Blondin hammaslääkärireissu

Voitin tänään yhden kammoni: olin varannut ajan hammaslääkärille. Jännitys sai musta otteen kotoa lähtiessä. En ollut ajatellut asiaa juuri sen kummemmin, lähinnä vain itsekseni todennut, että on se vaan hitsi vieköön käytävä.

Menin ulko-ovesta sisään ja ilmoittauduin luukulle, jossa istui vahtimestari. Se kyseli, mille hammaslääkärille olin menossa, ja neuvoi mulle jonkun ihan muun paikan. Kun seisoskelin jälleen ulkona ja katselin seinässä isolla olevaa tekstiä, olin todella hämilläni. Niinpä soitin varausviestissä olleeseen palvelunumeroon. Sieltä vastasi maailman rempsein ihminen ja totesi, että "Voi mites se vaksi on niin sua opastanut, palaahan takaisin." Pääsin hissillä kolmanteen kerrokseen ja kuulin jotakin remppaääntä. Pohdin vielä kerran, olenko tosiaan oikeassa paikassa. Menin avonaisesta ovesta sisään ja kysäisin siltä remppamieheltä, että sori mutta hammaslääkärille pitäisi päästä. Tämä neuvoi soittamaan summeria ovenpielessä. Peruutin siihen ja soitin, odotin pitkän hetken, kunnes näin naishenkilön tulevan ovea kohti valkoisissa vaatteissa, ja se huikkasi mut sisään.
Kello oli jo yli varausajan, kun istuin odotustilassa. Olin täyttänyt jo asiakaslomakkeen ja juorunnut vaksista jollekin vastaanotossa, ja se kuulosti pistäneen juorun kiertämään. Päätin olla jännittämättä enempää: ainakaan ei ole oma vika, että aika menee niin nopeaa ja yhä odotan. Kun mut kutsuttiin huoneeseen, todella ystävällisen näkönen nainen kysyi, millainen operaatio tänään tehtäisiin. Vastailin odottavaisena ja sekavin tuntein. Kuulin sanottavan, että paljon ei ehdittäisi tekemään tänään, joten huojentunein mielin menin makuulle kuten käskettiin. Hampaita alettiin tutkia.
Koska hammaslääkäri kertoi aina, millaista työvaihetta on rupeamassa suorittamaan, mulla oli luottavainen fiilis. En kuitenkaan ollut ollenkaan rento, vaan tunsin jännittäväni koko keholla. Mielessäni mietin, että ei se haittaa, on pääasia että oon tullut käymään. Aivan kuten hammaslääkärikin jutteli, pehmeällä äänellä. Tuijottelin kattolamppuja ja hengitin syvään varmaan koko ajan.

O-ou!!!

Kun oli valmista eli reikä oli saanut hyvän paikan, olin helpottunut. Eihän se ollut yhtään kivuliasta (puudutuksella). Ja niin olen pantannut käyntiä peläten, että siellä kuitenkin alkaa itkettää kivun takia. Hammaslääkäri varasi mulle uuden ajan ja samalla selitti, mitä tehtäisiin seuraavalla kerralla. Olin super iloinen ehjästä hampaasta ja hymyilin, kiitin monta kertaa. Selitin herkkyydestäni naurahdellen, mutta hammaslääkäri toivotti tervetulleeksi sellaisena kuin olen.

Kotona istahdin sohvalle tuumailemaan pelkojani. Miten niin monenlaisessa tilanteessa iskee mieletön hermoilu, vaikka itse asian kohdatessa ei tunnukaan niin pahalta. Miksi oletan käyvän huonosti? Pudistelisin päätäni lapsellisille fiiliksilleni, ellen tietäisi olevani erityisherkkä. En tarvitse paapomista kuin pikkuvauva, mutta tykkään hymystä ja rauhallisesta puheesta. Soimaisin itseäni hirveästi, jos mun läheiset ei ymmärtäisi mua ollenkaan.
Niinpä voin sanoa taltuttaneeni yhden pelkoni tänään. Eikä se haittaa jos en ymmärrä jotakin toimintatapaa, esimerkiksi että miten mun täytyy ilmoittautua vastaanotossa, tai jos kokeilenkin aivan väärää ovea. Sitä sattuu useammalle kuin arvaankaan, koska sellaisesta ei vain puhuta. Se on sitä noloilua ja pelkoa, että leimataan ihan typeräksi. Mutta itse harvemmin uskottelen tietäväni jotakin, jos ei ole todellakaan mitään käsitystä. Olen sitten "blondi Emppu" tai vain Emppu.

Kuva: weheartit.com