Tunne minut: herkkyystesti

Olen tehnyt itselleni analyysin, että olen yliherkkä. Muun muassa eräs nettisivu on auttanut mua ymmärtämään itseäni ja tapaani reagoida herkästi.
Linkkaamani nettisivu vie herkkyystestiin. Testissä on 23 kohtaa, joihin vastataan kyllä tai ei sen mukaan, mikä on itselle totta. Vastasin 18 kertaa kyllä, kun yliherkän arvion saa pistemäärällä 12.
Muutama esimerkki minulta:

4. Kiireisenä päivänä huomaan tarvitsevani vetäytymistä lepäämään, pimennettyyn huoneeseen tai johonkin, missä saan olla rauhassa ja ilman ärsykkeitä. JA 8. Minulle tulee epämukava olo kovista äänistä. Useimmiten haluan tulla töistä suoraan himaan ja ottaa oman hetkeni irrottautumalla päivän rutiineista. Jos matkalla on hälinää kulkuneuvoissa, en peitä sitä omalla musiikillani, sillä se hermostuttaa entisestään. Kovin väsyneenä äänet kuulostaa voimakkailta. Täyteen metroon en astukaan, vaan odotan seuraavan. Bussin täyttyessä toistensa suuhun huutavista koululaisista pusken mieluummin läpi ulkoilmaan ja kävelen loput. Niin ja kiireisenä en pysty muutenkaan kuuntelemaan musiikkia.

7. Minulla on rikas ja monimuotoinen sisäinen elämä. Näen todentuntuisia unia, joissa tavallisesti jotenkin ahdistun tai muuten koen oloni epämiellyttäväksi. Eräänä yönä tällä viikolla näin unta, jossa menin matikantunnille. Otimme kaikki opettajan pöydän alta teekupit, koska se oli näemmä tapana. Tunti alkoi siis rauhallisesti, ja sitten opettaja pisti kiertämään paperin, josta täytyi kopioida tehtäviä. Ope sanoi, että huomaa paperin liikkumisen siitä, kun jokainen vuorollaan taittaa suklaalevystä palan. Minä en osannut tehtäviä, mutta otin suklaata ja laitoin tehtävät eteenpäin. Kohta luokkaan tuli joku tarkastaja keltaiset hanskat kädessä, kertoi koulussa liikkuvan jonkun lelun joka on vaarallinen. Mietin että lelu joka on vaarallinen? Ei mun repussa ainakaan, saa katsoa. Itse sitten huomasin, että siellä onkin mulle kuulumaton vihreä poni, jolla on erikoinen ilme. Päätin hankkiutua eroon siitä kenenkään huomaamatta.
Käytän hyväkseni ja ylläpidän rikasta sisäistä elämää tuottamalla tekstejä. Ideoin niitä jatkuvasti, kun liikun.

9. Liikutun syvästi taiteesta tai musiikista. Suomeksi lauletuissa biiseissä lyriikat on todella tärkeät. Yhdistän biisejä tilanteisiin ja henkilöihin; herkistyn ruokakaupassa kuulemastani rakkauslaulusta, olen poistunut pitseriasta Samuli Putron laulaessa, että "kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa", ja junassa matkalla kotiin skippaan hempeilevät laulut. Surullisia elokuvia en mielellään katso seurassa, koska ajattelen silloin liikaa toisen ihmisen läheisyyden tärkeyttä. Olo on kurja, ei haltioitunut taidokkaasta tarinankerronnasta tai kuvakulmista.

11. Säikähdän helposti. Vaikka peili olisi edessäni.

12. Hermostun, jos minun täytyy tehdä paljon asioita lyhyessä ajassa JA 14. Ärsyynnyn, kun ihmiset yrittävät saada minua tekemään liian monia asioita kerralla. Tällaisissa tilanteissa alan hosua, en osaa keskittyä mihinkään. Hikoilen ja punastelen. Jos mulle puhutaan, kieli menee solmuun ja ajattelen vaan, että tietysti just nyt joku tulee, menetkös siitä. Pitäisi hetkeksi seisahtua ja päättää tehtävien tärkeysjärjestys, mutta ei, jokaista kun vähän hipaisee.

