Ajattelen lapsuudenkotia

Nyt kun lapsuuden kotitalo on myyty, on aika sopeutua ajatukseen, että se ei ole enää minun ja meidän. Vaikka enhän kutsunutkaan sitä enää kodiksi, (sillä mielestäni koti on se, missä konreettisesti omaisuus on) oli se silti eräänlainen turvapaikka.
Aloin kutsua sitä "taloksi", kun olin menossa käymään siellä viimeistä kertaa. Olihan se tunteellista, kun mieleen tulvi kaikenlaisia muistoja: kävin jokaisessa huoneessa, selasin valokuvia, kuljin pihan poikki. Näen vieläkin tosiperäisiä unia, joissa valmistaudun kouluun harjaten hiuksia tai etsien kirjoja, ja joka kerta myöhästyn bussista. Samaan bussiin silloin hypännyt veli varmasti muistaa noitakin kouluaamuja, siinä missä "sisukuskin" sekä sen, joka aina jouluna pisti konvehtirasian kiertämään.

Veelu-herra söpönä leikkimökillä :)

Kotipihalla pelkäsin lapsena sudenkorentoja, mutta nyt tällä vikalla kerralla olin iloinen nähdessäni useita. Voi kai sanoa, että niilläkin on tunnearvoa. Metsän reunassa kasvaa edelleen valkovuokkoja, joka olivat Pikku-Empun mielestä tosi somia, hopeapaju nousee korkeana ja harmahtavana, autotallin ovessa on maalinroiskeita vuosien takaa.
On ihmeellistä, että ulko-oveen laitetaan ihan toinen sukunimi, postilaatikko saattaa vaihtaa väriä, ja pihallekin tulee uusi ilme uusien näkemysten kautta. Kuitenkin sama aamubussi ajaa samaa reittiä aamulla ja iltapäivällä, naapurit pudottelevat joulukortteja toistensa laatikoihin, ja talossa alkaa kuulua uusien jalkojen kopina. Toivon, että nämä asukkaat nauttisivat siitä tilasta niin sisällä kuin ulkona, puhumattakaan syrjäkylän rauhasta.

En varmastikaan ole kauaa haikealla mielellä, multa vaan tunneihmisenä menee hetki käsittää tämä kokonaisuus. On kyse niin kultareunuksisista muistoista kuin konkreettisesta talosta, johon ei enää ota yhteyttä. Kiinnostaisi tietää, kuinka joku toinen ihminen on tahollaan suhtautunut siihen, että talo jossa on varttunut ja suurimman ajan elämästään elänyt, vaihtaa omistajaa. Mua lohduttaa ajatus, että olen asunut Helsingissä nyt pian kolme vuotta, ja sen aikaa mulla on ollut oma koti. Että niinhän se menee, eikä tällainenkaan juttu tunnu noin puolen vuoden päästä niin mullistavalta.

Kasvissyöjä teki lihapullia

Pääsinpäs yllättämään avovaimoni! Olen kyllä paistanut jauhelihaa toisen ruokaan, mutta että ihan lihapullia halusin tehdä tänään (YhteisHyvän ohjeella). Ehkä kotsan tunnilla on tullut pyöriteltyä niitä aikoinaan, mutta silloin en ollut vielä vegetaristi. Olihan tämä jännittävää, ihan oikeastikin, kun en itse voi maistella. Näyttipä pullat maistuvan, ja se teki musta tosi iloisen. Tällaista parisuhdeonnea tänään!
Kuvamateriaalia todisteeksi:

Käytin kertakäyttöhanskoja. Kuinkas muuten. Omastakin mielestä taikina tuoksui hyvältä, kun siinä oli kermaviiliä, sipulisilppua, valkosipulia jauheena, ja mustapippuria. Niin ja varmuudeksi vielä jauhelihamaustetta.

Syömään! Yhdessä tehdyssä perunamuusissa porkkana antaa mukavan säväyksen vaihtelun vuoksi.

Heipä hei, Tallinna!

