Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

9.6.2019

Vappua helluntaina

Löysin itseni Ympyrätalon jäätelöaltaalta klo 15. En valehtele jos kerron, että altaassa oli vain pari uutuuspuikkoa sekä muutama proteiinipikari. Ostin pikarin, ja sehän olikin yllättävän hyvää ollaakseen niin "terveellinen".
Ihan kiva juttu siis, mutta jäätelön mukana ei tullutkaan lusikkaa. Katsahdin ympärilleni, ja revin pikarin kannesta palan. Sain sen avulla pieniä paloja suklaajäätelöä suuhun. Tällä kerralla jäden olisi suonut sulavan nopeasti, koska pahvinpalalla ei saanut leikattua kovempia, karamellinmakuisia kohtia keskeltä.
Heitin osittain syödyn jäätelöpikarin roskikseen, ja kiersin toiselle laidalle. Istahdin penkille, jolla istui takkiin sonnustautunut mummeli. Avatessani kirjani, Annett Gröchnerin Vappuaaton, mun ois tehnyt mieli kysäistä mummelilta, mitä se oli lukemassa. En osannut tehdä sitä. Pohdin, miksi se oli ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Tokoinrannassa tuuli, mutta pääsin kahden luvun verran eteenpäin 500-sivuisessa kirjassa.

Kirpputori Aarteet kiertoon, Porthaninkatu 6

Porthaninkadulla oli kirpputori auki. Pistin pääni sisään ja huikkasin: "Onkohan täällä kirjoja?" Kirpparinpitäjä kehotti iloisesti tutkimaan peräseinän kirjahyllyä.
Kävin kaiken läpi, hyllyn ja sen edessä olevan korin. Pidin kädessäni milloin Anna-Leena Härköstä (sitä kirjaa, jonka olin jo kertaalleen ostanut kirpputorilta kovakantisena, mutta jättänyt kesken, koska siinä puhuttiin kissanpentujen hukuttamisesta) milloin Katja Kallion Sooloilua -hömppistä, josta tehdyn elokuvan oon nähnyt useaan kertaan.
Päädyin Tuija Lehtisen Sara ja levottomat jalat -nuortenkirjaan. Löytö oli mulle todellinen onnenkantamoinen, koska mulla on kesän tavoitteena lukea teini-iän suosikkikirjoja, ja nimen omaan tätä Saraa en oo löytänyt kirjastoista.
Kirpparin nainen kertoi toiselle asiakkaalle, ettei tänään ollut tarkoitus pitää putiikkia auki ollenkaan, "Mutta samapa tuo on pitää sen aikaa, kun haen täältä joitakin tavaroita."
Ajattelin miten kivaa ois sanoa, että mulla on vakkarikirppis. Sellainen jopa, josta tekee kirjalöytöjä.

Karhupuisto

Kallion kirjasto ei ollut auki. Ei näin sunnuntaina. Sitä paitsi: Miten kännykkää tasatunnein näpräävänä en ollut huomannut, että on helluntai?
Kirjaston edessä kävin lyhyen dialogin erään naisoletetun kanssa: todettiin yhteen ääneen, että kirjastolla ei ole palautusluukkua. Olin turhaan kantanut repussani kolmea luettua romaania.

Luin Vappuaattoa Alli Tryggin puistossa varjopaikalla siihen asti, että jonkun miesoletetun polttama pilvi alkoi haista nenään. Olin vasta iloinnut siitä, että alakerran naapurin pilvenkäry oli vähentynyt.
Siinä välissä kuuntelin toiselta penkiltä kantautuvaa musiikkia ja naisen heleää laulua. Nainen huomasi mut: "Hei kuule, poltatko sä?" "Mulla ei oo tulta eikä tupakkaa", vastasin. "Okein, no oisko sulla pahvia?" Pahvia? Olihan mulla hetki sitten jäätelöpikarin roskia, mutta mistä minä tiedän, jos "pahvi" tarkoittaa katukielellä aivan jotain muuta.

Helmet lukuhaaste 2019: tammi-kesä

Lukuhaasteeni voi hyvin, sillä olen täyttänyt siitä jo 35 kohtaa. Ne ovat:

1. Kirjan kannessa on kasvot:
Maria Veitola - Veitola

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä:
Kalle Lähde - Happotesti

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue:
Rafael Donner - Ihminen on herkkä eläin

4. Kirjailijan ainoa teos:
Aura Nurmi - Villieläimiä

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi:
Susinukke Kosola - Varisto

6. Rakkausromaani:
Lena Andersson - Omavaltaista menettelyä

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt:
Laura Manninen - Kaikki anteeksi

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa:
Saara Turunen - Rakkaudenhirviö

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan:
Enni Vanhatapio - Absentia

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja:
Heidi Silvan - Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi:
Paavo Haavikko - Puut, kaikki heidän vihreytensä

Pasilan kirjaston runo-osasto

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua:
Henriikka Rönkkönen - Bikinirajatapaus

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla:
Henriikka Tavi - Esim. Esa

17. Kirjassa on kaksoset:
Grégoire Delacourt - Onnen koukkuja

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja:
Bo Carpelan - Lapsuus

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria:
Kiba Lumberg - Samettiyö

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja:
Paperi T - Post alfa

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin:
Hai Zi - Näkymä valtamerelle

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan:
Thomas Erikson - Idiootit ympärilläni

28. Kirjan kannessa on kuu:
Rabindranath Tagore - Kuukeinu

29. Kirjassa nähdään unia:
Hannu Mäkelä - Musta on meri

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema:
Mikko Rimminen - 2xRimminen

31. Kirjassa kuljetaan metrolla:
Lena Andersson - Vailla henkilökohtaista vastuuta



33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan:
Anna-Leena Härkönen - Ei kiitos

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia:
Juhani E. Lehto & Camilla Kovero - Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:
Miina Supinen - Liha tottelee kuria

36. Kirjassa ollaan yksin:
Sisko Savonlahti - Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

37. Pienkustantamon julkaisu:
Hannu Mäkelä - Viimeiset runot

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja:
Silene Lehto - Hän lähti valaiden matkaan

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia:
Riikka Pulkkinen - Lasten planeetta

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua:
Saila Susiluoto - Siivekkäät ja hännäkkäät

44. Kirja kertoo Berliinistä:
Annett Gröschner - Vappuaatto

Sain apua kirjan löytämiseen toisesta blogista!

45. Kirjan nimessä on kieltosana:
Riku Korhonen - Emme enää usko pahaan

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö:
Annamari Marttinen - Korsetti

47. Kirjassa on alle 100 sivua:
Jenni Haukio - Paitasi on pujahtanut ylleni


Helsingin keskustan kirjasto Oodi

29.4.2019

Kun olin helposti lähestyttävä

Lukeminen yhdistää. Tai no... hei, pitäiskö mun aloittaa jollain muulla lauseella? Etten vaan kuulostaisi ihan kuivalta jo alkuun?


