä tulee hieman räkää. Lääkkeet käyvät vähiin, sillä sunnuntaina annetaan viimeiset. Jos Oscun nuha tokenee siihen mennessä, se pääsee näkemään karvakavereita. Muussa tapauksessa otetaan varman päälle ja odotetaan alkuviikkoon.

Ruokaseuraa.

Viime yönä varoin selkääni ja nukuin avovaimon ja Pojun kanssa. Aamulla Oscu kuuli mut ja alkoi maukua ja lyödä keittiön ovea, eli tylsää oli kerennyt tulla.
Hanna lähti äsken viikonloppureissuun, joten mie jännitän vuorostani Oscarin lääkkeen antoa. Meidän taktiikka on ollut, että Hanna on se paha mamma joka syöttää lääkkeet, sitten mie oon silitellyt ja kehunut, että hyvä poika.
Moni taksikuskikin muuten tietää, miten hankalaksi kissa saattaa tekeytyä tabletin nähdessään. Eiliset taksimatkat sujuivat suht nopeaa jutellessa Oscarin sairastumisesta.

Sillä välin olkkarissa...

Lemmikit ovat perheenjäseniä

Mä aloittelin jo pari kertaa postausta päivitetyistä fiiliksistä, mutta sorruin rönsyilyyn. Pääpointti on, että fokukseni on ollut nyt kissojen sairastelussa ja niiden huolehtimisessa.
Koska en pysty keskittymään kunnolla moneen isoon asiaan kerralla, töissä oleminen on tuntunut oudolta. Lähteä kotoa ja toivoa, että kissat syövät, käyvät hiekkalaatikolla ja ovat toistensa kanssa nätisti. Mulle lemmikit on tärkeitä perheenjäseniä.

Pojun kanssa piti tehdä isoja päätöksiä: luottaako lääkkeen tehoon toivotussa ajassa vai varatako aika leikkaukseen. Mie en oo ollut vastuussa vastaavasta, eikä Hannakaan kyennyt tekemään nopeaa päätöstä. Leikkauksen jälkeen rahaa paloi edelleen eläinlääkärillä käymiseen uuden ongelman vuoksi.

Eeliksen nuhaoireet ei vaikuttaneet kovin pahoilta, mutta sen mielialan lasku sai mut surulliseksi.

Oscarin keuhkokuume tuli järkytyksenä. Mie aavistelin pahaa sinä iltana ja olin aivan poissa tolaltani. Kissa vietti yhteensä kaksi yötä eläinsairaalassa, ja se tiesi meille jännittämistä.

Nukuin keittiön lattialla viime yönäkin, koska oli mukavaa olla Oscun lähellä. Heräsin, kun joka paikkaan koski, vieraspatja ei tee mulle hyvää.
Oscar ei ole syönyt nyt kotona ollessaan, joten oli tarvis antaa sille ruokahalua lisäävää lääkettä. Se ei sujunutkaan multa hyvin, vaan Oscar sylki tabletin ulos. Kun tabletti jäi suuhun, pidin hellästi kisun suuta kiinni jolloin se nielaisi. Yrittäessäni antaa antibioottia Oscar käänteli päätään. Osa tabletista suli kissan suupieleen, lopun sai Hanna annettua hetken taistelun jälkeen.

Mulle tulee huono mieli kun näen kissojen sylkevän lääkkeitä. Tuntuu väärältä pakottaa, vaikka se on tärkeää. Kissat stressaantuvat siitä, Oscu varsinkin kuolaa, ja lääkkeen annon jälkeen ne katsovat pahasti. Jos kissa itse ymmärtäisi olla paikoillaan ja nielaista heti, vältyttäisiin liialta draamalta.
Oon muutenkin kaikkiaan ollut niin stressaantunut Pojun, Eeliksen ja Oscarin vuoksi, että lopulta oon kokenut melkoisia vihan tunteita. En siis kissoja kohtaan vaan sen, että jatkuvasti tapahtuu jotakin ikävää. Niin paljon turhautumista, huonosti nukuttuja öitä. Kaiken summana henkinen uupumus.

Voisinko millään toivoa, että epäonni loppuisi tähän? Oltaisiin terveitä henkisesti että fyysisesti. Oltaisiin iloinen perhe.
Istun sängyllä näpyttelemässä tätä kännykällä ja kohta haluan syventyä hömppäohjelmaan. Olen ansainnut sen tähän hetkeen.
Me muuten sovittiin että Hanna hoitaa kisujen lääkkeet, on parempi kun vain yksi ihminen tekee sen.

