Pakolliset suklaalevyt

Mulle iski eilen se tunne, mitä olin osannut odottaa. Aloin pohtia, mitä oon saanut kesällä aikaan, missä oon pörrännyt ja missä en. Pakko päästä ulos. Lähdin kylille eli kaupungille, minut tuntien Kallioon, joka on mulle eräänlainen magneetti. Samanlaistahan siellä aina on, mutta milloinpa olisin viimeksi eksynyt tarkoituksella vaikka Punavuoreen, jossa on rauhallista ja viihtyisää.
Astuin viimein HelunaShopiin, josta oon puhunut jo ties kuinka kauan. Se ei sattumoisia ole maanantaisin auki, jolloin se on käynyt mielessä. Helunassa on myytävänä monenlaista vegaanista tavaraa, joten sen pitäisi olla suht tärkeä mulle. Ehkä sieltä löytyisi sopiva hiusväri, vähän halvempi kuin Ruohonjuuren hennaväri, jota oon viimeksi käyttänyt. Päivän ostokset olivat Reilun kaupan puuvillasta valmistettu pieni penaali, kirjanmerkki jota oli koristetu kuivatuilla kukilla, sekä kivinen, violetin sävyinen kirjatuki, joka sydämenmuotoisena sulostuttaa nyt olkkarin kirjahyllyä.
Päätin kipaista Karhupuiston lippakioskille, jonka luukulta sain mureapintaista mustikkapiirakkaa sekä raikasta, itsepuristettua appelsiinimehua. Istahdin pienen pöydän ääreen ja luin samalla vasta lainaamaani kirjaa, joka koskee kirjoittamista ja sitä, miksi sitä tehdään ja mitä siitä voi itselle saada. Todella kiinnostavaa.
Yritän saada Helmet-kirjastojen lukubingon täyteen. Enää puuttuu mun syntymävuonna julkaistun teoksen lukeminen. Valitsin alkuperäisen Pinokkion eli Pinocchion.

Palasin kotiin, kun alkoi tuulla enemmän. Alkuillasta vietiin pulloja kauppaan ja kuka arvaa, paljonko niitä oli kertynyt? Todettiin molemmat ääneen, että voi vitsi kun hävettää mennä seitsemän kilisevän kassin kanssa kauppaan, mutta lopulta saatiin siitä hyvästä yli 20 euroa. Sillä maksettiin ostokset. Mainitsin pulloasiasta veljille messengerissä ja nekin sanoivat, että "Kyllä niitä pääsee kertymään". Minusta näytti ihan siltä, että oltaisiin  juuri vietetty meidän häitä ja isommalla porukalla. Hyvä tuuri oli tietty siinä, ettei pullonpalautus piipannut kertaakaan, niin kuin se on ruukannut meidän käydessä tehdä...

Tälle päivää luvattiin ukkosta. Voihan piru. Mä oon odotellut hellepäivinä ukkosmyrskyjä, ja onneksi sellaisilta on vältytty. Mulle tulee taivaan jyristessä tosi turvaton olo, en helpolla pääse siitä pelosta. Kun iltapäivällä alkoi sataa oikein tiheään ja jyrisi muutaman minuutin ajan, otin töpselit irti seinästä ja suljin ikkunat. Kun sitten hiljeni, odotin oikein kovaa jyrinää, johon säikähtäisin. Mutta se olikin siinä. Taivas selkeni, sisällä alkoi kummasti hiostaa. Tuli mieleen, miten lapsuudessa joku naapurin ukko kertoi pallosamaloista eräässä sittemin autioituneessa talossa, ja miten pallosalamat voivat olla arvaamattomia. Voi vaan kuvitella, miten pelkäsin sen tarinan jälkeen, niin pallosalamoita joita en koskaan itse nähnyt, kuin sitä taloa, joka sijaitsi melkein lapsuudenkodin naapurissa.

Kävin hakemassa "pikku kaupasta" kaksi erilaista suklaalevyä, koska en osannut valita, kumpaa himoitsen enemmän. Kun kääreet on aukaistu, kaiken muun tekeminen hidastuu: joko nappaan seuraavan palan, jotta saan jostakin toisesta ajatuksesta kiinni. Olen suklaaholisti. Myönnän. Taas. Mutta nythän sitä voi syödä, kun ei koko levy sula hetkessä mössöksi. Eikö vain?
Tätä teen ollessani yksin kotona ekaa päivää. Tässä kohtaa kesäbloggailua mainitsen puolison lähteneen viettämään kesälomaa toiselle paikkakunnalle. Aloitin aamuni lukemalla Mielensäpahoittajaa ja nauramalla sille ääneen. Saatoin myös lukea ääneen, se auttoi heräämään kunnolla. Nukkumaanmeno oli viivästynyt, koska jotenkin jännitin tätä yksinoloa. Tiedättehän, jännittäjäluonne. Kun tiedän päivämäärät ennakkoon, alan jo suunnitella, mitä mun kannattaisi itsekseni toteuttaa. Aika tuntuu pitkältä ja on vähän outoa, kun ei keskustele kenenkään kanssa kotona, mutta samalla nautin omasta tilasta, jolloin ei tarvitse hötkyillä kotiinpaluun kanssa. Eikä tarvitse nolostua, jos tulee puhuneeksi paljon itsekseen, kuten tapana on. Tai lauleskeltua, kunnes kyllästyy kuuntelemaan omaa ääntään, joka ei osu nuottiin.