Pieniä, mukavia asioita

Mä en vieläkään varsinaisesti tykkää pimeästä, mutta koska olen oppinut sietämään sitä, siedän myös syksyn mukanaan raahaaman kirpeyden. Että melkein nipistää nenänpäätä. Voin pitää hiuksia auki pipon sisällä, upottaa kädet maiharitakin taskuihin, ja sitten sisälle tullessa nauttia kuumasta kaakaosta. Viltti on hauska vetää sohvalla päälle, kun se saa samalla lämmittää kumppaninkin jalkoja. H on asetellut olkkarin hyllylle kynttilöitä, jotka kieltämättä luovat lämmintä tunnelmaa silloin, kun vedämme parvekkeen oven yöksi kiinni.
Kun tv:stä tulee vain puoliskolle mieleistä katsottavaa, täyttelen sanaristikkoa. Saan kuulla että mummoudun sillä tavalla, mutta mä voinkin virnistellä takaisin, että tällä mummolla ei juuri ryppyjä ole.

Tietokonepöytäni ylälaatikossa on tallessa Anni-mummun omakustannekirjan "oma kappale".

Vetreänä Emppu-mummeli pysyy kuntosaliharjoittelulla. Viimeksi eilen sain hikoilla ihan itsekseen työpaikan salilla. Kun Suomi Poppia kuunnellessa puna nousee poskille, voi olla tyytyväinen itseensä.
Mummoista puheen ollen, veljet on tyhjentäneet nyt myynnissä olevaa lapsuusajan taloa ja kuulostelleet siskon toiveita. Ovat luvanneet toimittaa mulle meidän mummun kirjoituksia. Siellä pitäisi olla pakinaa ja runoa, inspiraation lähdettä mulle, joka myös mielelläni taivuttelen sanoja ja oikaisen pilkkuja. Tähän asti oon saanut lukea näitä tekstejä vain vähän, ja kovasti harmittaa, kun en kysellyt niistä äidiltä sen enempää.

Kirjeiden raapustelusta tuli mieleen, miten itse harrastin kirjeenvaihtoa joidenkin teksti-tv:stä bongaamien tyyppien kanssa. "Kuva ois kiva" oli se puolipakollinen pyyntö jonka ilmoituksessa.

Olen päässyt kirjoittamaan kirjeitä, kun ollaan H:n kanssa saatu kirjekamut tämän siskontytöistä. Huomaa paitsi käsialasta myös kirjoitustyylistä, olenko mä vai H kirjoittamassa lapsille. H:lla on selvästi murretta seassa, kun itselläni sitä ei juuri näy edes Facebook-päivityksissä.