Nam nam, SoiSoi!

 Voi mua saamatonta naista. Mulla oli tärkeänä asiana käydä näyttämässä parantunutta tatuointia keskustassa, mutta miksi sitäkin piti viivyttää?
Heti kuvan parannuttua rupesin pohtimaan, jos pitääkin varata aika. Että enpäs viitsikään vaan tallustella sisään ja pyytää artistia siihen, kun en voi tietää sen kiireistä.

Mulla ois ollut monta tilaisuutta käydä tatuointimestassa, mutta asia jäi pyörimään mieleeni ja kuukauden päivät vierivät. Viimein soitin sinne ja varmistin, miten on hyvä toimia. Mua jännitti näppäillessäni numeroita, kun jo soimasin itteäni. Ystävällinen ääni vastasi ja kertoi, että "Sen kun tulet käymään, et tarvitse ajanvarausta". Huh.

Sitten maailmani mullistui. Pujahdin Ruohonjuureen ja löysin sieltä kananmunanvastinetta. Enää mun ei tartte odottaa, maistuuko kananmuna letuissa, pannukakuissa tai vohveleissa, joista oon aina tykännyt hulluna.
Syliini haalin myös toisen tarpeellisen jutun, liivatteen korvaavan Agar agarin. Sitä käyttäen sopii leipoa vaikka joulun makuinen juustokakku!

Lähdin syömään vanhoille kulmille Kallioon. Mulla oli jo ikävä Vaasankadun SoiSoita, josta on erinomaisia kokemuksia. Tälläkin kertaa se oli täynnä, ja mulle todettiin, että toivottavasti ei ole kiire. Aistin henkilökunnan rennon fiiliksen, radiokanavia vaihdeltiin taustalla.

Tilasin soijanakkeja ja bataattiranskiksia. Annoksen tullessa pöytään suusta pääsi "Vau!" koska lautanen oli niin täysi. Kaadoin lasiin vettä, jota maustoi kurkku.
Suosittelen SoiSoita lämmöllä ja muistutan, että sinne on hyvä mennä ihan tyhjällä vatsalla.

Kävelin Kallion harmauden läpi ja huomasin muutamia uusia kahviloita. Oli Hurstin auto, töhritty lippakioski, vaeltelevaa porukkaa. Franzeninkadun ahdas Siwa oli suljettu. En kaivannut sitä arkea, johon alkujaan Helsingissä totuttelin. Kyllä se on ankean näköinen lähiö.
Karhupuistoon oli roudattu suuri kuusi valoineen, eräänlainen valopilkku. Puiston laidalla näin taas yhden joulukuusen myyjän. Ehkä kesällä kiertelen tuolla uudestaan, kun on vihreää ja vehreää.