Enkeli ei katso silmiin
Se poika seisoo kuivuneella pellolla kädet puuskassa. Seisoo vain suorana paikallaan, ja tuntee pitkästä aikaa rauhan ympärillään. Tuuleeko vai eikö tuule, kuuluuko käen laulu vaiko sittenkin joku toinen lintu. Tärkeintä on juuri tämä paikka, näkymätön punainen rasti jalkojen alla.
Sitten poika näkee enkelin hahmon silmäkulmiensa läpi. Kuin se olisi suurikin loiste, auringon uusi ilmestyminen sille päivää. Enkeli ei katso kohti, vaan sinne tänne lähiympäristöön, jossa maa on mustaa kulotuksen jäljiltä, mutta jonka vakavarakenteisissa koivuissa on vielä nähtävillä linnunpesiä. Eivätkä enkelin helmat ole puhtaanvalkoiset, vaan jo kovasta mullasta likaantuneet. Mutta hiuksensa ovat vaaleat ja hieman kihartuvat, aivan kuin kiiltokuvissa aina.
Poika hengittää syvään sitä ihanaa ilmaa, tahtoo sitä kehonsa täyteen. Tyyneyttä hiussuortuviin ja varpaisiin asti.
Sillä pellolla on joskus hiihdetty naapurinpoikien kanssa, juostu pakoon jotain villiä eläintä, huhuiltu humalassa ja välillä selvinpäinkin. Mutta pelto ei ole koskaan vastannut mitään, vaan aina pitänyt pystyssä. Se ei ole torunut yöllisten salaisuuksien vuoksi, eikä toisaalta itse sellaisia kertonut. Suojaisa kotipiha on kasvattanut edellisiltana armeijasta kotiutunutta poikaa, jota pian siis mieheksi kutsutaan.
Enkeli astelee pojan ohi lyhyin askelin. Siipien hennon kahinan voi kuulla vain keskittymällä täysin. Poika tuskin uskaltaa hengittää, niin ainutlaatuiseksi hän hetkensä kokee. Yhä silmät ummessa, käsivarret vatsansa päällä ja kengänkärjet pohjoiseen osoittaen. Hahmo heikkenee sitä mukaa, kun pojan muistikuvat vaihtuvat jossain aivokuoren alla ala-asteikäisestä itsestään päivitettyyn, lyhyttukkaiseen nuorukaiseen.
Paikassa, jossa levoton ja siivetön hengittää niin hartaasti, että melkein nousee ilmaan itsekin, tämäkin aamupäivä saa arvoisensa kruunun.
Kun entuudestaan tuntematon kahiseva ääni lakkaa, silmät aukeavat jälleen. Olo tuntuu samalta, kuin hyvin levätyn yön jälkeen. Ja jos vielä äsken ei tuullut, niin nyt poika tuntee sen poskipäillään. Pumpuliset pilvet uskaltavat taas liikkua. Taakseen katsomatta hän kävelee pellon laitaan, hyppää ojan yli, ja palaa kädet taskuissa sisään isänsä rakentamaan taloon. On tarkoitus olla kertomatta kenellekään pellon kuurasta ja siitä, kuka sen päällä oli juuri kävellyt.
Lainakuva: weheartit.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!