Yksin kotona

Mun kaikki kirjoittaminen on vähentynyt entisestään. Vaikka se on ollut kauan rakas harrastus, olen näemmä pitänyt sitä vähemmän tärkeänä viime aikoina. Suurin syy on ollut hyvien aiheiden keksiminen, vaikka teen varmaan joka päivä enemmän ja vähemmän merkittäviä arkisia havaintoja, joista voisi ihan hyvin raapustella tänne lyhyesti.

Joskus innostun asioista vähän liikaa, niin että kohta unohdan, miksi alunperin rupesin tekemään sitä. Tulee yliannostus.
Näin on käynyt postcrossingin kanssa; viime kuussa kirjoitin ja lähetin ennätysmäärän postikortteja ulkomaille, ja nyt mun ois jo hyvä keksiä jotakin uutta kerrottavaa niihin. Olkoonkin, että kukaan vastaanottajista ei näe muuta kuin sen omaan henkilökohtaiseen osoitteeseen osoitetun kortin. Mutta itseäni alkaa tylsistyttää.
Postin lähettämiseen toki tarvitsee rahaa postimerkkien verran, ja toisinaan tilaan kortteja halvemmalla ja isossa erässä netin kautta, toisinaan ostan pari lähikaupasta.

Tässä mun postcrossing-tarvikkeita.

Mulla on uudessa vihossa yksi runo "muhimassa". Mun pitikin pitää sitä vihkoa koko kesän mukana, mutta tähän asti ei ole ollut aikaakaan taiteelliselle ajattelulle. Toisaalta, harvemmin oon halunnut tai osannut keskittyä puolison ollessa kotona. Tarkoittaa, että tarvitsen omaa rauhaa, mutta en osaa eristäytyä toiseen huoneeseen kirjoittamaan.
Mulla ei ole ylivilkkaushäiriötä, ei halua lopettaa blogeja, vaan mun mielikuvitus vie herkästi joihinkin muihin ajatusmaailmoihin, kuin mihin olisi tarkoitus.
Tänään Hanna on ollut koko päivän muualla. Olen (silti) makoillut vieraspatjalla katselemassa vlogeja sekä rapsutellut kissoja sohvalla. Nauttinut kodin hiljaisuudesta suunnittelematta yhtään mitään. Sillä siten osa mun lomapäivistä aina menee, ns. ladaten akkuja henkisesti ja fyysisesti.