Sydängalleria

Helsinki, Maailma kylässä 2013

Tehokuuntelussa Tears on tape

"No love will be enough for what I'm feeling"
HIM - No love

Tears on tape on täydellinen HIM-levy. Jes, lähdetään siitä liikkeelle.
Niin kauan, kun me fanit odotettiin kärsimättöminä infernaalisten majesteettien päivitettyjä kuulumisia, loihti nokkamiehensä Ville kitarallaan uutta kuunneltavaa maailmaan. Musiikkia, josta mennä sekaisin. Tunnelmaa, jonka alle peittyy kaikki muu päivän aikana tapahtunut. Olen niin sanotusti myyty. Totuttuun tapaan tällä levyllä itketään verta, ja eletään rakkaudesta ja kaihosta. Kuulijan sydän vahvistuu, mutta kuinka on näiden tunteiden tuntijan laita?

Olen kyllästynyt kuulemaan juttuja, että "Vain pari ekaa HIM-levyä kestää kuuntelua, muu on sellaista poppimatskua." Harvempi näistä tyypeistä on oikeasti tutustunut muihin bändin levyihin. Faktahan se on, että soundi on muuttunut useaan kertaan (selvä ero esim. Razorblade romancea ja Love metalia verratessa). Mutta olen lukenut Villen haastattelukommenttia, että jokaisella biisillä on oma juttunsa, eli miksi tehdä biisistä raskaan kuuloista, jos se ei siihen taitu (Lukija, ovatko Uneasy listening Vol. 1 ja Vol. 2- levyjen sovitukset tuttuja?).

Lähde. tumbrl

Tears on tapen suurin lempparini on tuutulaulun lailla alkava raita 10, Drawn & quartered. Olen koukuttunut sen hemppisfiilikseen:
"Let's hope these heart's for one another
It's worth all wounds, it must be".

Himpuloiden musiikissa minuun vetoaa eniten juuri Villen pehmeä ääni, sekä lauseen lopussa kuultavat henkäykset. Silmät on pistettävä kiinni tasan aina W.L.S.T.D. -biisin kohdassa "So divine, that´s right".

Kyseinen albumi toimii luukutettavaksi kotona, kuin myös lenkkimusana. Ensimmäistä kertaa kuunneltaessa silmien on oltava kiinni.

Moi, kesä!

"Vien sut pariin mun lempparipaikkaan"
Elokuu - Saatilla
 

Susanna Iivanainen: Järjestys - Epäjärjestys

Voi ihanuus! Eilen oli mun mielestä eka kesäpäivä, parikymmentä astetta plussalla. Iski valtava halu lojua ulkona, ja meninkin Kaisaniemen puistoon chillailemaan. Tarkemmin sanottuna liityin seurueeseen, jossa oli ennestään tuttuna Mirka, jonka tähän asti olin tuntenut netin kautta. Me oltiin jo usein puhuttu, että pitäisi nähdä livenä. Tutustumista ja jäätelöä :)

Minäkin pääsin blogiin, jossa onpi kuvia mainituista tunnelmista: http://mimilaladoit.blogspot.fi/2013/05/puistossa-ilta-viilenee.html 
(Kuvissakin näyttää paremmalta, kun oon laihtunut 10kg 4kk aikana.)

Kuvissa on bongauksia Kalliosta.

Synttäripäivän soundtrack 2013

"Mun synttärit ois nyt, mut mä päätin siirtää"
Maija Vilkkumaa - Sä kuolet

1. HIM - Tears on tape
2. Olavi - Tiet etäisyyksiin
3. The 69 Eyes - Hunger
4. Herra Ylppö & Ihmiset - Ukkonen
5. Incubus - Love hurts
6. Anouk - My shoes
7. Pink feat. Nate Ruess - Just give me a reason
8. Samuli Putro - Olet puolisoni nyt
9. PMMP - Kiitos
10. Rasmus - Sophia
11. Joss Stone - Karma
12. Angus & Julia Stone - Big jet plane
13. Oh Laura - Fine line
14. Olavi - Kaiken jälkeen olet kaunis
15. HIM - Love´s requiem

Ajatuksenvirtaa unenpuutteessa

"Tänään on kai kaikki mahdollista
kun oot vielä alle kakskytviis"

Olavi Uusivirta -  Reeberbahn

Mua kiehtois älyttömästi löytää uusi juttu, jota kutsua omaksi. Se ois sellanen mistä vois kysyä aina, että "hei Emppu, ootko taas...?".

