Harjoitus 5

Tuo tuoksu asunnossamme

Oikeastaan tiedän, miten minulle tulisi käymään vuoden loppuun mennessä. Joutuisin ikävöimään jälleen, vaikka kuinka vannoisin itselleni, etten tahtoisi. Se olisi kuin eräässä kappaleessa: "Sinä lähdit Pariisiin, sanoit olevasi onnellinen". Ja minua ei odottaisi kotona enää kukaan. Jäisin aamulla makaamaan sänkyyni ja miettimään, miksi minun täytyy kokea sellaista. Vannoisin, että se olisi viimeinen kerta, viimeinen päivä, kun tuhlaan kaikki ajatukseni toiseen.

"Ennen uutta unta soitat sittenkin". Henri pitäisi minun numeroni. Hän ei tajuaisi, että minuun sattuu, vaan olettaisi meidän olevan edelleen ystäviä. Ystävyydestä se alkoi, mutta päättyisi teennäiseen hymyyn. Se olisi totuttelukysymys, sillä olen vältellyt moista teennäisyyttä kuin pahan ilman lintuja. Joskus ne sanomattomat sanat ovat niitä merkitsevimpiä. Kyllä kai sen katseestakin näkee, että jotakin on tapahtumassa. Mutta ei, sitä on niin helppoa lähteä ovesta ulos. Tähän mennessä hän on aina palannut.

Mitä sitten tarkoitan vuoden lopulla, niin Henri on usein maininnut haikailevansa tutkimusmatkalle jonnekin kauas ja pian. Se on ollut sellainen heitto jääkaapin ovessa roikkuen. Minä olen kuunnellut kahvinkeittimen porinaa alkuillan ramaistessa, kun hän on palannut juoksulenkiltään nälän yllättämänä. Nojatessani tiskialtaaseen hän on sulkenut jääkaapin oven kuin olisi unohtanut, mitä on etsimässä. Sitten painunut suihkuun tuijotukseni niskassaan.

"Sen nimi on liian paljon ja liian myöhään." Mielikuvitukseni on herännyt oikein kunnolla, kun C-rapun kirjapiirin keskustelut ovat lähteneet joka kerta rönsyilemään pitkin seiniä. Kun yksi naapuri on kehottanut minua löytämään enemmän yhteistä aikaa, toinen on kärjistänyt parisuhteen kiroja. Kotona olen saattanut sulkea kirjan ja pohtia, miksi emme Henrin kanssa juuri käsittele vakavia aiheita. Sormeni ovat valinneet pikanäppäimillä Pauliinan numeron, jotta saisin vielä yhden näkökulman päivän pohdinnalleni.


Tässä minä kuuntelen kirjoituspöytäni ääressä, kuinka tuuli humisee 1960-luvulla asennetuissa ikkunoissa. Käykö se tuuli nyt hänen hiuksissaan ja tuo uuden tuoksun asuntoomme palatessaan. Onko hän edelleen minun tyhjä kankaani, johon sommittelen värejä ja tunnetiloja. Minä tahdon olla sitä hänelle.

Lainakuva: weheartit.com