Lukeminen yhdisti minua ja erästa randomia tyyppiä viime viikolla. Odotin metroa Mellunmäessä ja luin seisaaltaan Aaro Hellaakosken runoja. Näin sivusilmällä, kuinka naishenkilö lähti kävelemään lähemmäksi minua, ja miten se vilkuili varovasti suuntaani. Se pysähtyi eteeni, parin askelen päähän, katsoi vielä oikealle ja vasemmalle ja aloitti dialogin:
- Moi. Mitä sä luet? Runojako?.
Mua hieman huvitti tyypin norkoilu, mutta pidättelin liiallista hymyilyä vaikuttaakseni helposti lähestyttävältä. Sellainen mä haluaisin olla. Anyway.
- Joo, Hellaakosken runoja.
- Se onkin aika iso kirja. Näyttää ihan divarin aarteelta tai joltain, sen verran kuluneet kannet.
- Joo, sieltä mä oon tän bongannu. Hieno löytö kyllä. Harvemmin tulee divareissa käytyä, itse asiassa.
Tässä kohtaa metro saapui laiturille. Keskustelu jatkui, sillä nainen avasi suunsa taas sisään pujahtaessaan. Seurasin sitä penkille ja istahdin vastapäätä.

Se halusi tietää, oonko matkalla kouluun, satunko opiskelemaan kirjallisuutta. Kerroin Laajasalon opistosta ja sen kirjoittajalinjasta, joka on auttanut mua tosi paljon.
Mulle tuli vähän tukala fiilis, koska tyyppi silmäili mua puolelta toiselle enkä oikein tiennyt, haluaako se puhua vielä kirjoista vai jostakin muusta.
- Sä taidat olla kissaihminen, kun sulla on noita kuvia, se sanoi tarkoittaen mun mulkosilmäisiä kissatatuointeja.
- Oon mä kissaihminen. Pitäähän sen näkyä.
- "Onni". Onko sulla sen niminen kissa?
- Niin joo toi... no mun toisessa kädessä lukee "ilo". Ne on ihan tommosia positiivisia sanoja, hyviä asioita elämässä.
Nainen katsahti ikkunasta ulos, näytti vähän ujolta ollakseen silti utelias. Samastuin ja siksi varmaan jaksoin käydä keskustelua. Toisaalta, miksi mua ei kiinnostais se, miksi ihan tuntematon tyyppi haluaa jututtaa just mua?

Onneksi nainen palasi takaisin kirjoihin.
- Mä luen parhaillaan tätä, se vetäisi laukustaan jonkun romaanin. Jatkoi:
- Mä en oo hirveesti runoja lukenu, vaikka ehkä pitäis. Enemmänki tätä proosaa.
Halusin esitellä tyypille proosarunoutta, ja nostin repustani Silene Lehdon teoksen Hän lähti valaiden matkaan. Kerroin, että itse tykkäsin siitä kovasti. Nainen kertoi haaveestaan opiskella kirjallisuutta tai kirjoittamista.
- Valitettavasti mulla on niin paljon töitä, et en ehtis opiskelemaan, se huokaisi. Muisti sitten Kriittisen korkeakorkeakoulun, ja minä osasin sanoa, että Kriittisessä opiskellaan vain viikonloppuisin. Tyyppi paljasti osallistuneensa johonkin kansainväliseen kirjoituskilpailuun usemman kerran, ja voittaneensa sen ekalla kerralla. Toivon, että se tulevaisuudessa hakisi johonkin kiehtovaan kouluun.
Saapuessani asemalleni sain vielä nopsan vinkin hakeutua Facebookissa Kirjoittajanloput-nimiseen ryhmään, jossa kirjailijoiksi haaveilevat sekä kirjoittamisesta yleensä ottaen kiinnostuneet voivat keskustella keskenään.

Tänään (jälleen aamumetrossa) tapahtunutta

Luin runoja, tällä kertaa Pentti Saaritsaa. Mun oli tarkoitus saada kirja luettua, jotta voisin palauttaa sen koulun jälkeen. Vastapäiselle penkille istahti nuorimies, joka saman tien huomasi puuhani:
- Hei anteeks. Hei, mikä kirja toi on?
Kun kuulin sanan kirja, tajusin sen puhuvan juuri mulle. Mä menin ihan ujoksi. Tyyppi vaan pelmahti siihen ison reppunsa kanssa ja se näytti äkkiseltään siltä, kuin olisi ollut tulossa vaellusretkeltä tai vastaavalta, missä tarvitaan niin isoa rinkkaa. Taisi sillä olla pesemätön naamakin.
- Tällanen, sain sanotuksi. Tyyppi kumartui lähemmäs nähdäkseen, luki nimen ääneen.
- Julkiset salasanat. Ai, jotain koodausta. Okei.
- Nää on runoja, yritin oikaista, mutta se tuskin kuuli varovaista ääntäni.
- Mä luen tätä, se sanoi ylpeällä äänellä. Kirjan kannessa luki isoilla punaisilla kirjaimilla RAID.
- Ahaa. Näyttää ihan jännäriltä.
- Juu, sellanen tää on, se vastasi ja pisti kirjan reppuunsa.
Tämä keskustelu ei jatkunut sen pidemmälle, onneksi. Tyyppi jutteli kaverinsa kanssa ja ne jäivät pian kyydistä. En ois osannut jutella dekkareista, koska se ei toistaiseksi kuulu omaan repertuaariin. Toisaalta, en ois jaksanut selittää sille tuntemattomalle, etten ole kiinnostunut koodauksesta vähimässäkään määrin.

Mä jäin pohtimaan ton jälkeen, että olisi aika siistiä keskustella vaikkapa Walt Whitmanin Valituista runoista. Pitäisköhän mun ottaa se huomenna kainaloon ja toivoa, että kohdalle osuu seuraava kirjaintoilija?

21.1.2019

"Kirja, jota en koskaan muuten lukisi"

Meidän luokka sai tehtäväksi pitää lukupäiväkirjaa. Sen säännöt menee niin, että jäljellä oleville viidelle opintokuukaudelle valitaan aina yksi kirja opettajien laatimasta listasta, ja lukemisen jälkeen laaditaan lyhyt raportti.

Mä lainasin Oodista Samettiyö-nimisen kirjan (Kiba Lumberg), jolla kuittaan listan kohdan "Kirja, jota en koskaan muuten lukisi".

Oodissa on pieni sateenkaarihylly. Samettiyö löytyi sieltä, ja se oli ensimmäinen ratkaiseva tekijä kirjan lainaamisessa.



