Päiväni Kalliossa

Mä näin yöllä unta, että hukkasin lompakkoni. Olin siitä tosi huolissani ja hätääntynyt. Tämä skenaario olisi voinut ihan hyvin käydä tänään toteen...

Aamu alkoi lenkillä lähimaastossa. Tunsin, miten aurinko alkoi toden teolla lämmittää.

Parin tunnin päästä: Mulla oli repussa odottamassa 10 postikorttia, joita varten kävin hakemassa postimerkkejä. Postitoimiston tyyppi avasi eteensä kansion esitelläkseen kokoelmaa. Ääni muuttui nyrpeäksi mun todetessa, että terveiseni menevät ulkomaille. Se lätkäisi 10:n merkin setin pöytään ja ilmoitti hinnan kysymättä, olisiko kyseinen mulle mieluinen. Maksoin ja kiitin. Asiakaspalvelunhan ei pitäisi olla niin vastahakoista sitä tekevälle, mutta en sano mitään.
Bussikuskit saattaa kyllä jättää tervehtimättä, vaikka yleisönosastoilla maristaan, että niitä pitäisi työtään tekevinä moikata.

Astuessani sisään Silvopleehen näin buffetpöydän ääressä pisimmän jonon kuin koskaan. Mahassa taisi tuntua jotain, niin innoissaan katselin päivän tarjontaa. Bataattiranskalaisia, kikhernesalaattia, hieman tulista tofupaistosta... Niillä maha tuli täyteen. Onneksi oli istumapaikka ystävällistä naista vastapäätä: se totesi, että ympärillä olevia tuoleja on merkattu varatuiksi takeilla.
Himoitsin raakakakkua jälkkäriksi. Se palanen ei tullutkaan suosiolla lautaselle, vaan vähäsen mureni alapuolella rivissä olevien pullojen päälle. Sori.

Kapusin Porthaninkatua pitkin Kallion kirjastoon. Kaivelin Härkösen ja Statovcin repustani ja laitoin ne palautushihnalle. Samassa innokas kirjaston tyyppi tuli viereen puhumaan, että "Ei siinä hihnalla saa olla muita kirjoja, kato ota tuo yks pois ja sitten piippaat tuon toisen ensin. Se on helppoa." Minä mutisin että joo, tiedän, se vaan sattui olemaan siinä...
Kirjahyllyjen välissä heilutin kättä kuin helleviuhkaa. Nappasin pakostakin yhden Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelman, pyörähdin ympäri ja valitsin yhden ohuen Tuomas Kyrön romaanin.

Astellessani loivaa alamäkeä Viidennellä linjalla näin sumean ikkunan, jonka yläpuolella luki Femma. Osuva nimi, mietin. Menin kyseiseen pieneen baariin ja pyysin 12 senttiä punaviiniä. Istuin tummalle nahkapenkille. Mun oikealla puolella istui mua vähän vanhempi nainen läppäri edessään, vasemmalla kolme vanhukseksi luokiteltavaa, jotka juorusivat keskenään ja selasivat iltalehtiä. Edessä seinään kiinnitetty tv, josta näkyi Kummeleita ilman ääntä; hiljainen musiikki soi taustalla. Luin kolme lukua Kyröstä.
Postasin Instagramiin kuvan viinilasista ja kirjasta. Onhan se eräänlainen saavutus käydä baarissa keskellä päivää. Sen jälkeen huomasin saaneeni jännän mailin. Mua rupesi jännittämään niin paljon, että katsoin parhaaksi poistua kadulle.

Poikkesin kirpparille mutten ostanut sieltä mitään. Vegekaupassa oli tukalan kuuma. Sieltä ostin kokeiluun ravintohiivahiutaleita ja karkkia.
Punaviinissä on se erityinen puoli, että sen jälkeen tekee mieli suklaata. Niinpä poikkesin vielä Kurvissa kaupassa. Suljin repun huolimattomasti mutta pian huomasin asetella ostoksiani paremmin, jolloin lompakko asettui hyvään kulmaan. Mä oon kerran hävittänyt passini siten, että se on päässyt luiskahtamaan lötkömmästä laukusta. Sitä en oo unohtanut.

Kesäloman alku

Heipä hei, päiväkirja. Mulla on ollut varsin tehokas kesäloman alku, ainakin rahan kulutuksen suhteen...

Lauantaina halusin shoppailemaan Itikseen. Mulla oli ihan lista, mitä pitäisi tai olisi kiva löytää, lyhyt mutta kuitenkin. Koska bussi kiiti sopivasti nenän edestä, päätin kävellä suht lyhyeksi arvioimani matkan (eihän pysäkille voi jäädä odottamaan seuraavaa bussia, jos penkillä istuva mies löyhkää kuin ei olisi käynyt viikkoon suihkussa.) Tunsin itseni reippaaksi, vaikka tulikin jano. Ehdin yli puolenvälin matkaa, kun bussi ohitti mut Itäkeskukseen mennessään.
Punakkuusastettani pähkäillen tilasin saman tien kahvilasta raikkaan ja ihanan kylmän smoothien.

