Klo 16 käynnistyi missio nimeltään grillaustarvikkeiden osto. Minä ja koulukaverini lähdettiin Herttoniemen Lidliin toteuttamaan sitä. Tummansininen ostoskori rullaili perässäni pyörillä sitä mukaa, kun me pälyiltiin hyllyltä toiselle ja lapattiin siihen herkkuja.
Mun osuus oli lähinnä nauraa ja sanoa aina tasaisin väliajoin, että "Aha, vai tällaistakin otetaan", ja koulukaveri vastaili: "Joo joo, tää on hyvä."
Suuri yllätys muuten oli se, että kyseisessä Lidlissä ei ollut vegaanista makkaraa. Tämän vuoksi koulukaveri lähti etsimään sellaisia vielä Hertasta, ja minä pingoin koululle ensimmäisen, suht painavan herkkusatsin kanssa.
Mua huvitti katsoa, miten muut pistivät vuoron perään päänsä ruokakassiin: "Vau!" "Nam! "Oho!"
Naiset menivät opiston saunaan, joka sijaitsee sen takapihalla. Minä tyhjensin nuotion edustalla ostoskassia, jotta kaikki olisi näkyvillä ja helposti saatavissa. Siis makkarat kaikkine lisukkeineen plus monenmoinset herkut ja juotavat. Opettaja oli juuri saapunut paikalle ja pohti, että onneksi "valkoinen kostaja" ei saapunutkaan.
Joku heitti kysymyksen: mikä oli teidän lempilelu lapsena? Mä sanoin vuorollani, että oma lemppari oli varmaankin valkoinen prätkähiiri. Kuulin sen nimen olevan Vinski, olinkin täysin unohtanut sen.
Miesten nauttiessa hyvistä löylyistä me muut aloitettiin grillaaminen. En muista syömäni vegaanimakkaran merkkiä, mutta olin bongannut niitä K-kaupoista. Makkara kärysi toisesta päästä lähes mustaksi, mutta se oli hyvää, ja Lidlin perunasalaatti créme fraichella maistui kylmyydestään huolimatta myös.
Hetken kuluttua siitä alkoi lunta leijailla hiljalleen olkapäille. Se oli pehmeää ja haurasta, vitivalkoista lunta, jonka sai kevyellä pyyhkäisyllä pois ruokien päältä.
Illan mittaan lunta ehti sataa niin paljon, että ruuat oli peittyä täysin. Aloittaessamme runonlausuntakierroksen, mulla oli pokassa pitelemistä: mua huvitti ihan hirveästi ajatus siitä, että niin me suomalaiset vaan kökötettiin ulkona silläkin uhalla, että varpaat jäätyy ja runon lukeminen kännykän sumealta näytöltä on vaikeaa. Lämmittelin kuumalla teellä muita kuunnellessani.
Omalla vuorollani lausuin vanhan runoni, joka kertoi kuusta ja auringosta. Se oli varsinkin muutama vuosi sitten tosi tärkeä aihe mulle, kirjoittaessa tapa käsitellä vastakohtaisuuksia.
Lähetin tän viestin perjantaina luokan yhteiseen viestiketjuun.
Nautin meidän porukan seurasta ja tulin ajatelleeksi, miten mieletöntä on ylipäänsä olla osa porukkaa. Varsinkin niin kannustavaa, jossa varmaan jokainen (opettajia myöten) kutsuu mua lempinimellä.
Kun meille tultiin sanomaan että tuli olisi pikkuhiljaa hyvä sammuttaa, keräsimme eväät saunarakennukseen, avasimme kaiken muun alla piilotelleet suklaalevyt ja joimme kuumaa mehua. (Itse asiassa mun kieli on edelleen kipeä noiden kuumien juomien hörppimisen takia.)
Toinen opettajista kysyi jokaiselta vuorollaan, miten joululoma oli mennyt. Mä kerroin etten ollut juuri kirjoittanut, mutta oon lukenut jo kolme kokonaista kirjaa tälle vuodelle.
"Jatkot" pidettiin Hertsikan Treffi pubissa. Muut joivat jotakin vettä sakeampaa ja mä päätin kerrankin uskaltautua olemaan se, joka ei juokaan mitään. Se oli ihan mielenkiintoinen koe itse asiassa, jonka tuloksena huomasin, että kykenen kieltäytymään ryhmäpaineesta.
Naurunsekainen ääni totesi fiiliksen tuntuvan siltä, kuin me oltaisiin juuri oltu eräretkellä tai jotain, sen verran kaikilla oli päällä.
Pubissa puolestaan kiersi kysymys "Mitä teidän kännykän muistioissa on?" Mun vuoron tullessa kaivelin muistiosta kolme erilaista runoa. Niiden aiheiden pohjalta kehkeytyi kiinnostavaa keskustelua, ja voisinpa kirjoittaa niistä oman postauksen seuraavalla kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!