Perjantai 29.7.
Päästyämme perille Kuopioon kirjauduimme heti hotelliin. Koska hotelli Jahtihovi oli avovaimolle tuttu, se oli turvallinen valinta. Hengähdimme siinä hetken ja sitten päädyimme syömään vastapäätä sijaitsevaan, italialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan.
Hanna halusi kuljettaa mut rokkialueelle torisataman kautta. Rauhallinen tunnelma ihastutti kyllä: hei hei, veneet, hei hei, kesän kimallus. Tähän maisemaan palattiin vielä herkuttelemaan ja viihtymään.
No mitäs minä, lomalainen.
Vesilentotaksi kiihdyttämässä.
Noniin! Johan oli aika festaroida, sitten monen vuoden Ankkarock- ja Qstock-kokemusten jälkeen.
Festarirannekkeita saadessamme kuulimme ensiksi Jari Sillanpäätä, ja Santa Cruz oli bändi, jota ehdimme katsomaan. Kyseinen kokoonpano kiinnosti mua livenä tehtyään vaikutuksen musavideoilla ja aiheutettuaan hehkutusta joka puolella. Keikka oli hyvä ja mikä kivointa, osasin vähän lyriikoita. Rock'n'roll!
Keikan jälkeen suuntasimme White Snaken haltuun ottaman Stadionlavan läheisyyteen. Istahdimme tilavalle nurmikkoalueelle Vip- ja anniskelualueen väliin ja kuuntelimme radiosta tuttuja biisejä toisella korvalla. Hanna otti kuvan selän takana laskevasta auringonlaskusta ja haki meille jäätelöä.
Kun Antti Tuiskun keikka läheni Stadionlavalla, pujahdimme lähes etummaisten joukkoon. Jos on nähnyt ilmakuvaa siitä yleisöstä, voi ymmärtää, että meillä oli todella vähän tilaa liikkua paikallamme. Oli kuitenkin ihan jännä nähdä Tuiskun provosoivaa menoa ja aistia käsin kosketeltava suosio. Bileet olivat heti pystyssä. Päätösbiisinä kuultiin rauhallisempi Hyökyaalto.
Kuten mulla on ollut tapana tehdä muissakin ulkoilmatapahtumissa, tulin ostaneeksi koruja. Mutta nämä eivät olekaan mitä tahansa rihkamaa eivätkä unohdu korurasian pohjalle, vaan ne on lävistäjän myymiä, tehty kirurginteräksestä, ja päässeet suoraan käyttöön: tavalliset "hevosenkengät" korviin sekä avainriipus (jonka rististä en ole varma, häiritseekö vai ei).
Olisin halunnut ostaa Vesala-topin, mutta jäljellä oli vain liian suuria kokoja. Onneksi Hanna sai Sanni-paidan, jonka kanssa jatkoi festaroimista.
Illan päätti Apulanta, jota jäimme kuuntelemaan kauemmas lavasta. Sain kokea Apis-fanien tavoin, miten tulenlieskat tuntuvat kasvoissa asti. Taisinpa Hannalle hihkua, että kuulin kaikki mun "tamppausbiisit", eli Vasten mun kasvojani, Pahempi toistaan, Koneeseen kadonnut. Sain sen, mitä hyvällä keikalla voi saada, eli hien pintaan.
Apulanta poistumassa lavalta.
Oli koittanut yö, kun kävelimme pois festarialueelta tungoksen keskellä, tumman taivaan alla. Sitten huomasin ihan sattumalta kaverini Markuksen kulkevan vastaan. "Täähän oli varmaan kaikista randomein törmääminen ikinä", se tuumaili. Vaihdoimme hetken kuulumisia, kunnes jatkoin Hannan kanssa hotellille. Matkan varrella fiilistelimme lomaa, jota saamme yhdessä viettää, sekä mahdollisuutta kulkea myöhäiseen aikaan kaupungilla.
Lauantai 30.7.
Mihinköhän aikaan mahdoin varsinaisesti herätä? Aamu(päivän) suihku ei siihen auttanut, ei torille haahuilu tai aamiaiseksi syömäni kevätrulla-annos toripöydässä istuen.
Pyörähdimme aikamme kuluksi vaatekaupoilla ja siinä ohessa totesimme, kuinka erilainen kaupunki Kuopio on Helsinkiin verrattuna. Tuolla kukaan ei kiirehtinyt, annettiin toisille tilaa. Kuinka rauhallista. Välitän kotikaupungistani suuresti, mutta tykästyin leppoisaksi kehuttuun Kuopioonkin.
En tehnyt kummempia vaate- tai muita löytöjä, ostin yhden topin vain, joka sopii toisen alle.
Festarimeininkeihin palasimme klo 15 maissa, sillä tähtäsimme Sannin keikkaan. Olin juuri sanonut Hannalle, että "No nyt ei kannata bailata paljoa, ettei heti tule hiki", mutta niinpä heilutin lannetta silti. Mun pohkeet olivat tosi kipeät.
Sanni vaikutti todella vilpittömältä artistilta. Monta biisiä vedettiin yhdessä yleisön kanssa, sehän sopi jokaiselle. Viimeinen biisi oli Että mitähän vittua, joka otettiin vastaan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin, eli ei hätkähdetty millään tavalla. Olin ollut huvittunut somekeskusteluista, joiden mukaan biisi olisi varsinainen riman alitus.
Nälän hiukoessa hakeuduimme ruokakojuille. En bongannut sopivaa ateriaa kasvissyöjille, joten tulin pyytäneeksi, voisiko muikunpaistaja tehdä mulle sellaisen muurinpohjapannulla tirisevistä perunoista ja kasviksista. Suurkiitos, sehän onnistui hienosti. Istahdimme syömään nurmikolle kohtaan, josta saatoimme seurata Klamydiaa. Soitto kantautui siihen yllättävänkin hyvin.
Viimeisin mua kiinnostanut esiintyjä oli Vesala. Oli ihana nähdä Paulaa ja kuulla sen omia biisejä, joissa on tarkoin mietittyä sanomaa. Ehdottomasti odottamisen arvoista. Lempparikseni valikoitui Rakkaus vai maailmanloppu. Vaikka Paulan versio Fintelligensin Sorista oli sekin kutkuttava livenä.
Loppupäivä sujuikin muissa merkeissä. Hengasimme aiemmin mainitulla ns. torisatamalla maistellen rapeita lettuja, keksimme hölmöjä inside-juttuja joille nauroimme iltaan asti, haimme eväät seuraavan päivän junailuun.
Kun ottaa huomioon, että olin todella herännyt niin aikaisin edellisaamuna eli kerännyt univelkaa, sekä kävellyt tunteja samoilla kengillä, oli mun jalkapohjien valittelu ja hikinen pää ymmärrettäviä. Kahden päivän festarit olivat mulle monin tavoin niin kiva kuin uuvuttava kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!