Päivän arvosana: 7½

Hyvää torstai-iltaa!

Viikko sen kun hurahtaa. Tänään saatiin työpäivän piristykseksi suuret korvapuustit, kun työkaveri kipaisi hakemassa lähikaupasta. Oli mukava jutella ja nauraakin vähän taukotilan pöydän ääressä, kun yleensä mun tauot sattuu vähän eri aikaan muiden kanssa.
Katajanokalla pidettävään palaveriin piti ehtiä puoli kahdeksi, ja siellä kuulin viime laatukierroksen tulokset omaltakin alueeltani: kohteessa on erityisen siistiä.
Kolmas vuosi tässä helsinkiläisessä työpaikassa täyttyy ihan justiinsa. Alkaa olla aika pohtia talviloman ajankohtaa.

Keskustassa haahuilin Forumissa, kun tutkailin muutamia vaaterekkejä. Asusteliikkeestä tarttui mukaan naisellisia juttuja, eli kuvassa näkyvät rusettipanta, sydänkorvikset sekä pinnejä. Oon useasti katellut erilaisia pantoja, mutta ne on aina painaneet liikaa. Mun lempivärit on valkoinen ja vihreä, joten nämä korvikset näin heti, ja ne sopivat joka päivä pidettäviksi. Tykkään siitä, miten korut yms. on usein lajiteltu värin mukaan. Pinnejä mulla ei ollut tallessa enää ollenkaan, minne lie taikamaailmaan katoavat. Sinne hukkuvat yhtä hyvin niin pompulat kuin korvislukotkin. Hiukset muuten saivat super blondin sävyn eilen, kun kyllästyin katsomaan yllättävän tummaa juurikasvua.

Vero Modalla ei ollut mun makuun sopivia vaatteita, mutta nyt voin harjoitella kynsien lakkaamista tällä vaaleanvihreällä lakalla. Mistähän muuten ulkonäöltä tietää, mikä kynsilakka on hyvää ja mikä lirua?

Tässä näette kasvissyöjän lautasen. Yleensä en tykkää kun kysellään, miksi en syö lihaa, kuinka kauan oon tätä "harrastanut", enkö tosiaan siedä edes kalaa, entä kevyttä kanaa, tai, mistä saan proteiineja ja vitamiineja. Tuli otettua kuva, kun lautanen tuli näinkin täyteen: tofu-seitanpihvejä, riisi-ohrasekoitusta (valmis sydänmerkitty tuote), kasvissekoitusta, tomaattia, kurkkua, paprikaa. Nälkä lähtee tällaisellakin setillä, varsinkin, kun syö kaikessa rauhassa. Mähän en juuri lue edes Aku Ankkaa ruokani yhteydessä, kun mieluummin maistelen enkä hotki.

Illan mittaan haettiin H:n kanssa postipaketti. Isosiskonsa oli lähettänyt hieromalaitteen, ja sillä saatiin mun hartioita auki. Paketissa oli myös lasten kirjeitä, joihin aiotaan viikonloppuna vastailla oikein ajatuksen kanssa. Yhdessä kirjeessä on mukana itse piirretty värityskuva meille, ja sehän oli erityisen hauska, koska siinä olivat meidän neljä kissaa ihan elementeissään.
H:n perhe on kysellyt että kuinka me aiotaan viettää joulua. Näillä näkymin vietämme cityjoulua toista kertaa peräkkäin, siitäkin syystä, että neljän kissan kanssa on hankalampi matkustaa. Kunhan lapset pääsevät käymään meillä ennen joulua, voidaan yhdessä fiilistellä valoja ja muuta mukavaa tuolla keskustassa.

Tässä samalla mietin, että koska huomisillalle on luvassa pelailua kaveripariskunnan luona, niin täytyykin muistaa ottaa Yatzy ja Tower mukaan. Mukavaa viikonlopun odotusta!

