Kyllä vaimo tietää

Kissat mourusivat jaloissa tänäkin aamuna, vaikka vaimo ruokkii ne aina lähtiessään. "Sillon kun ne oli aamulla mun vastuulla, ruokin ne aivan ensimmäiseksi, jotta vältyin siltä perässä hiihtämiseltä", sanoin vaimolle. Se vastasi: "Mie ruokin vasta, kun oon laittanut itseni kuntoon ja syönyt. Ei ne mun perään samalla lailla katsele."

No johan on kumma, ettei katsele.

Kissaherrat hyppii pöydälle kun minä rouskutan muroja. Nostan ne takaisin lattialle, ja karvat pöllyävät murokulhon reunalle, olipa mikä vuodenaika tahansa. "Ei niitä pöydälle saa päästää, sehän on paha tapa," sanoo vaimo. Minä siihen: "Ei ne niin haittaa, aattelevat varmaan olevansa seuraksi."
Musta tuntuu, että oon täysin kajahtanut kissamuori, ja vaimo pitää tiukempia rajoja ihan syystä.

Eräänä päivänä kun lähdettiin vaimon kanssa kauppaan, oikein luisteltiin ja liukasteltiin paksulla jäällä. Kohta meidän eteen pyrähti pari nuorempaa naisoletettua, ja niillä paistoi paljaat nilkat. Sanoin isoon ääneen, että onneksi tuli laitettua villasukat jalkaan, eipähän palele. Vaimoa alkoi hävettää. Tämä oli mulle huumoria, sitä paitsi musta on epäreilua joutua liukastelemaan nastakengissä, kun nuoret painelee huoletta tennareissaan.

Apua. Mä oon muuten alkanut käyttää sanaa nuoriso.

Syytän nuorisoa monesta asiasta: äänekkyydestä, laiskasta puhetavasta ja huonosta kirjoittamisesta, pipotta, hanskoitta ja vailla hyviä sukkia kulkemisesta talvella.

Vaimo on kulkenut sileäpohjaisissa kengissä koko talven, mutta ei silti kyyristele kaksinkerroin kuten minä siinä vieressä. Noh, se onkin puoli vuotta mua nuorempi.