Miksi kirja vaikutti siltä, etten tahtoisi lukea sitä?
Takakansi kertoo, että teos käsittelee romanikulttuuria romaninaisen näkökulmasta. Kulttuuri on minulle vieras ja siksi teos vaikuttaa vieraalta.
Kirjan alussa päähenkilö Memesa menee vanhaan vankilaan. Ajattelin, että lukukokemuksesta voisi tulla todella haastava. Varauduin jopa jättämään sen kesken.

Mikä sai jatkamaan kirjan lukemista?
Päähenkilö Memesa on päättäväinen hahmo, joka ei pelkää sanoa ääneen, mitä ajattelee. Hänellä on omia, tarkkoja mielipiteitä kasvuympäristöstä, johon hänet on totutettu. Hän haluaa kyseenalaistaa romanikulttuurin normit ja elää elämäänsä sen mukaan, mitä hänen sydämensä sanoo.

Jotakin juonesta:
Memesa kokee läheisyyden miesten kanssa vähintäänkin epämukavaksi ja yrittää löytää samaa sukupuolta olevan henkilön, joka pitäisi hänestä.
Memesasta tulee taiteilija ja sen vuoksi tunnettu. Hän saa niskaansa hylkäämänsä yhteisön vihan ja vieroksunnan.

Oliko kirja lukemisen arvoinen?
Oli. Aloitin lukemisen jokseenkin varovasti, muutama sivu kerrallaan, mutta n. sivun 40 kohdalla lukemiseni tiheni, ja loput kirjasta ahmaisin kahdella isolla haukulla. Tarina vei mennessään, sillä kiinnostuin päähenkilön ajatuksista ja noudattamistaan toimintatavoista, joilla hän pysyi uskollisena itselleen.

2.1.2019

Lukemani kirjat vuonna 2018

Lukuinto heräsi minussa uudestaan pitkän tauon jälkeen, joten listaan nyt kaikki kokonaan lukemani kirjat sekä e-kirjat, jotka merkitsin muistikirjaani 4.5.-31.12.2018.

1. Veera Vaahtera - Kevyesti kipsissä
2. Anna-Leena Härkönen - Kaikki oikein
3. Marja Björk - Poika
4. Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt
5. Kristiina Lähde - Joku on nukkunut vuoteessani
6. Erlend Loen - Supernaiivi
7. Sarri Nironen - Tähdenpeitto
8. Pelle Miljoona - Roudari
9. Sinikka Nopola - Miksi emme totu pystyasentoon
10. Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia
11. Anna-Leena Härkönen - Terveisiä pallomerestä
12. Tuomas Kyrö - Miniä
13. Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä!
14. Venla Hiidensalo - Mediahuora
15. Anna-Leena Härkönen - Palele, porvari!
16. Jatkuu! Toimittanut Erkka Mykkänen
17. Joni Pyysalo - Alaska
18. Elizabeth Gilbert - Eat pray love
19. Julio Cortázar - Tuli on kaikki tulet
20. Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja
21. Helena Linna - Kirjoittamisen suuri seikkailu
22. A.W. Yrjänä - Arcana
23. Mari Krappala, Tarja Pääjoki - Taide & toiseus
24. Riku Korhonen - Nuku lähelläni
25. Anu Kaaja - Muodonmuuttoilmoitus
26. Saara Turunen - Sivuhenkilö
27. Miika Nousiainen - Juurihoito
28. Sam Pink - Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen
29. C. Collodi - Pinocchion seikkailut
30. Maria Jotuni - Kun on tunteet
31. Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä
32. Erkka Mykkänen - Something not good
33. Anna-Leena Härkönen - Ihan ystävänä sanon
34. Kati Tervo - Rapsuta minua ja muita kirjoituksia
35. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
36. Jenni Pääskysaari - Tyttö sinä olet
37. Anna-Leena Härkönen - Valomerkki
38. Juri Joensuu - Valohuppu
39. Bo Carpelan - Diktamina
40. Tuuve Aro - Lihanleikkaaja
41. Mark Manson - Kuinka olla piittaamatta paskaakaan
42. Miranda July - Uimakoulu
43. Janette Hannukainen - Lennä vahingossa
44. Jani Nieminen - Kodittomille koirille
45. Ismo Alanko - Rakkaus on ruma sana

Hyvä minä! Erittäin hieno saavutus!

Itseäänhän täytyy aina kehua. Vaikkapa silloin, kun kukaan muu ei kehu, tai siksi, että siitä tulee hyvä mieli.

On myönnettävä, että muutama teos on jäänyt kesken. Esimerkkinä mainittakoon Härkösen Akvaariorakkautta, jossa vaan oli niin paljon... fyysistä läheisyyttä, etten jaksanut kahlata sitä loppuun.

Jos lukutahti pysyy hyvänä, voisi olla mukavaa kirjoitella kirja-arvosteluja. Sellaisen voisin saada aikaan jostakin näistä kesken olevista:
Thomas Erikson - Idiootit ympärilläni (e-kirja)
Saara Pulkkinen - Totta (kirjasto, uusittu laina)
Rupi Kaur - Aurinko ja hänen kukkansa (kirjasto, uusittu kahdesti)
Susinukke Kosola - Varisto (omana hyllyssä)

10.8.2016

Kalevankatu, kirjoja & Kaivari

Mitenhän herätessäni luulin olevan torstai. Hämmenyin kun olikin herätys soimassa, mutta en halunnut vahingossakaan nukkua liikaa. Ulkona näytti hieman viileältä, mutta positiivinen mieleni ei suonut ottaa hupparia mukaan.

Olin sopinut tapaamisen Saaran kanssa. Oltiin illalla viestitelty eräästä kahvilasta, joten sinnehän me heti suunnattiin (sateenvarjon alla). Kyseessä oli Kalevankadun Cafe Kuppi&Muffini, jonka menu kiinnosti mua jo edellispäivänä ohi kävellessä.
Ai että, mitä kuppikakkuja ja kakkuja siellä odottikaan. Muutama muu ehti jo meidän edelle tilaamaan, kun ankarasti pohdittiin valintojamme. Päädyin päivän keittoon eli pehmeästi tuoksuvaan, sopivasti maustettuun kookos-linssikeittoon. Jälkkäriksi nautiskelin palan jenkkityylistä key lime pieta, jossa myös pohjassa oli hyvin makua. Nam!
Kahvila oli söötti räsymattoineen ja eriparituoleineen. Saara sanoi, että siellä täytyy käydä uudestaan. "Todellakin tullaan", vastasin.

Tosi pikaista todistusaineistoa siitä, että olen pitänyt mahani tyytyväisenä.


Toisella puolella katua sijaitsevasta lemmikkikaupasta kävin ostamassa kissoille laserlelun ja pari pientä ruokapussia.

