Mä asun Itä-Helsingissä, mutta olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Meidän perheellä oli omakotitalo Haapavedellä, pienellä paikkakunnalla, josta nähtynä ja kuultuna muut suomalaiset murteet kuulostivat tosi hassuilta ja erikoisilta.
Tapasin silloin tällöin isän puolen serkkuja, jotka tulivat Tampereelta käymään, ja puhuivat sie ja mie. Muistan ajatelleeni joka kerta, että serkkujen puhetapaan on totuteltava aina uudestaan.
Myöhemmin meillä oli perhetuttuja Kuopion suunnalta, ja nekin käyttivät samoja pronomineja, sie ja mie. Nauroin tuttaville, koska niiden puhe kuulosti vitsikkäältä. Eivät tykänneet kyttyrää.
Noin 20-vuotiaana tutustuin netissä saman ikäisiin tyyppeihin, joita kävin moikkaamassa Helsingissä ja Espoossa. Nää kaverit ei välttämättä puhuneet stadin slangilla, mutta niillä oli kavereita, jotka puhui. Mua nolotti, kun en ymmärtänyt, mitä ne oikein tarkotti sillä dallaamisellaan sporalle. Tai miksi joku oli joka välissä vailla stögistä tai brenkkua.
Pk-seudun kavereista mä olin jokseenkin eksoottinen, kun lykkäsin konsonantteja joka väliin. En ymmärtänyt, miksi mun piti toistaa jotain sanomaani, kun omasta mielestä puhuin selkokielellä.
Varsinkin eräs kaverin kaveri, jonka kanssa sittemmin tapailin, hiljeni aina kuuntelemaan mun puhetta. Tämä jamppa luuli Oulun olevan Lapissa.
Viimeisin kerta, kun kävin keskustelua murteista, oli parisen viikkoa sitten lukulähettiläs-tapahtumassa. Mä tiedustelin, mitä moisessa tapahtumassa yleensä tehdään. Sain vastauksen, ja sen perään kysyttiin: Ootkos sinä Karjalasta, kun puhut tuolla tavalla? Vastasin, että en mie oo, vaan miun Karjalasta kotoisin olevan puolison puhetapa on tarttunut. Juttukaveri oli juuri muuttanut puolisonsa kanssa Rovaniemeltä Helsinkiin ja se oli kovasti sitä mieltä, että murteet on hieno juttu. "Ethän vaan unohda omaa murrettasi ja vaihda sitä stadin slangiin!" se sanoi mulle. Sanoin: En, en. Älä sinäkään."
Niin ne murteet vaan lisää persoonallista mielikuvaa. Mun normi puheessa kuulee aika usein sanoja, kuten steissi tai systeri siellä konsonanttipitoisen murteen välissä. Toisaalta: saatan käyttää sanoja aliska (= alikulkukäytävä) tai pyskä (=pysäkki), jotka saattaa olla ihan itse keksittyjä sanoja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haapavesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haapavesi. Näytä kaikki tekstit
1.6.2019
14.5.2019
Olin nuori ja nolo
Lähetin äsken viestin runoilija Aura Nurmelle. Se menee näin: "Pakko sanoa, että sun ja Susinukke Kosolan ansiosta mä en enää häpeile mun lapsuutta ja nuoruutta ´nolona nobodyna´. Viesti viittasi Auran Insta storyyn, mutta pitää paikkaansa.
Musta tuntui aina nuorempana, että "kukaan ei halua olla mun kaveri, koska en tunne erikoisia bändejä ja mulla on ihan normivaatteet." Toisaalta kukaan ei havitellut mun seuraa siistien sisarusten takia tai siksi, että äiti toi kaupasta oman karkkipussin vieraana olijalle.
Ihan helkutin karmivaa ajatella näin jälkeen päin, miten paljon on pitänyt nähdä vaivaa saadakseen seuraa välitunnille. Tai jos joku katseli muiden leikkejä sivusta, oli noloa mennä kysymään, haluaisiko sekin tulla mukaan. Huh huh.
Sekin oli noloa, jos oli yksin jonkun mielipiteen kanssa. Jos piti jotakin juttua tärkeänä ja ajatteli, että se voisi olla jollekin muullekin tärkeää, mutta kukaan ei reagoinut. Sen jälkeen itsetunto laski jälleen.
Mä palaan muistoissani aina uudestaan ja uudestaan samankaltaisiin ajatuksiin, jotka koskee epäsuosiota ja itsensä ihmettelyä. Mut hei maailma, mä oon ihan fine. Musta tuli fiksu ihminen, joka välittää muista. Ajatelkaapa sitä. Mua dissattiin välillä ihan helvetisti, harvoin kyseltiin itsetunnon perään. Mun piti itse keräillä itseni kasaan ja mennä kouluun taas seuraavana päivänä, niin kuin en jännittäisi ennakkoon mahdollista alaspäin katsomista.
Valitettavasti muistan nuoruuden kouluajoista lähinnä negatiivisia juttuja. Ihan varmasti mulle puhuttiin kivastikin enkä mä täysin kavereitta jäänyt, mutta niinhän sitä sanotaan, että huonot asiat jää päällimmäisiksi mieleen.
Ois ihanaa muistaa jokin yksittäinen ihaileva lause.
Musta tuntui aina nuorempana, että "kukaan ei halua olla mun kaveri, koska en tunne erikoisia bändejä ja mulla on ihan normivaatteet." Toisaalta kukaan ei havitellut mun seuraa siistien sisarusten takia tai siksi, että äiti toi kaupasta oman karkkipussin vieraana olijalle.
Ihan helkutin karmivaa ajatella näin jälkeen päin, miten paljon on pitänyt nähdä vaivaa saadakseen seuraa välitunnille. Tai jos joku katseli muiden leikkejä sivusta, oli noloa mennä kysymään, haluaisiko sekin tulla mukaan. Huh huh.
Sekin oli noloa, jos oli yksin jonkun mielipiteen kanssa. Jos piti jotakin juttua tärkeänä ja ajatteli, että se voisi olla jollekin muullekin tärkeää, mutta kukaan ei reagoinut. Sen jälkeen itsetunto laski jälleen.
Mä palaan muistoissani aina uudestaan ja uudestaan samankaltaisiin ajatuksiin, jotka koskee epäsuosiota ja itsensä ihmettelyä. Mut hei maailma, mä oon ihan fine. Musta tuli fiksu ihminen, joka välittää muista. Ajatelkaapa sitä. Mua dissattiin välillä ihan helvetisti, harvoin kyseltiin itsetunnon perään. Mun piti itse keräillä itseni kasaan ja mennä kouluun taas seuraavana päivänä, niin kuin en jännittäisi ennakkoon mahdollista alaspäin katsomista.
Valitettavasti muistan nuoruuden kouluajoista lähinnä negatiivisia juttuja. Ihan varmasti mulle puhuttiin kivastikin enkä mä täysin kavereitta jäänyt, mutta niinhän sitä sanotaan, että huonot asiat jää päällimmäisiksi mieleen.
Ois ihanaa muistaa jokin yksittäinen ihaileva lause.
7.4.2019
Iskä ja Olli Lindholm
Huom: Kirjoitettu isäni muistoa kunnioittaen. Sisältää herkkiä ajatuksia.
12.2.2019
Kun mä olin ala-asteella, mulla oli huoneen seinällä rukous. Mä hoin sitä joskus, ihan niin kuin koulussa opetettiin - niin vain kuului tehdä. Uni tuli aina sikiöasennossa, kämmenet toisiaan vasten. Se oli mulle turvallisin nukahtamisasento.
