"Huutakaa buu, elämänne helpottuu"
Herra Ylppö & Ihmiset - Buu
Rakas päiväkirja. Pitkästä aikaa teen itselleni jotain todella oikein.
Mulla on ollut tosi naiivi tapa venailla juttuja ja ihmisiä. Nyt pistän pisteen tälle venailulle. Hoksasin tämän kuullessani muutamalta tutulta, että ne järjestävät tarkoituksella enemmän omaa aikaa, koska arki koostuu yleensä kiireestä.
Tapanani on ollut ajatella, että seurassa kaikki on kivempaa. Mutta viihdyn myös yksin. Nyt mulla on tarve todistella sitä itselleni.
Yksi tärkeä selvitettävä juttu on, että missä menee henkilökohtainen rajani tekstin tuottamisessa. Olen kirjoittanut muutaman niin kutsutun kirjoitusharjoituksen suoraan tänne blogiin ihan näyttääkseni itselleni, että saan niitä aikaan halutessani. Ja muutkin saavat lukea niitä vaikka iltapuuhien lomassa. Mulla on erilaisia ideoita aina jollain paperilla tai omassa muistissa muhimassa, mutta kaikista ei saa rakennettua runoja.
Haaveilu täytyy keskittää seuraavaksi johonkin sellaiseen yksityiskohtaan, joka on toteutettavissa mun omilla voimavaroilla.
Lisäksi haastan itseni lenkkeilemään jokaisena päivänä tällä viikolla, 30-60 minuuttia kerrallaan. Nyt maanantaina kävelin Kalliossa ja Kalasatamassa. Tällä kertaa mukana ei ollut kelloa, koska halusin lähinnä tunnustella, milloin väsymys ja kyllästyneisyys hiipii kehoon.
Muuten, korjasin tätä postausta miljoona kertaa saadakseni rakennettua selkeitä lauseita. Kyse on kuitenkin päätöksistä, jotka saavat oloni hyväksi ja jotka haluan jakaa.
Lainakuva: weheartit.com
Hae tästä blogista
16.9.2013
8.9.2013
20.8.2013
Kesäloma # 2: Lauloivat kurjet ja koirat
"...And see the place where you used to live"The Killers -
When you were young
"Keskiviikko: Sain uudet lenkkarit ja ulkoilutakin. Kävinkin heti testaamassa ja toteamassa, että lenkkareissa on mukavan joustavat pohjat, ja että takki on sopivan tyköistuva, ja veden- ja tuulenpitävä. Taavi on hyvä lenkkikaveri, meidän pappa. Se alkoi pitää meteliä heti kun hoksasi, että pääsee mukaan.
Yö meni selatessa Rakkausrunoissa olevia runojani, koska yhtäkkiä muistin, että ne pitää siirtää blogin puolelle. Siellä materiaalia on vielä n.170 tekstin verran.
Torstai: Päivä alkoi lenkkeilyllä. Viljapellon laidassa näkyi muutama kurki, jotka lauloivat kuorossa. Ajattelin että onpa hauska sattuma, kun vasta kirjoitin linnuista.
Hanna haki mut illalla Nivalaan. Sinne oli tupsahtanut uusi perheenjäsen, pikkukisu Nööti. Aikamoinen tiikeri jo, kun niin sähisi ja murisi muille lemmikeille. Nämä muut näytti uteliailta, etenkin koiranpentu.
Hanna sai tuliaisena synttärilahjan (vähän myöhässä), Juho äksyn tulista chilikastiketta, ja yhteisenä ojensin Fluff-vaahtokarkkilevitettä (joka on mullistanut munkin maailman).
Kaksi yötä vierähti. Siinä kerkesikin hyvin vaihtaa viimeisimmät kuulumiset ja höpötellä tyttöjen juttuja yötä myöten. Muiden ollessa töissä pelasin Pleikkarilla nostalgisia Crash-pelejä. Viime pelailusta on ihan liian kauan aikaa!
Unikaverini Nanna oli viedä kaiken sohvatilan :D
Tiuku nuuhkii syksyn merkkejä.
Rolle namustelee.
Maanantai: Ylivieska - Helsinki. Nuokun lähes tyhjässä eläinvaunussa. Eväinä Skyr, raejuustoa, omenamehua, kuivattuja hedelmiä. Edempänä istuva mies käy Seinäjoen asemalla jalottelemassa koiransa kanssa, kun minä katson miten kissat voivat. Myöhemmin vaunussa käy istumassa kaksi naista, joilla on mukana lastenvaunut sekä koira. Naiset vievät paljon tilaa tavaroineen ja koira vinkuu nelisen asemaväliä. Mua vähän ärsyttää, itse oon koko matkan koittanut olla mahdollisimman tiiviisti."
