Lukemani kirjat vuonna 2018

Lukuinto heräsi minussa uudestaan pitkän tauon jälkeen, joten listaan nyt kaikki kokonaan lukemani kirjat sekä e-kirjat, jotka merkitsin muistikirjaani 4.5.-31.12.2018.

1. Veera Vaahtera - Kevyesti kipsissä
2. Anna-Leena Härkönen - Kaikki oikein
3. Marja Björk - Poika
4. Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt
5. Kristiina Lähde - Joku on nukkunut vuoteessani
6. Erlend Loen - Supernaiivi
7. Sarri Nironen - Tähdenpeitto
8. Pelle Miljoona - Roudari
9. Sinikka Nopola - Miksi emme totu pystyasentoon
10. Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia
11. Anna-Leena Härkönen - Terveisiä pallomerestä
12. Tuomas Kyrö - Miniä
13. Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä!
14. Venla Hiidensalo - Mediahuora
15. Anna-Leena Härkönen - Palele, porvari!
16. Jatkuu! Toimittanut Erkka Mykkänen
17. Joni Pyysalo - Alaska
18. Elizabeth Gilbert - Eat pray love
19. Julio Cortázar - Tuli on kaikki tulet
20. Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja
21. Helena Linna - Kirjoittamisen suuri seikkailu
22. A.W. Yrjänä - Arcana
23. Mari Krappala, Tarja Pääjoki - Taide & toiseus
24. Riku Korhonen - Nuku lähelläni
25. Anu Kaaja - Muodonmuuttoilmoitus
26. Saara Turunen - Sivuhenkilö
27. Miika Nousiainen - Juurihoito
28. Sam Pink - Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen
29. C. Collodi - Pinocchion seikkailut
30. Maria Jotuni - Kun on tunteet
31. Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä
32. Erkka Mykkänen - Something not good
33. Anna-Leena Härkönen - Ihan ystävänä sanon
34. Kati Tervo - Rapsuta minua ja muita kirjoituksia
35. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
36. Jenni Pääskysaari - Tyttö sinä olet
37. Anna-Leena Härkönen - Valomerkki
38. Juri Joensuu - Valohuppu
39. Bo Carpelan - Diktamina
40. Tuuve Aro - Lihanleikkaaja
41. Mark Manson - Kuinka olla piittaamatta paskaakaan
42. Miranda July - Uimakoulu
43. Janette Hannukainen - Lennä vahingossa
44. Jani Nieminen - Kodittomille koirille
45. Ismo Alanko - Rakkaus on ruma sana

Hyvä minä! Erittäin hieno saavutus!

Itseäänhän täytyy aina kehua. Vaikkapa silloin, kun kukaan muu ei kehu, tai siksi, että siitä tulee hyvä mieli.

On myönnettävä, että muutama teos on jäänyt kesken. Esimerkkinä mainittakoon Härkösen Akvaariorakkautta, jossa vaan oli niin paljon... fyysistä läheisyyttä, etten jaksanut kahlata sitä loppuun.

Jos lukutahti pysyy hyvänä, voisi olla mukavaa kirjoitella kirja-arvosteluja. Sellaisen voisin saada aikaan jostakin näistä kesken olevista:
Thomas Erikson - Idiootit ympärilläni (e-kirja)
Saara Pulkkinen - Totta (kirjasto, uusittu laina)
Rupi Kaur - Aurinko ja hänen kukkansa (kirjasto, uusittu kahdesti)
Susinukke Kosola - Varisto (omana hyllyssä)

Parempaa uutta vuotta!

- Tervetuloa 2019 -

Tai kuten kirjailija Asta Honkamaa kirjoitti mulle signeerattuaan kirjansa: Ihanaa kaikkee!

Saanen jakaa muutaman palkinnon merkittäville asioille

Musta tuntuu, etten juuri tehnyt mitään. Haaveilin vain paljon. Mutta.

Vuoden Toteutus- palkinnon saaja: duunin lopettaminen. Menetin hermoni ja uskoni ihmisen hyvyyteen - melkein.

