Luukku 7

Oi, lisää jouluisia muistelmia!

Joulusiivous

"Alappa Hilija nousta ylös kiireen vilikkaa. Tänä päivänä me pijetään se oikija joulusiivous," sanoi äiti mulle eräänä joulunalusviikon aamuna, kun minä vielä haukottelin sängyssä. "Kuitenki nyt ensimmäissä mee antamaan lehemille aamuiheinät, puistele sekasi kortteita ja rantaheinijä. Tee lavossa hyvät heinävihkot eläkä pöllyytä heinijä tuulen mukkaan navetan solassa. Minä keitän sillä aikaa aamukahavit", puheli äiti mulle.

Minä nousin ylös vähä vastahakosesti, kun kuulin siitä siivoushommasta. Tiesin, että nyt pestään kaikki maholliset ja mahottomat. Minusta joulun tulo oli oikein mukava. Se puhistushomma oli kaikkija muuta kuin mukavaa. Kaikki nurkat piti koluta. Lähin kuitenki mielelläni navettaan. Sinne oli aina mukava mennä. Tuntu, että kaikki ne navetan asukkaat, lehemät, vasikat, lampaat, kanat ja kukot, ne oli kuin ommaa väkijä. Niitä saatto puhutella ja kaikki ne ainaki lehemät tiesi oman nimesä.
Ensin minä kuitenki laitoin navettalyhtyyn tulen, lyhty oli kovin pieni ja lasi oli rikki mentyään paikattu akkunanliimapaperilla ja särkymisen pelosta ei resusta lyhtyä uskaltanu ennää millonkaan pestä, vaikka se oli nojesta melekeen musta. Ei sillä palijo mittään nähänykkää. Olipahan kuitenki navetan ainuva valo.
Minä aukasin navetan oven ja lähin astelemaan navetan perälle - meinasin viijä lyhyn naulaan seinälle. Siinä hämärässä en huomannukkaa kun joku kana oli rymmäyttäny siihen lattialle oikein vetelän "pompommin", ja kun minä satuin astumaan sen päälle niin lennin aivan selälleni siihen märälle ja koloselle lattijalle. Äkkijä minä ylös pääsin ja niin mulla nousi sisu, että koppasin heti pitkävartisen luuvan ja meinasin ruveta sillä huitelemaan kanaparveen. Kuitenki malton mieleni ja laskin luuvan alas. Aattelin, että eihän ne kanat arvaa mistä eestä minä niitä lyön. Puistin nyrkkijäni kanolle ja sanon oikeen suurella äänellä, että oottakaahan vain niin piimää ette kyllä tänä päivänä tuu saamaan, sen minä kaajan lammasruuheen.

Navettatyöt oli tehty, eene syöty, isä oli menny mehtäajjoon. Pahasemmat lapset pääsi hiihtämään ja mäkijä laskemaan. Minä ja sisko jäätiin äitin kans siivuammaan. Äiti sano siskolle joka oli minuva vähän pienempi, että sinä puhistat tuon ompelukonneen jalan. Ensin pöly pois ja sitte öljyrätillä kaikki koukerot kiiltäväksi. Minulle äiti määräsi, että Hilija ottaa tuon sylykyloovan ja tuolla navetoilla pessee ja puhistaa sen lyssooliveen kans puhtaaksi, ja laittaa sitte siihen uuvet puhtaat havot.