Esimerkki: sain mielettömän inspiraation hauskoista pikku (Intia-vaikutteisista) rummuista, jotka satuin bongaamaan eräs kerta kierrätyskeskuksesta. Oli suuri virhe jättää ne sinne, koska nyt mua huvittais taputella sellasia ja testata rytmitajua. Tai kun mun päässä soi usein joku melodia josta sitten tulee runo, niin niitä melodioita voisin taputella. Näkisin itteni kämpän nurkassa sympaattisen kuuloinen rumpu sylissä, vihko lojuis vieressä lattialla ja kirjottaisin siihen heti mieleen tulevia ideoita.

Jospa kokeilisinkin samalla keksimällä keksiä runoja? Luin Maija Vilkkumaan kirjasta, että se kävi (about WTC-iskujen aikaan?) New Yorkissa kirjotusreissulla. Pohdinkin tuolloin, että onko oikeasti mahdollista saada aikaan uskottavaa tekstiä siten, että sitä varten lukitsee itsensä rauhalliseen paikkaan. Tähän mennessä kun se on tuntunut pakotetulta.

Linnanmäki talvella.

Haluan ostaa Kallion kaupasta ruskeat reisitaskuhousut ja kengät, joilla on helppo kävellä. Ehkä korviin ilmestyy puiset renkaat, jotka täydentää uuden asukokonaisuuden (hippiydeltä kun ei taida voida välttyä). Tykkään luonnollisuudesta ja lempivärini on vihreä ja valkoinen, vaikka haluankin lisää värikkäitä tatuointeja. Kyllästyin viimeiseenkin lävistykoruuni madonnaan, joten otin sen pois viime viikolla.

Haluan kuunnella ihmisten puheita tarkemmin salaa, ja siksi jäädä ratikkaan pyörimään puoleksi päivää. Tähän asti oon vain puhunut tekeväni niin, ja oikeasti tullut mahdollisimman suoraa reittiä kotiin.

Lisäksi aion syödä oikeasti ituja ja kasvatan kaktuksen onnistuneesti (varjellen sitä kissoilta).

Tällaisen vähän randomin asian sain vielä aikaan:

Nousisit ylös,
avaisit sun verhot

Ei ne niin raskaat oo
Nousisit ylös,
kun on ilma ihanan viileää joo

Mitä jos sovittais niin,
et tänään ois kaikki hyvin

Tänään ois kaikki paremmin

Emmehän mieti huomista,
emme meidän virheitä
Ei me takerruta enää toisiimme

Mä olen jo sulkenut oven,
sulkenut tarkkaan

Kuten tein aiemmin

Ne samat rappuset,
joista on kaiku karannut

Ja kaide huolimattomasti saadaan kiinni taas

Se sama korvia vihlova kiskon ääni,
kuitenkin tärkeä ja kutsuva

antakoon minulle nyt voimaa

Ristiriidoista huolimatta
tai juuri niiden vuoksi
olen tänään oma itseni

Tahdon lyödä tahtia lujaa
päässäni soivalle melodialle,
kun matkalla unohdan jotain
ja muistan toista taas
Olen minä uusissa kehyksissä

Helsingin sumussa klo 05.55

Häiritseviä asioita

"Could you help me to be real?"
Kemopetrol - Saw it on TV

Voihan ahistus yhistys. Mua vaivaa tosi pahasti, etten oo saanut aikaan mitään runoa tai edes sen tapaista yli kuukauteen. Oon saattanut pohtia jos osaisin ilmaista biisissä lauletun asian jollain muulla tavalla, mutta siitäkään ei oo ollut apua. "Muut kertovat näitä tarinoita paremmin", ajattelen.
 
Kesken oleva kyhäelmä kesältä, idean luojana pääkaupunkilainen pummi.

Lainattu: weheartit.com

Toinen kummallisuus on lähestyvä synttäripäivä. Ei musta tunnu yhtään 24-vuotiaalta (asiaa ei helpota ihmisten "Luulin sua 18-vuotiaaksi"- kommentit).
Lähinnä mietityttää, että mihin viimeisimmät neljä vuotta on hurahtaneet. Oonko tehnyt mitään, mikä jäisi mieleen hyvänä muistona? Ainahan sitä oppii, joka päivä jotain pientä itse asiassa, mutta oonko osannut olla tyytyväinen myös? Joka päivä edes pienesti?
Voi että arvostan peruspositiivista luonnetta. Oon ollut lähiaikoina haaveilevainen, mutta jokseenkin negatiivinen. Kyselen iteltäni jatkuvasti: mitä multa puuttuu?

Yo, it´s Einstein!