Parasta menneessä vuodessa- palkinto menee ehdottomasti koulun aloittamiselle. Uskoni ihmisyyteen palasi ennalleen ihanien opettajien ansiosta.

Vuoden uroteko- palkinnon saaja on ilman muuta kirjojen ahmiminen. Seuraavassa postauksessa listaan KAIKKI vuonna 2018 lukemani kirjat sekä e-kirjat.

Vuoden itsensäkehittämispalkinto kuuluu rohkaistumiselle. Olen ylpeä siitä, etten ole jättänyt lukematta yhtäkään tunneilla kirjoittamaani tekstiä silloin, kun on pyydetty. Ihan sama, what ever, muutkin mokaa. Jos en onnistu nyt, niin ensi kerralla sitten.
Oli kivaa lukea omia runoja koulun juhlissa ja nähdä elämäni ensimmäinen open mic- ilta. Kevätlukukautena aion osallistua open mic:iin itsekin, sillä tekstini on tarkoitettu luettaviksi ja kuultaviksi.

Harkitsin näitä asioita uudenvuoden lupauksiksi:

- kirjoita päivittäin vähintään 15 min
- kiroile vähemmän
- tee salaattia useammin
- venyttele useammin
- pese hampaat aina aamuin illoin
- harjaa hiukset nukkumaan mennessä
- tutustu eri blogipohjiin ja luo uusi blogi

Noh. Näin pitkän listan muistaminen on mulle haastavaa. Sitä paitsi jos olisin luvannut kirjoittaa tasan joka päivä, olisin failannut jo ensimmäisenä päivänä. Että niin.

Minulla on oikeastikin huonot hermot, joten kyllä ne kirosanatkin paikkansa löytävät.

Määrittele useammin? Jos se tarkoittaa enemmän viime vuoteen verrattuna, tavoitteeseen on helppo päästä. Liikunnallisia suorituksia en halunnut muuten listata, koska mähän en halua ulkoilla tuolla loskan, rännän, jään ja ainiin, lumen seassa.

Hiusten auki pitäminen yöllä on jo hyvä juttu, vaikka en tulisi harjanneeksi. Mun hiukset kun menevät helposti takkuun ja rasvoittuvat. Kampaajan neuvo.

Mä en osaa etsiä Bloggerin blogeja, joten olisi jo aika säätää uuden blogin kanssa. Jos tämä tapahtuu, pistän linkin tänne, jos jotakuta kiinnostaa lukea mun tavallisesta elämästäni.

Sumppia

Muutamia päiviä sitten Ärrän myyjä kysyi multa, pyysinkö siltä juuri LM sinistä.
- Mitä? kysyin. - En, sanoin vaan, et neljän setti. Näitä suklaapatukoita.
- Aa sori sori! Mä oon myyny niin monta LM:n askia tänään, et jotenkin oletin, että säkin sanot sen.

Ärrän myyjät on persoonallisia tyyppejä.

Muistan, miten opiskeluaikoina Haapavedellä käppäiltiin koulun niin sanotun av-studion lähellä olevalle Ärrälle. Tasan kaikki muut mun luokalta asettui jonoon siihen oven viereen, ja valuttivat vuorollaan isosta termarista vastakeitettyä Kulta Katriinaa kuppiin (euro per kuppi). Mä pälyilin siinä pohtien, mitä itse joisin. Oli jostakin syystä ollut tarpeellista mennä letkan mukana kioskille, mutta enhän mä tykännyt kahvista ollenkaan.
Myyjä huikkasi mulle, että "Ootko sä se ernu, joka ottaa jotain muuta kuin kahvia?" Se ehdotti mulle limsaa ja osoitteli kylmäkaappia. No mä otin kaapista yhden raikastavan limun. En voinut lähteä tyhjin käsin, koska se vaan olis ollut tosi hölmöä.
Samana koulupäivänä menin muiden mukaan ruokalaan siihen aikaan, kun tarjottiin iltapäiväsumppia. Muut joi sitä mustana, maidolla, kukin tapansa mukaan, ja mä päätin opetella juomaan teetä. Oli vain juotava jotakin, kun halusi olla porukan mukana istumassa. En halunnut missata mitään jänniä keskusteluja, joihin muut saattais palata joskus myöhemmin. On tosi tylsää olla se ainut, joka ei tiedä meneillään olevan keskustelun aihetta, tai mistä koko juttu on saanut alkunsa.

