Olipa hyvä päivä. Entä sulla?

Makoilen ja odotan Nukkumattia. Miksiköhän ei malta ruveta nukkumaan? Ehkäpä siksi, että tietää olevan luvallista valvoa, vaikka sitä olen harrastanut pitkin viikkoa. Sama juttu, kuin jos olisin syönyt jo puoli pussia karkkia, ja sitten syön loputkin vain, koska "ne vaan on hyviä".

Ajattelen, kuinka perjantai sujui. Huomaan ottavani jotain opikseni;
Herätessä olin todella väsynyt liian vähäisestä nukkumisesta, ja olisin vain halunnut pyörähtää kerälle kuten kissa. Olin henkisestikin uupunut. Työskennellessäni yksin tulin ajatelleeksi päätäni vaivaavia asioita ja manailin niitä mielessäni.
Sitten pari ystävällistä henkilöä jututti mua kesken askareideni. Vastailin mielelläni ja kuulostin iloiselta. Mitä opin: hyväntuulisuus tarttuu, siinä missä negatiivisuuskin.
Kun vastaan tuli yhä tiheämmin tervehtiviä tyyppejä, unohdin ajatukseni väsymyksestä. Lopulta sain työni tehtyä hyvin, vaikka alkuun luulin epäonnistuvani täysin.

Katsoessani tätä kuvaa ajattelen, että lyhyt otsis on mun juttu. Tarvitsen kasvoilleni "kehykset".

Kotimatkalla jaksoin väistellä ohikulkijoita, joita ei kiinnostanut katsoa eteensä. Kotiin tultuani kävin heti suihkussa ja keksin jotakin syötävää, ja hetken huilattuani kävin varaamassa ajan kampaajalle (Päätin, etten enää viitsi puhallella poskipäitä hipovaa otsatukkaa pois edestä).
Vähän puoli kuuden jälkeen saavuin kaverin luokse katsomaan tämän uutta asuntoa. Siinäkään kohtaa en kiirehtinyt kotiin lepäämään, vaan naurahtelin ja muistin pyytää apua takkini korjaamiseen sekä tuunamiseen.

Tavallisesti en enää torkuta arkiaamuina, vaan nousen ylös enempiä mutisematta. Tahdon loihtia itsestäni asiallisen näköisen, enkä muistella pehmeää vuodetta. Sen haikailu latistaa mun mieltä ja tehokkuutta, kuten happamien ilmeiden katseleminenkin tekee, olipa ne omia tai muiden.