Siitä kun edettiin keskustan suuntaan, tuli vastaan tatuointiliike, jossa olen istunut Emmin asiakkaana. Sen kun varaamaan aikaa viime kuvan väritykselle. Samalla sovin kuvan jatkamisesta; mielessäni kytevä, mulle tärkeä juttu tulee ikuistettua ihoon hieman eri tavalla kuin alunperin sen näin.

Aurinko palasi ja jälleen tarkeni. Kerroin kaverille haluavani kirjakauppaan, sillä oli suuri halu ostaa jokin runokirja. Ei ollut väliksi, olisiko runoilija tuttu vai ei, sillä olin vain todella kiinnostunut katselemaan valikoimaa ja haalimaan edes yhden hyllyyn.
Akateemisesta kirjakaupasta löysin kaksi runokirjaa. Tuumasin niiden jatkavan naiseuden teemaani: lapsena ja nuorena lukemissani kirjoissa täytyi olla tyttöpäähenkilö, koska ne ikään kuin tukivat kasvuani samastuttavuudellaan. Onhan tatuointimessuilta hankkimani kirjan nimessä myös nainen, Naisen iholla.


En edes muista olenko koskaan ostanut romaania kirjakaupasta. Onpahan sekin tehty. Tämä tarttui mukaan, koska vaikutti hauskalta luettavalta.

Kävelimme jutellen mun ja avovaimoni kämpänhausta, kunnes pistäydyimme Kaivarin Kanuuna- nimisellä kirppiksellä. En löytänyt sieltä mitään, mutta sokkeloisessa paikassa oli jännä kierrellä.
Sitten huilasimme istuen rantapenkillä. Vieressä eksyneen näköinen lokinpoikanen päästi vinkuvaa ääntä. Mulle tuli mieleen vaikka mitä kokeilematta jääneitä kahviloita, joista hihkaisin ääneen. Päätimme Saaran kanssa palata asiaan sitten, kun hän ehtii koulultaan.


Tuli käveltyä koko ranta aina benjihyppypaikan ja Olympiaterminaalin ohi. Kun kauppahalli tuli vastaan, pujahdimme sinne, ja mulle kertyi ostosten lisäksi pussillinen ruokaa kannettavaksi. Huomenna siis syön falafelia aidon maustamattoman tofun sekä grillattujen paprikoiden kera.
Oli aika lähteä kotiin, jotta saisin ruoat jääkaappiin. Jäin toivomaan, että ehkäpä ensi viikolla pääsisin kertomaan seuraavasta kahvilakokemuksesta.









9.8.2016

Uuden reseptin kimpussa

Huh, kuinka innoissaan voikaan ihminen olla keittokirjasta. Tarkoitan juurikin viimeksi mainostamaani VEGE!:ä, jonka reseptin toteutin jo tänään: pastaa sisilialaiseen tapaan.

Päivän ostoslista.

Resepti kuulosti helpolta, mutta sen hankalan kuuloisen juuston sijaan käytimme Hannan kanssa hyväksi havaittua fetajuustoa. Kokonaan käyttämättä jäi yksi mauste, jota meidän maustekaapissa ei näe muutenkaan.

Ei muuta kun kattilaan keitinvettä porisemaan. Meidän pastapussissa oli kolmen värisiä fusilleja, eli ne antoivat makua jo itsessään. Viereisellä hellalla lämpeni pannu, jossa valmistui kastike mausteista, öljystä, valkosipulista, sipulista sekä tuoreista tomaateista. Kaadoimme fetakuutioita kastikkeen joukkoon, ja viimeisenä vaiheena yhdistimme kastikkeen pastan kanssa. Ei mennyt kauankaan jännän kotiruuan kokkailussa. Tätä reseptiä oli helppo tulkita.

Kahdestaan tehdessä ei tarvitse kokea kiirettä siksi, ettei kädet riittäisikään samanaikaisesti niin pilkkomiseen kuin hämmentämiseen.

Ennen lopullista arviotani maistelin ruokaa ajatuksella. Niinhän siinä kävi, että ennakkoluulo vastasi todellisuutta: tosi hyvää! Selkeitä makuja, pasta al dente, nautin.
Fiilistelen todella yhdessä kokkaamista ja rauhassa syömistä pöydän ääressä. Olikin kova nälkä. Meidän sapuskasta riittää vielä annokset huomisellekin, koska täyttäväähän tuo on.

Hyvää ruokahalua!

8.8.2016

Lahjoja etsimässä

Viimeinen kesälomaviikko lähti käyntiin. Nousin vuoteesta tosi aikaisin ja tulin aamupalalle, kun en saanut enää unta. Heräsin kaikessa rauhassa rapsutellen kissoja jotka olivat muka jotakin vailla, sekä pelaten The Simsiä.

Puoli yhden aikoihin lähdin Itikseen. Katselin alennusmyyntien vaatteita, vaikka en saisi ostaa mitään pitkään aikaan. Heitinhän vasta entisiä pois. New Yorkerista hain varta vasten sydämenmuotoiset aurinkolasit, joiden tarvetta pohdin viime kerralla.


Oli mulla tärkeääkin asiaa Itikseen, koska halusin Suomalaisesta kirjakaupasta tietyn keittokirjan:

Kehuttu teos, viimein hallussa. Alex Nieminen ja Riikka Sukula/ readme.fi.

Henkilökuntakin suositteli:


Tähän väliin istahdin välipalalle kahvilaan. Sen lomassa kirjoitin pari korttia.


Finlaysonilta kävin etsimässä synttärilahjan tämän päivän sankarille, eli Hemalle. Tiesin pehmeiden käsipyyhkeiden tulevan tarpeeseen. Samassa aloin haalia avovaimollekin synttärilahjaa, kun hän juhlii ensi viikolla.

Neljältä tapasin Heman. Ojensin lahjani ja selitin pikku katastrofista: vesipulloni oli ollut huonosti kiinni repussa ja kastellut paidan, kuulokkeet ja repun pohjan. Tällä kertaa kuulokkeet säilyivät hyvinä.

Tarjosin synttärikakkua Kakkugalleriassa. Tiedoksi, että siellä on valikoimaa gluteenittomillekin.

Pakollinen kuva järjettömän hyvästä suklaa- ja mango-passionkakusta.

25.4.2015

Paloja Omakustantajapäivältä Korjaamolla




Hyvää, vapauttavaa vapaa-aikaa!