Pääsin viimein laivalle! Eilen lauantaina nousin Eckerö Linen kyytiin avovaimon ja ystäväpariskunnan kanssa ja matkustimme Viroon, Tallinnaan. En lopulta jännittänytkään merellä oloa hirveästi, vaikka mulla on ollut vesikammo.

"Huii, kylmä tuuli!"

Olin todella iloinen päästessäni pikku matkalle, varsinkin, kun en osannut yhtään odottaa miltä Tallinna näyttäisi.

Olin super innokas turisti. Osoittelin Vanhassa kaupungissa sinne ja tänne, että onpa ihanan värisiä rakennuksia. Syksy näkyi nättinä ja nautin siitä.

Kaupunkitsekkailun jälkeen otimme taksin ja suuntasimme Rocca Al Mare- kauppakeskukselle. Merkittävimpänä ostoksena löysin talvitakin siististä Cropp-vaateliikkeestä. Kyseisessä kauppakeskuksessa myös söimme rennossa Brezzassa.
Illalla hotellilla pelasimme Unoa kaverien huoneessa sekä maistelimme juuri ostettuja juomia ja suklaata. Tältä näytti hotellimme St. Olav:

Kotona pengoin heti reput ja kassit tyhjiksi ja kerroin olevani tyytyväinen ostoksiini. Yksi virolainen karkkipussi on jo tuhottu. Seuraavaksi kerron reissustani kaverilleni postikortissa, jonka sitten suljen kirjekuoreen Kalev-suklaakolikon kanssa.

Vuosipäivä

Huraa!

Tämän viikon maanantaina mulla ja Hannalla oli merkkipäivä, sillä seurustelun alkamisesta tuli kuluneeksi tasan vuosi.
Vieläkin elävästi muistan, kuinka nähtiin ekaa kertaa Vallilan varikon ratikkapysäkillä. Mua jännitti ihan hirveästi! Olihan ne treffit tytön kanssa, jonka tapaamista olin odotellut kauemman aikaa. Tuo päivä ei ollut se maailman luontevin, mutta nyt mulle on tarttunut uutta murretta puheeseen, ja olen lainannut Hannan vaatteita, kenkiä ja kaulahuivia.
Täytynee myös mainostaa, että opettelen tekemään nyt myös liharuokia, jotta voin aina välillä yllättää töistä tulevan nälkäisen avovaimon.

Pikku-Emppu & hääkengät

Mulle tuli eilen mieleen tällainen hauska muisto lapsuudesta. Meidän ulkovarastossa oli hirveästi kaikenlaista krääsää, muun muassa eräät naistenkengät. Ne olivat matalat, mielestäni jotenkin pitkän malliset avokkaat, mutta koska niiden väri oli valkoinen, ne sopivat mielestäni mainiosti mun hääkengiksi sitten isona. Kävin penkomassa ne aina uudestaan ja uudestaan esiin, sovitin muka. Aina vain ne olivat liian isot. "Aion vielä mahtua näihin!", päätin. Nämä kengät olivat varmaankin jännintä koko varastossa.

Paras biisi (Vastauksia #3)

Tästä tulikin kysymys-vastaus- sarja. Voitte lukea alta muutaman vastauksen ja palaan jälleen asiaan, kun tiedän itse enemmän.

12. Syy viime eroon. Oon varsinaisesti seurustellut kaksi kertaa, ja nykysuhdetta edeltävä oli oululaisen tytön kanssa. Mä asuin sillon Oulaisissa, joten tavallaan se oli kaukosuhde. Me nähtiin noin joka toinen viikonloppu, koska molemmilla oli vähän rahaa. Lopulta tää "T" ilmoitti mulle puhelimessa, ettei ole valmis vakavaan suhteeseen. Olin muka hajalla siinä, vaikka pohjimmiltaan tiesin meidän olevan liian erilaisia.

13. Mitä tein eilen. Siitä postasinkin otsikolla "Päivän arvosana: 7½." Ostin mm. söpöjä asusteita.

14. Suurimmat saavutukseni. Pääkaupunkiin muuttaminen oli yksi merkittävä käännekohta elämässäni. Että rohkaistuin ja päätin lähteä etsimään seikkailuja. Mulla oli perhettä suht lähellä, mutta silti olin yksinäinen. Arka ja ujo minä. Tänään tunnen itseni läpikotaisin, ei tarvitse lähteä kauemmas ihmettelemään sitä.

