Ongelmallinen kehonkuva

Sain tämän kertaisen postauksen aiheen PS. Olen vegaani- duon Pajulta. Pajun Instagram storiesissa oli kuva, jossa luki: "Reminder. There is no such thing as ideal beauty."

Mä heitin Pajulle viestin, jossa kerroin olevani L-kokoisia vaatteita käyttävä nainen, joka kuvittelee joidenkin ihmisten katselevan itseään arvioivasti ja miettivän, miksi sillä on vatsamakkaroita ja leveät jalat. "Olen niiden mielestä varmaan laiska ja ajattelematon."
PS. Olen vegaani- kanava on mulle hyvin tuttu ja seurauksessa, joten siksi kai oli helppoa avautua. En odota mitään vastausta tai kahdenkeskistä keskustelua aiheesta, halusin vain sanoa mitä ajattelen, koska unohdin yhtäkkiä kaiken muun ympäriltäni.

Pohdin, dissataanko isokokoisia ihmisiä ja varsinkin naisia siksi, että ne on isompia kuin arvostelijat itse, vai siksi, että on sitä vatsamakkaraa ja appelsiini-ihoa? Olisinko minä viehättävämpi, jos mä olisin saman kokoinen kuin nyt, mutta olisin kiinteämmässä kunnossa?

Tämä on pohdiskelua, ei kenenkään osoittelua sormella.

Koska tiedän, että s-kokoisiin vaatteisiin mahtuvat naiset ei myöskään pidä itseään automaattisesti viehättävinä.
Nyt seuraa tunnustus. Oon yllättynyt siitä, että hoikat naiset saattavat inhota kroppaansa tai jotakin kohtaa siinä. Luulen yllätyksen ja kieron ajatteluni johtuvan siitä, että nähdäkseni kukaan minua kevyempi nainen ei ole tehnyt kanavaa tarkoituksenaan puhua siitä.

Mä en tiedä, miksi olen valppaana puolustelemaan elämäntapojani ja kehoni rakennetta. En itse koe tarvetta mennä pyytämään raporttia keneltäkään.
Saatan ajatella leveitä jalkojani vaikkapa allergialääkärin vastaanotolla kun huomaan, miten kapeat allergialääkärin reidet on.

Olen alttiimpi vertailulle kuin luulin olevani.

Miksi tarvitsen sosiaalista mediaa?

Moni on luvannut vuodenvaihteen kunniaksi vähentää kännykän näpräämistä ja somessa pyörimistä. Tässä syitä, miksi minä tarvitsen Facebookia.

Mun opiskelukaverit lähetteli luokan yhteiseen WhatsApp-ryhmään FB-linkkejä, joita en joko saanut ollenkaan auki, tai näin vain joitakin tietoja. Tarkoitus oli saada vinkkejä meitä ehkä yhteisesti kiinnostavista tapahtumista Helsingissä, kuten open mic- illoista. Tuntui kurjalta jäädä ulkopuolelle jutuista, joista muut ehkä juttelivat keskenään.
Nyt haen tapahtumia itsekin, seuraan ja saatan suunnitella ottavani osaa. Koska oon pyytänyt koulukavereita FB-kavereiksi, näen, mistä ne on kiinnostuneita.

Toinen syy miksi tarvitsen Facebookia on se, että siellä on mulle tuttu HSP-ryhmä. Mulle on ollut helppoa jutella siellä muiden erityisherkkien ihmisten kanssa, jakaa kokemuksia ja olla vertaistukena. Mulla ei ole siellä kavereita tai kenenkään kasvoista ei ole tullut niin tuttuja, että viestittelisin privaatimmin, mutta niinkin voisi käydä. Ajattelen, että joistakin vaikeista sattumuksista voisi olla helpompaa puhua tuntemattoman kanssa, koska silloin toisella osapuolella ei olisi ennakkokäsitystä minusta tai kyseessä olevasta tilanteesta, mahdollisista muista osapuolista.

Olen pyrkinyt sisään suljettuun HSP ystävähuhuilu- ryhmään, mutta viestiini ei olla vielä reagoitu.

PS. Blogini ulkoasu uudistui viime yönä. Se on nyt nimeltään Cyanide Sun (eli versio 3.0).
Aiemmat nimet: Sunny side of the street ja Emilian uusi maailma.

Naurattaa niin että itkettää

Näin YouTubessa videon, jossa pieni lapsi kävelee tiellä hihnassa olevan koiran kanssa. Koira on lauhkea, sillä antaa lapsen vetää itseään. Muksu on huomannut rapakon ja astelee sen päältä. Ensimmäinen reaktioni: "Voi hellanlettas! Miten söpö muksu."
Poika seisahtuu, koirakin. Poika katsoo rapakkoon päin, asettaa hihnan pään maahan, ottaa muutaman askelen tulosuuntaan ja kävelee rapakon läpi muutaman kerran alanpäin tuijottaen. Toinen reaktioni: "Ai, se halusi leikkiä sillä rapakolla. Hauskaa."
Koira pysyy kiltisti polulla, katsahtaa välillä lapseen. Poika palaa koiran vierelle ja tarttuu hihnaan, jatkaa muina miehinä matkaansa. Kolmas reaktioni: itku. Alan vollottaa, Oikeasti. Tämä ei ole vitsi. Isot, lämpimät kyyneleet virtaa poskilta syliin. Sitten alan nauraa, se on itkunsekaista naurua. Että näin.

