Onneksi en katsonut tätä tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa teatterissa. Olisin itkenyt aivan valtavasti, jos olisin kuullut muiden sitä tekevän. En tietenkään välttynyt kyyneleiltä nytkään, mutta oli helpompaa antaa tunteiden tulla kotisohvalla.
Mikä sitten aukaisi kyynelkanavat ensimmäisellä kerralla? Tarinan kiehtovuus. Se, miten toinen ihminen on pohtinut omaa minuuttaan: Kuka minä oikeasti olen? Miten se ei olekaan itsestään selvää jokaiselle, vaan sitä hämmentyy oleellisimman asian edessä.
Hienoin elokuva ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!