Pieniä, mukavia asioita

Mä en vieläkään varsinaisesti tykkää pimeästä, mutta koska olen oppinut sietämään sitä, siedän myös syksyn mukanaan raahaaman kirpeyden. Että melkein nipistää nenänpäätä. Voin pitää hiuksia auki pipon sisällä, upottaa kädet maiharitakin taskuihin, ja sitten sisälle tullessa nauttia kuumasta kaakaosta. Viltti on hauska vetää sohvalla päälle, kun se saa samalla lämmittää kumppaninkin jalkoja. H on asetellut olkkarin hyllylle kynttilöitä, jotka kieltämättä luovat lämmintä tunnelmaa silloin, kun vedämme parvekkeen oven yöksi kiinni.
Kun tv:stä tulee vain puoliskolle mieleistä katsottavaa, täyttelen sanaristikkoa. Saan kuulla että mummoudun sillä tavalla, mutta mä voinkin virnistellä takaisin, että tällä mummolla ei juuri ryppyjä ole.

Tietokonepöytäni ylälaatikossa on tallessa Anni-mummun omakustannekirjan "oma kappale".

Vetreänä Emppu-mummeli pysyy kuntosaliharjoittelulla. Viimeksi eilen sain hikoilla ihan itsekseen työpaikan salilla. Kun Suomi Poppia kuunnellessa puna nousee poskille, voi olla tyytyväinen itseensä.
Mummoista puheen ollen, veljet on tyhjentäneet nyt myynnissä olevaa lapsuusajan taloa ja kuulostelleet siskon toiveita. Ovat luvanneet toimittaa mulle meidän mummun kirjoituksia. Siellä pitäisi olla pakinaa ja runoa, inspiraation lähdettä mulle, joka myös mielelläni taivuttelen sanoja ja oikaisen pilkkuja. Tähän asti oon saanut lukea näitä tekstejä vain vähän, ja kovasti harmittaa, kun en kysellyt niistä äidiltä sen enempää.

Kirjeiden raapustelusta tuli mieleen, miten itse harrastin kirjeenvaihtoa joidenkin teksti-tv:stä bongaamien tyyppien kanssa. "Kuva ois kiva" oli se puolipakollinen pyyntö jonka ilmoituksessa.

Olen päässyt kirjoittamaan kirjeitä, kun ollaan H:n kanssa saatu kirjekamut tämän siskontytöistä. Huomaa paitsi käsialasta myös kirjoitustyylistä, olenko mä vai H kirjoittamassa lapsille. H:lla on selvästi murretta seassa, kun itselläni sitä ei juuri näy edes Facebook-päivityksissä.

Kissat & valoleikki

"Nothing lasts forever"

Nälkäinen Emppu jo hississä matkalla kotiin syömään.

Mulla on ollut tänään "Ei mee ihan putkeen"- päivä. Surkeiden sattumusten sarja alkoi, kun suihkun suutin putosi suoraan päähän. Sitten missasin metron ja myöhästyin töistä 20 minuuttia. Sehän tietää sitä, että moni muu asia odottaa. Pahinta tällaisissa "perus maanantaissa" on, että syyllistyn nalkuttamaan muille, ihan kuin etsisin syyllistä. Vastaavasti toisten aggressio siirtyy minuun, jolloin tekee mieli lähteä tilannetta pakoon. Se on sääli, sillä olen lähes unohtanut ajatuksen lähimmäisenrakkaudesta. Itsehän olen aina selittänyt, kuinka uskon yhteistyöhön ja hymyn voimaan. Pari viime viikkoa meni mulla suurimmaksi osaksi alakulossa rypiessä, niin etten ollut ollenkaan seurallisella tuulella. Samaan aikaan olen kaivannut kavereiden yhteydenottoja ja hauskoja kuulumisia.

Siitä tuleekin mieleen näyttää, kuinka Tähtityttö tuunasi mun reppua jonkin aikaa sitten. Onneton, irtoamaisillaan ollut kiinnitystarra vaihtui siististi ommeltuihin napinläpiin, joissa komeilee vihreät napit. Ne on kuuleman mukaan palvelleet aiemmin kahdessa takissa. Nyt läppä pysyy kiinni, eli lompakkokaan ei vahingossa sujahda asvalttiin. (Oscar hypähti tuolille heti, kun nousin sitä lämmittämästä.)