Mä kävin eilen palkkapäivän kunniaksi Splizzeriassa Saaran kanssa. Se kertoi tosi iloisen näköisenä lähtevänsä pian ulkomaanreissulle, ja mä sanoin oottavani vappua, jolloin olisi tarkoitus käydä grillaamassa puistossa pikku porukalla. Hassuteltiin Kampin Cyber Shopissa sovittaen erilaisia hattuja ja vappua varten ostin vihreän sprayhiusvärin.
Siellä Kampin ylimmässä kerroksessa on myös tatuointi/lävistysliike Kings tattoo; menin itsevarmana sisään että hitsi vie, nythän mä otan rustokorun, kun jo useamman kerran olin sitä ovea osoitellut. Niinpä olen parhaillaan parantelemassa helixiä. Oli kiva saada hoito-ohjeet paperilla, kun enhän mä taas muista lävistysten paranemisaikoja.

Jälkkärijäätelöiden (ja muiden makeiden herkkujen...) lomassa mainitsin osallistuvani tänään lauantaina Korjaamolla järjestettävään omakustantajapäivään, sekä kuvailin viime aikojen kirjoituksiani. Mä meinasin lähteä lentoon, niin innoissani olin mm. tapahtumaan ostamastani lipusta. Saara ehdotti, että käytäisiin katsomassa reitti valmiiksi. Mulla olisi saattanut kestää hetki kauemmin löytää se itsekseni aamulla, oonhan lauantaisin aika unelias.

Oli tosi mukavaa kävellä aivan rauhassa kesää enteilevässä säässä, niinpä kotiin lähdin vasta iltamyöhään. Rautatientorilla halatessa pyysin kaveria ottamaan yhteyttä, kun palailee reissusta. Saan sitten olla kateellinen kaikesta jännittävästä, mitä siellä saattaa kohdata. Istahdin paluubussissa peräpenkkiin, mutta sinnepä ei kannatakaan mennä: meluisimmat matkustajat kerääntyvät useimmiten sinne. Tällä kertaa lievästi humaltunut nuorimies katsoi mua punottavilla silmillään ja totesi, että "Vou, onko sulla joku pommi siellä repussa, kun kaivelet sitä?" Sitten se keksi tiedustella, olisiko mulla alkoholia myynnissä. Ei ole, valitan.


Tänä aamuna heräilin varhain, jotta en jännittäisi liikaa Korjaamolle menoa, ja täytyi muistaa hoitaa lävistystä suolaliuoksella. Oli hamefiilis, kuuntelin Olavi Uusivirran juuri julkaistun singlen Hän laulaa kuin kuolisi huomenna, olin ajoissa Töölössä. Vintti tuli täyteen kuuntelijoita. Istahdin pöytään, jossa sain juttukaverikseni runokirjan vasta julkaisseen naisen sekä graafikkona työskentelevän miehen. Saimme jokainen muistivihot joille olikin käyttöä, mutta postin kautta tulee innostavaa materiaalia myöhemmin, koska annoin yhteystietoni tapahtuman järjestäjälle PoD:lle (Books on Demand).


Kuulimme päivän aikana esimerkiksi e-kirjan julkaisemisen hyödyllisyydestä Elisa Kirjaa lanseeranneelta Essi Mantereelta. Jo tässä kohtaa sain paljon uutta tietoa. En ole ladannut ainoatakaan e-kirjaa, enkä ollut tähän mennessä hoksannut niiden perimmäistä ideaa. Lähinnä olen ihmetellyt, kuinka ihmiset jaksavat tuijottaa ruutuja kaunokirjallisuuden takia. Että eikö ole paljon miellyttävämpää hypistellä painettua kirjaa. Muistiinpanoja syntyi julkaisijan näkökulmasta.
Nasevasanainen Marika Siniaalto valotti somemaailman haltuun ottamista käyttäen omaa kirjaansa havainnollistamisesimerkkinä: "Ole läsnä siellä, missä kohderyhmä ja asiakkaat ovat".

Marika Siniaalto Grapevine Mediasta

Omat luovat kommenttinsa ja inspiraation lähteensä paljasti graafikko Tuomo Parikka. Hänen mielestään runokirjojen kansien suunnittelussa ei ole juuri rajoja.

Tuomo Parikka on palkittu muutamankin kerran kauneimmasta kansikuvituksesta.
Päivä saatettiin loppuunsa kolmen omakustantajan paneelilla. Viimeisessä kuvassa keskellä on esikoiskirjastaan kertova Eeva-Maria Lisko, jonka puheenvuoro innosti minua eniten. Hänen novelliteoksensa Kahvila kertoo tavallisten naisten elämästä, joka yllätyksellisen usein on itsessään suurta draamaa. Itsehän luen mieluiten novellikokoelmia, en saa keskityttyä paksuun kirjaan. Samastumispinnan hoksatessani päätin heti, että tahdon mennä tervehtimään Eeva-Mariaa. Kerroin hänelle, että rakastan lukea ja kirjoittaa runoja nimenomaan kahviloissa, ja että tulee helposti kuunneltua kanssaihmisten juttelua. Tämä novellisti tahtoo jättää paljon tilaa lukijan mielikuvitukselle, kun taas minusta on mukava keksiä detaljeja. Tässä on ensimmäinen kirjailijalta pyytämäni nimmari:

"Rohkeutta ensimmäisiin askeliin". Ihanat kannustuksen sanat.

13.4.2015

Luen: Bo Carpelanin runoja

Hänen elämänsä oli hämmentynyttä,
hän ei kyennyt pitämään sitä koossa
se oli murtunut eräänä lokakuun päivänä
ja sitten se alkoi toistua
silloin kun hän vähiten odotti.
Loppu oli tyhjiä huoneita,
hänen kotinsa oli jossain muualla.
Hän etsi merkkejä jotka loihtisivat pois
tulevan talven ennen kuin se iskee
hänen ovensa sisään.
Hän ympäröi itsensä suurella hiljaisuudella
niin kuin olisi siitä löytänyt kodin
meille kaikille.

Teoksesta Diktamina

5.10.2014

Luen: Runoilevien naisten kaupunki



(Uutta ranskankielistä runoutta: "Antologia esittelee neljäntoista runoilijan kaunista ja rohkeaa tuotantoa".)



Nainen palaa takaisin sänkyynsä
ei aluslakanaa tänä iltana
Ei muuta kuin viltti
Tämä on ylellisyyttä, jonka hän sallii aika ajoin itselleen
koska hän kantaa mukanaan
kaikkia muinaisen hyvän perheen lakanoita
Hän pitää nukkaisen puuvillan tunnusta iholla
kuin hän leiriytyisi telttaan omassa huoneessaan

Tyystin mahdotonta laskea ajan kulkua
nainen kadottaa kokonaisia päiviä
tekemättä mitään merkityksellistä
Ja sitten äkisti kello yksitoista illalla
hän hypähtää jaloilleen
ja menee kirjoittamaan rakastamalleen naiselle
tai vuodattamaan jonkin pamfletin

Tajuaa että on riisuuduttava runoudesta
vaikka Villon hiiviskelisi alakerrassa

- Geneviéve Pastre

Lainakuva: antikvaari.fi

22.9.2014

Luen: Tove Jansson elämäkerta

 

 

"´Ehkä meidän Tovestamme tulee velä kerran suuri taiteilija. Todella suuri!´ Nuori sotilas kirjoittaa rintamalta kirjeen rakastetulleen sisällissodan riehuessa. Ollaan Suomessa, eletään kevättalvea 1918. Helsinkiläinen kuvanveistäjä Viktor Jansson ja tukholmalainen piirtäjä Signe Hammarsten olivat naimisissa hiukan yli neljä vuotta, kun aviomies värväytyi valkoisten puolelle.