Nykyään Ärrältä saa erilaista teetä. Saa sieltä kai lämmintä kaakaotakin, mutta sitä oon laskenut kuppiin vain kerran, jolloin oon lähtenyt kävelemään työpaikalta himaan päin vailla erityisiä suunnitelmia. Teellä tarkoitan jääteetä, jota myydään puolen litran muovipulloissa.

Join kahvia viimeksi viikko sitten perjantaina, kun olin valmistautumassa Mira Luotin keikalle Virgin Oiliin. Olin niin epätoivoisen väsyksissä kuluneesta viikosta, että omatoimisesti keitin kahvia kahden kupillisen verran. Ryystin ne tavallisen maidon kanssa.
En tiedä, oliko sumpin sisältämästä kofeiinista apua.
Sain palautetta vaimolta. Piti sitten naljailla siitä, että just minä olin juonut kahvia, ja käyttänyt tavallista "tummansinistä maitoa". Oh dear. Summa summarum, kahvi ei tuota iloa mulle.

Kun pää ei tyhjene

Moi, päiväkirja.

Mua vaivaa unettomuus. Ainakin tän viikon ajan oon käännellyt kylkeä toisen tuhistessa vieressä sikeässä unessa. Miksi Nukkumatti on hylännyt mut?

Okei. Lähipäivinä musta on tuntunut, etten osaa mitään. En pääse eteenpäin asioissa, joissa haluaisin päästä, ja jotka tois mulle paljon iloa. Oon jumissa.

Sen lisäksi naapuri pölöttää alemmassa kerroksessa, ja tuun pohtineeksi yhä useampaa mietityttävää asiaa. Kuten...

Ekat kirjamessut

Tänään oli jännittävä päivä, koska mentiin kirjoittajaporukalla kirjamessuille Messukeskukseen. En oikein tiennyt mitä odottaa. Lähinnä odotin kaaosta ja että lopulta menis hermot, ja antaisin periksi. Mutta musta oli kivaa nähdä ns. aloitusnumero kimpassa, seota kahden euron kirjalaareista ja kiertää aluetta ristiin rastiin.

Ostin viisi kirjaa, postikortteja sekä -merkkejä. Ja vähän ruokaa silloin, kun alkoi ihan heikottaa.

Kunnes aloin ärtyä tavaroiden kantamisesta ja jalkapohjien kipeytymisestä ja pelätä, että kulutan liikaa rahaa.

Extempore muutos

Sillä raha on ajankohtainen asia. Me muutetaan ens kuussa ja se tarkoittaa, että on maksettava päällekkäin kahden asunnon vuokrasta.
Me saatiin helpotusta: päästään maalaamaan uuden kämpän seiniä viikkoa ennen, kuin varsinainen vuokrasopimus astuu voimaan. Käytännössä se tarkoittaa, että meidän tarvitsee maksaa uudesta asunnosta ens kuun ajalta vain kahden viikon vuokra.

Tässä muutossa jännää on se, että me ei varsinaisesti suunniteltu sitä, vaan vaimo katseli välillä vuokrakaksioita ja yhtenä iltana mäkin innostuin. Siitä laskien kahden vuorokauden päästä me oltiinkin jo pälyilemässä toisen asunnon säilytysratkaisuja ja tiivistä pihaa.

Ex-episodi

Kolmas asia mitä oon miettinyt paljon on välien katkaiseminen lopullisesti eksän kanssa.

Mä en puhunut siitä koskaan eksänä mutta joo, suhdehan meillä oli. Me vaan ei sovittu, että nyt ollaan pari.
Joka tapauksessa. Mä otin kyseiseen tyyppiin yhteyttä vajaa vuosi sitten ja se vastasi mulle tosi iloiseen sävyyn. Sanoin, että onpa mukava huomata että pystytään näin juttelemaan keskenämme.