16. Pyrin aktiivisesti välttämään väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia. Sekä niiden mainoksia. Ahdistaa. Tulevat uniin. Mielikuvitus temppuilee entistä enemmän valoisassakin paikassa. Voi kettu kun kävin eräänkin keskustelun taannoin: minä sanoin etten välitä väkivaltaisista elokuvista, että romantiikka ja komedia on helppoja kategorioita. Kuulin argumentin, että sillähän sitä oppii, kun käy poissa mukavuusalueelta. Vastasin, että tiedän jo millaisista en osaa nauttia. Vastapuoli argumentoi edelleen sanomalla, että katsotaan yhdessä niin ei pelota. Ei, en halua katsoa edes seurassa. Lopulta päätin keskustelun toteamalla, että se on turha, koska minä en jaksa selittää enempää.

> Leijona ja aamu

Valkoiset lakanani houkuttelivat sen yön jälkeen muutamia valonsäteitä lepäämään. Tunsin kirkkauden lasipinnalla ja ihollani, ja hyvin kainosti se hipaisi silmäripsiäkin. Leijonani oli sulkenut oven häntänsä tupsulla tullessaan takaisin kuun luota. Sen ääni oli muuttunut käheäksi, niin monia tähtiä se oli laskenut tuntien aikana. Itse kuu oli yhtä harmaa kuin aina ennenkin, eikä suostunut

näyttämään vanhentuneita kasvojaan. Sulkakynän olin muistanut jättää paikalleen mustepullon viereen, mustepullo oli puolillaan. Aamunkajon jälkeisenä tuntina kerroin, että minullakin olisi paljon terveisiä lähetettävänä, ja pyysin leijonaa heilauttamaan tuuheaa harjaansa voidakseni asettaa viestini sen sekaan. Sitten leijona nosti tassullaan ovenkahvaa ja astui purppuraa hehkuvaan puutarhaan.

Lainakuva: weheartit.com

> Leijona

Sinä yönä tunsin sen sydämen lämmenneen ja pehmenneen. Leijonani oli kultaharjassaan kantanut minulle terveisiä, voi kuinka suloista se olikaan. Minä kirjoitin päiväkirjaani sulkakynällä jota rakastin, ja rakastamani leijona karjui kuulle päättäessäni lauseen suureen pisteeseen. Kun sitten raotin lattiaa laahaavaa samettiverhoa, leijona karjui uudestaan. Se oli täyttänyt päivän tehtävänsä ja vaati nyt huomiota kuulta, joka liikutteli ympärillään tuikkivia tähtiä. Otava oli paikallaan, minä olin paikallani. Leijonani kultaharjassaan kuului tänne.

Lainakuva: weheartit.com


PS. Nämä leijonatarinani on omistettu rakkaalleni

Hauskaa joulun odotusta!

Olen postittanut muutaman joululahjan, ja vika on vielä vailla oikeanlaista pakkausta. Tänään söin riisipuuroa ja luumukiisseliä Tähtitytöllä, aina hyvää. Helsinki on käyttänyt paljon rahaa valaistukseen, ja Tuomaan markkinat vetävät väkeä Senaatintorilla, mutta kuka loihtisi tänne edes hieman lunta?

"Minkä ikäinen sä olet?"

Multa kysyttiin viimeksi tänään, minkä ikäinen olen. Kommentiksi siihen sain naurahduksen, että "Ahaa, minä katsoin että olisit 20 tai jopa hieman alle." Sanoin kysymyksen olevan hyvin yleinen, ja että reaktio on useimmiten yllättynyt.

Täytän noin kolmen kuukauden päästä 26 vuotta. Oikeastihan mua ärsyttää, kun ikää udellaan sillä lailla, että on joku varma olettamus valmiina. Sitten tulee kaikilta sama lausahdus, että vanhana on vaan iloinen, kun muut paitsi itse näyttää rusinalta. Mutta kun mä näyttäisin juuri nyt mieluummin ikäiseltäni. Syynä on pelko, ettei mua oteta vakavasti oletetun iän perusteella. Uskon, että kysymyksellä viitataan kasvoihin; pointti on nimenomaan pyöreähköt posket, kasvojen rypyttömyys, ja että ne näyttää muutenkin sileältä. En meikkaa juurikaan, vaan päivittäinen aamurutiinini siihen liittyen on puuterin sively kasvoille. Sitä teen vain saadakseni ihon sävyn tasaisemman sävyiseksi.