Taide ja perhe olivat Viktor Janssonille pyhä, ja hänen ja Signen lapsi veisi perinnön mukanaan maailmaan, joka oli sodan tuolla puolen.

Tove piirrettiin elämään ja alusta asti hänet nähtiin äidin piirtämien tai isän veistämien kuvien kautta.
Sana ateljee merkitsi kotia, eikä mitään muuta kuin kuvia ja taidetta ollut olemassakaan."


21.8.2014

18-20

"But all I see is films where a colourless despair
Meant angry young men with immaculate hair"

The Sundays - Summertime


Ma 18.8.
Aijai, mikä vapauden tunne! Nukun! Luen kovasti Nainen katolla- kirjaa. Siihen on helppo uppoutua, sillä se on hyvin monitasoinen usean päähenkilön vuoksi. Nauran kovasti, ihmettelen, olen vaikuttunut. Mietin, mitä annettavaa Maija Vilkkumaalla onkaan annettavana kirjallisuudelle tämän jälkeen, varmasti paljon. Lukaisen pari arviota kyseisestä teoksesta, ja niistä paistaa rock-ihailu läpi. Tulen tehneeksi havainnon, että Maijan biiseissä useimmiten lauletaan naishenkilöstä.
Mulla on Samuli Putro- vaihe meneillään, sanon miestä neroksi. Samuli laulaa eri ikäisistä ihmisistä, miehistä ja naisista. Lyriikat ovat kuin oodi tälle hetkelle ja suomen kielelle, arjelle.
Illalla menen Tähtitytölle, sillä teemme yhdessä ruokaa. Saan reseptin mm.punajuuripihveihin, jotka onkin helppoja valmistaa. Valittelen huonoa mielikuvitustani ruuanlaiton suhteen.
Kirjoitan tarinan Kehykset loppuun. Sen olen aloittanut huhtikuussa, mutta lopun kanssa on ollut vääntämistä.

Ti 19.8.
Käyn itsekseni elokuvissa: Naapurit on kohellusta Seth Rogenin tapaan. Zac Efron on ihan söpö. Katsomossa on vain nuorisoa ja nuoria aikuisia.

Kuva: imdb.com

Ke 20.8.
Menen asiasta tehden kahvilaan lukemaan Naista katolla. Keskustan Steam Coffeessa ei ole lukutunnelmaa, koska siellä soi pinnalla olevaa popmusiikkia. Itse asiassa aika persoonaton paikka, vaikka kaakaoni onkin hyvää ja ne kaikki herkut näyttävät ihanilta. Saan idean vertailla erilaisia lukuympäristöjä; saisikohan niistä oman postauksen? Kirjoitan pöydässä vielä pari postikorttia, joissa iloitsen lomastani ja kerron, että tykkään kaikesta makeasta. Toivotan värikästä päivää, siitä näyttää tulleen joku juttu mulle.
Astuessani ratikasta kerkeän saada isoja pisaroita päälleni, kiirehdin kirjastoon. Löydän runot, lainaan Eino Leinoa, kuten olen itselleni luvannut: Hymyilevä Apollo, "Leinon keskeistä ja rakastetuinta runoa", lukee takakannessa. Ihan kuin tämä olisi oppimateriaalia minulle, vaikka oma kirjoitustyylini on erilainen, siis nykyaikainen.
Käyn syömässä Porthaninkadun Subwayssä, jossa myyjät juttelevat keskenään ja näyttää että niitä kiinnostaa enemmän se kuin asiakas. Syödessäni sotken makeasipulia hameelle, ja nostaessani laukkua huomaan, että sen pohja on ihan kastikkeessa. Pyydän wc:n avainta, hymyilemätön miesmyyjä osoittaa sen olevan tiskin päässä. Kiitos palvelusta.
Illalla Tähtitytön kanssa Itäkeskuksen kierrätykseen. Löytämälleni popcorn-kipolle hymyilen erityisesti.



11.8.2014

Varaslähtö elokuun lomaan

Emppu menee uusissa meikeissään ja viikonlopun hameessaan hakemaan varaamaansa kirjaa, Maija Vilkkumaan esikoisteosta Nainen katolla. Kävellessään boheemien ihmisten ohi se kaipaa hetken Kalliota, ja kuuntelee sanan sieltä ja toisen täältä, joku sanoo, että kohta tulee ukkonen. Samantien päälaelle sataa pari vesipisaraa. Emppu hyppii kiviset portaat ylös vailla ennakko-oletusta, mutta muistaa ajatelleensa taannoin, että millaisenkohan romaanin suomalainen rocklyyrikko voisi saada aikaan? Tämä onkin asia, joka jännästi  tapahtuu nyt, kun hän ei ole pitkään aikaan kuunnellut Vilkkumaan biisejä, mutta pitäisi, onhan hyllyssä koko tuotanto lukuun ottamatta sitä viimeistä levyä, joka tuntui tosi vieraalta. Jos vaikka tutkisi biisien henkilöiden elämää ja kerrontaa, pohtisi, löysikö teininä samastumispintaa johonkin tiettyyn. Mikä sen kappaleen nimi nyt olikaan, missä nainen vie miehen baariin, salakuljettaa, kun sitä ei muuten päästetä sisään nuoren ulkonäkönsä vuoksi? Ainiin, Mun elämä. Empun tekisi mieli naurahtaa, hän on kokenut kuluneena kesänä vastaavaa ihan omakohtaisesti. No tekeeköhän mascara tai poskipuna mitään kyseiselle oletukselle?  

Hänelle ojennetaan 334-sivuinen romaani hyllystä, joka on tiskin takana. Lainauslaite ei meinaa ottaa viivakoodia sitten millään, noniin, eihän toki ole kiire, koska tärkeintä on välillä pyörähtää kirjastossa. Samalla tulee pohdittua Eino Leinon ja Tommy Tabermannin runoteosten hyllykoodeja.
Emppu palaa suoraa tietä takaisin kotiin, tai siis taittaa sitä tietysti metrolla ja sitten ottaa vielä bussin, jossa joku tyttö puhuu äidilleen, että on mukavaa päästä arkilomalle. Empun oli tarkoitus lukea kirjoja omalla lomallaan, joka koittaa viikon päästä, sillä tosi paljon odotetulla, ihan ensimmäisellä "Asun Helsingissä ja haluan olla nyt täällä"- lomalla. Mutta hän ottaa nyt varaslähdön, koska luonteensa mukaisesti ei malta odottaa.
Kirja alkaa työväenopiston kirjoituskurssilla. Jälleen yksi sattuma: Emppu on saanut Tähtitytöltä idean mennä kirjoituskurssille, jonka ilmoittautuminen pitäisi muistaa heti samalla viikolla.

