Hullu!

Annan yhden esimerkin aiheesta Kyllä mä pärjään.
Anna-Leena Härkösen eräässä kirjoituskokoelmassa todetaan, että kannattaa olla "hullumpi kuin hullu itse". Tämä tarkoittaa, että jos joku tulee yhtäkkiä öykkäröimään, vastaa samalla mitalla.

Tapauksesta on muutama viikko aikaa. Olin lapannut K-Kaupan kassahihnalle juuresleipäpussin sekä kissan liharuokaa ja raksuja. Takaani kuului: Ostat sitte kissalle enemmän ruokaa kuin itelles. Ajattelin olla reagoimatta mitenkään, sillä kaikesta ei kannata provosoitua. Kysessä oli mulle tuntematon ihminen. Sitten tämä mieshenkilö höpisi: Kuuletko sä? Hä, mitä? Katsahdin mieheen. Se sanoi: Taidat olla hullu, kun sun silmät pyörii tuolla tavalla. Vastaukseni keksin samalla sekunnilla: Sovitaan niin, jos se tekee sut iloiseksi. Katsoin kassatyttöä, mutta ei se näyttänyt mitenkään säikähtäneeltä. Maksoin ja aloin lappaa ostoksiani reppuun. Mies höpötti jotakin itsekseen koskien juuresleipää. Kun mies oli melkein ovella, se käännähti vielä katsomaan ja huusi, että "Taidat olla hullu ämmä! Hullu! Mene hoitoon!" Mä katsoin sitä takaisin, oikeasta kädestä nousi keskisormi pystyyn ja suustani kuului "Kuule mene itse."
Okei, sekunnin verran musta tuntui että tyyppi saattaisi tulla mun eteen puhisemaan lisää, mutta se hävisi näkyvistä. Mulle tuli tarve soittaa kaverille ja kertoa tapahtuneesta. Olin hieman ylpeä itsestäni, koska yleensä en keksi mitään nasevaa sanottavaa oikealla hetkellä, vaan jotakin saattaa tulla mieleen seuraavana päivänä. En koskaan ole näyttänyt keskisormea kellekään tuntemattomalle, ainakaan noin näyttävästi. Kerran näytin keskaria kotona ja senkin tyhmän tapauksen muistan hyvin edelleen.