Mitä tänään katsottaisiin?

Vaimoni kysyy, katsottaisiinko Emmerdalea. Kysyn mielessäni, että ai yhdessä, vaikka sitähän se tarkoittaa. Käytännössä homma menee näin: Hanna etsii Katsomosta Emmerdalen, lempisarjansa, ja minä istahdan viereen. Katson jonkun aikaa, kunnes suustani pääsee kysymyksiä: ai kuka nyt on kuollut? Tappoiko joku sen vai mitä kävi? Vaimo selittää sen mukaan, mitä tietää. Se vastaa pidemmästi jos on katsonut kaikki jaksot, mutta jos joitakin on jäänyt välistä, sekin tyytyy arvailemaan. Vakuutan, että tämä toistuu kerta toisensa jälkeen. Ja minä ihmettelen, miten taas joku on pistetty hengiltä, makaa sairaalavuoteella, tai suunnittelee tekevänsä toiselle kylän asukille kamaluuksia. Sitten joku saa vihiä asiasta, kertoo siitä eteenpäin, ja vaimoni tuijottaa ruutua sen näköisenä, että kas kun ei työnnä nenäänsä ihan ruutuun kiinni.
Minä menetän mielenkiinnon nähtyäni yhden jakson, toista silmäilen suurin piirtein. Alan pohtia omaa tekemistä.
Emmerdalella on taatusti paljon yhteistä kaikkien tunteman Kauniiden ja rohkeiden kanssa. Ehkä ensiksi mainitussa ei ole niin paljon sukuun sekaantumista kuin jälkimmäisessä, mutta jatkuvasti puukotetaan selkään tavalla tai toisella.
Onko koukuttava tekijä odotus siitä, kuka seuraavaksi kärsii ja miten? Vai onko parasta kyläläisten tavallinen yhteiselo?
Minusta on ihan suloista, että puoliso haluaa katsoa omaa sarjaansa seurassa. Valitettavasti en osaa juuri kommentoida tapahtumia muilla tavoin.

Viikonloppuna katsottiin Cheekistä kertova elokuva Veljeni vartija. Minä ehdotin sitä, sillä eräs toinen leffa olisi kustantanut paljon enemmän Viaplayllä. Vaimo yllättyi valinnastani ja minä perustelin, että sehän siitä on puhunut, nyt olisi hyvä hetki. Kyllähän itseänikin kiinnosti nähdä, miten Antti Holma onnistuu kaksoisroolissa. Onhan se hauska näyttelijä, ja kuuntelemani Radio Sodoman jakso nauratti myös.
Leffa alkoi nykyhetkestä, kun Jare istui veneessä managerinsa kanssa. Pian matkattiin menneisyyteen, lapsuuteen, jossa Tiihosen veljekset Jare ja Jere pitivät toistensa puolia ja olivat koulun koviksia. Muutaman vuoden varttumisen jälkeen räppiposse revitteli riimejä housujaan roikottaen, Cheek sai levytyssopimuksen ja lopulta musahommat oli mennä aivan kaiken edelle. Cheekin siihen astinen elämänkaari tuli esitettyä selkeästi, mutta jotakin tökkivää leffassa oli. Puolisoni lopetti katsomisen kesken, ehkä puolivälissä. Itse jäin toljottamaan loppuun, siitähän oli maksettu. Omasta puolestani voin sanoa, että Holma kiinnosti rainassa eniten. Ja jos joku kysyy, niin tiedänpähän, kuka Cheek on ollut. Miinusta annan myös siitä, miten kusipäisen kuvan leffa antaa artistista. Ihan erilaisen, kuin se dokumentti, jossa Cheek valmistautuu Blockfestiin. Olipa totuus mikä hyvänsä, olen nähnyt molemmat näkemykset.