Pakollinen tarve kuunnella Mun elämä.
Muutaman päivän päästä Emppu kirjoittaa blogiinsa mietteitään mainitusta kirjasta.

30.6.2014

Luen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia


"Joskus, kun yritän päästä ulos tavaratalojen automaattiovista, se ei onnistu, koska painoa ei ole tarpeeksi. Joudun odottamaan jotain painavampaa asiakasta, jonka läsnäolo saa ovet lävähtämään auki. Kerran kokeilin tasajalkahyppelyä oven edessä. Ei auttanut. Toinen painajainen on Pariisin metron pienet automaattiportit. Kerrankin kun yritin kävellä metrosta ulos, härveli ei osannut päättää onko siinä joku vai ei, ja ovet avautuivat hyvin epävarmasti, ja menivät sitten samantien taas kiinni, ja avautuivat ja menivät kiinni. Minä olin koko ajan siinä välissä ja ovet hakkasivat minua mustelmille. Näky herätti yleistä hilpeyttä. Lopulta onnistuin ryntäämään pakoon. Kaljahan siinä piti ottaa. Nykyään marssin läpi hyvin nopeasti, ennen kuin ovi ehtii tulla epävarmaksi."
- Anna-Leena Härkönen / lainakuva: adlibris.com

Valitsin tämän otteen kirjasta, koska olen hiljattain törmännyt saman tapaiseen ongelmaan lähikaupassa. Kirjoitin Facebookiin muutama päivä sitten:
"Silloin tunsin itseni lyhyeksi: olin menossa Alepaan, mutta automaattiovi ei auennutkaan. Siihen tulee pitkä mies joka naurahtaa, että ´Sä oot liian lyhyt, ettei se tunnista´. No mies menee edeltä, jolloin molemmat päästään kauppaan." 160cm on suomalaisnaisten keskipituus! 
Täytyy mainita, että kyseinen kirja oli mulla viimeksi junalukemisena. Mua rupesi naurattamaan niin paljon, että laitoin kirjan takaisin reppuun. Lukeminen jatkui perillä, mutta nyt nauroin jo ihan kippurassa: syynä oli lause, jossa kerrotaan jonkin ravintolan Homous-nimisestä alkuruuasta.
(Kun kirjoittaa muistiinpanoja tai jonkinlaista päiväkirjaa, niistä voi myöhemmin koota kertovaa tekstiä.)

12.4.2014

Luen: Pussikaljaromaani

 "Lihi korkkasi puolilitraisen kaljan. Sen eleessä oli jotain merkityksellistä ja tulevaisuudenuskoista suuruutta, ja se näytti jotenkin vähän siltä kuin se olisi särkenyt jonkun arvojuoma-astian vesille laskettavan valtamerilaivan kylkeen.
- Terve, Henninen sanoi sitten, ei se osoittanut sitä erityisesti kenellekään, se kai sen mielestä tuntui vain jotenkin kuuluvan siihen hetkeen.
- Terve, Marsalkka sanoi.
- Terve.
Vähään aikaan kukaan ei sitten keksinyt mitään huomautettavaa. Henninen ojensi Marsalkalle muovikassista kaljan, se oli niin kylmä että oli pakko kokeilla miltä se tuntui otsaa vasten. Hyvältä se tuntui vähän aikaa. Sitten se kylmä alkoi pakottaa päätä ja piti avata pullo ja juoda olutta siihen jomotukseen. Lihi jyrsi avaimella pöytään jotain kuviota josta näytti tulevan jonkinlainen tähti. Henninen alkoi hyräillä jotain niin epämääräistä, että se oli melkein pakko tunnistaa miksi tahansa. Marsalkka tiiraili taloja ruskean pullon läpi."
- Mikko Rimminen


3.4.2014

Höpinää rapussa

"Niin kevään kukkien tuoksun
Huokaukset tyttöjen"

Tehosekoitin - Mun Tähteni


Viikko on kulunut tosi nopeaa, mutta jokaisessa päivässä on ollut helmensä.

Eilen hauskinta oli, kun Kallion kirjaston kolmannesta kerroksesta kuului höpinää jo rappuun.
Lapsethan ne siellä olivat vallanneet tilaa, seassa näkyi vain muutama aikuinen.
Sylini oli jo täynnä, mutta olin menossa vilkuilemaan Astrid Lindgrenin tuotantoa, muun muassa juhlavuotensa kunniaksi. Kurotin ylähyllyltä yhden Peppi Pitkätossun näin alkuun, mutta muutkin houkuttelivat hauskoilla kansillaan.
Viereiseltä hyllyltä bongasin Nalle Puh- kirjan. Täytyykin tunnustaa, että alkaessani lukea sitä kotona, tuli kyynel silmäkulmaan, olipa se niin suloista tekstiä.  
"Puhia ei voi viedä kouluun ilman että kaikki huomaavat, mutta Nasu on niin pieni että mahtuu vaikka taskuun, ja kyllä se vaan lohduttaa kun tuntee Nasun taskussaan silloin, kun ei ole ihan varma, onko kaksi kertaa seitsemän kaksitoista vai kaksikymmentäkaksi. Joskus Nasu livistää taskusta ja menee kurkkimaan mustepulloon, ja sillä lailla hän on saanut paremman koulusivistyksen kuin Puh, mutta se ei Puhia sureta. Toisilla on Älyä ja toisilla ei, sanoo Puh, eikä siitä sen enempää."

Tänään odottelin Tähtityttöä Senaatintorilla (tällä kertaa kukaan vieras ei tullut juttelemaan, ihan huojentavaa). Tähtis ehdotti ruokapaikaksi hodarimestaa, ja sen löydyttyä yhtäkkisessä raekuurossa, tilasimme maukkaat hodarit ja päälle raikkaat smoothiet. Ruoka huojensi mieltä, kun oli ollut pinna kireällä.
Ja oli kiva näyttää ystävälle lempparipaikka, se Halkosatama. Päivänsäde lepäili siellä pikkuisena muiden veneiden vieressä, ja olipa siellä pari suurta ja harmaata sotalaivaakin taustalla. Hakaniemessä sen sijaan oli vielä tyhjät laiturit, mutta täytyy käydä kohta tarkastamassa uudelleen.
Se mukava tunne, kun joku sanoo hoksaavansa ideasi: miksi pidät juuri tietystä paikasta, miksi se vetää puoleensa ja rauhoittaa. Sitten myöhemmin voi toteuttaa kyseisen jutun yhdessä, uusin maustein.