13.8.2013
Kesäloma osa 2: Junamatka
"...ja mulla oli mielessä yksien tyttöjen kirjoituksia"
Ultra Bra - Kirjoituksia
Eväät: sämpylöitä, rahkaa kertakäyttöhaarukalla, suklaata.
Matkalle lähtiessä keskityn lähinnä tarkastamaan kamppeet ja laittamaan kisut koppiinsa.
Joo, viikonloppu oli muuten aika menevä: juhlittiin Tähtitytön synttäriä. Annoin onnistuneet lahjat töiden jälkeen. Illalla alkuun drinksuteltiin kämpällä, ja sitten käytiin kahdessa baarissa, Grotesk (missä normaali lonkero?) ja Iguana (pettymys musiikin puolesta, eikä pikkupurtavana tilattujen perunalastujen kanssa tarjoiltu cuagamole ollut oikean makuista).
Kakun sijaan herkuteltiin letuilla, joiden päälle laitettiin jäätelöä ja vaahterasiirappia (miten voikaan olla niin mielissään, kun saa maistaa jotain ihan ekaa kertaa?).
Kunhan lauantaina herättiin, lähdettiin kävellen kohti Hietalahtea. Välillä kierrettiin torikirppistä, mulle puhkesi taas allergiaoireita, nautiskeltiin kumpainenkin omanlaisesta vapaudestamme. Nälän iskiessä kohdalle sattui Martina, jonne pistäydyttiin pitsalle ja tomaattikeitolle. Jälkkäriksi oli saatava jäätelöannokset. Olipa hyvää palvelua! Kiiteltiin vielä erikseen, kun tuli niin hyvä mieli, ja hyvin oli gluteenittomiakin vaihtoehtoja.
Ostosteltiin Cittarissa: mulle löytyi alesta Vallilan Inkivääri-nimistä verhoa, ja alustavasti kattelin muutakin sisustuskamaa.
Käytiin välissä Tähtitytön kämpällä, josta kannettiin grillitarpeet tuttuun kalliomaisemaan. Siinä meni mies, joka talutti kissaansa hihnassa. Olin ihan että `Tän halusin nähdä!`. Mies virnisti, että `Onko grillikyljykset kohta valmiina?` :D Musiikki soi hiljaisena taustalla, Tähtityttö heitti viltin mun niskaan kun meinasi pimetessä tulla jo vilu, nähtiin ilotulituksia. Mua alkoi ihan itkettää, kun oli niin monia kauniita asioita. Luulen eläväni sellaisia asioita varten.
Sunnuntaina näin Eetua, koska halusin ennen kaikkea viimein antaa sille hankkimani skeittilaudan. Olin ollut niin ylpeä jo ennakkoon, kun enhän mä tiedä skeittauksesta saati laudasta mitään."
Lainakuvat: weheartit.com
Ultra Bra - Kirjoituksia
"Se vähän ärsyttävä taksikuski ajoi Kaisaniemen asematunnelille. Oli sopivasti odotusaikaa 7-raiteella. Joku hyväntuulinen mies morjensti sanomalla, että hänellä on neljä kissaa vaimonsa kanssa, kaksi ulko- ja kaksi sisäkissaa. Jäin rupattelemaan kisujuttuja kunnes juna saapui, ja oikea vaunu sattui heti kohdalleni. Vaunu haisi koirille, ja yksi koira ois suurella mielenkiinnolla halunnut nuuskia Eeliksen koppaa. Rupesin heti kirjoittamaan runoa, johon olin saanut idean viikonloppuna.
Matkalle lähtiessä keskityn lähinnä tarkastamaan kamppeet ja laittamaan kisut koppiinsa.
Joo, viikonloppu oli muuten aika menevä: juhlittiin Tähtitytön synttäriä. Annoin onnistuneet lahjat töiden jälkeen. Illalla alkuun drinksuteltiin kämpällä, ja sitten käytiin kahdessa baarissa, Grotesk (missä normaali lonkero?) ja Iguana (pettymys musiikin puolesta, eikä pikkupurtavana tilattujen perunalastujen kanssa tarjoiltu cuagamole ollut oikean makuista).
Kakun sijaan herkuteltiin letuilla, joiden päälle laitettiin jäätelöä ja vaahterasiirappia (miten voikaan olla niin mielissään, kun saa maistaa jotain ihan ekaa kertaa?).
