Blogiviikko, torstai: Oscarin kanssa keittiössä

Noniin, torstain kuulumiset tulevat näin päivää myöhässä, koska en ehtinyt edes kunnolla miettiä aihetta.

Eilen tuli viikko täyteen Oscarin kotiutumisesta. Jokaisena yönä nukuin sen kans vieraspatjalla keittiönpöydän ja hellan välissä, jotta sillä ei olis niin yksinäistä. Hyvä kun joinakin öinä mahduin kunnolla patjalle, sen verran halusi kissaherra tilaa. Eihän Oscar kovin iso ole, mutta kissalla on kissan tavat. Mulla on ollut itse asiassa kaksi patjaa päällekkäin, mutta silti aamulla on paikkoja kolottanut.

Oon aamulla ensiksi rapsuttanut Oscaria ja antanut uuden ruoan, sitten tehnyt omat eväät töihin. Salaatti on edelleen yhdistävä tekijä, eli kun mie pistän sitä leivän väliin niin Oscar haluaa myös vähän. Aika ahneesti se tarraa tassulla siihen ja hotkii menemään, ihan kuin ei paremmasta tietäis. Luulisin kissan kiinnostuvan enemmän niille tarkoitetuista herkkunapeista, mutta tämä on jättänyt suurimman osan syömättä. Ruoka rupesi maistumaan nenän auettua ja hajuaistin palattua ennalleen.

Viime päivinä on ollut luottavaisempi olo jättää

Oscar itsekseen keittiöön, kun tietää sen voivan paljon paremmin. Ja nukkuuhan se tosi paljon.
Eilen torstaina olikin kontrollikäynti Evidensialla, ja siellä kuultiin hyviä uutisia uusien verikokeiden ja muiden jälkeen. Vaikka miten haluaisin niin en millään muista kaikkea eläinlääkärin selittämää, mutta pääpointti on, että Oscar on viittä vaille terve. Eläinlääkäri kertoi olevan merkittävää, että tällainen kuin SAA-arvo oli nyt täysin normaali, lääkkeet on tehonneet toivotussa ajassa, ja että kissa näyttää uteliaalta ja kiinnostuneelta ympäristöstään.

Tällä hetkellä Osculla on vain kissanuhaa, se välillä aivastelee ja nenästä tulee hieman räkää. Lääkkeet käyvät vähiin, sillä sunnuntaina annetaan viimeiset. Jos Oscun nuha tokenee siihen mennessä, se pääsee näkemään karvakavereita. Muussa tapauksessa otetaan varman päälle ja odotetaan alkuviikkoon.

Ruokaseuraa.

Viime yönä varoin selkääni ja nukuin avovaimon ja Pojun kanssa. Aamulla Oscu kuuli mut ja alkoi maukua ja lyödä keittiön ovea, eli tylsää oli kerennyt tulla.
Hanna lähti äsken viikonloppureissuun, joten mie jännitän vuorostani Oscarin lääkkeen antoa. Meidän taktiikka on ollut, että Hanna on se paha mamma joka syöttää lääkkeet, sitten mie oon silitellyt ja kehunut, että hyvä poika.
Moni taksikuskikin muuten tietää, miten hankalaksi kissa saattaa tekeytyä tabletin nähdessään. Eiliset taksimatkat sujuivat suht nopeaa jutellessa Oscarin sairastumisesta.

Sillä välin olkkarissa...