Kesällä tyyppi sanoi, että meidän pitää pitää taukoa asioidemme selvittelyssä. En ihan ymmärtänyt, mutta ei kai siinä sitten. Kun palattiin keskusteluun, sanoin, että kyllä mä tunnen sen edelleen, että ihan sama ihminen se tuntuu olevan. Mä toivoin sen aattelevan musta samoin, siis muistavan, miksi alunperin tutustuttiin nelisen vuotta sitten.

Noh. Mua alkoi risoa, kun se ei aina vastannut mun viesteihin. Sen selityksen mukaan mulle piti olla omat säännöt, olenhan ex-tyttöystävä. Ööh. Se soitti mulle kännissä baarista, kuljetti luuriaan kaverilta toiselle ja nää kaverit kummasteli, miks se soittelee mulle. Kännipuheluja oli vain yksi, mutta petyin ihan valtavasti.
Munkaan kaverit ei suositelleet kaveeraamaan entisen kanssa.

Tuli perjantai-ilta, jolloin viestitin tälle tyypille, että "Olin just elämäni ensimmäisissä opiskelijabileissä". En saanut kommenttia hilpeään, ei-känniseen viestiini. Noin viikon kuluttua viestitin, "Mitä kuuluu?" Ei reaktiota siihenkään.
Muutaman päivän päästä tyyppi tekstasi mulle jonkun absurdin jutun, ja mun pää vaan...räjähti. Ketutti enemmän kuin koskaan ennen. Sen päivän aikana mä tein selväksi, etten mä jaksa sen outoja sääntöjä saati outoja "kavereita" mun elämässä.

Oon katunut. Mulle ei ollut helppoa lopettaa yhteydenpitoa kokonaan, koska oletin sen olevan yksi parhaista. Sen piti olla ns. "mun ihminen", eli sellainen tosi tuttu, jolle voi aina sanoa kaiken mitä ajattelee.
Miksi ratkaisun täytyy tuntua näin perseestä olevalta, vaikka mun mielestä oli sen aika? Kun mä itse kerrankin sanoin jollekin ääliölle suorat sanat. Mun kuuluis olla tyytyväinen.

Naurattaa niin että itkettää

Näin YouTubessa videon, jossa pieni lapsi kävelee tiellä hihnassa olevan koiran kanssa. Koira on lauhkea, sillä antaa lapsen vetää itseään. Muksu on huomannut rapakon ja astelee sen päältä. Ensimmäinen reaktioni: "Voi hellanlettas! Miten söpö muksu."
Poika seisahtuu, koirakin. Poika katsoo rapakkoon päin, asettaa hihnan pään maahan, ottaa muutaman askelen tulosuuntaan ja kävelee rapakon läpi muutaman kerran alanpäin tuijottaen. Toinen reaktioni: "Ai, se halusi leikkiä sillä rapakolla. Hauskaa."
Koira pysyy kiltisti polulla, katsahtaa välillä lapseen. Poika palaa koiran vierelle ja tarttuu hihnaan, jatkaa muina miehinä matkaansa. Kolmas reaktioni: itku. Alan vollottaa, Oikeasti. Tämä ei ole vitsi. Isot, lämpimät kyyneleet virtaa poskilta syliin. Sitten alan nauraa, se on itkunsekaista naurua. Että näin.

Videon nimi on Best fiends - a kid, a dog and a puddle,
ja sillä on jo 13 135 607 näyttökertaa.

YouTubesta ja meemeistä on moneksi.

Minua ärsyttäviä asioita

Tämän postauksen tarkoituksena EI ole levittää negatiivista ajattelutapaa, vaan se ilmentää henkilökohtaisia turhautumisiani.

1.) En ymmärrä runoteosta, jonka juuri luin. Olen uusinut runokirjan lainan kaksi kertaa lukeakseni sitä ihan_kaikessa_rauhassa, mutta en millään saa siitä otetta ajatuksen tasolla. Ensimmäisellä kerralla luin muutaman runon alusta, sitten toivoin, että seuraavat hahmottuisivat mielessäni paremmin. Lopulta päätin esitellä kyseisen kirjan koulussa toteamalla: "Ope hei, voisitko näyttää tätä sieltä edestä, niin voidaan porukalla katsella ja ihmetellä. Ehkä joku osaa selittää mulle jonkin runon sieltä".

