Muutettuani Helsinkiin mulla oli hyvä ystävä, jonka kanssa kävin kotibileissä ja baarissa. Se kuunteli aina räppiä, ja mäkin pistin soittolistalleni Junon biisejä. Mä maksoin meille liput Palefacen keikalle.
Me oltiin tunnettu alunperin netin kautta, mutta tutustuminen kasvotusten sujui helposti. Meidän välillä tuli sitten jotain muutakin, ja mä kutsuin sitä säätämiseksi.
Ystäväni muutettua toiselle paikkakunnalle mä olin ihan rikki. Mua oltiin satutettu, koska ei vastattu tunteisiin ja mä olin viimeinen, joka tiesi ystävän muutosta.
Seuraavan ystävän, jota kutsuin parhaaksi, tapasin samassa työpaikassa. Se tuli mun tilalle erääseen siivouskohteeseen, ja mun tuli näyttää sille paikkoja.
Ystävälläni oli sama elämäntilanne kuin mulla: sekin oli ihan vasta muuttanut pääkaupunkiin. Me sitten sovittiin, että tutustutaan yhdessä uuteen kotipaikkaamme, ja niinhän siinä sitten kävi. Me nähtiin tosi usein, puhuttiin ihan kaikesta. Sillä oli sininen tukka, ja kun se kerran vaihtoi ruskeaan, en tunnistanut sitä Narinkkatorilla.
Mä autoin sitä, kun se osallistui Ravintolapäivään ja myi leipomiaan leivoksia Ruttopuistossa. Me käytiin piknikillä, mä kuuntelin, kun se puhui ompelutöistään ja osallistumisistaan animecon-tapahtumiin.
Sitten ystäväni muuttui. Mä en ymmärtänyt, miksi sen piti saada olla oikeassa kaikessa. Musta tuli varovainen sen suhteen, mitä voisin ystäväni seurassa sanoa ääneen, ja samaan aikaan tuntui, että senkin suhtautuminen muhun muuttui. Me ei osattu olla toistemme seurassa.
Erään toisenkin ystävän kanssa me tutustuttiin työpaikalla, mutta meitä yhdistää eniten yhteinen herkuttelu ravintoloissa.
Eilen mä toivotin ystävälleni hyvää syntymäpäivää, olin leiponut suklaakakun Fazerin ohjeella. Me syötiin kakkua ihan hiljaa ja hymyiltiin, että onpas hyvää ja tuhtia.
Kun me oltiin hetkeksi täynnä, alkoi puheensorina. Puheenaiheet vaihtelivat säästä etunimien merkityksiin ja ystäväni työkuvioihin, mun koulunkäyntiin. Ystäväni suositteli mua eroamaan oppilaskunnasta, kun kerroin, että mä menen kokouksiin aina hyvällä mielellä, mutta lopuksi ajattelen, ettei ketään kiinnosta mun mielipiteet.
Ystäväni puhuu suoraan ja inhoaa mun kanssa samoja asioita. Me innostutaan asioista toistemme kanssa. Me halataan, kun tavataan. Ystäväni on se tyyppi, josta mä kirjoitin viime kuussa. Postaukseen pääsee tästä linkistä.
Ilokseni ja onnekseni voin todeta olevani uudelleen hyvissä väleissä sen ystävän kanssa, johon alunperin ripustauduin liikaa, (kerroin tyypistä edellisessä postauksessani) sekä sen ystävän kanssa, jonka tunsin ensin netistä ja sitten me melkein oltiin kimpassa.
Ystävyys on mulle ikuisuuspuheenaihe. Miksipä en olisi kiinnostunut muiden ihmisten toimintatavoista? Mulla on ollut monenlaisia kavereita ja ystäviä, ja jos välien katkeamisen tai suhteen haalistumisen syy on jäänyt itselleni epäselväksi, oon ihan harrastuksekseni asti pohtinut niitä. Se on tervettä siihen asti, että tulee hulluksi tai päähän alkaa sattua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!