Eelis ja Oscar sairastavat

Juuri kun Poju rupesi virkistymään ja se päästettiin karvakamujen joukkoon, alkoi seuraava kissa aivastella. Huolestuin Eeliksestä, kun se muuttui apeaksi eikä leikkinyt muiden kanssa. Sen ruokahalu oli huono, vettä joi mieluummin lämpimänä.

Vein Eeliksen eläinlääkärin vastaanotolle viime perjantaina, ja sillä kerrottiin olevan 39,9 astetta kuumetta. Kissalta mitattuna moinen lukema tarkoittaa vielä normaalia kuumetta. Eläinlääkäri antoi lääkkeen pistoksena, ja seuraavasta aamusta alkaen antibioottia on annettu puolikas tabletti kerrallaan.
Kun Eeliksen vointi oli huonoimmillaan, se nökötti koko ajan sohvan nurkassa. Oli raskasta katsoa pikku kaverin niiskuttelua ja aivastelua. Koin tärkeäksi pitää sitä lämpimässä sylissä, jotta se tuntisi olonsa turvalliseksi.

Nyt viikon päästä Eelis on reipas, kulkee jaloissa ja viihtyy muiden kisujen kanssa. Lääkekuuri loppuu maanantaina.

Että mittee, Alvis?

Seuraavaksi (viikonloppuna) huomiomme kiinnittyi Oscariin, koska se aivasteli ja hengitti suun kautta. Oscullakin oli alakuloinen katse, ja se oli mieluummin itsekseen joko raapimapuun mökissä tai vessan lattialla.
Kun maanantaina Oscarin hengitys oli jatkuvaa rahinaa, eli vointi oli heikompi kuin Eeliksellä, soitin Evidensiaan. Sain ajan Vallilan eläinlääkäriin keskiviikolle. Juuri kun lopetin puhelun, Oscar yskäisi oikein kunnolla ja sen suusta tuli paksua limaa. Oli kysyttävä aikoja vielä samalle illalle jostain toisesta Evidensiasta, ja ainut mahdollisuus oli Kampin toimipisteessä.
Taas oli taksi alla sillä halusin saada viipymättä tietää, mikä Osculla on. Eläinlääkäri antoi pistoksena samat lääkkeet kuin Eelikselle, määräsi antibioottikuurin. Kuumetta ei ollut, vaan tulehdus kurkussa.

Seuraavana aamuna Hanna kertoi lääketabletin sulaneen vain suurimmaksi osaksi Oscarin suuhun. Iltapäivällä tapahtui käänne: Hanna soitti mulle, että Oscar yskii verta. Kauhistuin. Lähdin tulemaan kotia kohti seuraavalla metrolla. Otin taksin meidän ostarin kulmalta, Hanna ja Oscu tulivat mukaan, ajoimme päivystykseen Vantaan Tammistoon. Mulle iski pelko eläinlääkärin antaessa lisähappea kissalle, joka kuolasi rintansa märäksi ja hengitti ainoastaan suun kautta. Itkin tuolilla, Hanna otti kädestä. Eka tunti kului nopeasti siinä huoneessa. Annoin luvan ottaa näytteitä kissalta, ja niiden ansiosta selvisi keuhkokuume. Ei tavallinen, vaan vaarallinen keuhkokuume, jonka vuoksi kissa piti jättää yöksi Tammistoon happikaulurin kanssa.

Olin niin peloissani: Tulisiko yöllä puhelua Oscarin terveydentilan romahtamisesta? Puhelua ei kuulunut vielä. Hyvä. Työpäivä sujui kuitenkin hermostuneissa merkeissä, sillä keskittyminen oli takkuilevaa ja olin tietoinen saapuvasta yhteydenotosta. Se tapahtui aamupäivällä: Eläinlääkäri sanoi Oscarin hengittävän nenän kautta. Huojennuksen kyynel valui silmäkulmasta. Kisu hengitti kuulemma muutenkin paremmin, mutta sille oli iskenyt kuume. Se tarkoitti lisätarkkailua ja toista yötä eläinsairaalassa.
Taas odotin puhelimen soivan illalla tai yöllä, mutta sitä ei kuulunut. Olin positiivisemmalla mielellä, ajattelin Oscua paljon ja koitin pitää itseni rauhallisena.