Videon nimi on Best fiends - a kid, a dog and a puddle,
ja sillä on jo 13 135 607 näyttökertaa.

YouTubesta ja meemeistä on moneksi.

Esittelen EMP-tilaukseni ilman meikkiä

EMP

Tilasin EMP:ltä paitoja, vaikka olin luvannut itselleni olla ostamatta uusia vaatteita pitkään aikaan. Onnistui siis yhtä hienosti kuin karkkilakon aloitukset, mutta kun sain alennusta...

Suuresti odottamani Him-toppi oli aivan liian pieni, vaikka olikin M-kokoa. Onneksi se oli ainut, jonka jouduin palauttamaan. Coca-Cola- toppi on hauska, ja hyvin istuva musta huppari aivan mahtava.

Babyface Emppu.

Tilaamiini EMP:n vaatteisiin olen ollut aina tyytyväinen, koska ne ovat olleet hyvälaatuisia. Nettisivuja tulee selattua todella usein, koska sähköpostia ilmestyy joka viikko. Uskon tilaajapalautteisiin, itsekin olen kirjoittanut joskus. Viime tilaus saapui alle viikossa.

Ilman meikkiä

Miksi media kohahtaa, jos naispuolinen julkkis nähdään ilman meikkiä? Alicia Keys ei meikannut MTV Music Awardsiin 2016, mutta hänen sanotaan nostattaneen "#nomakeup- kohun".

Vähän aikaa sitten ihmettelin, miksi naisjulkimo on rohkea esiintyessään meikittä, mutta syy on se, että ehostautumisen koetaan olevan välttämätöntä (näin lyhyesti sanottuna). Siispä mediakin kiinnittää helposti huomiota, vaikka jokainen ihminen on yksityiselämässään ihan tavallinen.

Koska lehdissä, netissä ja tv:ssä tehdään meikkaamisesta niin suuri numero, kokevat niitä seuraavat (useimmiten) naiset sitä samaa välttämättömyyttä huonon itsetunnon vuoksi. Se on mielestäni niin harmillista, sillä jokaisen tulisi arvostaa omia piirteitään vertailematta.

Olen aina kummaksunut tätä hysteriaa, mutta silti itsekin aikuisiällä vertaillut itseäni toisiin tyttöihin ja naisiin. Mistä muka kilpailen ja kenen kanssa?

Tai: Jos vastaantulija tuijottaa kummaksuen punehtuvia kasvojani, se ei ole mun ongelmani vaan hänen, sillä hän luo mielessään naisihanteen, jota en vastaa.

Muistan sellaisen hetken teini-iästäni, kun katsoin peiliin ja totesin, etten ollut käyttänyt ripsaria aikoihin. En ollut kaivannut sitä. Rakastin silmieni vihreyttä, toi musta kehys sitä esiin tai ei. Kokeilin meikkejä huvikseni, en pakottavasta tarpeesta.

Tässä on tavis-Emppu, 27 vuotta. Hän valmistautuu ruokakauppaan ainoastaan huuhtelemalla kasvonsa vedellä. Tärkeintä Empun meikkipussissa on punotusta peittävä puuteri, ja illanviettoon valmistautuessaan hän sipaisee luotettavaa ripsiväriä, silloin tällöin luomiväriä. Kyseiset meikit saa nopeasti pois meikinpuhdistusvoilla.

Minun kannanottoni

Olen jakanut Facebookissa uutislinkkejä aiheesta tasavertainen avioliittolaki. Viimeisin linkkini Helsingin Sanomien nettisivulta kulkee otsikolla "Uusi kansalaisaloite ei täytä lain vaatimuksia".
Käyn keskusteluja tästä avioliittolaista sekä vihapuheista henkilökohtaisessa elämässäni. Tulen jo huonolle tuulelle perustelemattomista väitteistä ja mielipiteistä, joita huudellaan kuin ne olisivat omia. Toivoisin muun muassa näiden kannanottojen olevan asiallisia ja vähemmän aggressiivisia; niitä on helpompi ja mukavampi lukea ilman kirosanoja ja huutomerkkejä. Mitään ei ole syytä jankuttaa, vaan riittää, kun toteaa kerran.

Omaksi kannanotokseni vihapuheelle liitän tähän runon, jonka olen kirjoittanut viime marraskuussa:

Olemme vain ihmisiä

Mitä jos olisimme ihminen ihmiselle,
vastaanottaisimme itsemme ja muut

Pitäisimme toisen käden vapaana,
valmiina ottamaan kiinni
Haavoittuvaisina, mutta sitkeinä

Mitä jos auttaisimme oven auki
ja kuuntelisimme silloinkin, kun sisimmässä huutaa

Antaisimme aikaa tässä valmiissa maailmassa

- 8.11.2014