Eräänä aamuna mä heräsin tuon rukouksen alta. Ensimmäinen ajatus oli: missähän iskä on? En tiedä mistä ajatus putkahti päähäni, mutta muutaman minuutin päästä kuulin, etten näkisi isääni enää koskaan.
Mä kirjoitan tästä, koska oon kirjoittaja. Mä oon käynyt samat ajatukset ja muistot läpi monta kertaa ja nyt musta tuntuu, että päästämällä ne ulos mun ei tarvitse miettiä niitä niin paljon.
Mä näen myös, että koska oon aikuinen, haluan kehittää itseäni entistä enemmän, ja yksi tapa on päättää olla vahvempi kuin koskaan. Mun täytyy olla vahva, koska isäni lähti tästä maailmasta 20 vuotta sitten, ja äitini menetin muutama vuosi sitten.
Iskän poismenon jälkeen mua kadutti se, etten ottanut talteen sen Kaija Koo- cd:tä. Tietyistä Kaijan biiseistä kun tulee aina isä mieleen, esim. siitä, missä lauletaan "Minä tiedän sinun aina olevan siellä..."
Isästä muistuttaa myös Eppu Normaalin Tahroja paperilla, mutta se biisi ei sureta.
Tänään iltapäivällä sain kuulla, että Yön keulakuva Olli Lindholm on kuollut. Kävelin vaimon kanssa kotiin kauppareissulta, kun se kysyi, oonko nähnyt uutiset somessa. Tiesin, että se tarkoitti jonkun julkisuuden henkilön kuolleen - välillä tuntuu, että sitä tapahtuu viikoittain. "Toivottavasti syy oli luonnollinen", tuumin.
Nimen kuullessani mulle tuli paha mieli, vaikka en oo kuunnellut Yötä tai tavannut Ollia henkilökohtaisesti. Mutta koin, että yksi isästä muistuttava biisi oli poissa. Siinä lauletaan: "...niin paljon nähtävää maailmaa jää".
Lauleskeliko isä biisiä kotona? Ehkä, en muista, koska olin vielä pieni. Silloin sitä oli niin ymmällään maailmasta sekä siitä, että toinen vanhempi on poissa. Muistan puhuneeni keittiössä ääneen: "Miten isä voi lähteä ennen mummua, kun mummu on kaikkein vanhin?" Äiti piti mua kainalossa ja sanoi, ettei tiedä.
Iskä oli vasta vähän päälle 40.
On hurjaa ajatella, miten paljon maailma on muuttunut tässä ajassa. Iskä ei nähnyt älypuhelimia, ei Fox-tv- kanavaa, Bumtsibumin Marco Bjurströmin kaapista tuloa, Spede Pasasen kuolinuutista, saati Lindholmin Ollin.
En tiedä miten isä olis suhtautunut mun tyttöystäviin tai koulumenestykseen, Suomen ensimmäiseen naispresidenttiin tai kauppojen vegehyllyihin. Oisko se juonut smoothieta aamulla tai kokannut avokadopastaa perheelle?
En muista meidän isästä paljoakaan. Mun työpöydän laatikossa mötköttävä rei´tin kertoo, että isä käytti sitä hoitaessaan firmansa asioita. Se oli nuohooja. Melkein ainut nokikolari, jonka oon nähnyt. Sillä oli likaiset kasvot ja sininen haalari. Se ajoi sinisellä pikku pakulla, jonka kyydissä piti työvälineitä.
Sen tiedän, että mä oon joutunut antamaan maailmalle anteeksi isäni pois ottamisen kerta toisensa jälkeen. Ja itselleni oon antanut anteeksi sen, että oon surrut niin paljon.
Viime vuonna olin töistä poissa yhden päivän, koska en vaan osannut mennä sinne. Koitti tietty aamu ja sen myötä tietyt ajatukset sekä tuska, jonka voi vain toivoa vähentyvän vuosien myötä.
Jos uskoisin taivaaseen, sanoisin, että ehkä tällä hetkellä meidän iskä paiskaa kättä Olli Lindholmin kanssa. Mutta mulla ei ole kaikkivaltiasta jumalaa. Mä uskon ihmisten hyvään tahtoon, siitä mulla on esimerkki omasta perheestä. Sen turvin kasvatan itse itseäni.
12.2.2019
Kun mä olin ala-asteella, mulla oli huoneen seinällä rukous. Mä hoin sitä joskus, ihan niin kuin koulussa opetettiin - niin vain kuului tehdä. Uni tuli aina sikiöasennossa, kämmenet toisiaan vasten. Se oli mulle turvallisin nukahtamisasento.
Eräänä aamuna mä heräsin tuon rukouksen alta. Ensimmäinen ajatus oli: missähän iskä on? En tiedä mistä ajatus putkahti päähäni, mutta muutaman minuutin päästä kuulin, etten näkisi isääni enää koskaan.
Mä kirjoitan tästä, koska oon kirjoittaja. Mä oon käynyt samat ajatukset ja muistot läpi monta kertaa ja nyt musta tuntuu, että päästämällä ne ulos mun ei tarvitse miettiä niitä niin paljon.
Mä näen myös, että koska oon aikuinen, haluan kehittää itseäni entistä enemmän, ja yksi tapa on päättää olla vahvempi kuin koskaan. Mun täytyy olla vahva, koska isäni lähti tästä maailmasta 20 vuotta sitten, ja äitini menetin muutama vuosi sitten.
Iskän poismenon jälkeen mua kadutti se, etten ottanut talteen sen Kaija Koo- cd:tä. Tietyistä Kaijan biiseistä kun tulee aina isä mieleen, esim. siitä, missä lauletaan "Minä tiedän sinun aina olevan siellä..."
Isästä muistuttaa myös Eppu Normaalin Tahroja paperilla, mutta se biisi ei sureta.
Tänään iltapäivällä sain kuulla, että Yön keulakuva Olli Lindholm on kuollut. Kävelin vaimon kanssa kotiin kauppareissulta, kun se kysyi, oonko nähnyt uutiset somessa. Tiesin, että se tarkoitti jonkun julkisuuden henkilön kuolleen - välillä tuntuu, että sitä tapahtuu viikoittain. "Toivottavasti syy oli luonnollinen", tuumin.
Nimen kuullessani mulle tuli paha mieli, vaikka en oo kuunnellut Yötä tai tavannut Ollia henkilökohtaisesti. Mutta koin, että yksi isästä muistuttava biisi oli poissa. Siinä lauletaan: "...niin paljon nähtävää maailmaa jää".
Lauleskeliko isä biisiä kotona? Ehkä, en muista, koska olin vielä pieni. Silloin sitä oli niin ymmällään maailmasta sekä siitä, että toinen vanhempi on poissa. Muistan puhuneeni keittiössä ääneen: "Miten isä voi lähteä ennen mummua, kun mummu on kaikkein vanhin?" Äiti piti mua kainalossa ja sanoi, ettei tiedä.
Iskä oli vasta vähän päälle 40.
On hurjaa ajatella, miten paljon maailma on muuttunut tässä ajassa. Iskä ei nähnyt älypuhelimia, ei Fox-tv- kanavaa, Bumtsibumin Marco Bjurströmin kaapista tuloa, Spede Pasasen kuolinuutista, saati Lindholmin Ollin.
En tiedä miten isä olis suhtautunut mun tyttöystäviin tai koulumenestykseen, Suomen ensimmäiseen naispresidenttiin tai kauppojen vegehyllyihin. Oisko se juonut smoothieta aamulla tai kokannut avokadopastaa perheelle?