Evidensialta soitettiin noin vuorokauden päästä. Oscun kuume oli laskenut, se oli ottanut happikaulurin itse pois, oli taas omaa tahtoa. Illalla haimme Oscarin takaisin kotiin laumansa luo. Sen eristyshuone on keittiö, jonka patterin viereen teimme pedin. Mie nukuin yön patjalla keittiön lattialla, koska halusin olla lähellä varmistamassa Oscun voinnin.

Tänään, perjantaiaamuna, Oscar kehräsi hurjasti mun kysellessä kuulumisia. Tein lyhyemmän työpäivän vahtiakseni toipilasta. Kotiin päästessäni menin heti keittiöön tervehtimään, ja siellä kuului ehkä hurjin kehräys ikinä, niin iloiselta Oscar näytti. Mie en saanut annettua lääkettä sille vuorollani, mutta Hanna antoi kaksi tablettia kotiutuessaan. Nyt tilanne on hyvä, pientä kuolaamista ja yskimistä lukuun ottamatta. Täytyy vain toivoa, että näiden koettelemusten jälkeen emme joudu kuskaamaan enää neljättä kissaa lääkäriin.

Lohtua maanantaihin

Täytyy myöntää että kun herätys soi klo 4.00, ois tyyny kiinnostanut enemmän kuin mikään muu. Kävinkin iltapäivästä kaupassa hakemassa mässyä piristykseksi. Tuli maistettua Kanes-soodaa, josta oon kuullut vuolaita kehuja, ja ainakin lemon & dragon fruit on hyvää.

Syksyn myötä tulee pengottua huiveja ja lapasia kaapin perältä, kun on mukamas yllättynyt ekoista viileistä aamuista. Ostin Flying tigerista tällaiset lasten munakoisolapaset, jotka just ja just mahtuvat mulle:

Niin söpöt!

Kävellessäni metrolta kotiin kuuntelin Evelinaa. Se kiinnitti mun huomion alunperin biisillään Vuoristorataa, mutta mulla kestää sulatella Sushia. En ensinnäkään välitä JVG:stä ollenkaan, ja toisekseen kappale on jotenkin outo.

On hämmentävää kun tykkää jonkun artistin tuotannosta, mutta sitten kuulee yhden tai pari jollakin tavalla erottuvaa raitaa. Jos Him-soittolistaa kuunnellessani tulee Don't fear the reaper, mieluummin skippaan sen.

Pojulla on tänään onnen päivä, sillä se pääsi aamulla eroon tikeistä. Avatessani sille makkarin oven se tuli ulos varovaisen näköisenä ja tassutteli koko asunnon läpi. Karvakamut nuuskuttivat ahkerasti perässä. Aika äkkiä Poju hypähti raapimapuuhun, kuin ei tuntisi kipua ollenkaan. Tarvitsee vielä toppuuttelijaa, mutta kävely sujuu jo normaalisti.

Miten Poju voi?

Kuulostaisko vapaamuotosemmin kirjotettu postaus ihan ookoolta?

Pojun huone

Kun Poju kotiutui leikkauksen jälkeen, se tuotiin makkariin. Sängystä laskettiin toinen patja lattialle, niin ettei Pojun tartteis juuri hypellä ja rasittaa raajojaan. Sille tuotiin oma vessa patjan viereen.

Hanna antaa pikku potilaalle ekan lääkkeen juuri ennen töihin lähtöä, ja mie tuon lisää ruokaa ja vaihdan veden saapuessani. Sitten otan sen kaulurin pois, jotta kissa saa syödä hyvin ja jään viereen kunnes Hanna tulee. On tosi tärkeää, ettei Poju nuole tikkiä. Se lääkelaastari irrotettiin jo muutama päivä sitten, sitäkin ois ollut vaarallista nuolaista.

Kaipaako Poju kavereita?

Mie pelkäsin kisulle tulevan tylsää yksikseen, koska vähintään pari viikkoa täytyy täällä pitää tikkien takia. Sen ilme muuttuu, kun kaulurin laittaa takaisin syönnin ja pesun jälkeen, mutta pysyy rauhallisena ja antaa hoitaa ja silittää. Meidän kanssa Poju näyttää viihtyvän, mutta Alvis sai nenilleen. Ei siitä tappelua tullut, Poju vaan näytti reviiritietoiselta. Kaipa kivut ja oudot tuntemukset lonkassa saa sen varuilleen.

