Epämukavuusalue

Luin juuri eräästä blogista pohdintoja, miten vaikeaa voi olla poistua omalta mukavuusalueelta.


Itselläni menee yleensä aikaa totutella johonkin uuteen ajatukseen/toimintatapaan. Esimerkiksi, jos haluan tutustua ennestään tuntemattomaan kaupunginosaan Helsingissä, googletan karttaa ja pohdin, miten liikkuisin siellä. Eksymisen pelko on nykyään pieni, mutta helpommin lähden vaeltelemaan jonkun kanssa kuin yksin.
Kuljen pitkään samoja reittejä ihan vain varmuuden vuoksi. No, tämä oli aika kirjaimellisesti otettu.


Toinen esimerkki: Mun on vaikeaa sanoa, jos olen loukkaantunut toisen sanomisista. Käyn asiaa läpi mielessäni monta kertaa, mutta lopulta saatan arvioida olevani liian tarkka. Olla sitä mieltä, että kaikki on hyvin, jos en tunnusta; miksi tehdä toiselle epämukava olo? Muistelen, että mullakin on oikeus olla huonolla tuulella ja olla eri mieltä. Päädyn umpikujaan.
Viimeksi eilen sain tokaistua erään viikon päivät kaihertaneen epäkohdan. Olin varma tuntemuksestani, mutta olinkohan liian ankara kaverille? Moisen keskustelun jälkeen on hyvä hetkisen "haukata happea" ja "antaa pölyn laskeutua".