En muista meidän isästä paljoakaan. Mun työpöydän laatikossa mötköttävä rei´tin kertoo, että isä käytti sitä hoitaessaan firmansa asioita. Se oli nuohooja. Melkein ainut nokikolari, jonka oon nähnyt. Sillä oli likaiset kasvot ja sininen haalari. Se ajoi sinisellä pikku pakulla, jonka kyydissä piti työvälineitä.
Sen tiedän, että mä oon joutunut antamaan maailmalle anteeksi isäni pois ottamisen kerta toisensa jälkeen. Ja itselleni oon antanut anteeksi sen, että oon surrut niin paljon.
Viime vuonna olin töistä poissa yhden päivän, koska en vaan osannut mennä sinne. Koitti tietty aamu ja sen myötä tietyt ajatukset sekä tuska, jonka voi vain toivoa vähentyvän vuosien myötä.
Jos uskoisin taivaaseen, sanoisin, että ehkä tällä hetkellä meidän iskä paiskaa kättä Olli Lindholmin kanssa. Mutta mulla ei ole kaikkivaltiasta jumalaa. Mä uskon ihmisten hyvään tahtoon, siitä mulla on esimerkki omasta perheestä. Sen turvin kasvatan itse itseäni.
2.11.2018
Sumppia
Muutamia päiviä sitten Ärrän myyjä kysyi multa, pyysinkö siltä juuri LM sinistä.
- Mitä? kysyin. - En, sanoin vaan, et neljän setti. Näitä suklaapatukoita.
- Aa sori sori! Mä oon myyny niin monta LM:n askia tänään, et jotenkin oletin, että säkin sanot sen.
Ärrän myyjät on persoonallisia tyyppejä.
Muistan, miten opiskeluaikoina Haapavedellä käppäiltiin koulun niin sanotun av-studion lähellä olevalle Ärrälle. Tasan kaikki muut mun luokalta asettui jonoon siihen oven viereen, ja valuttivat vuorollaan isosta termarista vastakeitettyä Kulta Katriinaa kuppiin (euro per kuppi). Mä pälyilin siinä pohtien, mitä itse joisin. Oli jostakin syystä ollut tarpeellista mennä letkan mukana kioskille, mutta enhän mä tykännyt kahvista ollenkaan.
Myyjä huikkasi mulle, että "Ootko sä se ernu, joka ottaa jotain muuta kuin kahvia?" Se ehdotti mulle limsaa ja osoitteli kylmäkaappia. No mä otin kaapista yhden raikastavan limun. En voinut lähteä tyhjin käsin, koska se vaan olis ollut tosi hölmöä.
Samana koulupäivänä menin muiden mukaan ruokalaan siihen aikaan, kun tarjottiin iltapäiväsumppia. Muut joi sitä mustana, maidolla, kukin tapansa mukaan, ja mä päätin opetella juomaan teetä. Oli vain juotava jotakin, kun halusi olla porukan mukana istumassa. En halunnut missata mitään jänniä keskusteluja, joihin muut saattais palata joskus myöhemmin. On tosi tylsää olla se ainut, joka ei tiedä meneillään olevan keskustelun aihetta, tai mistä koko juttu on saanut alkunsa.
Nykyään Ärrältä saa erilaista teetä. Saa sieltä kai lämmintä kaakaotakin, mutta sitä oon laskenut kuppiin vain kerran, jolloin oon lähtenyt kävelemään työpaikalta himaan päin vailla erityisiä suunnitelmia. Teellä tarkoitan jääteetä, jota myydään puolen litran muovipulloissa.
Join kahvia viimeksi viikko sitten perjantaina, kun olin valmistautumassa Mira Luotin keikalle Virgin Oiliin. Olin niin epätoivoisen väsyksissä kuluneesta viikosta, että omatoimisesti keitin kahvia kahden kupillisen verran. Ryystin ne tavallisen maidon kanssa.
En tiedä, oliko sumpin sisältämästä kofeiinista apua.
Sain palautetta vaimolta. Piti sitten naljailla siitä, että just minä olin juonut kahvia, ja käyttänyt tavallista "tummansinistä maitoa". Oh dear. Summa summarum, kahvi ei tuota iloa mulle.
- Mitä? kysyin. - En, sanoin vaan, et neljän setti. Näitä suklaapatukoita.
- Aa sori sori! Mä oon myyny niin monta LM:n askia tänään, et jotenkin oletin, että säkin sanot sen.
Ärrän myyjät on persoonallisia tyyppejä.
Muistan, miten opiskeluaikoina Haapavedellä käppäiltiin koulun niin sanotun av-studion lähellä olevalle Ärrälle. Tasan kaikki muut mun luokalta asettui jonoon siihen oven viereen, ja valuttivat vuorollaan isosta termarista vastakeitettyä Kulta Katriinaa kuppiin (euro per kuppi). Mä pälyilin siinä pohtien, mitä itse joisin. Oli jostakin syystä ollut tarpeellista mennä letkan mukana kioskille, mutta enhän mä tykännyt kahvista ollenkaan.
Myyjä huikkasi mulle, että "Ootko sä se ernu, joka ottaa jotain muuta kuin kahvia?" Se ehdotti mulle limsaa ja osoitteli kylmäkaappia. No mä otin kaapista yhden raikastavan limun. En voinut lähteä tyhjin käsin, koska se vaan olis ollut tosi hölmöä.
Samana koulupäivänä menin muiden mukaan ruokalaan siihen aikaan, kun tarjottiin iltapäiväsumppia. Muut joi sitä mustana, maidolla, kukin tapansa mukaan, ja mä päätin opetella juomaan teetä. Oli vain juotava jotakin, kun halusi olla porukan mukana istumassa. En halunnut missata mitään jänniä keskusteluja, joihin muut saattais palata joskus myöhemmin. On tosi tylsää olla se ainut, joka ei tiedä meneillään olevan keskustelun aihetta, tai mistä koko juttu on saanut alkunsa.
Nykyään Ärrältä saa erilaista teetä. Saa sieltä kai lämmintä kaakaotakin, mutta sitä oon laskenut kuppiin vain kerran, jolloin oon lähtenyt kävelemään työpaikalta himaan päin vailla erityisiä suunnitelmia. Teellä tarkoitan jääteetä, jota myydään puolen litran muovipulloissa.
Join kahvia viimeksi viikko sitten perjantaina, kun olin valmistautumassa Mira Luotin keikalle Virgin Oiliin. Olin niin epätoivoisen väsyksissä kuluneesta viikosta, että omatoimisesti keitin kahvia kahden kupillisen verran. Ryystin ne tavallisen maidon kanssa.
En tiedä, oliko sumpin sisältämästä kofeiinista apua.
Sain palautetta vaimolta. Piti sitten naljailla siitä, että just minä olin juonut kahvia, ja käyttänyt tavallista "tummansinistä maitoa". Oh dear. Summa summarum, kahvi ei tuota iloa mulle.
13.11.2015
Ajattelen lapsuudenkotia
Nyt kun lapsuuden kotitalo on myyty, on aika sopeutua ajatukseen, että se ei ole enää minun ja meidän. Vaikka enhän kutsunutkaan sitä enää kodiksi, (sillä mielestäni koti on se, missä konreettisesti omaisuus on) oli se silti eräänlainen turvapaikka.
Aloin kutsua sitä "taloksi", kun olin menossa käymään siellä viimeistä kertaa. Olihan se tunteellista, kun mieleen tulvi kaikenlaisia muistoja: kävin jokaisessa huoneessa, selasin valokuvia, kuljin pihan poikki. Näen vieläkin tosiperäisiä unia, joissa valmistaudun kouluun harjaten hiuksia tai etsien kirjoja, ja joka kerta myöhästyn bussista. Samaan bussiin silloin hypännyt veli varmasti muistaa noitakin kouluaamuja, siinä missä "sisukuskin" sekä sen, joka aina jouluna pisti konvehtirasian kiertämään.
