Päiväni Kalliossa

Mä näin yöllä unta, että hukkasin lompakkoni. Olin siitä tosi huolissani ja hätääntynyt. Tämä skenaario olisi voinut ihan hyvin käydä tänään toteen...

Aamu alkoi lenkillä lähimaastossa. Tunsin, miten aurinko alkoi toden teolla lämmittää.

Parin tunnin päästä: Mulla oli repussa odottamassa 10 postikorttia, joita varten kävin hakemassa postimerkkejä. Postitoimiston tyyppi avasi eteensä kansion esitelläkseen kokoelmaa. Ääni muuttui nyrpeäksi mun todetessa, että terveiseni menevät ulkomaille. Se lätkäisi 10:n merkin setin pöytään ja ilmoitti hinnan kysymättä, olisiko kyseinen mulle mieluinen. Maksoin ja kiitin. Asiakaspalvelunhan ei pitäisi olla niin vastahakoista sitä tekevälle, mutta en sano mitään.
Bussikuskit saattaa kyllä jättää tervehtimättä, vaikka yleisönosastoilla maristaan, että niitä pitäisi työtään tekevinä moikata.

Astuessani sisään Silvopleehen näin buffetpöydän ääressä pisimmän jonon kuin koskaan. Mahassa taisi tuntua jotain, niin innoissaan katselin päivän tarjontaa. Bataattiranskalaisia, kikhernesalaattia, hieman tulista tofupaistosta... Niillä maha tuli täyteen. Onneksi oli istumapaikka ystävällistä naista vastapäätä: se totesi, että ympärillä olevia tuoleja on merkattu varatuiksi takeilla.
Himoitsin raakakakkua jälkkäriksi. Se palanen ei tullutkaan suosiolla lautaselle, vaan vähäsen mureni alapuolella rivissä olevien pullojen päälle. Sori.

Kapusin Porthaninkatua pitkin Kallion kirjastoon. Kaivelin Härkösen ja Statovcin repustani ja laitoin ne palautushihnalle. Samassa innokas kirjaston tyyppi tuli viereen puhumaan, että "Ei siinä hihnalla saa olla muita kirjoja, kato ota tuo yks pois ja sitten piippaat tuon toisen ensin. Se on helppoa." Minä mutisin että joo, tiedän, se vaan sattui olemaan siinä...
Kirjahyllyjen välissä heilutin kättä kuin helleviuhkaa. Nappasin pakostakin yhden Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelman, pyörähdin ympäri ja valitsin yhden ohuen Tuomas Kyrön romaanin.

Astellessani loivaa alamäkeä Viidennellä linjalla näin sumean ikkunan, jonka yläpuolella luki Femma. Osuva nimi, mietin. Menin kyseiseen pieneen baariin ja pyysin 12 senttiä punaviiniä. Istuin tummalle nahkapenkille. Mun oikealla puolella istui mua vähän vanhempi nainen läppäri edessään, vasemmalla kolme vanhukseksi luokiteltavaa, jotka juorusivat keskenään ja selasivat iltalehtiä. Edessä seinään kiinnitetty tv, josta näkyi Kummeleita ilman ääntä; hiljainen musiikki soi taustalla. Luin kolme lukua Kyröstä.
Postasin Instagramiin kuvan viinilasista ja kirjasta. Onhan se eräänlainen saavutus käydä baarissa keskellä päivää. Sen jälkeen huomasin saaneeni jännän mailin. Mua rupesi jännittämään niin paljon, että katsoin parhaaksi poistua kadulle.

Poikkesin kirpparille mutten ostanut sieltä mitään. Vegekaupassa oli tukalan kuuma. Sieltä ostin kokeiluun ravintohiivahiutaleita ja karkkia.
Punaviinissä on se erityinen puoli, että sen jälkeen tekee mieli suklaata. Niinpä poikkesin vielä Kurvissa kaupassa. Suljin repun huolimattomasti mutta pian huomasin asetella ostoksiani paremmin, jolloin lompakko asettui hyvään kulmaan. Mä oon kerran hävittänyt passini siten, että se on päässyt luiskahtamaan lötkömmästä laukusta. Sitä en oo unohtanut.