Kunhan lauantaina herättiin, lähdettiin kävellen kohti Hietalahtea. Välillä kierrettiin torikirppistä, mulle puhkesi taas allergiaoireita, nautiskeltiin kumpainenkin omanlaisesta vapaudestamme. Nälän iskiessä kohdalle sattui Martina, jonne pistäydyttiin pitsalle ja tomaattikeitolle. Jälkkäriksi oli saatava jäätelöannokset. Olipa hyvää palvelua! Kiiteltiin vielä erikseen, kun tuli niin hyvä mieli, ja hyvin oli gluteenittomiakin vaihtoehtoja.
Ostosteltiin Cittarissa: mulle löytyi alesta Vallilan Inkivääri-nimistä verhoa, ja alustavasti kattelin muutakin sisustuskamaa.
Käytiin välissä Tähtitytön kämpällä, josta kannettiin grillitarpeet tuttuun kalliomaisemaan. Siinä meni mies, joka talutti kissaansa hihnassa. Olin ihan että `Tän halusin nähdä!`. Mies virnisti, että `Onko grillikyljykset kohta valmiina?` :D Musiikki soi hiljaisena taustalla, Tähtityttö heitti viltin mun niskaan kun meinasi pimetessä tulla jo vilu, nähtiin ilotulituksia. Mua alkoi ihan itkettää, kun oli niin monia kauniita asioita. Luulen eläväni sellaisia asioita varten.
Sunnuntaina näin Eetua, koska halusin ennen kaikkea viimein antaa sille hankkimani skeittilaudan. Olin ollut niin ylpeä jo ennakkoon, kun enhän mä tiedä skeittauksesta saati laudasta mitään."
Lainakuvat: weheartit.com
5.8.2013
Shoppailulöytöjä
"...Mekko liimata kiinni vartaloosi"
Tehosekoitin - Maailma on sun
Olen yllättänyt itseni ostamalla mekon. Se on pitkän pohdinnan tulosta, sillä olen ollut täysin housuihminen sitten ala-asteen. Tähtimekosta muokkautui hame, joka on saanut hyvää palautetta. Legginsit on mulle täysin uusi juttu, mutta niiden kanssa sain neuvoa KappAhlin myyjältä.
Intoilin shoppailusta niinkin paljon, että sitä piti jatkaa toisena päivänä Kampissa ystävän kanssa. Sieltä löytyi lähinnä korviksia, mutta saatiin myös ideoita vaatteisiin, joita ystäväni aikoo toteuttaa itse; "Voin kyllä tehdä sulle peikkohousut, niin saat halvemmalla." Hauskaa, että peikkoteemani lukioajoilta saa jatkoa.

Juuri,
kun olin saanut mieleeni tarvita uuden laukun (ja nimenomaan
valkoisen), tämä osui kohdalleni Hakalaukussa. Alennuksen jälkeen hintaa
jäi 23e.
Hiusteni latvat on nyt violetit, harmi ettei sävyä erota tästä kuvasta.
Hiusteni latvat on nyt violetit, harmi ettei sävyä erota tästä kuvasta.
Tähdet on aina jees, ja aina minua.
Oscar keksi laukulleni muuta käyttöä...
Intoilin shoppailusta niinkin paljon, että sitä piti jatkaa toisena päivänä Kampissa ystävän kanssa. Sieltä löytyi lähinnä korviksia, mutta saatiin myös ideoita vaatteisiin, joita ystäväni aikoo toteuttaa itse; "Voin kyllä tehdä sulle peikkohousut, niin saat halvemmalla." Hauskaa, että peikkoteemani lukioajoilta saa jatkoa.
5.7.2013
"Antakaa mun nukkua"
"...ja katse hiekkaan sekoittuu"
Zen Cafe - Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
Musta tuntuu taas siltä, että elämä menee kausissa; joko saan paljon hyvää, tai sitten asiat yksinkertaisesti vastustaa. Tämä viikko on ollut tosi raskas, koska
a) Töissä vaihdellaan jatkuvasti vastuualueita. Aina kun aattelen että nyt pärjään, niin tulee uusia yllätyksiä. Tänään menin kaverin kanssa käymään Lauttasaaressa ja kappas kummaa, ensimmäinen asia josta avaudun eväitä napostellessa oli työpäiväni. Kohta puheenaiheena oli raha ja sen riittäminen.
+
b) En oo saanut nukuttua kunnolla koko viikkoon. Jos en ois tänään ollut menossa, olisin todennäköisesti jälleen torkahdellut kotona ja ollut innoton saamaan mitään aikaan. Aamuisin on ollut fiilis, että minne meni vuorokausi.