Ensimmäisessä vaatekaupassa sovitin mama jeanseja. Kokoa 40 olevat farkut menivät jalkaan mahaa sisään vetäen, mutta niissä ei ois voinut nostaa jalkaa kunnolla. Siispä nappasin saman malliset, seuraavan koon farkut ja ostin ne sovittamatta.
Joissakin vaatekaupoissa oli esillä mulle ihan väärän mallisia vaatteita, joten ne kävelin hetkessä läpi. Sitten bongasin pitkän mallisen, oranssin topin hienolla mandalakuviolla. Toppi oli runsaamman oloinen ollakseen kokoa s, peilin edessä se näytti mulle sopivalta. Astelin topin sekä sukkapaketin kanssa kassalle.

Askartelukaupasta ostin muutaman postikortin, korvisten lukkoja ja tarroja. Juttelin myyjälle, että on kiva haalia värikkäitä kortteja kun kerran harrastan postcrossingia, mutta myyjä totesi vain: niin, ihan nättejä on. Tiedätkö sen tunteen, kun huvittaa avata suunsa jollekin tuntemattomalle kuten kassahenkilölle, ja sitten petyt, kun se ei vastaakaan? Tulee lähinnä mieleen että "Sori, kun yritän olla sosiaalinen. Minä, niin helposti omaan kuoreeni käpertyvä."

The Body Shopissa luki ALE siellä täällä: astuin sisään, tykästyin vadelmaiseen kausituoksuun, ja maksoin yhdestä voidepurkista.

Tulos: en ostanut shoppaillessani mitään, mitä laatimassani listassa luki. Pisteet hetkessä elämiselle.

Kotona vaihdoin heti uudet vaatteet päälle. Ai että kun ne sopivatkin hyvin. Menin vaimon eteen pyörimään, että kato nyt mua.
Kävin läpi mun kaksi korurasiaa. Asettelin korviksiin niitä juuri ostamiani lukko-osia. Heitin pois joitakin epämääräisiä korviksia. Sitten rasiat olivat järjestyksessä. Rasti seinään.

Kirjoittelin postikortteja. Tällä kertaa kirjoitin osoitteita mm. Britteihin, Puolaan ja Intiaan. Pakko käyttää heti uusia tarroja. Oon aika varma, että vielä 20 vuoden päästä liimailen samanlaisia iloisia tarroja, ja tunnen suurta mielihyvää.

Olin hankkinut vaimolle yllätyksiä, mukaan lukien vadelmaisen voiteen. Ojentaessani pussin vaimolle, sain suuren kiitoksen ja suuren hymyn.

Pe 25.5. 2018

Perjantai

Mulla oli perjantaina tilipäivä. Sen kunniaksi kävin ostamassa Itiksen Ruohonjuuresta hiusvärin, kun tukka oli jo kulahteneen näköinen juurikasvuineen. Ostin myös MeineBase- purkin, sillä sitä on kehuttu hyvin monipuoliseksi tuotteeksi. Ehkä mun otsalta häviää sen ansiosta kutiavat näpyt.

Nälän taltutin The Lucky Bastardsin vegehampurilaisella (en muista sen enkun kielistä nimeä) ja kolmesti paistetuilla ranskalaisilla. Tosi hyvää! Hamppari ei ollut liian iso, joten ranejakin kannatti maistaa.

Jostakin vaatekaupasta löysin kesäsukkia. Hanna haki meille jälkkäriksi ihanat jäätelöt Spice Icelta. Sitten Hanna sovitti pyöräilykypäriä ja mä yritin olla makutuomarina (jollekin kypärälle vähän naurahtelin, että ai tuollainen potta).

Kotona sekoitin kaksi pussia hiusväriainetta veteen ja värjäsin tukan huolellisesti. Tökötti muistuttaa mua edelleen hernekeitosta värinsä puolesta, mutta hajuun oon tottunut. Tuijottelin itseäni peilistä kuin itserakkauden valtaamana ja myhäilin tyytyväisyydestäni hiuksiini.