Kotipihalla pelkäsin lapsena sudenkorentoja, mutta nyt tällä vikalla kerralla olin iloinen nähdessäni useita. Voi kai sanoa, että niilläkin on tunnearvoa. Metsän reunassa kasvaa edelleen valkovuokkoja, joka olivat Pikku-Empun mielestä tosi somia, hopeapaju nousee korkeana ja harmahtavana, autotallin ovessa on maalinroiskeita vuosien takaa.
On ihmeellistä, että ulko-oveen laitetaan ihan toinen sukunimi, postilaatikko saattaa vaihtaa väriä, ja pihallekin tulee uusi ilme uusien näkemysten kautta. Kuitenkin sama aamubussi ajaa samaa reittiä aamulla ja iltapäivällä, naapurit pudottelevat joulukortteja toistensa laatikoihin, ja talossa alkaa kuulua uusien jalkojen kopina. Toivon, että nämä asukkaat nauttisivat siitä tilasta niin sisällä kuin ulkona, puhumattakaan syrjäkylän rauhasta.
En varmastikaan ole kauaa haikealla mielellä, multa vaan tunneihmisenä menee hetki käsittää tämä kokonaisuus. On kyse niin kultareunuksisista muistoista kuin konkreettisesta talosta, johon ei enää ota yhteyttä. Kiinnostaisi tietää, kuinka joku toinen ihminen on tahollaan suhtautunut siihen, että talo jossa on varttunut ja suurimman ajan elämästään elänyt, vaihtaa omistajaa. Mua lohduttaa ajatus, että olen asunut Helsingissä nyt pian kolme vuotta, ja sen aikaa mulla on ollut oma koti. Että niinhän se menee, eikä tällainenkaan juttu tunnu noin puolen vuoden päästä niin mullistavalta.
Aloin kutsua sitä "taloksi", kun olin menossa käymään siellä viimeistä kertaa. Olihan se tunteellista, kun mieleen tulvi kaikenlaisia muistoja: kävin jokaisessa huoneessa, selasin valokuvia, kuljin pihan poikki. Näen vieläkin tosiperäisiä unia, joissa valmistaudun kouluun harjaten hiuksia tai etsien kirjoja, ja joka kerta myöhästyn bussista. Samaan bussiin silloin hypännyt veli varmasti muistaa noitakin kouluaamuja, siinä missä "sisukuskin" sekä sen, joka aina jouluna pisti konvehtirasian kiertämään.
Veelu-herra söpönä leikkimökillä :)
Kotipihalla pelkäsin lapsena sudenkorentoja, mutta nyt tällä vikalla kerralla olin iloinen nähdessäni useita. Voi kai sanoa, että niilläkin on tunnearvoa. Metsän reunassa kasvaa edelleen valkovuokkoja, joka olivat Pikku-Empun mielestä tosi somia, hopeapaju nousee korkeana ja harmahtavana, autotallin ovessa on maalinroiskeita vuosien takaa.
On ihmeellistä, että ulko-oveen laitetaan ihan toinen sukunimi, postilaatikko saattaa vaihtaa väriä, ja pihallekin tulee uusi ilme uusien näkemysten kautta. Kuitenkin sama aamubussi ajaa samaa reittiä aamulla ja iltapäivällä, naapurit pudottelevat joulukortteja toistensa laatikoihin, ja talossa alkaa kuulua uusien jalkojen kopina. Toivon, että nämä asukkaat nauttisivat siitä tilasta niin sisällä kuin ulkona, puhumattakaan syrjäkylän rauhasta.
En varmastikaan ole kauaa haikealla mielellä, multa vaan tunneihmisenä menee hetki käsittää tämä kokonaisuus. On kyse niin kultareunuksisista muistoista kuin konkreettisesta talosta, johon ei enää ota yhteyttä. Kiinnostaisi tietää, kuinka joku toinen ihminen on tahollaan suhtautunut siihen, että talo jossa on varttunut ja suurimman ajan elämästään elänyt, vaihtaa omistajaa. Mua lohduttaa ajatus, että olen asunut Helsingissä nyt pian kolme vuotta, ja sen aikaa mulla on ollut oma koti. Että niinhän se menee, eikä tällainenkaan juttu tunnu noin puolen vuoden päästä niin mullistavalta.
7.7.2014
Yksityiskohtia kesälomaltani
"Olit puolisoni silloin, olet puolisoni nyt"
- Samuli Putro
Vietin viikon Pohjois-Pohjanmaalla, kun lomaa oli kulunut jo viikon verran ja muutto oli hoidettu. Siellä satoi useampana päivänä, niin että pyöräily jäi minimiin, mutta loikoilin sohvalla ja kerkesin unohdella mikä päivä on menossa. Parina yönä kirjoittelin Joku muu kuin Amélie- nimistä tarinaa, ja sille kerkesin kehitellä pitkästi jatkoakin. Eelis-kissa ujosteli pitäen saunaa turvapaikkanaan, mutta Oscar viiletti tavalliseen tapaansa, niin että häntä vain vilkkui.
Kesän tärkein tapahtuma oli veljeni hääjuhla. Ennen sitä morsian kutsui mutkin mukaan polttareihinsa, jotka sen sisaret olivat suunnitelleet. Ajoimme Kalajoelle, jossa oli varattuna tunti keilausaikaa. Se oli mulle täysin uutta mulle, joten en tiennyt mitä odottaa. Tuurilla olin hetken aikaa johdossa, mutta morsianhan se veti huomattavasti paremmat pisteet. Meillä oli huippu kannustus koko ajan, ei tarvinnut jännätä ettei osaa ennestään.
Siitä onkin monta vuotta, kun oon viimeksi käynyt kyseisissä maisemissa. Morsiamen perheellä on asuntovaunu, jolla käyvät kesäisin, ja niin siitä on tullut morsiamen & sulhasenkin traditio. Pääsin nyt näkemään tämän asuntovaunun, kun sinne oli katettu illan menu: oli paljon juotavaa, muun muassa makeaa valkkaria, sekä mansikoita, suklaata ja hyvät salaatit jokaiselle. Me juteltiin kovasti ja naurettiin ihan hirveästi. Mulla sattui mahaan ja suupieliin, mutta vaikea oli lopettaakaan :D
Illasta alkoi aurinko paistella. Tytöt tahtoivat kokeilla veden lämpötilaa ja kahlailla. Huvittavia yhteiskuviakin otettiin, ne näin myöhemmin liimattuna kirjassa juhlapaikalla. Hassuttelua jatkui niin sanotusti pikkutunneille asti. "Onks se niin, et mitä tapahtuu Särkillä, se jää Särkille?"
Juhlaa edeltävänä päivänä minä, toinen veljeni ja tämän tyttöystävä käytiin auttamassa koristeluissa. Paikan nimi oli Pyssyhovi. Ilmapalloissa oli puhallettavaa! Kavuttiin tuonne ylös sitomaan niitä. Pitkille pöydille aseteltiin erilaisia koristeita, tämä jäi yllätys yllätys tyttöjen tehtäväksi, kun sillä aikaa pojat asensivat audiotekniikkaa.
Ei tullut otettua kuvaa itsestäni juhlavaatteissa, vaan ainoastaan tuttu musta hameeni pääsi kuvaan, kun laittelin hiuksia ja meikkiä.
Kengät olin ostanut varta vasten: mulle ei-tavanomaiseen tapaan tosi tyttömäiset, mustat nahkakengät. Kerrankos sitä tuntee ittensä tosi tyttömäiseksi, ja kylläpä se mascarakin pysyi hyvin.