Tänään Alvis kävi toisen kerran huoneessa, kytättyään aikansa oven takana. Poju seurasi vierestä miten kaveri nuuski joka nurkkaa, ne ei ottaneet kontaktia ollenkaan. Muutkin kuuntelee oven takana, mutta ne ei ole änkeämässä sisään.

Katse eteenpäin

Aateltiin Hannan kanssa pitää kotiviikonloppu, niin voi olla hyvän aikaa kaikkien kissojen kesken. Muut kolme on tehneet ilkeyksiä osoittaakseen huomion tarvetta.

Maanantaille on varattu aika Pojun tikkien poistoon. En osaa sanoa uskaltaisko Pojun päästää silloin edes hetkeksi muualle tassuttelemaan, sillä ollaan varovaisia leikkaushaavan paranemisen suhteen. Tällä hetkellä on tärkeää olla seurana ja antaa huomiota.

Poju-kissan leikkaus

Muutama viikko takaperin tuli todettua henkilökohtaisesti, ettei kissa näytä mielellään kipukohtiaan. Poju-kissa toimi esimerkkinä linkuttamalla takajalkaansa ja seisomalla sohvan selkänojaa vasten. Pohdin ääneen, että moiset merkit eivät ole tavanomaisia kissalle, myöskään jälkimmäinen, vaikka tykkäisikin oleilla sohvalla.

Evidensian eläinlääkäri totesi lonkan murtuneen. Ilmeisesti se on päässyt tapahtumaan kovassa iskussa leikin aikana, kun me mammat ei olla oltu kotona. Eihän noista kisuista tiedä miten keskenään hurjastelevat, onhan niitä neljä toistensa yllyttäjää.

Poju & Alvis edellisen kämpän parvekkeella.

Eläinlääkäri määräsi kipulääkettä, jonka reseptiä noudatimme. Poju linkutti edelleen, mutta vähemmän lääkettä saatuaan. Uskoimme lääkkeen tehoon, kun kisu ei vieläkään äännellyt mitenkään oudosti. Havaitsimme kuitenkin, ettei Poju nuku kerällä kuten muut, ja viimein varoimme leikittämästä. Varasimme uuden ajan eläinlääkärille. Voi sitä huolen määrää.

Kun Evidensiasta kerrottiin Pojun vaihtoehdot toipumisen edistämiseen, meni sormi suuhun. Hirvitti ajatus, että mistä näet kissan kivun, kun emme voi jatkuvasti vahtia sen oloa; millainen hoito on tarpeeksi? 

Päätimme jatkaa samaa lääkitystä toivoen, että lonkkaluu luutuisi kuntoon. Kun tämä alkoi näyttää riittämättömältä vaihtoehdolta, varasimme Pojulle ajan lonkkaproteesileikkaukseen. Leikkauksen luvattiin lopettaa kipu ja saada kissa kaikin puolin kuntoon.

Kyseinen toimenpide suoritettiin eilen. Kun sitten haimme sen kotiin illalla, sen kerrottiin saaneen vahvoja lääkkeitä joten se oli aivan tokkurainen koko illan ja yön läpi, lisäksi kylkeen oli painettu lääkelaastari, jonka tulisi vaikuttaa kolme päivää. Kannoimme Pojun makkariin eristyksiin kissakavereista, jotka ihmettelivät selvästi yhden puuttumista laumasta.

Oli hurjan näköistä, miten muuten niin iloisen kissan silmät seisoivat päässä vaikka se näytti väsyneeltä, ja miten se törmäili suojakauluksensa kanssa. En osaa sanoa, nukkuiko se ollenkaan.

Sama tyhjä ilme sillä oli seuraavana aamuna eli tänään, kun heräsin neljältä. Sain kuin sainkin luvan olla poissa töistä. Olisi ollut aivan hirveää lähteä kotoa miettien, miten toipilas pärjää tokkuraisena, kun se ei käynyt hiekkalaatikolla kertaakaan eikä saanut syötyä.