Katsottiin Ruudusta Vain elämää ja Miran jaksot. Veti tunteelliseksi kaikin puolin. Lautturi on mulle PMMP:n tuotannosta henk koht vaikea biisi, koska se alkaa aina itkettää.
Vieläkö Vain elämää- ohjelmaa pidetään itkuohjelmana? Jos miettii että ohjelmaan osallistuvat artistit muistaa biisiensä taustalta jos jonkinlaista tarinaa, ei ole ihmeellistä, että heidän silmät kostuu. Sympatiasta kostuvat muidenkin silmät. Ihminen kun on sympatiaa ja empatiaa kokeva olento. Jos taas katsoja tuntee liian ison palan kurkussaan tai positiiviset tunteet ei välity, kannattaa katsoa jotain muuta.

Ylipäänsä kummastelen, miksi ihmiset valittaa katsomistaan ohjelmista/tubevideoista/muusta itse valitsemastaan sisällöstä. On helppoa sulkea tv ja kännykkä, klikata "seuraava", ja yksinkertaisesti olla kuluttamatta energiaansa valitukseen. Myös silmille hyppivät (caps lock) kommentoinnit voisi jättää väliin ja sen sijaan kommentoida rakentavasti, miksi sisältö ei miellyttänyt. Ilmeisesti on vielä helpompaa olla vaativa katsoja ja kuluttaja.
Oon nähnyt muutaman "luetaan vihakommentteja"- videon YouTubesta ja hymähdellyt tubettajan kanssa. Kaikenlaista nekin saa kuulla.

#fangirl

Pikku lauantai, klo 20.45

Olen parhaillaan menossa Kuudennelle linjalle keikalle: Olavi Uusivirta juhlii Minä olen hullu- levyn 10-vuotispäivää.
Keikan alkuun on tasan tunti. Oon tosi hyvä myöhästelemään, olipa kyseessä tuttu tai tuntematon paikka. Nyt lähdin liikkeelle hyvissä ajoin, sillä alkuperin keikan kerrottiin alkavan puoli tuntia aiemmin.

Kohta:
Okei, tää paikkahan on varsin intiimi. Kävelen paikan läpi ja musiikki soi super isolla, hälinä ympärillä on sen mukaista. Jään seisomaan johonkin, heti tulee illan hujoppi eteen. Ei saa pitää hajurakoa. Vaihdan pari metriä oikealle.
Sound check. Ihana Leijona aloittaa omaa settiään. Jotkut näpyttää kännyköitä niska kumarassa ja olen yksi niistä. Pliis, olkaa kilttejä mulle. Mä otin päikkärit tän vuoksi, koska en ymmärtänyt juuri mitään maailman menosta.

Keikkalista on julkaistu jo Instagramissa normaalista poiketen. Vau! Tätähän vois tehdä muulloinkin..? Minä olen hullu- levyn biisien jälkeen tullaan kuulemaan pari uutta biisiä. Saa nähdä ehdinkö itse kuulla ne, sillä on tuijoteltava metroaikatauluja.

EDIT: Hei ne kaks viimeisintä kappaletta oli levyltä aikanaan pois jätettyjä! Mitämitä! Mä olin niin onnellinen varsinkin Mariasta, että pidättelin itkua. Törkeän kova ja ihana.
Kun käännyin pois, pojat sanoivat että voisivat soittaa vielä jotain. Mun oli mentävä (juoksin Sörnäisten metrotunnelissa), mutta toivottavasti muut nauttivat.

Hameongelma

Mun piti tsempata itseäni jotta sain puettua hameen ekaa kertaa tänä kesänä. Rakastan vihreää polvipituista hamettani, jonka kangas on sen verran paksua, ettei se lepata tuulessa. Oon pitänyt sitä mustien legginsien kanssa, mutta legginsit voi olla Suomenkin kesässä tukalat. Omistan muutaman toisistaan erilaisen hameen, joten ne ansaitsevat tulla pidetyiksi.

Mun inhokkikohta itsessäni on pulleat reidet. En ajattele niitä kotona, mutta muualla kyllä. Niissä on appelsiini-ihoa ja uutuutena polvitaipeessa venymäarpia. Ihan normaaleja juttuja, joita naiset pyrkivät hävetessään peittelemään. Sellaiset jalat mulla sattuu kuitenkin olemaan. Millaiset sulla on?

Viime kesänä Kreikassa pidin kokouikkaria. Halusin pulahtaa veteen, niin suolaiseen meriveteen kuin turvalliseen altaaseen hotellilla. Pulikoiminen kuului olennaisena osana matkaan, kun auringossa porotti parhaimmillaan +50 lämpöastetta.
Helteen raja meni rikki niin että paukkui, ja se tarkoitti auringonottoa uimapuku päällä.

Nautin lomastani ja nautin hameestani, niin kuin kuuluu.