Sain ikään kuin muistutuksen, että mun todellakin kannattais hankkia älypuhelin. Sellaisella kun voisi ottaa ihan hyvälaatuisia kuviakin, niin ei tarttis jatkuvasti huolehtia kameran pattereista. Joka tapauksessa, sain kyllä otettua muutaman kuvan itse juhlista, mutta en ruukaa laittaa muiden kasvokuvia tänne.
Mua vähän jännitikin mennä Pyssyhoviin, vaikka tiedossa oli "rennot ja hauskat juhlat". Voi kun oli oma veli hienoissa tamineissa, kravatti kaulassa ja niin edelleen, niin hymyilevänä ovella vastassa. Vaimo vieressä todella kauniina :) J&H:lla oli oma pöytä siellä, me muu perhe istuttiin erään pöydän päässä ja lähimpänä siitä oli mullekin tuttuja kasvoja, eli sulhasen kavereita, joista on osa tullut tutuksi jo kouluaikoina.
Vieraita oli sopiva määrä, oli helppo löytää juttukavereita. Ja jokaisen kanssa oli jotakin yhteistä pakostakin. Kuvia otettiin monella kännykällä ja kameralla, sisällä ja ulkona, aina vähän erilaisissa kokoonpanoissa. Toivon saavani niitä itsellekin, vink vink! Varsinkin niitä meidän perheen sisarusten kanssa otettuja. Jossain kohtaa mä menin käymään pihalla ja jäin ns. suustani kiinni jonkun kanssa, niin juttukaveri sanoo että "Kato kun tuolla otetaan pojista kuvia ilman sinua". Minä juoksin siihen että "Heei, jotain unohtu!" Kuvaaja pyysi mua väistämään, mutta sitten pääsin mukaan: "Noniin ja sitten se kauniimpi kuva, saat mennä siihen", ja jokainen veli muka nosti nyrkkiä ja osotti sitä muhun päin :D Näin meillä. Mutta hyvä kuva tuli siitäkin, harvinaista materiaalia.
En juuri muista mitä tuli vieraskirjaan laitettua, varmaan että hyvää ruokaa ja juomaa, ihana ilta, paljon onnea teille. Vähän pelkäsin että jos siinä tulee jo ekat kyyneleet :) Mutta oon sanonutkin jo molemmille jotain nättiä kasvotusten. Ihania ihmisiä, tärkeitä mulle.
Näinpä päällimmäisistä muisteloista. Nyt maanantaina on outoa palata töihin, täytyy kattoa vielä että tulee kerettyä oikeaan bussiin aamulla, kun tältä asunnolta lähden.
Kesää on vielä jäljellä, mitähän Helsingissä kerkeääkään tapahtua?
- Samuli Putro
Vietin viikon Pohjois-Pohjanmaalla, kun lomaa oli kulunut jo viikon verran ja muutto oli hoidettu. Siellä satoi useampana päivänä, niin että pyöräily jäi minimiin, mutta loikoilin sohvalla ja kerkesin unohdella mikä päivä on menossa. Parina yönä kirjoittelin Joku muu kuin Amélie- nimistä tarinaa, ja sille kerkesin kehitellä pitkästi jatkoakin. Eelis-kissa ujosteli pitäen saunaa turvapaikkanaan, mutta Oscar viiletti tavalliseen tapaansa, niin että häntä vain vilkkui.
Kesän tärkein tapahtuma oli veljeni hääjuhla. Ennen sitä morsian kutsui mutkin mukaan polttareihinsa, jotka sen sisaret olivat suunnitelleet. Ajoimme Kalajoelle, jossa oli varattuna tunti keilausaikaa. Se oli mulle täysin uutta mulle, joten en tiennyt mitä odottaa. Tuurilla olin hetken aikaa johdossa, mutta morsianhan se veti huomattavasti paremmat pisteet. Meillä oli huippu kannustus koko ajan, ei tarvinnut jännätä ettei osaa ennestään.
Siitä onkin monta vuotta, kun oon viimeksi käynyt kyseisissä maisemissa. Morsiamen perheellä on asuntovaunu, jolla käyvät kesäisin, ja niin siitä on tullut morsiamen & sulhasenkin traditio. Pääsin nyt näkemään tämän asuntovaunun, kun sinne oli katettu illan menu: oli paljon juotavaa, muun muassa makeaa valkkaria, sekä mansikoita, suklaata ja hyvät salaatit jokaiselle. Me juteltiin kovasti ja naurettiin ihan hirveästi. Mulla sattui mahaan ja suupieliin, mutta vaikea oli lopettaakaan :D
Illasta alkoi aurinko paistella. Tytöt tahtoivat kokeilla veden lämpötilaa ja kahlailla. Huvittavia yhteiskuviakin otettiin, ne näin myöhemmin liimattuna kirjassa juhlapaikalla. Hassuttelua jatkui niin sanotusti pikkutunneille asti. "Onks se niin, et mitä tapahtuu Särkillä, se jää Särkille?"
Juhlaa edeltävänä päivänä minä, toinen veljeni ja tämän tyttöystävä käytiin auttamassa koristeluissa. Paikan nimi oli Pyssyhovi. Ilmapalloissa oli puhallettavaa! Kavuttiin tuonne ylös sitomaan niitä. Pitkille pöydille aseteltiin erilaisia koristeita, tämä jäi yllätys yllätys tyttöjen tehtäväksi, kun sillä aikaa pojat asensivat audiotekniikkaa.
Ei tullut otettua kuvaa itsestäni juhlavaatteissa, vaan ainoastaan tuttu musta hameeni pääsi kuvaan, kun laittelin hiuksia ja meikkiä.
Kengät olin ostanut varta vasten: mulle ei-tavanomaiseen tapaan tosi tyttömäiset, mustat nahkakengät. Kerrankos sitä tuntee ittensä tosi tyttömäiseksi, ja kylläpä se mascarakin pysyi hyvin.
Sain ikään kuin muistutuksen, että mun todellakin kannattais hankkia älypuhelin. Sellaisella kun voisi ottaa ihan hyvälaatuisia kuviakin, niin ei tarttis jatkuvasti huolehtia kameran pattereista. Joka tapauksessa, sain kyllä otettua muutaman kuvan itse juhlista, mutta en ruukaa laittaa muiden kasvokuvia tänne.
Mua vähän jännitikin mennä Pyssyhoviin, vaikka tiedossa oli "rennot ja hauskat juhlat". Voi kun oli oma veli hienoissa tamineissa, kravatti kaulassa ja niin edelleen, niin hymyilevänä ovella vastassa. Vaimo vieressä todella kauniina :) J&H:lla oli oma pöytä siellä, me muu perhe istuttiin erään pöydän päässä ja lähimpänä siitä oli mullekin tuttuja kasvoja, eli sulhasen kavereita, joista on osa tullut tutuksi jo kouluaikoina.
Vieraita oli sopiva määrä, oli helppo löytää juttukavereita. Ja jokaisen kanssa oli jotakin yhteistä pakostakin. Kuvia otettiin monella kännykällä ja kameralla, sisällä ja ulkona, aina vähän erilaisissa kokoonpanoissa. Toivon saavani niitä itsellekin, vink vink! Varsinkin niitä meidän perheen sisarusten kanssa otettuja. Jossain kohtaa mä menin käymään pihalla ja jäin ns. suustani kiinni jonkun kanssa, niin juttukaveri sanoo että "Kato kun tuolla otetaan pojista kuvia ilman sinua". Minä juoksin siihen että "Heei, jotain unohtu!" Kuvaaja pyysi mua väistämään, mutta sitten pääsin mukaan: "Noniin ja sitten se kauniimpi kuva, saat mennä siihen", ja jokainen veli muka nosti nyrkkiä ja osotti sitä muhun päin :D Näin meillä. Mutta hyvä kuva tuli siitäkin, harvinaista materiaalia.