Jouduimmekin huristelemaan eläinlääkäriin päivystykseen, jotta kisun virtsarakko saataisiin tyhjäksi. Se meni hyvin ihanien eläinlääkärien käsittelyssä. Ne muuten kehuivat potilasta maasta taivaisiin! "Ei monikaan kissa ole näin kiltti vastaanotolla".

Nyt on ilta, makaan makkarissa Pojun vieressä. Se on ollut jo enemmän oma itsensä, sillä se on hymyillyt jälleen ja kehrännyt kovasti. Ruoka on maistunut, lääkkeet on saatu annettua oikein hyvin, ja suuri huolemme on sitä myöten kaikonnut. Enää odotamme Pojun hiekkalaatikolla käyntiä tälle iltaa. On onni, että saamme viikonlopun ansiosta seurata toipumista sekä antaa lääkkeet sopivina kellonaikoina.

Uutuus-Marabou + hauskoja juttuja

Hiiohoi!

Tämä viikko on sujunut huomattavasti kivemmin kuin edellinen, koska stressi on hälvennyt. Huraa! Olen ruvennut nousemaan ylös jo klo 4.00, jolloin olen puolta tuntia aiemmin työpaikalla ja saan näin joustoa aamurutiineihin. Minut tuntien joku olisi voinut todeta idean olevan totaalisen surkea, mutta kappas kummaa miten olenkaan pärjännyt.

Alvis nauttii auringonsäteistä.

Kirjoittelen tätä kännykällä ja olen onnistunut sotkemaan sen jo suklaalla. Ostosten lomassa alkoi tehdä mieli makeaa, joten miksen kokeilisi uutta Marabouta, joka sisältää marjoja, granolaa sekä jugurttia. Sekoitus sopii hyvin nimenomaan pehmeälle Maraboulle, en osaisi kuvitella sitä esim. Fazerille. Mielenkiintoinen tuttavuus!

Maanantaina pääsin kaverin mukaan katsastamaan hänen tulevan hääjuhlapaikan. Mun läsnäolo taisi olla tärkeä, koska mut on nimitetty kaasoksi. En viitsi avata vielä salaisuutena pidettyä asiaa enempää, voin vain näyttää muutaman paikasta ottamani tunnelmakuvan.

Eilen tiistaina olin niinkin hyvillä mielin, että leivoin. Leipominen on mulle erikoista, mutta onnistunut mustikka-mansikkapiirakka inspiroi hieman. Tuotos oli niinkin muhkea, että oli mahdotonta saada ehjää palaa lautaselle. Kuvatodiste ei ole kummoinen, mutta muistuttanee mua myöhemmin onnistumisen riemusta.

...ja niin karjaisi leijona

Lomaviikko alkoi eilen maanantaina perinteiseen malliin ihan vain loikoilemalla. Ei ollut puhettakaan minnekään lähtemisestä, vaan olin lojaali Netflixille. Suosittelenkin Krista Kososen minisarjaa Toisen kanssa, joka tuli katsottua murun kanssa kokonaisuudessaan.

Tiistaina tuli sentään herättyä "ihmisten aikoihin" eikä nukuttua iltapäivään, kuten joskus.
Siinä vaatekaappiin katsoessani päätin saaneeni tarpeeksi sen sekamelskasta, ja aloin levitellä vaatteita sängyn päälle. Lopputuloksena sain siististi limpatut pinot, kassillisen kokonaan pois heitettävää sekä saman moisen kierrätykseen kelpaavaa. Niin, ja Hanna otti avosylin vastaan pieneksi jääneet kauluspaidat. Tunsin tehneeni itselleni hyvää.

Päivän agendana oli vierailu Korkeasaareen. Sinne pääseekin meiltä monella tavalla, esimerkiksi matkustamalla metrolla Kulosaareen, josta jatkaa Mustikkamaan läpi joko bussilla 16 tai kävellen. Meidän tuurilla toki bussi teki sen nähdessämme hyvin nopean pysähdyksen, joten opimme tämän kävelyreitin.

Kiersimme eläintarhan niin huolella, että varmasti tuli nähtyä koko paikka. Tuntui jostain syystä ihan kuin olisin matkannut kauemmaskin, kun olin siellä Hannan kanssa.
Kierros oli aloitettava kissaeläimistä. Tällä kertaa pääsimme ihastelemaan yleensä piileskelevää tiikeriä, mutta se nukkui sikeästi selkä meihin päin.
Näköalatornissa tuuli niin, että sain äkkiä uuden kampauksen. Siellä näki mahtavasti muualle kaupunkiin.