Sain Tähtitytöltä tuon ison pinssin, jossa lukee: "Cool story bro".

Kotiin tullessa vastassa oli kaksi postcrossing-korttia. Intiasta saapuneessa oli lainaus: "Everything in life is temporary. So if things are going good, enjoy it because it won´t last forever. And if things are going bad, don´t worry. It can´t last forever either." Olkoon tämä hyvä muistutus ihan jokaiselle päivälle.

Eelis, sohvakaverini. Rentouduttiin katsomalla tänä kesänä kuvattua Naurun tasapaino- ohjelmaa.

Tyttöjä tyttöjen kanssa

www.briaandchrissy.com

Mun on ollut jo pitkän aikaa aikomuksena linkittää tänne seuraamaani YouTube-materiaalia. Nyt se tuli mieleen, kun kuuntelen musiikkia Brialta & Chrissyltä. He ovat tulleet tunnetuiksi YouTube-kanavansa Lesbian Love kautta. Oon seurannut myös tyttöparia Stevie & Ally; Stevie Boebin kanava Stevie Vlogs ja Ally Hillsin kanava ovat tässä. Otetaan mukaan vielä Steph & Madison: ElloLove. Ihan ensimmäisenähän rupesin seuraamaan Kaelynin ja Lucyn tarinaa, kunnes aloin seurustella Hannan kanssa.

Multa on pari kertaa kysytty, millaista on seurustella naisen kanssa. Siis että olet nainen ja ihastutkin saman sukupuolen edustajaan, eikö se ole hämmentävää? No "onhan se joo nykypäivää", "annetaan kaikkien kukkien kukkia" ja muita latteuksia. Voihan se havahtuminen tulla yllätyksenä, mutta on hienoa viimeinen ymmärtää, mistä on kysymys.
Itse tulin niin sanotusti kaapista biseksuaalina, mutta viimeisen vuoden aikana olen puntaroinut asiaa todella paljon. Yläpuolella mainittujen tyttöjen vlogit ovat auttaneet siinä kovasti. Tiesin jo kauan aikaa sitten olevani enemmän tyttöihin päin, mutta silti yritin olla poikien kanssa. Ihmettelin, kun mun piti selostaa itseäni jatkuvasti: miksi otin jonkun asian niin vakavasti, eikö voitaisi vaan olla ihan chillisti. Kyllästytti kuunnella, että oikein mikään ei ole vakavaa. Niinpä minä kyllästytin kaverini puhumalla siitä isoon ääneen käsiäni levitellen. Tulin tulokseen, että minulta ei onnistu parisuhde pojan eikä miehen kanssa. Minä nimen omaan haluan keskustella ja kysyä suoraan ihmiseltä itseltään. Itsekseni potkin ilmaa ja kulutin turhaan aikaa, kun sen sijaan olisin voinut kehittää itseäni jotenkin. En minäkään kaikesta opi, vaikka niin yritän käännellä kaikkea molemmin puolin.
Nyt pääni ei täyty kysymysmerkeistä, vaan pysyn ajan tasalla. Tämä parisuhde on vakaalla ja varmalla pohjalla, ja on helppoa soveltaa kaksi elämää yhteen. Meillä on yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia, koska tiedämme, että haluamme molemmat toteuttaa ne. Hymyni on herkässä, olen luonut Leijona-tarinoita. Myös Pride 2015 jätti jälkeensä todella hyvän olon, ja olen ollut sillä tavoin itsevarmempi.