21.2.2014

Luen: Baby Jane


"Sama paikka, josta Piki kävi hakemassa sydämeni kämmenelleen, ja joka oli niin käsiinsattuvan punainen, oli muuttunut ikävästä harmaaksi jäkäläksi."
- Sofi Oksanen

17.8.2012

Tätä luen nyt

"Onko se painokelpoista
Tai laulun arvoista"
Herra Ylppö & Ihmiset - Pojat ei tanssi


Kuva: Like
"Herra Ylpön sydän" (2012) on kolmas rokkikirja, johon olen tutustunut. Aiemmathan on ennalta-arvattavasti Maija Vilkkumaan "Maija" sekä Ville Valosta ja Himistä kirjoitetut "Synnin viemää" ja "Him".

Kannessa Herra Ylppö katsoo totuttuun tapaan vakavana ja pitää sylissään kiliä, taustalla ruskea puuseinä syineen. En tiedä mitä kuvalla tahdotaan viestittää, (ehkäpä suomalaisuutta?) mutta ymmärrän, miksi Ylppö on saanut oman kirjan. Sillä on helvetisti asiaa ja näkemyksiä, ja se on koko ajan menossa. Teppo Vapauden teksti avaa muusikon elämää hyvin monipuolisesti; Ylpön perhetaustaa, kouluaikoja, ensimmäisiä musiikillisia vaikuttajia, ihastuksia ja rakkauksia, bändiaikoja ja soolouraa, todellista rock´n roll- lifestyleä.
Mulle lukijana tuli lähes vuoristoratamainen olo tästä kaikesta sisällöstä (tietämättä oikeasti, millaista kyytiä ko. vempaimessa saa). Kirjan niin sanottu punainen lanka on mielestäni aikajana, jonka Vapaus on matkannut Ylpön seurassa. Jokainen miljöö muistuttaa Ylppöä elämän käännekohdista ja muista vaikuttavista tekijöistä. Ja vaikka en tunne miehen koko musiikillista tuotantoa, jokainen tarina on mielestäni kiehtova. Siitä syystä lainasinkin kirjan alunperin: halusin tietää, millä tavalla Herra Ylppö on kokenut elämänsä suomalaisena rock-persoonana.

Viimeisintä Herra Ylppö & Ihmiset- levyä eli Mies & nainen oon kuunnellut todella paljon. Se on ollut oikein tehokuuntelussa Spotifyssä, niin että välillä oon unohtanut kuunnella muuta.
Kuten oon varmasti aiemminkin todennut, arvostan kotimaista lyriikkaa ja mua kiinnostaa erilaiset tavat kertoa tarinoita biiseissä. Se miten rock muokkaa äidinkieltä (esim Maija laulaa "mä panen stereot lujempaa" biisissä Satumaa-tango). Joten tähän rokkikukkoon ja todellisesta elämästään paljon vaikutteita saatuihin biiseihinsä on pakkokin tutustua.

23.3.2012

Iholla

"Tee minusta taas nainen jonka muistamme"
SMG - Letitä tukkani


Västäräkin siipi
Yksi lukee päiväkirjaa,
ääneen
kuten tuuli ääneen laulaa
Hän selaa vaihtuvalla käsialallaan peitettyjä sivuja varhain aamulla
ja viimeisenä nukkumaan mennessään

Kuinka minä nauran,
lähes verenmaku suussa juoksen kanssasi kilpaa pellonlaitaan
Puhallamme värikkäitä saippuakuplia
laulurinteellä

Vuoden päästä nojaan leuallani käsivarteeni ja teen havainnon
Tiiliseinät eivät kaatuneetkaan,
minä olin kaunis ihminen
Västäräkin siipi parani nopeasti,
muuttohaukalla oma mieli
- Valoisa 22.3.2012

Sain runooni inspiraation eräästä blogipostauksesta. Siinä mainittiin, että "talot ei kaadu". Eivät ne tosiaan kaadu, eikä kaadu ihminenkään, kun tahto kasvaa lujaksi.

Kuva: Sub.fi

Oon aina rakastanu kirjoja, joiden naishahmoihin voin samastua. Subilla pyörii nyt sarja, joka on tästä samasta syystä kuin mulle tehty.
Seuratessani tätä sarjaa tulen ajatelleeksi, että päälle päin voi näyttää että jollakin tyypillä on asiat mallillaan, mutta oikeasti se on pettynyt johonkin, on jäänyt saavuttamatta jotain tärkeäksi tullutta. On niin helppo luulla kanssaihmisten olevan onnellisempia kuin ovatkaan. Vaikka nähty hymy on poissa kahden sekunnin kuluttua. Kasvot kääntyy toiseen suuntaan ja ilme vakavoituu. Mutta vakavoituminen on jäänyt multa huomaamatta. Kuinka moni oikeasti osaa lukea (vieraiden) ihmisten fiiliksiä tuosta vaan, ilman että ne itse kertoo mitään?
Iholla on tämän hetken suosikkini, koska se kertoo tavallisista suomalaisista ihmisistä. Itkuista ja pettymyksistä, ihmissuhteiden rakoiluista ja niiden paikkaamisista. Se on myös onnenkyyneliä ja positiivista jännitystä. Tykkään kovasti, kun sarjan naiset ei oo esittäny mitään vaan ne on olleet rehellisesti sellaisia kuin ovat. Juuri nimenomaisella kuvaushetkellä.
Naisista kaikkein kiinnostavimmat hahmot on Esin ja Heli; Helin nauru on ensinnäkin aivan ihana, hiukset kadehdittavan pehmeän näköiset ja sillä on runollisia pohdintoja. Esin on mun lailla kiinnostunut mediahommista ja seurasinkin kiinnostuneena, kun se haastatteli Rakel Liekkiä ja Herra Ylppöä. Jään odottamaan, miten Esin kehittyy alalla.

Onni on mulle tällä hetkellä tv:tä ja rauhallisuutta. Loikoilua ja värikkäitä villasukkia. Huomasin, että kaakaosta ja kermavaahdostakin voi tulla huono olo. Mutta luvan kanssa oon herkutellut tän viikon, enhän mä varsinaisesti juhlinut synttäreitä. Sain synttärilahjaksi mm.kirjanmerkin ja se tuleekin tarpeeseen, sillä nyt mulla on Pelle Miljoonan romaani kesken. Pelle on kirjottanut hahmonsa seikkalunnälkäisiksi ja toisiaan kunnioittaviksi, ja siitä tykkään erityisesti.