Kissapetojen jälkeen mun suosikkeja tuolla ovat magnustit. Ne aina hauskasti tuijottelevat kävijöitä ja liikkuvat toistensa kanssa.

Tiesitkö, että tällainen on pannukakkukilpikonna:

Välissä kävimme syömässä Ravintola Karhussa. Mun kasvisburrito oli maukas ja täyttävä salaatteineen.
Toisen ravintolan pihassa yllätyin nähdessäni, että riikinkukot tykkäävät nukkua roskakatoksen katolla:

Saimme monta tuntia kulumaan kahdestaan kiertäessä. Kissalaaksossa täytyi käydä sitä paitsi vielä ihan lopuksi uudestaan. Kaiken kruunasi urosleijona, joka heräsi, pesi itseään, nousi hetkeksi ja karjaisi vasten lasia. Me emme seisseet ihan siinä kohtaa, mutta näimme hyvin vierestä. "Jesss!"

Ostin myymälästä Hannalle leijonamagneetin ja -kynän, itselleni postikortteja sekä avaimenperän, jossa on magnusti. Nyt on avaimenperäkin päivitetty.

Kissojen perhoslelu

Tuli ostettua karvakamuille aktiivilelu, jossa pyörii nopea perhonen. Kun tassu osuu siihen, se alkaa räpistellä.
Pakkaus lupaa tuntien hupia, ja meidän kollit hullaantuivat niinkin paljon, että alkoivat hypellä sen päälle. Kunhan ei ihan katkeaisi ekana päivänä.
Löysin tämän Musti&Mirristä (All for paws; Flutter bug), vaatii kolme AA-paristoa.

Annan itseni romahtaa

Makaan sohvalla hiukset sotkussa. En ole käynyt suihkussa, pukenut tai pessyt hampaita. Katselen ikkunasta vastapäisiä kerrostaloja ja taivasta, joka on aivan valkoinen. Tästä katsottuna parvekkeen ikkunasta näkyy vain männyn latva.
Kuulen kellon tikityksen. Sen hoksaa vain, kun on täysin tylsistynyt tai keskittynyt kuuntelemaan hiljaisuutta, niin että vesiputket, jääkaapin ininä ja portaikossa kävelevien naapurien askeleet kaikuvat myös.

Näin unta äidistä. Sen unen näkeminen ei järkyttänyt mua enää niin paljon, kuin puoli vuotta sitten näkemäni. Oli kauheaa katsella unia, joissa äiti hymyili ja jutteli. Miten ne voikin yhtäkkiä muuttua painajaisiksi.
Aamulla silmäni olivat turvonneet ja tuntui, kuin en olisi nukkunut silmäystäkään. Kun nukahdin uudelleen, näin äidin ja me keskusteltiin jostakin. Pehmeät peitto ja tyyny tuntuivat ihanilta ja lohduttavilta, sikiöasennossa.

Olen opetellut pidättelemään kyyneliä. Niin, sen olen oppinut näinä kuukausina. Jättämään tunteet sivuun. Mutta ne on päässeet valloilleen sitten kotona tai myöhään illalla.
En kuitenkaan usko, että kellekään tekee hyvää sysätä suruaan syrjään kokonaan. Silloin siitä ei voi päästä yli. Mikä olisikaan kamalampaa, kuin sisällä sykkivä surullisuus, pelko, että se ryöpsähtää ulos täysin vääränä hetkenä. Itkeminen pitää ihmisen rehellisenä itselleen.

Kissan leuka väpättää. Toinenkin kissa nukkuu nojaten sohvan kulmaan, ja kolmas näyttää tyytyväiseltä uninallen kanssa. Neljäs tuhisee eteisessä raapimapuussa.
Jos minä olisin kissa, menisin aivan kerälle ja kuvittelisin olevani piilossa.

Tuntuu, kuin olisin omassa elokuvassa, jossa aika pysähtyy, mutta sitten havahdun ja kello on yllättävän paljon. Paikalleen unohtumisen mukavuus ja järkytys. Mutta se on tämän päivän tarkoitus.
Samalla muistan, miksi käydään töissä ja pidetään koti siistinä, ulkoillaan ja tehdään ruoka tarkkaan valituista raaka-aineista: jotta pysyisimme järjissämme. Jotta kaikella olisi merkitystä.
Kyllä minä kohta.