En juuri muista mitä tuli vieraskirjaan laitettua, varmaan että hyvää ruokaa ja juomaa, ihana ilta, paljon onnea teille. Vähän pelkäsin että jos siinä tulee jo ekat kyyneleet :) Mutta oon sanonutkin jo molemmille jotain nättiä kasvotusten. Ihania ihmisiä, tärkeitä mulle.
Näinpä päällimmäisistä muisteloista. Nyt maanantaina on outoa palata töihin, täytyy kattoa vielä että tulee kerettyä oikeaan bussiin aamulla, kun tältä asunnolta lähden.
Kesää on vielä jäljellä, mitähän Helsingissä kerkeääkään tapahtua?
24.5.2014
Kesän suunnittelua
Huomenta!
Tosi ihmeellistä, että nousin lauantaina jo kasilta. Ihan kuin ois tarkottanut nukkua vain päänsärkynsä pois, ja sitten jatkaa kesäfiilistelyä. Maailma kylässä- festivaali alkaa tänään. Kotimainen, "täytyy tutustua"- tyyppinen Minä & Ville Ahonen esiintyy Rautatientorilla puolen tunnin päästä.
Kaverini kanssa sovittiin eilen illalla tapaaminen Kurviin, josta lähettiin kävelemään Alppilan suuntaan. Kaverini talutti pyöräänsä ja minä tykkäsin kaikista kukista, muun muassa violeteista tulppaanin näköisistä, siinä matkallamme. Linnanmäeltä kuului kiljuntaa, melkein teki mieli hakea supermakea hattara sieltä. Mietittiin kovasti että mihin mentäisiin syömään, liikaa vaihtoehtoja, ja lopulta päädyttiin mun suosittelemaan Happy Food Gardeniin. Ravintolassa kerroin, että olen etsimässä vaatteita veljeni hääjuhlaan, joihin juuri ja juuri ehdin tulevalla kesälomallani. Vastapuoli pohdiskeli omia suunnitelmiaan ja sanoi, että olisin tervetullut mökille.
Oli tarkoitus hakeutua johonkin terassille, mutta kuljettiinkin keskustan halki takaisin Kallioon ja Bar Breezeriin, jossa on mestan halvimmat juomat. Tehtiin alustavia suunnitelmia keskenämme, toivoisin näkevän useammin. On ollut taas niin helppoa jäädä kotiin, varsinkin liiankin hiostavan sään takia.
Tähän väliin tsekkaan lämpömittarin: se näyttää huimaa +36 astetta, mutta mun keittiössä onkin lämpimintä.
Olen siis tälle aamua lukenut uutisia, käynyt suihkussa, peitellyt silmäpusseja ja hakenut lähikaupasta aamiaisvermeitä. Siellä oli vain kolme muuta asiakasta, niin oli erityisen mukava suunnistaa ostoslistan kanssa. Suosittelen lempeän makuista soijamaitokaakaota. Mansikoitakin haalin, aika isoja espanjalaisia, mutta täytyy muistaa hakea kotimaisia myöhemmin torilta. Siitä tuleekin mieleen tehdä to do- lista kesälle 2014.
LOMALLA...
- Osallistun J & H hääjuhlaan
- kerään raparperia mamman pihasta ja leivon piiraan
- mansikkakakkukin maistuisi, ja olisin ylpeä jos muistaisin sokerikakun reseptin ulkoa
- pyöräilen ja ulkoilutan koiraa
- lasken ohi vilistäviä sudenkorentoja ja perhosia
- heitän läppää veljien kanssa grilliä tuijotellessa
KAUPUNGISSA...
- kuvaan kauniita kukkia: narsisseja ja tulppaaneja näkyy paljon
- fiilistelen torilla ja puistoissa. Niin ja satamissa, missä vesi kimmeltää.
- tutustun tätiini, joka asuu Helsingissä
- on luvattu viedä mut Haltialaan, uusinta viime vuodelta. Saan ehkä pyörän lainaan sinne.
- Helsinki Pride- kulkueessa
- asunnon etsintä jatkuu
- Radio Aallon Helsinki-päivän konsertti
Tosi ihmeellistä, että nousin lauantaina jo kasilta. Ihan kuin ois tarkottanut nukkua vain päänsärkynsä pois, ja sitten jatkaa kesäfiilistelyä. Maailma kylässä- festivaali alkaa tänään. Kotimainen, "täytyy tutustua"- tyyppinen Minä & Ville Ahonen esiintyy Rautatientorilla puolen tunnin päästä.
Kaverini kanssa sovittiin eilen illalla tapaaminen Kurviin, josta lähettiin kävelemään Alppilan suuntaan. Kaverini talutti pyöräänsä ja minä tykkäsin kaikista kukista, muun muassa violeteista tulppaanin näköisistä, siinä matkallamme. Linnanmäeltä kuului kiljuntaa, melkein teki mieli hakea supermakea hattara sieltä. Mietittiin kovasti että mihin mentäisiin syömään, liikaa vaihtoehtoja, ja lopulta päädyttiin mun suosittelemaan Happy Food Gardeniin. Ravintolassa kerroin, että olen etsimässä vaatteita veljeni hääjuhlaan, joihin juuri ja juuri ehdin tulevalla kesälomallani. Vastapuoli pohdiskeli omia suunnitelmiaan ja sanoi, että olisin tervetullut mökille.
Oli tarkoitus hakeutua johonkin terassille, mutta kuljettiinkin keskustan halki takaisin Kallioon ja Bar Breezeriin, jossa on mestan halvimmat juomat. Tehtiin alustavia suunnitelmia keskenämme, toivoisin näkevän useammin. On ollut taas niin helppoa jäädä kotiin, varsinkin liiankin hiostavan sään takia.
Tähän väliin tsekkaan lämpömittarin: se näyttää huimaa +36 astetta, mutta mun keittiössä onkin lämpimintä.
Olen siis tälle aamua lukenut uutisia, käynyt suihkussa, peitellyt silmäpusseja ja hakenut lähikaupasta aamiaisvermeitä. Siellä oli vain kolme muuta asiakasta, niin oli erityisen mukava suunnistaa ostoslistan kanssa. Suosittelen lempeän makuista soijamaitokaakaota. Mansikoitakin haalin, aika isoja espanjalaisia, mutta täytyy muistaa hakea kotimaisia myöhemmin torilta. Siitä tuleekin mieleen tehdä to do- lista kesälle 2014.
LOMALLA...
- Osallistun J & H hääjuhlaan
- kerään raparperia mamman pihasta ja leivon piiraan
- mansikkakakkukin maistuisi, ja olisin ylpeä jos muistaisin sokerikakun reseptin ulkoa
- pyöräilen ja ulkoilutan koiraa
- lasken ohi vilistäviä sudenkorentoja ja perhosia
- heitän läppää veljien kanssa grilliä tuijotellessa
KAUPUNGISSA...
- kuvaan kauniita kukkia: narsisseja ja tulppaaneja näkyy paljon
- fiilistelen torilla ja puistoissa. Niin ja satamissa, missä vesi kimmeltää.
- tutustun tätiini, joka asuu Helsingissä
- on luvattu viedä mut Haltialaan, uusinta viime vuodelta. Saan ehkä pyörän lainaan sinne.
