Kattilallinen makaronia

Käytin riisin loppuun. Se vaan yhtäkkiä oli loppu, vaikka kaapissa on aina ollut basmatia, pitkäjyväistä, joskus erehdyksissä tummaa.
Sitten loppui leipä, jonka paikka on ollut keittiötasolla, pussinsulkijat pyörineet jaloissa. Hapankorput loppuivat. Onhan sekin leipää. Tarkistin: kaapin perällä on avattu näkkileipäpaketti. Ne on niitä pyöreitä, joista en oo koskaan välittänyt. Menee kai nekin vanhaksi, ellei ehdi maistua kaapilta.

No mutta, teen silti helppoa ruokaa, sillä makaronia sentään löytyy. On niin kova nälkä, että kaadan reilusti kattilaan. Tomaattikastiketta tarjoushinnalla, sekaan soijarouhetta. Nälkä lähti.
Kun kerran ruokaa on kattilassa, otan sitä evääksi. Ei tarvitse miettiä.
Syötyäni sitten viisi annosta makaronia kaupan kastikkeella (jossa on runsaasti sipulia) ja soijarouheella, alan olla ruoasta ähkyssä. Tuumin, voisiko siihen keksiä jotakin uutta, millä tuunata?

Opiskelijana kuulin puhuttavan jatkuvasti, että "Kannattaa tehdä isoja satseja ruokaa, jota voi syödä vaikka koko viikon ja tarvittaessa pakastaa." Totesin, että kuulostaa ihan hyvältä idealta. Eipähän tule käytyä niin usein kaupassa ja sitten ostettua heräteherkkuja.
Mutta kun minun kohdalla moinen santsaaminen ei luonnistu. Kyllästyn siinä vaiheessa, kun oon lämmittänyt samaa ruokaa taukohuoneen mikrossa.

Send help.

Myöhemmin: Tykkään tosi paljon pestosta, jossa ei ole yhtään juustoa. Sekoitan kotimatkalla ostamaani punaista cashew-paprikapestoa makaroniin, ja päälle lisään kikherneitä, joiden lientä aion kokeilla leivonnassa. Johan maistuu makaroni erilaiselta, nimittäin oikeasti hyvältä.