Olen monta kertaa vannonut itselleni, että en enää välttämättä heti sano ikääni sitä utelevalle, vaan voisin vaikka itse kysäistä, että miten niin, tai ainakin kysyisin tämän toisen ikää sen jälkeen. Minun ei tarvitse perustella ikääni mitenkään, selostaa siitä mitään. Mutta olen luonteeltani juttelevainen, joten helposti rupean siihen, vaikka aiemmin sama kysymys olisikin tympäissyt.

Pohdintaa on herättänyt kysymys: miten voisi kiteyttää niin sanotun nuoren aikuisen käytös- ja puhetavan, sekä pukeutumismallin? Mielestäni en puhu kuin teini-ikäinen, tavallisesti muutenkaan en puhu oudolla tavalla tarkoituksella. Enkä pukeudu kauhean värikkäästi, joka voisi myös antaa vääristävää vaikutelmaa. Toisaalta en halua hankkia sellaisiakaan vaatteita, missä näyttäisin työhaastatteluun valmistautuvalta, super määrätietoiselta naiselta, vaan lähtökohtaisesti valitsen mukavia vaatteita luonnonläheisissä sävyissä
Mulla on ollut ikäkriisiä pari kertaa. Kerran puhuin siitä ravintolassa istuessani, ja viereisestä pöydästä mölistiin (hieman kännissä), että "Älä kuule vielä murehdi mitään". Mutta muut eivät tunnu ymmärtävän tätä omaa fiilistäni, vaan naurahdellaan lisää eikä pidetä minään ongelmana. Omasta mielestä kriiseilyn uusiutuminen ei ole mikään ihme, kun joudun joka välissä kuuntelemaan samaa kysymystä.

Olen vähintään itseni kautta huomannut, että ihmisten ikää voi olla vaikea arvioida. Yleensä osaan heittää jonkun suht laajan arvion, vaikkapa että "Noin viisikymppinen nainen". Harvemmin yllätyn, jos joku onkin nuorempi kuin luulen.
Niin että ongelma ja ongelma. Ne on ne tietyt yksityiskohdat, joita multa udellaan, esimerkiksi kasvissyöntikin on sellainen. En vaan käsitä sitä utelua.

H

Oon toistanut mielessäni sanaa "tyttöystävä" monta kertaa.

Kiitos Hanna, kun tuot mulle niin paljon iloa ja valoa.

- Emppu

Syyspeikko

"Katu on lehtien peittämä
asfaltti märkä ja kiiltävä"
Zen Café - Tämä on syksy


Kiitos rakkaalle Tähtitytölle! Nämä kuvat on otettu hänen kameralla.

Roihuvuoressa metsänpeikko hiippailee vesitornin juurella ja huutelee:

"Ookko nää valamiina? Nyt mää tuun!"

Eilen hankin syksyisen oranssit (symppikset!) housut sekä punertavat maiharit, jotka pitää mut pystyssä liukkailla teillä. Oli jopa rentouttavaa tutkia vaateuutuuksia, kun niin pitkästä aikaa pääsi niin tekemään. Tähtityttö oli tärkeänä tyyliassarina, missiomme onnistui erinomaisesti! Kovasti oli ns. vaarinpaita-tyyppisiä paitoja ja muuta kiinnostavaa, mutta nykyään oon tarkempi siitä, etten osta herätejuttuja tai mitään vain ostamisen ilosta.
Pari viime viikkoa on mennyt lähinnä kuntoutuessa niska-hartia-oireyhtymä-mikä-olikaan-jutusta, ja lukiessa Tove Janssonin elämäkertaa ja runoja. Toissayönä aloitin uuden kirjoitussarjan, ns. ajatussarjan, joka pohjautuu henkilökohtaisiin ajatuksiini. Moinen tuumailu ei vaadi kovinkaan paljon energiaa, niin silläpä sitä harrastelee, kun huvittaa fiilistellä ihan kotona. Pohjimmiltaan olen kotikissa, purnau!