Minä olin pesemässä sylykyloovaa olokipesimellä kun Helemi aukasi navetan oven ja alako heti päivitellä, että hyi hyi, mitä sinä teet.  Minä en ainakaan rupija pesseen ukkoin sylykyjä. Sitten istuttiin molemmat lypsintoolille ja mietittiin,  että miksi ne nuo ukot sylykee niin palijo. "Jospa ne nuo piipunperät maistuu niin pahalta suussa, että on pakko sylykijä," arvelin minä. "Niin, aatteleppa Hilija miten ne kessunkukat on ihanija ja komijoita ja piipunperiksi ne sitten viimmen muuttuu," huokaili Helemi onnettoman näkösenä. "Ei pijä ruveta yhen asijan kans koko päivää viipymään, muuten tullee pimijä kesken siivousten", sanoi äiti mulle kun vein puhtaan sylykyloovan  pirtin penkin viereen. "No, sehän on nyt puhdas", sano äiti ja lisäsi, että minä vien tämän solokkunelikon sinne navetoille, kuuraa se sissää ja päältä hyväksi ja laita sitte navetan vesikynän päälle tuultumaan. Kun oot sen teheny, tuu pirttiin niin saat kupillisen kahavija ja nisupalasen.
Minä tein niin kuin käskettiin ja kyllä maistu kahavi hyvälle työn jälkeen. Nisuva piti haukata mahollisimman vähä aina kerralla, ettei ois niin pijan loppunu. Äiti oli sillä aikaa hangannu harijan kans pöyvän ja penkit, kun niissä ei ollu maalija.  Kylläpä ne oliki puhtaan ja valakosen näköset.
Siskoki oli innostunu siivoushommaan, puhistanu ompelukonneen jalan, järijestäny konneen loovassa silimineulat, toppaneulat, vingerporit ja kerihtimet hyvvään kuntoon (ainaki omasta mielestään). Viimeksi pestiin ja hangattiin harijan kans pirtin lattija, virutettiin monella veellä ja kylläpä illalla alako näyttää siltä, että jouluki sais kohta tulla.

- Hilija

Lainakuvat: weheartit.com

Luukku 6

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Meillä on katsottu tänään Tuntematonta sotilasta, ja linnan juhliakin tulee seurattua illalla.

Luukku 5

Silitimme ne vihreät verhot alakerran mankelilla sekä asensimme ainoat jouluvalomme samaan ikkunaan. On mukavaa, kun asunnossa on yhtenäinen ilme värien puolesta.

Luukku 4

Riemuisaa viikonloppua! Perjantain kunniaksi kävimme murun kanssa turkkilaisessa pikaruokalassa, Kampin Pippurissa. Ei muuten puuttunut onnensilmiä. Täällä kasvispihvi oli itse tehty ja siten maistuikin paremmalta, useimmiten kun ovat tylsiä.

Luukku 3

Julkaisen omassa blogissani nyt toisenkin tekstin Anni-mummun kunniaksi. Hän on aikoinaan kirjoittanut tämän paikallislehteen.

 