- Helsinki Pride- kulkueessa
- asunnon etsintä jatkuu
- Radio Aallon Helsinki-päivän konsertti
26.12.2013
Jouluni maalla
"Nyt en kaipaa mitään muuta kuin rauhaa"
Uniklubi - Hetki hiljaisuutta
Olipa kerran jouluaatto, suklaajuhla. Emppu vietti päivää perinteiden mukaan:
Herra Veelu hyppäsi pöydälle poseeraamaan ja esittelemään valoja. Kynttilöitähän ei täällä uskalla polttaa, ettei kissojen hurvattomat hännät niihin satu.
Sain lahjoja, eli olinkin ollut kiltti! Tässä päässäni on mamman kutoma pipo sekä Juholta & Hannalta saamani muki, jossa on kisujeni vauvakuvat ja kokonimet (Eelis Aukusti ja Oscar Onni).
Kummiltani sain hauskat pupukorvikset, lakusuklaata (kelpaa vaihteluksi perinteisemmälle suklaalle) sekä luomudeodoranttia.
...Monopoliakin haastoin veljet pelaamaan. Aina on ollut huono tuuri, mutta välillä täytyy yrittää uudestaan! Tässä kohtaa mulla olikin kaikista eniten rahaa, mahtavuutta. Myönnän olevani hieman vahingoniloinen.
Heidän korkeutensa Perttu intoutui leikkimään hiirellä. Tällaisten petojen kanssa täytyykin olla jo varovainen: sain parikin laastaria sormeen :D
Uniklubi - Hetki hiljaisuutta
Olipa kerran jouluaatto, suklaajuhla. Emppu vietti päivää perinteiden mukaan:
Omasta metsästä haettu kuusi tuoksui hyvältä. Sinne ripustettiin sekä vanhoja koristeita...
...että joskus koulussa itse tehtyjä, jotka on toki ihan mahdottoman kauniita!
Olin ylpeä, että leivoin piparkakkuja (ja että vain ensimmäinen erä paloi).
Mamma paistoi kinkun. Ja tulihan se "nyt Empullekin kinkkua lautaselle!"- vitsi joulupöydässä. Olisin voinut lyödä vetoa, että Jakehan sen sanoo :D Olisin voittanut.
Herra Veelu hyppäsi pöydälle poseeraamaan ja esittelemään valoja. Kynttilöitähän ei täällä uskalla polttaa, ettei kissojen hurvattomat hännät niihin satu.
Sain lahjoja, eli olinkin ollut kiltti! Tässä päässäni on mamman kutoma pipo sekä Juholta & Hannalta saamani muki, jossa on kisujeni vauvakuvat ja kokonimet (Eelis Aukusti ja Oscar Onni).
Kummiltani sain hauskat pupukorvikset, lakusuklaata (kelpaa vaihteluksi perinteisemmälle suklaalle) sekä luomudeodoranttia.
Joulun ajan pelituokiota aloittaessa oli eräs muuttuva tekijä...
...Monopoliakin haastoin veljet pelaamaan. Aina on ollut huono tuuri, mutta välillä täytyy yrittää uudestaan! Tässä kohtaa mulla olikin kaikista eniten rahaa, mahtavuutta. Myönnän olevani hieman vahingoniloinen.
Heidän korkeutensa Perttu intoutui leikkimään hiirellä. Tällaisten petojen kanssa täytyykin olla jo varovainen: sain parikin laastaria sormeen :D
Oscaria kiinnosti niin kuusi itse, että oksilla roikkuvat pallot. Rauhallisempi Eelis katseli vierestä.
Kaiken kaikkiaan olin mielissäni lomastani, hengähdystauosta. Täytyy vielä sanoa, että Helsingissähän lunta ei ole juuri ollut, on satanut heti pois kun on maan saavuttanut. Joten ihan mukavaa, että Pohjanmaalla on valkoista.
Kaiken kaikkiaan olin mielissäni lomastani, hengähdystauosta. Täytyy vielä sanoa, että Helsingissähän lunta ei ole juuri ollut, on satanut heti pois kun on maan saavuttanut. Joten ihan mukavaa, että Pohjanmaalla on valkoista.
20.8.2013
Kesäloma # 2: Lauloivat kurjet ja koirat
"...And see the place where you used to live"The Killers -
When you were young
"Keskiviikko: Sain uudet lenkkarit ja ulkoilutakin. Kävinkin heti testaamassa ja toteamassa, että lenkkareissa on mukavan joustavat pohjat, ja että takki on sopivan tyköistuva, ja veden- ja tuulenpitävä. Taavi on hyvä lenkkikaveri, meidän pappa. Se alkoi pitää meteliä heti kun hoksasi, että pääsee mukaan.
Yö meni selatessa Rakkausrunoissa olevia runojani, koska yhtäkkiä muistin, että ne pitää siirtää blogin puolelle. Siellä materiaalia on vielä n.170 tekstin verran.
Torstai: Päivä alkoi lenkkeilyllä. Viljapellon laidassa näkyi muutama kurki, jotka lauloivat kuorossa. Ajattelin että onpa hauska sattuma, kun vasta kirjoitin linnuista.
Hanna haki mut illalla Nivalaan. Sinne oli tupsahtanut uusi perheenjäsen, pikkukisu Nööti. Aikamoinen tiikeri jo, kun niin sähisi ja murisi muille lemmikeille. Nämä muut näytti uteliailta, etenkin koiranpentu.
Hanna sai tuliaisena synttärilahjan (vähän myöhässä), Juho äksyn tulista chilikastiketta, ja yhteisenä ojensin Fluff-vaahtokarkkilevitettä (joka on mullistanut munkin maailman).
Kaksi yötä vierähti. Siinä kerkesikin hyvin vaihtaa viimeisimmät kuulumiset ja höpötellä tyttöjen juttuja yötä myöten. Muiden ollessa töissä pelasin Pleikkarilla nostalgisia Crash-pelejä. Viime pelailusta on ihan liian kauan aikaa!
Unikaverini Nanna oli viedä kaiken sohvatilan :D
Tiuku nuuhkii syksyn merkkejä.
Rolle namustelee.
Maanantai: Ylivieska - Helsinki. Nuokun lähes tyhjässä eläinvaunussa. Eväinä Skyr, raejuustoa, omenamehua, kuivattuja hedelmiä. Edempänä istuva mies käy Seinäjoen asemalla jalottelemassa koiransa kanssa, kun minä katson miten kissat voivat. Myöhemmin vaunussa käy istumassa kaksi naista, joilla on mukana lastenvaunut sekä koira. Naiset vievät paljon tilaa tavaroineen ja koira vinkuu nelisen asemaväliä. Mua vähän ärsyttää, itse oon koko matkan koittanut olla mahdollisimman tiiviisti."
17.6.2013
Lomalla 10.-16.6.
"Juokset jälleen kilpaa täällä,
aika kun meinaa rientää"
- Neiti Kihara 29.3.-13
Ensimmäinen lomaviikkoni vierähti Pohjois-Pohjanmaalla. Tuli syötyä älyttömästi jäätelöä sekä muuta herkkua, huh. Mutta niinpä olikin tarkoitus ottaa täysin rennosti.
Onnekseni pääsin myös pyöräilemään, ja veljen luona pelaamaan bilistä (edelleen parannettavaa lyönnissä...) sekä party-pelejä.
Nämä kuvat ovat eläinten ystäville.
aika kun meinaa rientää"
- Neiti Kihara 29.3.-13
Ensimmäinen lomaviikkoni vierähti Pohjois-Pohjanmaalla. Tuli syötyä älyttömästi jäätelöä sekä muuta herkkua, huh. Mutta niinpä olikin tarkoitus ottaa täysin rennosti.