Jee, kissanruokaa!

Jokainen kissamamma on suositellut mulle ZooPlussaa, joten laitan sanaa eteenpäin postauksen muodossa.

Olen innokas kissan omistaja: teen parhaillaan ZooPlus- tilausta, ja hihkun itsekseni, kun luen muiden asiakkaiden tekemiä viiden tähden arvosteluja.
Aloin klikkailla tuotteita kun Hanna oli tässä pukemassa takkia ylle, ja nyt se on kipaissut metroon ja puoli tuntia on kulunut. Tiesin jo alunperin mitä etsin kyseisestä eläintarvikepaikasta, mutta silti tutkin lisää ja lasken kilohintoja. Kalliimpaahan tuolla on markettihintoihin nähden, MUTTA ruokapakkaukset sisältävät vain niistä oikeista ja hyvistä aineista koostuvia muonia. Hoksaan, etten ole juuri lukenut markettikamppeiden tuoteselostuksia. Sisältävät ainakin enemmän viljaa.

Meidän kissat tykkäsivät viimeksi Sanicat Professional Clumping- kissanhiekasta, joten sitä on saatava lisää. Meillä on eniten käytetty puupohjaista (helposti siistittävää ja halpaa) hiekkaa, mutta tämä Sanicat on luonnollista bentoniittia.
Eipähän tarvitse raahata pitkään aikaan hiekkaa kaupasta, kun säästöpakkauksessa sitä tulee 3x10 litraa. Tällä hetkellä määrä maksaa 24,99e. Yksittäin tilattuna hinta on 29,97e. Erinomainen esimerkki tarjouksesta, ja niitähän näyttää ZooPlussalla olevan useinkin.
Kaappitila meinaa loppua kesken jo näiden pussien kanssa, mutta pidetään ovet kiinni...

Esittelen toisena juttuna todellisen menestyksen: Smilla-raksut. Niitä Eelis, Oscar, Alvis ja Poju- herrat ovat syöneet antaumuksella. Tilaan 10kg:n pussin naudanlihan makuisia ja saman kokoisen XXL-siipikarjan makuisena.
Sitten Sterilised- kokeilupakkaus, joka sisältää kilon kuivaruokaa sekä 12 tuoreruokapussia.
Olemme katsoneet parhaaksi jättää märkäruuan tarjoamisen minimiin, koska silloin meidän herrat juovat enemmän elimistölle tärkeää vettä -> vaikutus ulosteeseen.
Aiemmin luulin kissojenkin arvostavan vaihtelua, mutta luettuani informaatiota asiasta tulen tulokseen, että niin jatkuva vaihtelu ei olekaan kovin hyväksi. Nytpä saavat kokeilla Smilla-herkkua, vähän kerrallaan.

Tilaus on valmis! Pääsen imuroimaan asuntoa, onhan tuohon sohvaankin tarttunut jo paljon kissankarvaa.
Meillä käy kissavahti jälleen parin viikon päästä, jolloin olemme itse reissussa Pohjois-Pohjanmaalla. Sitä seuraavana viikonloppuna junailemme puolestaan Hannan perheen luokse, ja silloin vahtivuoroon on lupautunut mun isoveli. Ihana juttu, että voimme jättää karvakaverit tänne turvallisin mielin!

Sydämellistä ystävänpäivää! (2/2)

Sunnuntai

Meillä katsotaan parhaillaan lällyelokuvaa Rakkauskirjeitä Julialle. Kerronkin oman leffasuosituksen, eli ystävänpäivään liittyvän I hate valentine's day. Siinä esitetään erilainen mielipide tähän romanttisena pidettyyn päivään, mutta hauskalla tavalla. Päärooleissa nähdään Kreikkalaisesta naimakaupasta tutut Nia Vardalos ja John Corbett.

Hempeilyä kissojen tapaan:

Luukku 21

Kävin aamulla lääkärissä, jossa mulle todettiin poskiontelontulehdus. Oon ollut koko päivän ihan "kuka mitä häh??", kun en saanut yöllä nukuttua.

Ei meinannut uni tulla vielä kotiin palattuanikaan, niin katselin elokuvaa Remember me. Se on hyvin surullinen ja tunnepitoinen elokuva, joka sekä alkaa että loppuu traagisesti (Robert Pattinson ja Emile de Ravin).

