Kävelin just uudelta asunnolta Roihuvuoreen. Murun muuttokuorma oli perillä kasin maissa, ja minä menin mukaan auttelemaan kantamisessa. Roudaaminen sujui nopeasti ja näppärästi, kun aina joku oli kantamassa autosta hissille, toinen järjesti hissiin ja lähetti sen ylös, ylhäällä purettiin hissiä. Muuttoapulaiset lähtivät sitten heti paluumatkalle, kuulemma n. 150km jäljellä.
Muru rupesi kasaamaan isoa hyllykköä ja itse viruttelin astioita ja nostelin kuivauskaappiin. Ja niin me puuhailtiin, kunnes tuli väsy ja pimeä.
Metro ei enää kulkenut, joten otettiin pienoinen riski ja lähdettiin kävelemään sitä enimmäkseen tuntematonta reittiä. Aika tympeä metsäpätkäkin siinä oli (asvalttitietä), mutta tulipahan nähtyä. Eikä muuten tullut montaa ihmistä vastaan, eikä kukaan metelöinyt (vaikka Itäkeskuksen sanotaan olevan rauhatonta aluetta). Nyt jalkapohjat on todella kipeät ja pehmeä peitto houkuttelee, mutta tulin vielä kertomaan tekemisistäni.
Niin ja onhan meillä ollut tosi hyvä päivä muutenkin, kun syötiin makoisa aamiainen raikkaassa kahvilassa Kalliossa, haettiin uudet avaimet, ostettiin kahvinkeitin ja muuta pientä yhteistä, ja mun uusi passi oli saapunut lähi-Ärrälle.
Nyt lauantaina viedään kissat asunnolle sekä jotakin mun tavaraa, ja ostetaan ruokaa sinne.
Tää on niin kivaa ja söpöä!
Hae tästä blogista
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Tulipa katsottua Joulupukin kuumaa linjaa ja Lumiukkoa, olikin jo vuosia aikaa viime kerrasta. Pieni yllätys oli jatko-osa Lumiukko & lu...
-
Moi, päiväkirja. Mua vaivaa unettomuus. Ainakin tän viikon ajan oon käännellyt kylkeä toisen tuhistessa vieressä sikeässä unessa. Miksi Nu...
-
Viimeinen kesälomaviikko lähti käyntiin. Nousin vuoteesta tosi aikaisin ja tulin aamupalalle, kun en saanut enää unta. Heräsin kaikessa rauh...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!