Ylipäätään tuo nakuttava ärsytys syö ihmistä, sillä haluaisi kovasti ymmärtää, mutta taistelu on turhaa.

Mikä kirja on kyseessä? Juri Joensuu: Valohuppu.

2.) Kun luokkaan tullaan valuen, myöhässä, miten sattuu. Mun ei tarvitsisi ottaa tätä asiaa henkilökohtaisesti, mutta vähän se siltä tuntuu, sillä näen itse vaivan mennä ajoissa paikalle, valmistautua henkisesti tunteihin, ja sitten kun opettaja on jo äänessä, käy taas takana ovi ja se läimäistään vauhdilla kiinni.

Koulua varten on laitettava kello soimaan ja jo illalla asennoiduttava siihen, että on lähdettävä kotoa ajoissa. Jokaiselle käy joskus niin, että bussi lähtee nenän edestä tai ei saavu ajoissa, mutta mun mielestä tällaiset seikat ois hyvä huomioida. Aikuinenkin ihminen antaa itsestään fiksun vaikutelman katsoessaan välillä kelloa.

3.) Menen kassajonoon, minua edeltävä kaivelee maksuvälineitään vasta hinnan kuullessaan, jää maksettuaan aloilleen maksupäätteen ääreen, niin että mun täytyy pyytää siirtymään.

Kukaan ei rakasta jonottamista. Minä en rakasta jonottamista. Haluan, että minullakin on sopivasti tilaa K-Kaupan jonossa, en halua, että kukaan pukkii iseäni takaapäin kärryillään, kropallaan, tai ostostenjakajakapulalla.

4.) Nousen metrossa yleensä vasta sitten, kun se pysähtyy. Oletan, että saan mennä ulos ennen, kuin seuraavat lappavat sisään. Mutta miten käy yleensä? Asetan itseni metrossa oven eteen, sopivasti sivulle, että vierestänikin pääsisi porukkaa ulos. Mutta en itsekään ehdi astua metrolaiturille, kun ensimmäiset jo hökeltää päälle.

Tunnustus: Viime viikolla katsoin niitä tulvivia ihmisiä tarkoituksella pahasti ja sanoin kuuluvalla äänellä, että pitäis päästä uloskin.

Yhteenveto: On väsyttävää tulla ajatelleeksi jo etukäteen niitä asioita, jotka on tehty hankaliksi.

Uuvuttaa myös se, kun tuntee itsensä aivan näkymättömäksi. Ilmeisesti lähimmäisen rakkaus on kulunut käsite.

Happoradio The Circuksessa 5.10.2018

Yleisfiilis

Hankin parin päivän "varoitusajalla" lipun Happoradion keikalle The Circukseen. Kyseessä oli Kaunis minä- albumin 10-vuotisjuhlakeikka, joten pitihän mun mennä klassikoita todistamaan. Levyltä löytyvät mm. biisit Che Guevara sekä Puhu äänellä jonka kuulen.

Che:n aikana jengi lauloi loistavasti mukana, ja itsekin tohdin avata suuni kunnolla. Myös jälkimmäiseksi mainitun kappaleen lyriikat raikuivat permannolla selvinä, enkä mäkään tohtinut olla luikauttamatta. Unelmia ja toimistohommia- coverin kajahtaessa ilmoille muistin kaikki sanat. Eipä noihin biiseihin kyllästy mitenkään, ja suosio täytyy osoittaa yhteislaululla.
Yhdessä biisissä kävi fiittaamassa Katri Ylander, ja muutaman biisin ajan lavalla soitti bändin kokoonpanon lisäksi jousisoitinryhmä.