Kissakuvia

Kissat saivat uuden kiipeilypuun alkuviikosta. Kaikkia kiinnosti tietysti heti, hyvä kun saatiin rauhassa koota :) Edellinen puu jätettiin viereen, niin kissat saavat kunnolla rimpuilla.

Hauskaa päivää!

Kissat & valoleikki

Eelis & Oscar

24-26

24.-26.-8.
Sadepäiviä. Nukumme kissojen kanssa. Sitten luen Joka mimmin opasta ja Suden vuotta.
Tutustun uusiin Big Brother -kilpailijoihin netissä, koska mun tv ei vieläkään sano mitään, eli en oo saanut soitettua isännöitsijää katsomaan sitä. Ei se sille varmaan kuuluis, mut ois hyvä saada varmistus että onko mulla ihan vääränlainen digoboxi tähän kerrostaloon. En mä tv:tä varsinaisesti kaipaile, ois lähinnä vaihtelua tähän netissä pyörimiseen. Odotan Iholla-sarjan kautta, jossa on tällä kertaa miehiä. Käyn tutustumassa niihin ja totean, että netistä pystynee seuraamaan niitäkin.

Postikortti Venäjältä: turistikortti, jossa nainen matkustaa junassa. "I´m from Kazan. It´s beautiful city near The Volga river. Today is very hot!!! +35c!!! Have a nice day! Happy postcrossing!" PS. More tattoos!!! :))) "

---

Ensikuuntelussa
Linkin Park: The hunting party
Keys to the kingdom. Ensimmäinen biisi alkaa, luulen että äänentoistossani on vikaa. Ei, se onkin koko biisi kun ei istu korvaan. Tässä Chester Bennington kuulostaa valitettavasti siltä, kuin kurkku olisi ihan hiekkapaperia.
All for nothing. Toka biisi on Mike Shinodan. Sillä on hyvä ääni. Joka biisi sivuprojekti Fort Minorilta ei iske muhun, mutta oon aina fanittanut Mikea enemmän kuin Chesteriä.
Guilty all the same kuulostaa siltä, että sitä voi esitellä Linkin Parkin tuotantona, vaikka menee kauas Hybrid Theoryn materiaalista. Hyvä meno, pistän volyymiä isommalle.
The summoning on omituinen, minuutin kestävä täyteraita joka vyöryy korvaan.
War. "Joko se meni?"
Wastelands. Alkaa hauskasti, tykkään tästä rytmistä. Joraan tuolissani. Turvallinen LP-biisi.
Until it´s gone. Suuret odotukset alun perusteella. Kylläpä kyllä, volat ois katossa jos naapurit sietäisivät.
Rebellion. Jes, kiitos. LP:n uudistumista hyvällä maulla ja räimeellä. Tekee mieli ottaa oma intialaisrumpuni syliin ja huutaa "rebelliooon!" Chester kuulostaa omalta itseltään. Nojaan tähän levyyn, herättää luottoa.
Mark the graves. Olen hyvällä tuulella. Soitan ilmarumpuja, pitkä instrumentaali. Chesterin hennonpaa ääntä. Unohdun kuuntelemaan pelkästään tätä.
Drawbar. Kuvittelen mietteliään ihmisen kädet puuskassa tuonne kaduille, jossa aurinko on jo laskenut ja syksyn merkit alkavat näkyä. Kuulostaa viiltävältä sateelta, sellaiselta, joka ei kuitenkaan tee kipeää, vaan saattaa kotiin. Koti on hieman kaukana, mutta jaksaa kävellä, onhan löydettävä syksyn hyvä puoli uudestaan.
Final Masquerade. Keskityn, poljen jalkaa kuin olisin osa bändiä. Kantava biisi, helppo laulaa mukana. Kuuntelen heti toisen kerran. Lempparini tältä levyltä melankolisesta lyriikasta huolimatta.
A line in the sand.  Ajattelin, että tässä on levyn runollisimmat lyriikat. Sitten alettiin soittaa kovempaa, ja sateen ropina yhtyi biisiin. Kuulostaakin vikalta biisiltä, kuin se pistäisi nippuun mitä Linkin Parkin musiikki kaikkiaan on.

Lainakuva: summainferno.com