= Oon ollut huonolla tuulella jatkuvasti, hermostunutkin älyttömän herkästi. Stressin merkkejä.
c) Johtuneeko edellä mainitusta vai mistä, mutta kärsin todella huonosta itsetunnosta tällä hetkellä. Se on sitä tuttua muihin vertaamista joka asiassa. "En osaa ilman apua".
Voiko pelkillä hyvillä yöunilla saada kaikkiaan pirteämmän mielen?
Ymmärrän, että muille "ein" sanominen on hyväksytty vastaus tällaisena aikana, kun täytyy keskittyä eniten itseensä.
Toivotan lukijoille hyvää yötä ja rauhallisia unia.
Zen Cafe - Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
Musta tuntuu taas siltä, että elämä menee kausissa; joko saan paljon hyvää, tai sitten asiat yksinkertaisesti vastustaa. Tämä viikko on ollut tosi raskas, koska
a) Töissä vaihdellaan jatkuvasti vastuualueita. Aina kun aattelen että nyt pärjään, niin tulee uusia yllätyksiä. Tänään menin kaverin kanssa käymään Lauttasaaressa ja kappas kummaa, ensimmäinen asia josta avaudun eväitä napostellessa oli työpäiväni. Kohta puheenaiheena oli raha ja sen riittäminen.
+
b) En oo saanut nukuttua kunnolla koko viikkoon. Jos en ois tänään ollut menossa, olisin todennäköisesti jälleen torkahdellut kotona ja ollut innoton saamaan mitään aikaan. Aamuisin on ollut fiilis, että minne meni vuorokausi.
= Oon ollut huonolla tuulella jatkuvasti, hermostunutkin älyttömän herkästi. Stressin merkkejä.
![]() |
| Kuva: weheartit.com |
Voiko pelkillä hyvillä yöunilla saada kaikkiaan pirteämmän mielen?
Ymmärrän, että muille "ein" sanominen on hyväksytty vastaus tällaisena aikana, kun täytyy keskittyä eniten itseensä.
Toivotan lukijoille hyvää yötä ja rauhallisia unia.
1.7.2013
Sateenkaarikulkue
"Ihminen on kaunis ollessaan oma itsensä"
Yksi toiveeni toteutui, kun pääsin osallistumaan Helsinki Pride 2013- kulkueeseen ensimmäistä kertaa viime lauantaina. Kokoontumisajankohta Senaatintorille oli merkitty klo 12 alkaen, ja minä olin kaverini kanssa heti paikalla (itse vasta heräilin, kun olin palannut samana aamuna yksistä tupareista).
Keskityin tutkimaan nopeasti kasvavaa väkijoukkoa ja ahmimaan hyvää fiilistä tuomiokirkon portailla...

...jossa kohta juhlapukuiset ihmiset tanssivat Krista Siegfridsin Dind dongia.
Toinen kaverini saapui paikalle ja kiinnitti oman sateenkaarilippunsa viitaksi hartioilleen. Kuvan Mr Gay Finland- auto kaarsi patsaan toiselle puolelle, ja sen lava täyttyi tapahtuman juontajan kehotuksesta.
Kellon tullessa 13, lähdimme valumaan pois aukiolta muodosten näyttävän, pitkän kulkueen. Täytyy sanoa, että olipa aika jännä kulkea keskellä ratikkakiskoja. En voinut olla hetkeäkään hymyilemättä, kun tienvarsilla seuraavat taputtivat meille useassakin kohtaa.
Toinen kaveri oli tehnyt tuon vasemmalla keikkuvan sydämen, jonka varteen kerättiin ilmapalloja, ja "Olet rakas"- jutun bongasin puistojuhlassa. Kylteissä luki nerokkaita kannanottoja, joista päällimmäisenä mieleen jäi "Homophobia is so gay". Suureksi harmikseni kadotin kaverilta saamani sateenkaarilipun, mutta aion etsiä uuden ja laittaa seinälle asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Tulipa katsottua Joulupukin kuumaa linjaa ja Lumiukkoa, olikin jo vuosia aikaa viime kerrasta. Pieni yllätys oli jatko-osa Lumiukko & lu...
-
Moi, päiväkirja. Mua vaivaa unettomuus. Ainakin tän viikon ajan oon käännellyt kylkeä toisen tuhistessa vieressä sikeässä unessa. Miksi Nu...
-
Viimeinen kesälomaviikko lähti käyntiin. Nousin vuoteesta tosi aikaisin ja tulin aamupalalle, kun en saanut enää unta. Heräsin kaikessa rauh...