Luen: Bo Carpelanin runoja

Hänen elämänsä oli hämmentynyttä,
hän ei kyennyt pitämään sitä koossa
se oli murtunut eräänä lokakuun päivänä
ja sitten se alkoi toistua
silloin kun hän vähiten odotti.
Loppu oli tyhjiä huoneita,
hänen kotinsa oli jossain muualla.
Hän etsi merkkejä jotka loihtisivat pois
tulevan talven ennen kuin se iskee
hänen ovensa sisään.
Hän ympäröi itsensä suurella hiljaisuudella
niin kuin olisi siitä löytänyt kodin
meille kaikille.

Teoksesta Diktamina