Joulua hakemassa

Pakkaslumi ratisi ja natisi niin unettavan mukavasti reen alla. Tähet olivat päivän vaaletessa sammuneet ja pajenneet talavisen taivaan kätköihin. Raskaan näköset suuret pilivimöykyt alakovat nousta uhkaavan näkösenä taivaanrannan takkaa.
"Taitaa tulla lumisaje", isä sannoo ja laittelee lammasnahkavelttiä paremmin minun suojaksi. Minun, joka ylen onnellisena istun isän vieressä kirkkoreessä, jonka perässä riippuu ja heiluu komija poronnahka, jossa koivet kopisi niin mahtavan tuntusesti reen perrään. Sen poronnahan oli isä kerran markkinoilla käyvessään ostanu. Siitä oli meleko kauvan aikaa ja jo karvat pölähteli silimille aina kovemmassa vauhissa, vain ei se haitannu. Muvassa sen piti olla.
"Lähteekö Hilija huomenna minun kans kirkolta joulua hakemaan?", isän ääni on semmonen ilosen ja leikkisen tuntunen. "Että lähteekö?" Siinä silimänräppäyksessä minä oon isän sylissä ja sipisen korvaan "Ostakko mulle oman kompijaistötterön, jota ei tartteis siskojen kans jakkaa?" "Katotaan sitte huomenna, nyt nukkumaan".
Tämä oli tapahtunu eilen illalla, nyt oli aamu tullu ja tässä sitä ajjaa körötettiin kirkonkylää kohti. Jouluun oli ennää kolome päivää ja kylläpä tuntu kaikki asiat niin kovin jännittäviltä. Äiti oli teheny paperille lujettelon, jossa sanottii, mitä piti tuuva. Nisujauhot oli melekein tärkeimmät. Eihän joulu ois tullu oikijana iliman rusinapullia. Niin, no tietenki rusinat ja siirappi. Siirappi tarvittiin piparkakkujen tekkoon ja sitte tapaninpäivänä elsuupan keittoon. Sitte oli minun mielestäni niitä vähemmän tärkeitä ostettavia. Kahavit, sokerit ja sen semmoset aikasten ostokset ja kynttilät, niitä ei passaa unneuttaa.
Olipa siinä näitä kaikkia mukavia asioita aatellessa äkkiä matka taittunut, kun isä alakaa puhella, että nyt sitä aletaan olla kirkonkylällä. Ajetaanpa ensinnä tuohon Iivarin kauppaan.
Isä pyssäytti hevosen ja sito suitilla semmoseen puomiin. Anto vähä heiniä eteen ja sitte mentiin kauppaan. Siinä puomissa oli ollu kiinni muitaki hevosia, koska puomin vieressä oli aivan höyryäviä hevosen kakkaroita ja pikkulinnut hypähteli touhukkaana ympärillä. "Lujassa on se eene linnullaki näin talavikylymällä, alahan tulla." Isä huomaa, että minä jään lintuja tuijottammaan ja näin ollen tarvihten kehotuksen, jota mielelläni myös nouvatan.
Eihän se tuo kirkonkylä ollut sillon Hilijan lapsuuven aikoina palijo minkää näkönen tähän nykypäivän kirkonkyllään verrattuna. Jokunen kauppapuoji siellä oli. Väinäsen kauppa, Iivarin kauppa. Ossuuskauppaki oli aivan pieni. Ei niissä myöty makkaroita eikä valamista leipää, ite kuki sai omat leipäsä tehä.Olihan siellä muutamia hyviä leipureita, jotka valamisti limppuja ja semmosia paremmin herkkuleivoksia, joita ainakaa syrijäkyläset ei ostanut, kun ei ollu rahhaa. Joskus aivan niin kun makijaisen asemasta saatiin räätilimppua. Se jaettiin ja hyvää oli.
Minä pyöriskelen vielä isän turkinhelemain suojissa, vähä niin kuin ujostuttaa, kun kauppa on väkiä täynnä, enkä kiinnitä ollenkaa huomijua, mitä isä ostaa, ennen kuin isää viittaa tiskillä olevaan läkkipönttöön, jossa kommeilee iso kukon kuva, kyssyy naurussasuin, "Nuitako kompijaisia sitä sinulle pitäs olla?" Sillon minäki saan puheenlahajan ja sanon niin suurella äänellä, että kauppijastaki naurattaa. "Joo, kompijaisia ja meleko iso tötterö".  Kauppijas antaa tötterön mulle ommaan kätteen ja minä niijaan niin syvvään, että vanahan harmajan lakin tupsu heilahtaa.
Kun ostokset on tehty ja lähettiin viemään tavarat rekkeen "Minähän muistanki, että Uurmaakarilla piti käyvä". Niin käytiin ja isä sai kellosa korijattuna lakkariin. Näytti olevan mielissään. "Kiipijähhän rekkeen, käännettään keula kotia kohti", kehottellee isä ja käärii minut peittoihin ja äitin suuri rantunen villahuivi pään ja kaulan ympäri niin eipä palele. Liino juoksee, tolokkatiuku soi ja aisakello pompottaa. Liinolla on kiire kottiin, tietää saavasa kauroja ja apetta. Pikkunen Hilija nukkuu lämpymässä onnellista joulu-unta kompijäistötterö lujasti käjessä. Joulu on hajettu.

Hilija

Luukku 2

Olen jäänyt tänään kotiin flunssan vuoksi. Saan hyvää fiilistä Scandinavian Music Groupin uusimmasta levystä Baabel. Se tarkoittaa, että on paljon uusia tarinoita kuunneltavana.

Kuva: Tavastiaklubi.fi

Luukku 1

Hyvää joulukuuta!

Ensimmäisessä "kalenteriluukussani" on viime keväisiä kuvia, jotka ovat toistaiseksi jääneet julkaisematta. Korjataan vahinko!
Kaksi ylintä on kuvattu Hakaniemessä, "siili-ilme" Halkolaiturilla, alin Katajanokan lukkosillalla.

Kuvat otti Hanna-muru kännykkäkameralla.