Hänen elämänsä oli hämmentynyttä,
hän ei kyennyt pitämään sitä koossa
se oli murtunut eräänä lokakuun päivänä
ja sitten se alkoi toistua
silloin kun hän vähiten odotti.
Loppu oli tyhjiä huoneita,
hänen kotinsa oli jossain muualla.
Hän etsi merkkejä jotka loihtisivat pois
tulevan talven ennen kuin se iskee
hänen ovensa sisään.
Hän ympäröi itsensä suurella hiljaisuudella
niin kuin olisi siitä löytänyt kodin
meille kaikille.
Teoksesta Diktamina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Päivän sää Hakaniemessä: Muistelen ilolla lapsuuteni talvia, jolloin tehtiin kaksoisveljen kanssa lumiukkoja, -lyhtyjä ja vaikka linnak... -
Makoilen ja odotan Nukkumattia. Miksiköhän ei malta ruveta nukkumaan? Ehkäpä siksi, että tietää olevan luvallista valvoa, vaikka sitä olen h... -
Juuri kun Poju rupesi virkistymään ja se päästettiin karvakamujen joukkoon, alkoi seuraava kissa aivastella. Huolestuin Eeliksestä, kun se m...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!