15. Kuvaus henkilöstä, jota inhoan. Yleensä ottaen mua ärsyttävät ihmiset, jotka pätevät joka asiaan. Tarjoavat yhtenään ratkaisuja ilman, että olen esittänyt mitään kysymystä. Tai jos eivät kuuntele juttua kokonaan, vaan alkavat kesken kaiken puhua päälle ja arvailla pointtiani.

16. Paras biisi juuri nyt. Olavi Uusivirran uusi single Rakastajat. Mun täytyy kuunnella se kaksi kertaa peräkkäin, jotta koen saavani tarpeeksi. Olavi on tämän hetken suurin idolini (mikäli se ei ole tullut selväksi tähän mennessä).

23. Missä olen asunut. Olen lähtöisin Haapavedeltä, jonka tämän hetkisen asukasluvun päivitän tähän itselleni; 7170 henkeä. Meillä oli isän rakentama omakotitalo. Kirjoitan jo että "oli", sillä lapsuudenkoti on juuri myynnissä, enkä tule enää käymään siellä.
Sitten kerkesin asuttaa kaikkiaan kolmea asuntoa Oulaisissa, kunnes muutin Helsinkiin Kallion kupeeseen. Vuoden Hesarin ja Flemarin menoa katseltuani vaihdoin hieman halvemmalle vuokralle Roihuvuoreen, ja sieltä jälleen vuoden päästä Myllypuroon, josta löysin yhteisen asunnon mulle ja H:lle, tyttöystävälleni.

24. Rakastan sinua, jos... voin olla luonasi juuri tällainen.

Blogihaaste

Mä löysin pari vuotta sitten tällaisen blogihaasteen. Pariin kyssäriin oon vastannut tietoisesti, ja viime aikoina oon valottanut kohtaa 1, 3 ja 5. Kohta 10 on myös selvä, koska kotona hyppii useampikin kissa. Katsotaanpa, mihin muihin osaisin vastata nyt. Seuraavalla kerralla kirjoittelen lisää vastauksia.

 2. Missä olen todella huono. Olen huono olemaan ajoissa. Turha kai sanoa ettei mulla ole rannekelloa käytössä, mutta edelleen Karhupuiston pihakirpparilta ostettu valkoinen kello odottaa laatikossa pattereita. Kaverit ei enää ylläty, jos tulen paikalle hiuksia sukien ja sukanvartta oikoen. Mutta muistan pahoitella, se on merkittävää.

4. Parhaat ekat treffit. Olen ollut harvoilla treffeillä, en itse asiassa ole ihan varma mitä voi siksi laskea. Mutta tähän on pakko vastata, että avovaimoni kanssa vietetyt treffit on olleet parhaat. Me tavattiin Helsingin keskustassa ja haahuiltiin kaupoissa ja satunnaisilla kujilla, niin että ei tarvinnut vain istua pönöttää jossain kahvilan tuolilla nolona ja naama punaisena. Vaikka me oltiin tunnettu suht kauan jo netin kautta, tuntui ihmeelliseltä katsella toista silmästä silmään ja kuunnella ääntä ihan aitona. Huomasin H:n olevan aito ihminen, ja ennen seuraavaa tapaamista kysyinkin sitä mun tyttöystäväksi. Tapailuvaihe jäi pois kokonaan.

6. Kuka/ketkä ovat parhaat ystäväni. Blogissa on mainintoja Tähtitytöstä, jolle kirjoitin juuri korttiin, että "Kiitos, kun olet hyvä ja lojaali ystävä".

7. Lempi kirja. Luen todella vähän, joten on hankala vastata tähän. Lemppari on vaihdellut jatkuvasti, elämäntilanteeni mukaan.

11. Joku jota kaipaan. Tulen kaipaamaan äitiäni koko loppu elämäni. Oon todella iloinen ja onnellinen, että oon saanut kuulla lisää muistoja siitä. Mussa on ikuinen särö.