Itä-Suomessa tuulee- biisi muistutti mua Oulaisissa asumisestani. Ostin tuolloin Happoradion kokoelmalevyn nimeltään Jälkiä, joka pitää sisällään tutuimpia hittejä vuosilta 2001-2011, sekä Joensuun Carelia-salissa äänitettyä materiaalia. Itä-Suomessa tuulee on tokalla cd:llä 12. biisi.
Tuolloin Oulaisissa koin ensimmäinen Hapis-keikkani, jonne pyysin mukaan veljeni vaimon. Siitä kokemuksesta jäi päällimmäisenä mieleen se, että kuulin keikasta silloisessa työharjoittelupaikassa, ja illan jälkeen sain toimittajalta muistoksi muutaman kuvan bändin jäsenistä.

Kaikkiaan perjantainen setti oli hyvin vaihteleva. Vaikka mentiin Kaunis minä- otsikon alla, saatiin kuulla muidenkin levyjen tuotantoa.

Muistan havainneeni selvästi, miten lämpö tiivistyi yleisön kesken. En ois selvinnyt siellä pitkähihaisessa paidassa.
En ymmärrä, miksei pitkät hiukset vapaina hyppivien naisten niska hiostu. Mun pää oli loppua kohden ihan märkä, niin että pyyhin hikeä otsasta ja ohimoilta ja tunsin, miten sitä valui niskassakin.
Entä miksi muilla naisilla näytti meikki pysyvän vähintään kohtalaisena naamassa, kun mulla ois ripsari kadonnut silmien alle? Oli paras ratkaisu jättää se pois. On epäreilua olla se ainut peikkona ulos kävelevä musadiggari.

En tiedä, miten arvioisin The Circuksen keikkapaikkana. Koska mesta oli mulle ihan uusi, ajatus itsessään vei aika lailla huomion. K-18 keikalla näytti alkoholi olevan aika suuressa arvossa, eli juotavaa sai anniskelualueen lisäksi käytännössä katsoen aivan lavan vierestä. Hälinä oli lähes korviinpistävää, mutta oli tietty bändin etu, että Tykin mukaan paikalla oli suurempi jengi kuin Helsingin kaikoilla koskaan.

Mulla on yksi asia myönnettävänä: 

Mun keikkafiilis oli tänä iltana erilainen kuin Olavi Uusivirran keikoilla. Oon käynyt kuuntelemassa Olavia monet kerrat, (sattumoisin useimmiten Tavastialla) ja siellä oon kuin...kotonani. Jos siinä on mitään järkeä? Tarkoitan, että OU:n meininki on mulle hyvin tuttua ja sen fanien seassa tunnen olevani yksi niistä, mutta nyt tiedostin, että näen Hapiksia vasta toista kertaa livenä.
Happoradio on super kova yhtye, mutta en tunne vieläkään ihan koko tuotantoa. Herää kysymys: miksi ihmeessä en ole kuunnellut jokaista levyä tai ainakin lukenut lyriikkoja läpi, vaikka tahdon ihailla Aki Tykkiä? Herää, pahvi!
Esimerkiksi: ei sillä että fiilistä olisi latistanut, mutta huomasin Kauniin kääntöpiirin menevän omalta osalta hakemiseksi.

Millaista liveyleisöä tunnistin tällä kertaa:

-  Bestikset, jotka ottivat yhteisselfieitä hampaat vilkkuen. Huomatessani kaksikon, pujahdin paremmalle paikalle. Ei näiden iloisessa tunnelmassa ollut mitään vikaa, mutta en henkilökohtaisesti halunnut olla ihan niiden takana, koska en halunnut niiden luulevan että kuuntelen niiden juttuja.
- Nuori pariskunta. Mies piti naisen lantiolta kiinni, kävi kerran hakemassa lisää juotavaa molemmille. Tämä liike täytyi huomioda siten, ettei tullut astutuksi miehen paikalle.
- Itsepä änkesin suht eteen missä oli kaikkein tiiveintä, mutta vähän huoletti etukäteen, etten n. 160-162cm pitkänä pätkänä näkisi kunnolla lavalle, jos eteen rynnisi joku pidempi. Yksi hujoppi käväisi siinä, mutta onneksi siirtyi uudestaan.
- Muita bissen kanssa väkijoukkoon ahtaavia. Onhan se kätevää tilata kaverille kans samalla hakukerralla, mutta vaikka kädet olisikin varatut, voi kyynärpäällä pukkimisen sijaan sanoa vaikka "hei, sori" päästäkseen etenemään. Mulkaisin paria tyyppiä vihaisesti säikähdettyäni niiden vieraita, teräviä kyynärpäitä.

