"You missed the winter and it followed you back home. Where sun kissed the crimson footsteps into melting snow."- Him - Acoustic funeral
On satanut jo vähän lunta. Tosin ei niin paljon, että siitä ois lapsille vielä mitään iloa. Seuraan tilannetta, koska aattelin itekin tänä vuonna rakentaa lumiukon. Pienenä pistin pihakiviä ukkelin naamaan ja porkkanankin muistin joskus, muta aikuisuus usein unohduttaa moiset hauskuudet.
Sempäs sijaan mua on tänään ilahduttanut se, että ekaa kertaa pidän hallussani kahden kämpän vuokrasopimusta yhtä aikaa. Well well! Perjantaina ajattelin asiaa, ilmotus oli eilen lehdessä ja jo samana aamupäivänä tuli soittoa. Kävin kattomassa tätä yksiötä ja tänään kirjotin nimeä alle. Ajatelkaapas, että pääsen muuttamaan sinne jo ens kuun puolella, ja edellinen asukas joutuu maksamaan sen vuokraerän. Tosin ite joudun vastaavasti maksamaan vielä tästä. Tää tyyppi käy enää siivoamassa ja jättämässä avaimen. Näkymä on suoraan työpaikan ikkunoihin, koska kämppä on keskustassa. Vuokraahan se nostaa toki, mutta on siellä vasta uusittu keittiö ja puulattia. Ravikadun kämpässä on ikäviä tahroja (mahollisesti tupakasta) ja tälläkin hetkellä täällä on kylmä. Talkkari kävi jo kerran laittamassa useammat tiivisteet partsin oveen, mutta työkiireiltä pitäs keretä vielä soitella sille.
Ekaa kertaa kirjotin runon asuinpaikastani:
Palonkuja
Pölypilven läpi päästyäni
katson parvekeille
Naapurusto kasvattaa kuolleita kukkia
Jatkuvasti leijuu savu,
tupakkapaikalla kirotaan
Kuitenkin lapset leikkivät
tällä pihalla huomennakin
Pian taas lähden
sanalla, kahdellakaan ajattelematta,
että ovi saattaa jäädä auki
Oho, vastapäiseen ikkunaan ripustettiin jouluvalot, sydämenmuotoinen koriste. Pitäsköhän munkin hommata joku vastaava, sydämethän on nykyään aika Emppua.
Hae tästä blogista
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Tulipa katsottua Joulupukin kuumaa linjaa ja Lumiukkoa, olikin jo vuosia aikaa viime kerrasta. Pieni yllätys oli jatko-osa Lumiukko & lu...
-
Moi, päiväkirja. Mua vaivaa unettomuus. Ainakin tän viikon ajan oon käännellyt kylkeä toisen tuhistessa vieressä sikeässä unessa. Miksi Nu...
-
Viimeinen kesälomaviikko lähti käyntiin. Nousin vuoteesta tosi aikaisin ja tulin aamupalalle, kun en saanut enää unta. Heräsin kaikessa rauh...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!