Lainakuva: weheartit.com

Raskas käännekohta

Noin kuukausi sitten elämässäni tapahtui merkittävä muutos. Käänekohta, jota ei tällainen ihmismieli meinannut käsittää. Minun oli aloitettava surutyö. En ole mielestäni rohkea, mutta moni muu on sanonut pitävänsä mua nyt sellaisena, koska olen käsitellyt tunteitani puhumalla paljon ja avoimesti. (Olin jo menettää ääneni.)
Olin sairaslomalla parisen viikkoa. Ruokahalu oli olematon, koti tuntui turvapaikalta. Pelkäsin ruveta nukkumaan, jos vaikka näkisin painajaisia. Teimme murun kanssa pedin olkkariin; nukahdan kun nukahdan. Suihkussa käyminen ja ulkoilu olivat iso asia, samoin päivävaatteiden vaihtaminen. Musta tuntui, että nämä asiat tekemällä vältän totaalisen masentuneisuuden ja huolehdin itsestäni.

Henkinen parantuminen jatkuu. Minua ovat auttaneet sukulaiset ja ystävät, sekä avovaimoni, joka pelkällä läsnäolollaan on tehnyt niin paljon hyvää. Ilman H:ta olisin murtunut täysin, on se niin merkittävää, kun asutaan yhdessä.
Psykologin luona tuli käytyä kolme kertaa, mutta nyt olen päättänyt lopettaa vastaanotolla käymisen. Tänään siellä istuessani lähinnä mietin, mitä oikeastaan teen siellä. Minähän osaan itse auttaa itseäni. Se mitä psykologi on tehnyt, niin vahvistanut, että parantumisprosessi on edennyt hyvin, ja että minusta on enempään kuin olen kuvitellut. Aika auttaa tähänkin parhaiten, läheisen poismenoon.

Toivon, että läheiseni eivät pelkäisi ottaa muhun yhteyttä, vaikka olisinkin mieleltäni hauras. Vastaan kyllä puhelimeen ja viesteihin, viimeistään pikku viiveellä. Lojaaliutta voi osoittaa juttelemalla muistakin asioista. En pelkästään sure ja ikävöi, vaan koen suurta onnellisuutta samaan aikaan. Sitä on elämä, ja sellaista se saa ollakin.

Ihan snadisti yksinäinen avovaimo

Tuntuu oudolta olla yksin kotona. Avovaimoni on ollut nyt pari päivää perheensä luona (n. 5h junamatkan päässä), ja minä jo ikävoin täällä. Ollaan soiteltu joka päivä, ihan kuten suhteen alussa taisi olla tapana, mutta en ole siltikään tottunut tähän odottamiseen. Tiedän missä toinen menee ja että hänen on kiva jutella kuulumisiaan. Tietysti olen iloinen siitä. Mutta musta on tullut olen tällainen ruikuttaja. Kuin uskollinen vahtikoira, joka häntää heiluttaen kuuntelee naapurien ovien pamahduksia ja kuvittelee, että seuraavat äänet tuottaa omistaja.

Ei mulla toki täysin tylsää ole ollut, koska nautin myös omasta ajasta. Menin tosi mielellään yksin leffateatteriin, ja osaan putsata kissanvessat ja kastella kasvit kotona. Olen tehnyt ruokaa, joka ei maistu puoliskolleni, pessyt ahkerasti pyykkiä jotta sukat eivät taas heti loppuisi kesken. Olen saanut kaikki neljä kissaa mukaan samaan piilotusleikkiin, katsonut kaapista löytyviä leffoja. Mikä parhainta, olen hieman aloittanut erästä omaa projektia. Siitä en kuitenkaan halua kertoa enempää, koska olen sen verran taikauskoinen, että luulen suunnitelmani menevän siten myttyyn.
Miksikö en ole käynyt enempää ulkona? Koska mua vaivaa edelleen nuha: jatkuva niistäminen ja aivastelu vaivaannuttaa. Käteni on sentään juuri ja juuri parantunut.

Minä kun joskus epäilin, etten ymmärrä romantiikasta. Nykyään en vaivaannu hellyydenosoituksista julkisillakaan paikoilla. Oikeasti voisin vaikka pitää luennon aiheesta "Kuinka hemmotella kumppaniasi" tai "Älä pelkää suhteen arkipäiviä".