Rakas päiväkirja,

En oo päivittänyt kuulumisiani ja ajatuksiani tänne lähes vuoteen. Siihen on kaksi syytä:

1) Mulle ilmestyi tietty kynnys postailla aitoja fiiliksiäni blogiin sekä ladata kuvia Facebookiin ja Instagramiin, koska muutkin kuin mut kunnolla tuntevat ystävät näkevät niitä ja voivat muodostaa oman mielipiteensä. Rupesin huolehtimaan, että mitä jos mun pitää hulluna sensuroida kaikkea. Ei sillä että eläisin mitenkään holtittomasti, vaan että jos mulle sattumalta koittaisi harmaampi päivä ja kokisin helpotusta purkaa tänne, niin mahdollisesti joku saisi musta oudon kuvan. En välittäisi selitellä. Kyseessä on mun henkilökohtainen blogi, jonka sisällöstä vastaan itse.

2) Oon kokenut, että mun blogipostauksissa toistuu tietyt aiheet. Koska kirjoittaminen on mulle tärkeä asia enkä halua runojenikaan kuulostavan samanlaisilta, halusin ottaa etäisyyttä bloggailuun ja palata tuuletetulla päällä. Siinä vierähti sattumalta 352 vuorokautta.

- Emilia

Viikon 7 kuulumiset pähkinänkuoressa

Maanantai
Rupesin katselemaan meille omaa astianpesukonetta, kun kerran sille on jätetty sopiva rako keittiössä. Helposti pääsee kertymään ikäviä astiapinoja, äh.
Ollaan myös selailtu jenkkisänkyjä alustavasti netistä. Uusi sänky olis tärkeä, nyt-tää-pitää-tehdä- tyyppinen hankinta. Jos saan mukaan siistin sängynpäädyn, oon tyytyväinen.

Tiistai
Ystävänpäivänä annoin murulle lahjaksi Victoria's secret- vartalotuoksuja ja samantuoksuiset voiteet. Valitsin lahjan sen mukaan, mistä muistelin murun puhuneen. Onhan tuoksujen valitseminen pieni riski kun toiselle tulee, mutta se riski on monessa lahjassa.

Kuten viime keväänä, on nytkin ollut mielessä kenkien osto. Olihan mulla valmiiksi valkoiset, harmaat ja pantterikuosiset tennarit, mutta kaipasin vielä vähän väriä. KooKengästä tarttui mukaan Vansit sopivaan hintaan. Niin joo, EMP:ltä on tulossa yhdet mustat kevätkengät...

Ostoksilta palattuani pistin uuniin ranskiksia ja Niilo-nuketteja. Lakto-ovo-vegaaniset uutuusnuketit oli tosi hyviä. Olin nähnyt tv-mainoksia niistä, mutta luulin sisältävän lihaa.

Keskiviikko
Sorruin jälleen roskaruokaan kipaistuani Pizzariasta (Kluuvissa) pitsapaloja, joiden täytteenä oli tomaattia, mozzarellaa sekä rucolaa. Katseltiin Frendejä maratonina, sillä se on paras tapa.
Juu, mainitsen täällä usein jonkin epäterveellisemmän ruoan, mutta en mie oo täysin sipsikaljavegaani.

Torstai
Pörräsin kaupungilla sovittuani näkemisestä kaverin kanssa. Odotellessani kipaisin Suomalaiseen kirjakauppaan etsimään kyseiselle kaverille synttärilahjaa. Päädyin erääseen romanttiseen kirjaan, magneettiseen kirjanmerkkiin sekä enkun kieliseen lehteen.
Itselleni hamusin HSP-kirjan: Erityisherkkä ihminen ja parisuhde. Mulla on ne aikaisemmatkin HSP-kirjat kesken, mutta kuuluuhan mulla olla vielä viimeisinkin versio.

Kaveri ehdotti syömistä Tamarin-ravintolassa. Mie suostuin tottakai, oonhan umpirakastunut siellä tarjottavaan curry-kookoskastikkeeseen. Ehkä ideaa oman synttärin viettoon..?

Mustiin&Mirriin oli ilmestynyt jänniä kissojen juttuja. Mie ostin kalalelun joka liikkuu vedessä, ja kissanminttua sisältävän raapimisjutun;

Testaajallemme Alvikselle tuli jano kesken pyynnin...

...sitten se tutki raaputinta, joka saatiin teipillä kiinni hyllyyn. Ideana on, että kissa haistaa kissanmintun ja alkaa puskea raaputinta. Meidän kaikki kissat meni ihan huppeliin ja ne kieriskelivät lattialla vierekkäin.

Perjantai

Iloitsen sitä, että 122 kansanedustajaa on puolustanut tänään eduskunnan äänestyksessä tasa-arvoista avioliittolakia. Ajatella, enää muutama päivä lain voimaan astumiseen! Se on suuri askel Suomelle. Niin vaan kuuluu olla.