Lentopelko, mene pois!

Passaakohan sanoa ääneen, että oisinpa hyvässä kunnossa ens syksyyn mennessä. Ollaan meinaan varattu avovaimon kanssa matka Kreikkaan, Rodokselle, ja se on musta jo uutinen. Ollaan keskenämme juteltu halusta matkustaa yhdessä, mutta tähän mennessä on toteutunut (vain) jokunen Tallinnan-risteily.

Ideahan syntyi, kun kuulimme Hannan perheenjäsenten tutkineen Kreikan-matkoja, ja ne vinkkasivat, että olis kiva saada meidät mukaan. Mulle tuli ekana mieleen lentopelko. Hanna sanoo, että isolla lentokoneella on mukavampi ja matkustaa kuin sellaisella pienellä, millä lennettiin Helsinki-Joensuu- väliä viime talvena. Niin että matka tuntuis tasaisemmalta ja rauhallisemmalta.

Kreikkaan lentäessä menee nelisen tuntia. Se on neljä kertaa kauemmin kuin Helsingistä Joensuuhun. Jos sillä aikaa saa vaikka leffan pyörimään, voi keskittyä muuhun kuin taivasteluun, että ollaan monen kilometrin korkeudessa. Sitä paitsi, mie tiedän etten ole ainoa jännittäjä meidän 13 hengen porukassa, niin saan kyllä tsemppausta.

Enkä mie meinaa älytä ihan koko juttua vielä, kun siihen on kuukausia aikaa. Ehdin monta kertaa lukea Suomen rajojen sisäpuolella palautteita meidän tulevasta hotellista allasalueineen, plärätä suomi-englanti-suomi- sanakirjaa, pulahtaa kesäauringon lämmittämään luonnonveteen ja totutella siihen, miltä tuntuu olla veden ympäröimä. Niin ja ylipäätään fiilistellä ulkomaille pääsemistä sekä kokemusten karttumista.

Musta on hauskaa, että matkalle lähtijöitä on monta. Onpahan parempi varmuus kaikesta. Perille saavuttaessa on jo ilta ja mennään varmaan pian nukkumaan, niin että hotellille on löydettävä heti. Itselläni menee varmasti ne illan tunnit tajuta missä ollaan, aamusta puhumattakaan.

Että semmoista odotettavaa! Kun maksan varausmaksun keskiviikkoon mennessä ja näen maksutiedot, on fiilis todellisempi.

Introvertin elämää

Hyvä päiväkirja.

Mieleni on tasoittunut parin päivän aikana. Sanotaan näin, että mua kiinnostaa olla paremmalla tuulella ja hymyillä enemmän muille. Eikö se ookin rehellisesti sanottu?

Mä oon joskus lähtenyt seuraksi kahville tai vaatekauppaan mieli synkkänä, pitäen pääasiana, että kaverilla on seuraa. Mutta se ei ole sen arvoista. Miksi katsella toistensa kuppien reunoja, kun ei tule mitään juteltavaa mieleen. On pelkästään painostavaa tiedostaa toisen odotus, kun siihen ei voi vastata. Merkityksellistä tietää omat rajansa tässäkin tapauksessa.

Jossakin kohtaa saatan ruveta vähän soimaamaan itseäni, että yrittäisit nyt olla pirteämpi, mutta se ei tapahdu noin vain. Sitten vertaan muihin: En voi olla huono ihminen introverttiuteni ja erityisherkkyyteni takia. Että jos haluan saada itseni hymyilemään Gilmoren tyttöjen parissa kotona, niin mitä sitten.
Täytyy kunnioittaa omia tunteitaan. Mulle kaupungin hälinään, kotibileisiin, laivaristeilyyn jne. osallistuminen voi olla yhtä energiaa vievää kuin palkitsevaakin. Se riippuu päivästä.

Mä oon oottanut ens viikon lomaani niin paljon, että eilen oli jo perjantaifiilis. Kuinka ollakaan, talvi koitti just talvilomaksi. Oon tuntevinani muuten jotain uutuudenviehätystä, ja syynä lienee, että kun tänne Helsinkiin alkoi sataa lunta, se tapahtui selvästi yhtenä päivänä. Toivoisin tykkääväni lumesta enemmän.

Klo 4.56

Tapailen tällaisia säkeitä:

Aamuni on uneni värinen,
Yhtä hiljainen ja kuulas

Kaikki ne sanat joita eilen kuulin
Mykistyvät, katoavat

Ei ole usvaan kirjoitettavaa,
On pelkkä totinen usva nurmella

Olen pihatie, jonka viertä kuljen
Olen pilvetön taivas

---

Tiedätkö ne aamut joina herää yllättäen ja toivoo, että kello ei oiskaan vielä mitään? Mutta vaikka oiskin vielä tunti armonaikaa, se sujahtaa ohi yhtä nopeasti kuin viis minuuttia.