Sain sähköpostia kirjastolta. Mua muistutettiin, että erään kirjan palautuspäivä lähenee. Klikkailin kirjaston nettisivulle uusimaan lainaa ja se onnistui helposti, mutta samalla huomasin toisen opuksen kerryttäneen karhumaksuja. Mitä kummaa, mähän palautin tuon kirjan jo kaksi viikkoa sitten.
Mailasin asiasta. Sain kuin bumerangina uuden mailin, jossa vahvistettiin kirjan olevan vielä lainassa. Seuraavana päivänä soitin kirjastoon ilmaistakseni koko jutun omin sanoin. Kirjastovirkailija sanoi käyvänsä tarkistamassa josko löytäisi kirjan hyllystä, ja niinhän se olikin siellä, ihan omalla paikallaan. Tyyppi kysyi multa, millä tavoin olin palautuksen suorittanut. Selitin. Ilmeni, että palautus ei ollut rekisteröitynyt. Virkailija pahoitteli tapahtunutta, mutta mitäpä tuosta, minähän se olin erehtynyt. Minun olisi pitänyt katsoa, mitä palautushihnan ruudulla sanotaan.
Kannatti ottaa selvää. Tiedän ihmisiä joiden on vaikea olla aktiivisia tilanteissa, joissa eivät itse ole syypäitä. Varmuudella.
Eräänä päivänä feissari pysäytti mut ostarilla. Kysyi: "Tuutko säkin tuolta metron suunnalta?" "Miten niin?" kysyin minä. Tyyppi halusi tietää, onko tämä mun asuinaluetta. Veti aasinsillan siihen, että munkin sähkönjakelija on Se&Se. Tyyppi näytti tv:stä tutulta, joten liekö alitajunta sitten käskenyt mua kuuntelemaan kiltisti jätkän myyntipuheen.
Katsoin tilastoja. Myönsin että joo, mielellään mekin kotona maksettaisiin sähkönkulutuksesta vähemmän. Päästin suustani valheen: "Meidän huushollissa puoliso vastaa sähkölaskuista, ja mulla on oma osa-alueeni." Joka tapauksessa, tulin allekirjoittaneeksi uuden sopimuksen uuden yhtiön kanssa. "Sopimus on helppo purkaa soittamalla", tyyppi sanoi.
Kerroin sähköyhtiöstä puolisolleni. Samaan hengenvetoon totesin uuden sähkösopparin olevan turha, koska olin itse päivittänyt olemassa olevan vähän aikaa sitten.
Laitoin kännykän kalenteriin muistutuksen, jotta soittaisin peruutuksesta. En soittanut. Kului viikko, ennen kuin hoidin homman. Että ei se mulle niin helppoa ollutkaan. Mikä huvittavinta, heppu luurin toisessa päässä kuulosti osaaottavalta ja totesi, että ehkä myöhemmin palaillaan astialle. Mitä siihen voi muuta vastata, kuin "Juu-u, ehkäpä."
Mitä opin? En ole maailman pahin ihminen, jos kävelen feissarin ohi sanomalla vaikka, että en ehdi kuunnella. Se säästää todella molempien aikaa.
-
Oikein makoisaa viikonloppua, toivottaa sohvalla rentoutuva Emppu. Ps. Mulla on jo tilaus tehtynä ensi kuussa ilmestyvälle Olavi-album... -
Silitimme ne vihreät verhot alakerran mankelilla sekä asensimme ainoat jouluvalomme samaan ikkunaan. On mukavaa, kun asunnossa on yht... -
Julkaisen omassa blogissani nyt toisenkin tekstin Anni-mummun kunniaksi. Hän on aikoinaan kirjoittanut tämän paikallislehteen. Joul...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!