- Keikkakuvien ottajia. Näitä on karkeasti katsoen useaa "alalajia".
a) Yhdet ottavat pari kuvaa keikan aikana ja laittavat sitten kännykän takaisin taskuun.
b) Toiset taltioivat lisäksi videokuvaa nostaen kätensä korkealle.
c) Kolmannet selaavat viestejä tai pahimmillaan Facebookia siinä samalla. Kuinka julkeatte.
Mun tuli kaiveltua kännykkää muutamaankin kertaan, eli en toki ole ihan pyhimys tässä asiassa. Kun en ollut varma ekan kerran kuvista, kokeilin uudestaan seuraavan biisin aikana. Äh, sitten oli varmistettava että saisin jonkin kuvamuiston hyvänä talteen, ja otin videokuvaa ehkä 10 sekuntia.

Keikalta kotiin

Mua on kehuttu reippaaksi siitä, että osaan käydä ihan itsekseni kuuntelemassa bändejä. Tykkään siitä siksi, että silloin ei tarvitse pohtia, mitä mieltä seuralainen on kuulemastaan, ja pysyykö se mun vieressä vai ajautuuko fanaatikoiden vuoksi taaemmas, jolloin en myöskään voi fiilistellä yhdessä.
No, olen kai sitten reipas siksikin, ettei mua jännitä etsiä bussia Rautatientorilla yöaikaan, jolloin hyväuskoiset kulkijat saattavat vetää puoleensa epämääräistä väkeä siinä missä grillijonotkin.
Mun vinkki on se, että kävelee määrätietoisesti omalle bussipysäkille. Ei vilkuile koko ajan sinne tänne. Kun vieras ihminen huikkaa, otat etäisyyttä. Nopeutat askelia. Pidä kännykkä ladattuna ja helposti saatavilla
Kuulin pari päivää sitten tutultani ikävän sattumuksen, jonka opetus oli se, että vieraan (miehen) seuratessa, ota puhelin esiin ja ole näppäilevinäsi poliisin numero. Fiksu ei kerjää ikävyyksiä.

Pyrkiessäni pari viikkoa sitten Nosturilta keskustaan, juoksin ratikkaan, vedin hupun päähän ja katsoin ikkunasta. Bussipysäkillä odotin muutaman muun kanssa, mutta kaikkein lähimpänä ei-humalaista, noin keski-ikäistä naishenkilöä.

Tällä kertaa mun viereen bussiin istahti mies, josta jo tullessa katsoin että ei hitto, onkohan tuo pahasti humalassa. Pipo retkotti päässä ihan vinossa, takki oli auki, kädessä kaupan muovikassi. Sen edessä olevalle penkille istui sen kaveri, joka alkoi nuokkua väsähtäneen näköisenä. Ja sen vieressä oli tyyppi, joka ei näyttänyt tuntevan sitä, mutta joka silti tempaisi hupusta jos se meinasi kaatua. No tää mun vieressä istuva pisti silmät kiinni, jolloin minä sanoin: "Ihan ystävällisenä neuvona, niin pysy hereillä". "Olen minä hereillä", se vastasi ihan selkokielellä. Sitten se yritti kysellä kaveriltaan, missä jäävät pois. Kaveri selitti jotain, mitä en kuullut. Hyvä, ei ollut sekään vielä nukahtanut. Mutta pipopää ei saanut kaipaamaansa informaatiota. Seuraavaksi se kaivoi jostain nappikuulokkeet ja kysyi multa, haluisinko kuunnella sen kanssa Led Zeppeliniä. Sanoin että kiitos vaan, mutta jään kyydistä ihan kohta. Ois vaan kuunnellut kaverinsa kanssa. Pääsin ehjänä kotiin n. klo 00.45.