Julkaisen omassa blogissani nyt toisenkin tekstin Anni-mummun kunniaksi. Hän on aikoinaan kirjoittanut tämän paikallislehteen.
Joulua hakemassa
Pakkaslumi ratisi ja natisi niin unettavan mukavasti reen alla. Tähet olivat päivän vaaletessa sammuneet ja pajenneet talavisen taivaan kätköihin. Raskaan näköset suuret pilivimöykyt alakovat nousta uhkaavan näkösenä taivaanrannan takkaa.
"Taitaa tulla lumisaje", isä sannoo ja laittelee lammasnahkavelttiä paremmin minun suojaksi. Minun, joka ylen onnellisena istun isän vieressä kirkkoreessä, jonka perässä riippuu ja heiluu komija poronnahka, jossa koivet kopisi niin mahtavan tuntusesti reen perrään. Sen poronnahan oli isä kerran markkinoilla käyvessään ostanu. Siitä oli meleko kauvan aikaa ja jo karvat pölähteli silimille aina kovemmassa vauhissa, vain ei se haitannu. Muvassa sen piti olla.
"Lähteekö Hilija huomenna minun kans kirkolta joulua hakemaan?", isän ääni on semmonen ilosen ja leikkisen tuntunen. "Että lähteekö?" Siinä silimänräppäyksessä minä oon isän sylissä ja sipisen korvaan "Ostakko mulle oman kompijaistötterön, jota ei tartteis siskojen kans jakkaa?" "Katotaan sitte huomenna, nyt nukkumaan".
Tämä oli tapahtunu eilen illalla, nyt oli aamu tullu ja tässä sitä ajjaa körötettiin kirkonkylää kohti. Jouluun oli ennää kolome päivää ja kylläpä tuntu kaikki asiat niin kovin jännittäviltä. Äiti oli teheny paperille lujettelon, jossa sanottii, mitä piti tuuva. Nisujauhot oli melekein tärkeimmät. Eihän joulu ois tullu oikijana iliman rusinapullia. Niin, no tietenki rusinat ja siirappi. Siirappi tarvittiin piparkakkujen tekkoon ja sitte tapaninpäivänä elsuupan keittoon. Sitte oli minun mielestäni niitä vähemmän tärkeitä ostettavia. Kahavit, sokerit ja sen semmoset aikasten ostokset ja kynttilät, niitä ei passaa unneuttaa.
Olipa siinä näitä kaikkia mukavia asioita aatellessa äkkiä matka taittunut, kun isä alakaa puhella, että nyt sitä aletaan olla kirkonkylällä. Ajetaanpa ensinnä tuohon Iivarin kauppaan.
Isä pyssäytti hevosen ja sito suitilla semmoseen puomiin. Anto vähä heiniä eteen ja sitte mentiin kauppaan. Siinä puomissa oli ollu kiinni muitaki hevosia, koska puomin vieressä oli aivan höyryäviä hevosen kakkaroita ja pikkulinnut hypähteli touhukkaana ympärillä. "Lujassa on se eene linnullaki näin talavikylymällä, alahan tulla." Isä huomaa, että minä jään lintuja tuijottammaan ja näin ollen tarvihten kehotuksen, jota mielelläni myös nouvatan.
Eihän se tuo kirkonkylä ollut sillon Hilijan lapsuuven aikoina palijo minkää näkönen tähän nykypäivän kirkonkyllään verrattuna. Jokunen kauppapuoji siellä oli. Väinäsen kauppa, Iivarin kauppa. Ossuuskauppaki oli aivan pieni. Ei niissä myöty makkaroita eikä valamista leipää, ite kuki sai omat leipäsä tehä.Olihan siellä muutamia hyviä leipureita, jotka valamisti limppuja ja semmosia paremmin herkkuleivoksia, joita ainakaa syrijäkyläset ei ostanut, kun ei ollu rahhaa. Joskus aivan niin kun makijaisen asemasta saatiin räätilimppua. Se jaettiin ja hyvää oli.
Minä pyöriskelen vielä isän turkinhelemain suojissa, vähä niin kuin ujostuttaa, kun kauppa on väkiä täynnä, enkä kiinnitä ollenkaa huomijua, mitä isä ostaa, ennen kuin isää viittaa tiskillä olevaan läkkipönttöön, jossa kommeilee iso kukon kuva, kyssyy naurussasuin, "Nuitako kompijaisia sitä sinulle pitäs olla?" Sillon minäki saan puheenlahajan ja sanon niin suurella äänellä, että kauppijastaki naurattaa. "Joo, kompijaisia ja meleko iso tötterö". Kauppijas antaa tötterön mulle ommaan kätteen ja minä niijaan niin syvvään, että vanahan harmajan lakin tupsu heilahtaa.
Kun ostokset on tehty ja lähettiin viemään tavarat rekkeen "Minähän muistanki, että Uurmaakarilla piti käyvä". Niin käytiin ja isä sai kellosa korijattuna lakkariin. Näytti olevan mielissään. "Kiipijähhän rekkeen, käännettään keula kotia kohti", kehottellee isä ja käärii minut peittoihin ja äitin suuri rantunen villahuivi pään ja kaulan ympäri niin eipä palele. Liino juoksee, tolokkatiuku soi ja aisakello pompottaa. Liinolla on kiire kottiin, tietää saavasa kauroja ja apetta. Pikkunen Hilija nukkuu lämpymässä onnellista joulu-unta kompijäistötterö lujasti käjessä. Joulu on hajettu.
Hilija
Minä nousin ylös vähä vastahakosesti, kun kuulin siitä siivoushommasta. Tiesin, että nyt pestään kaikki maholliset ja mahottomat. Minusta joulun tulo oli oikein mukava. Se puhistushomma oli kaikkija muuta kuin mukavaa. Kaikki nurkat piti koluta. Lähin kuitenki mielelläni navettaan. Sinne oli aina mukava mennä. Tuntu, että kaikki ne navetan asukkaat, lehemät, vasikat, lampaat, kanat ja kukot, ne oli kuin ommaa väkijä. Niitä saatto puhutella ja kaikki ne ainaki lehemät tiesi oman nimesä.
Askarreltiin joulukortteja :) Eka meni vähä plörinäksi, mutta loppuja oli hauska tehdä. Punaista kartonkia, hopeatussi, jouluisia tervehdyksiä. Kaikki herkut oli todella namskis! Juotiin omena-kaneliteetä, joka oli ihanan omenantuoksuista, oli itse leivottuja pikkuleipiä ja jäätelöannos, jonka päälle/sekaan laitettiin muun muassa Muumi-karkkeja ja mansikkakermavaahtoa. Tyttöjen juttuja ja kikattelua, päivän kuulumisia ja lapsuuden muistoja, joulun odotusta.