Onnekseni pääsin myös pyöräilemään, ja veljen luona pelaamaan bilistä (edelleen parannettavaa lyönnissä...) sekä party-pelejä.
Nämä kuvat ovat eläinten ystäville.
 | |
| Taavi otti ystävällisesti vastaan. |
 |
| Aurinkokello äitin pihassa. |
 |
| Joku näistä munii vihreitä munia! |
 |
| Veelu-kuningas. |
 |
| Perttu-leijona. |
 |
| Oscar kävi tohtorilla, ja virkosi nopeasti nukutuksesta. |
 |
| Nivalan symppis Musti. |
 |
| Eelis kuuntelee junan ääniä. Menomatkalla eläinvaunu oli aika täynnä, mutta palatessa poikia ei pelottanut enää niin paljon. |
25.12.2012
Thought 24
 |
| Yo! Hoodie from big bro. |
My Christmas miracle
I´ve spent Christmas at mom´s, met all my family here. Relaxing time! So wonderful to enjoy the atmosphere in here. But if you´ve wished me peaceful holiday time you get disappointed now because my cats have wrestled under the Christmas tree, and it almost fell down because of eager dog.
The fresh tree smells nicely in the corner of living room. It´s decorated by pretty old fashion style so it looks familiar to me. There´s still two gifts under the sprigs, guess including chocolate.
My stomach is so full of tradional casserole foods and sweets, so it feels like don´t need to eat for a week. I have to say it´s weird that no one mentioned my eating habits; they didn´t joke about me eating ham as much they do. So that´s my "Christmas miracle" :D
Oh and I got some gifts that made me very happy: a small and cute piggy bank, heart magnet, and a board that says "Good luck for the new home" by J and H´s handwriting.
 |
| Here´s a tip for you if your cats tend to bite plants inside. |
23.6.2012
Juhannus
"We have changed but we´re still the same"
Gwen Stefani - Cool
Juhannus on ohi. Kirjaan mieleeni muistoja tästä perheen kanssa vietetystä ajasta, joka sai mut tosi iloiseksi.
On iso juttu, että me keräännytään tänne Haapaveelle ja höpötellään keskenämme, auttamaan tosiamme unohtamaan työt ja muut velvollisuudet vähäksi aikaa. Toinen isoveli ei kiireiltään joutanut mukaan, mutta lähetän sille erityisterkkuja :)
Olipas paljon ruokaa ja muuta maisteltavaa, syötiin useaan kertaan. Yksityiskohtana mieleen jäi vaahtokarkkien grillaus: onnistuin saamaan vaahtikseen sopivan ruskehtavan pinnan.
"Jatkot" oli Kylpyläsaaressa, jossa oli menossa Saarifestit. Siellä J&H otti kuvia meistä kolmesta, ja suunniteltiin, että menen pian kattomaan niiden uutta taloa. Siinä sivussa näin ihan ekaa kertaa juhannuskokon. Kuten tavallista, mun ei taaskaan tarvinnu ostaa alkoholia, vaan illan aikana mulle tarjottiin kaks tölkkiä lonkeroa, sekä maistiaisia parista drinkistä ;)
PS. Tulevana aamuyönä kirjoitin tällaiset laulunsanat: Juhannus
10.6.2012
Ristiäiset
"On paras päivä kesän lyhyen"
Tehosekoitin - Asfaltti polttaa
Eilen lauantaina oli tosi hieno ja tärkeä päivä: vietettiin rakkaan ystäväni vauvan nimenantojuhlaa. Ne oli elämäni ensimmäiset ristiäiset, joten en ollu aivan varma millaisella kaavalla niitä yleensä ottaen vietetään.
Olohuoneen pöydällä oli valkoinen liina, ja sen päällä kaunis malja ja kynttilöitä. Sidoin ystäväni puvun sinisen rusetin, pidin vauvaa ekaa kertaa sylissä ja ojensin lahjani, jonka olin suuressa jännityksessä ite koonnut.
Sitten naispappi ilmestyi paikalle ja kätteli vieraat (ja piti lapsen tulevan nimen salassa h-hetkeen asti).
Asetuttiin istumaan ja kuuntelemaan. Mäkin ristin käteni rukouksen aikana, se tuntui kohteliaammalta. Ikuistin tilaisuuden vauvan mummin kameralla, ja omallanikin kerkesin näpsiä muutaman muiston päivän aikana. Tarjoilut sisälsivät voileipäkakkua ja marsipaanikakkua, jonka äiti itse oli leiponut. Mainittakoon vielä, että sää sattui olemaan aurinkoinen.
Mut olis haluttu kummiksi, mutta mä kun en kuulu kirkkoon niin oon sitä epävirallisesti. Tuntuu, että oon tehny jotain oikein. Oon tosi ilonen, että pääsin paikalle. Mähän olin ollu jopa kolmessa työvuorossa edellisenä päivänä, jotta saisin yhden vapaapäivän.
Juttelin runoista ja runorakenteista vauvan mummin kanssa. Oli mukavaa huomata, että ollaan samalla aaltopituudella kirjottamisen suhteen, ja että kirjottaminen on toisellekin tärkeää. En ollu aikoihin käynyt hyvää keskustelua aiheesta.
Erinomaisia kesämuistoja!
Tehosekoitin - Asfaltti polttaa
Eilen lauantaina oli tosi hieno ja tärkeä päivä: vietettiin rakkaan ystäväni vauvan nimenantojuhlaa. Ne oli elämäni ensimmäiset ristiäiset, joten en ollu aivan varma millaisella kaavalla niitä yleensä ottaen vietetään.Olohuoneen pöydällä oli valkoinen liina, ja sen päällä kaunis malja ja kynttilöitä. Sidoin ystäväni puvun sinisen rusetin, pidin vauvaa ekaa kertaa sylissä ja ojensin lahjani, jonka olin suuressa jännityksessä ite koonnut.
Sitten naispappi ilmestyi paikalle ja kätteli vieraat (ja piti lapsen tulevan nimen salassa h-hetkeen asti).
Asetuttiin istumaan ja kuuntelemaan. Mäkin ristin käteni rukouksen aikana, se tuntui kohteliaammalta. Ikuistin tilaisuuden vauvan mummin kameralla, ja omallanikin kerkesin näpsiä muutaman muiston päivän aikana. Tarjoilut sisälsivät voileipäkakkua ja marsipaanikakkua, jonka äiti itse oli leiponut. Mainittakoon vielä, että sää sattui olemaan aurinkoinen.
Mut olis haluttu kummiksi, mutta mä kun en kuulu kirkkoon niin oon sitä epävirallisesti. Tuntuu, että oon tehny jotain oikein. Oon tosi ilonen, että pääsin paikalle. Mähän olin ollu jopa kolmessa työvuorossa edellisenä päivänä, jotta saisin yhden vapaapäivän.
Juttelin runoista ja runorakenteista vauvan mummin kanssa. Oli mukavaa huomata, että ollaan samalla aaltopituudella kirjottamisen suhteen, ja että kirjottaminen on toisellekin tärkeää. En ollu aikoihin käynyt hyvää keskustelua aiheesta.
Erinomaisia kesämuistoja!
 |
Sunnuntaina:
 | |
| Vastaheränneenä pitsanteossa. Tässä todiste siitä että Four reasons- lakka pitää yönkin yli! |
 |
| Oli otettava selvää, että metsänreunassa kasvaa vielä lapsuuden lemppareita, metsätähtiä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
"Tänään on kai kaikki mahdollista kun oot vielä alle kakskytviis" Olavi Uusivirta - Reeberbahn Mua kiehtois älyttömästi lö... -
"...And see the place where you used to live" The Killers - When you were young "Keskiviikko: Sain uudet lenkkarit j...
