Eelis ja Oscar sairastavat

Juuri kun Poju rupesi virkistymään ja se päästettiin karvakamujen joukkoon, alkoi seuraava kissa aivastella. Huolestuin Eeliksestä, kun se muuttui apeaksi eikä leikkinyt muiden kanssa. Sen ruokahalu oli huono, vettä joi mieluummin lämpimänä.

Vein Eeliksen eläinlääkärin vastaanotolle viime perjantaina, ja sillä kerrottiin olevan 39,9 astetta kuumetta. Kissalta mitattuna moinen lukema tarkoittaa vielä normaalia kuumetta. Eläinlääkäri antoi lääkkeen pistoksena, ja seuraavasta aamusta alkaen antibioottia on annettu puolikas tabletti kerrallaan.
Kun Eeliksen vointi oli huonoimmillaan, se nökötti koko ajan sohvan nurkassa. Oli raskasta katsoa pikku kaverin niiskuttelua ja aivastelua. Koin tärkeäksi pitää sitä lämpimässä sylissä, jotta se tuntisi olonsa turvalliseksi.

Nyt viikon päästä Eelis on reipas, kulkee jaloissa ja viihtyy muiden kisujen kanssa. Lääkekuuri loppuu maanantaina.

Että mittee, Alvis?

Seuraavaksi (viikonloppuna) huomiomme kiinnittyi Oscariin, koska se aivasteli ja hengitti suun kautta. Oscullakin oli alakuloinen katse, ja se oli mieluummin itsekseen joko raapimapuun mökissä tai vessan lattialla.
Kun maanantaina Oscarin hengitys oli jatkuvaa rahinaa, eli vointi oli heikompi kuin Eeliksellä, soitin Evidensiaan. Sain ajan Vallilan eläinlääkäriin keskiviikolle. Juuri kun lopetin puhelun, Oscar yskäisi oikein kunnolla ja sen suusta tuli paksua limaa. Oli kysyttävä aikoja vielä samalle illalle jostain toisesta Evidensiasta, ja ainut mahdollisuus oli Kampin toimipisteessä.
Taas oli taksi alla sillä halusin saada viipymättä tietää, mikä Osculla on. Eläinlääkäri antoi pistoksena samat lääkkeet kuin Eelikselle, määräsi antibioottikuurin. Kuumetta ei ollut, vaan tulehdus kurkussa.

Seuraavana aamuna Hanna kertoi lääketabletin sulaneen vain suurimmaksi osaksi Oscarin suuhun. Iltapäivällä tapahtui käänne: Hanna soitti mulle, että Oscar yskii verta. Kauhistuin. Lähdin tulemaan kotia kohti seuraavalla metrolla. Otin taksin meidän ostarin kulmalta, Hanna ja Oscu tulivat mukaan, ajoimme päivystykseen Vantaan Tammistoon. Mulle iski pelko eläinlääkärin antaessa lisähappea kissalle, joka kuolasi rintansa märäksi ja hengitti ainoastaan suun kautta. Itkin tuolilla, Hanna otti kädestä. Eka tunti kului nopeasti siinä huoneessa. Annoin luvan ottaa näytteitä kissalta, ja niiden ansiosta selvisi keuhkokuume. Ei tavallinen, vaan vaarallinen keuhkokuume, jonka vuoksi kissa piti jättää yöksi Tammistoon happikaulurin kanssa.

Olin niin peloissani: Tulisiko yöllä puhelua Oscarin terveydentilan romahtamisesta? Puhelua ei kuulunut vielä. Hyvä. Työpäivä sujui kuitenkin hermostuneissa merkeissä, sillä keskittyminen oli takkuilevaa ja olin tietoinen saapuvasta yhteydenotosta. Se tapahtui aamupäivällä: Eläinlääkäri sanoi Oscarin hengittävän nenän kautta. Huojennuksen kyynel valui silmäkulmasta. Kisu hengitti kuulemma muutenkin paremmin, mutta sille oli iskenyt kuume. Se tarkoitti lisätarkkailua ja toista yötä eläinsairaalassa.
Taas odotin puhelimen soivan illalla tai yöllä, mutta sitä ei kuulunut. Olin positiivisemmalla mielellä, ajattelin Oscua paljon ja koitin pitää itseni rauhallisena.

Evidensialta soitettiin noin vuorokauden päästä. Oscun kuume oli laskenut, se oli ottanut happikaulurin itse pois, oli taas omaa tahtoa. Illalla haimme Oscarin takaisin kotiin laumansa luo. Sen eristyshuone on keittiö, jonka patterin viereen teimme pedin. Mie nukuin yön patjalla keittiön lattialla, koska halusin olla lähellä varmistamassa Oscun voinnin.

Tänään, perjantaiaamuna, Oscar kehräsi hurjasti mun kysellessä kuulumisia. Tein lyhyemmän työpäivän vahtiakseni toipilasta. Kotiin päästessäni menin heti keittiöön tervehtimään, ja siellä kuului ehkä hurjin kehräys ikinä, niin iloiselta Oscar näytti. Mie en saanut annettua lääkettä sille vuorollani, mutta Hanna antoi kaksi tablettia kotiutuessaan. Nyt tilanne on hyvä, pientä kuolaamista ja yskimistä lukuun ottamatta. Täytyy vain toivoa, että näiden koettelemusten jälkeen emme joudu kuskaamaan enää neljättä kissaa lääkäriin.