> Pakkaslintu

Se humina korvissa oli alkanut olla jo arkipäiväistä, osasin suodattaa sen jo lähes kokonaan. Mutta kun astuin kiiltelevään lumeen, se narisi ja äänet yhdistyivät päässäni liian hiveleväksi konsertiksi. Paksut lapaset onnistuivat aika hyvin peittämään äänet.
Olin aika myöhään liikkeellä, tiesin toki sen, mutta minussa paloi kumma liekki. Se liekki kiinnosti liikaa koiperhosia, jotka olisivat noutaneet toiveeni jäljettömiin. En sallinut sen tapahtua.
Saavuin yhä päätäni pidellen joen varrelle. Se oli alkusyksystä kannatellut kaarnaveneitäni ja päästänyt ne matkaan, mutta nyt satama oli ollut suljettuna jo kauan aikaa. Oli surullista ajatella, että pikku veneet olivat joskus matkanneet kauas pois, ikuiseen horisonttiin, minne minä en osaisi suunnistaa. Silti olin niitä veistänyt ja varonut tikkujen joutumasta ihon alle. Aistin puun tuoksun edelleen, se muistutti minua kodista. Tänään puolestaan sain muistutuksen, että liikkumaton vesi ei puhu, vain kuuntelee.

 Käveltyäni puolen kilometrin matkan koilliseen havaitsin huminan loppuneen. Refleksin omaisesti siirsin kädet korvilta, kun yhtäkkinen raakkuminen vei huomioni. Ääni kuului suurelle linnulle, mutta se oli piiloutunut metsän katveeseen. Männynneulasia tipahteli olkapäilleni, kun se raakkui uudestaan ja uudestaan. Kun sitten musta sulka hipaisi poskipäätäni, tiesin, että olen oikeilla jäljillä. Pakkaslintu. Tietysti se suojeli reviiriään ja pesäänsä.

Hangessa meni lunta kenkien sisään, suli nopeasti. Talvi oli tavallinen, punan kasvoille nostattava ja jotenkin kuulas. Se oli peitellyt lapsuuteni piilopaikkaan kasatun majan läpikotaisin, ainoastaan vino ikkuna pilkisti lumesta. Salaisessa majassa oli mitä varmimmin tunnistamattomaan muotoon painautunut sarjakuvasaalis, unohtunut ja läpikastunut. Hyviä muistoja jälkeenpäin. Taputtelin lumimajaa molemmin lapasin, olkoon sitten siinä. Jotkut salaisuudet säilyvät iäti.
Suorastaan rakastin raikasta metsän tuoksua. Mieleni saattoi olla utuinen, mutta aistini eivät. Pipo oli valahtaa silmille nostaessani katseen mäntyjen latvoihin. Siinä niitä oli pitkissä riveissä, edelleenkin. Nuo puut olivat kasvattaneet itsestään vankan metsän vuosien yhtyessä toisiinsa siistein saumoin, mutta minä olin pysynyt samana ihmisenä tähän saakka. Ei ollut sutten ulvonta minua pelästyttänyt, vaan pakkaslinnun käheä laulu kutsunut luokseen. Se ei ollut kovin kaunista kuultavaa, mutta laulua silti.

Tunsin vaalitun liekkini. Se kyti minussa kuin lumilyhtyyn asetettu tuikku, sopivasti silmiin pistävänä. Koiperhoset nukkuivat, nukkuivatko?

Lainakuva: weheartit.com

Tavallinen päivä

"Kello käy viime kierrostaan"
Apulanta - 0010

Tavallinen päivä.
Tavalliset tunteet.
Tavalliset matkustajat
ja halvan kellon tikitys.

Viikonlopun outo kommentti ärsyttää, mutta hyvä että vastasin siihen nauraen. Mulla oli oranssi, kalliin drinkin värinen mekko ja punaviiniä, joka maksoikin nyt tavallisen 3,50e.
Kaupungilla oli pitkiä baarijonoja, me ei menty niihin. Kertaakaan ei kysytty papereita, vaikka oli ihan pikkuinen olo.
Olisinkohan koskaan oppinut kävelemään korkokengillä, niistä kun saa helposti lisäpituutta? Onko ne tosiaan luontevat liukuportaissa?

Aamulla kuulin heti kirkkaan linnunlaulun, kun avasin ulko-oven. Se on Kalliossa hyvin piristävää. Ja citykaneja on oikeasti olemassa, vaikka Metron lukijapalsta ei olekaan enää pitkään aikaan täyttynyt niihin liittyvistä kommenteista. Mutta ihan vieressä olevassa leikkipuistossa niitä hyppeli eräskin aamu kaksin kappalein.

Odotin jonkun julistavan kevään alkua, ja yhtäkkiä olikin jo maaliskuun viimeinen päivä. Pajunkissat ovat koristaneet ojanpieliä jo paikoin, ja aurinko lämmittää.
Se tavallisen halpa kello onkin alkanut jätättää.
Tavallinen kissa mouruaa suihkuverhon takana.
Sopii tavallisesti olettaa, että sotken vaatteeni tomaattikastikkeella.

Päivitys klo 18:06 Olen minuutti sitten kirjoittanut uuden tarinan: Pakkaslintu

> Keinutuolin ääni

Minä en varsinaisesti koskaan tavannut häntä, vaikka hän olikin läsnä. Minun elämässäni, silloisten raamien sisällä, uuden nurmen tuoksussa, omenapuun varjoissa. Hän oli viisaus, menneiden vuosikymmenten summa, ja minä olin vain pieni lapsi joka ei tiennyt, että voisin itsekin värittää maailmaa.

Ikipermanentti harmaantui tummaksi yhtä nopeaa, kuin iltaradion kohisevan kappaleen rytmi soi. Puunvärinen keinutuoli nuokkui olohuoneen nurkassa, kun hän kutoi kirjavia villasukkia. Hyräily kuului olohuoneesta keittiön puolelle, ja minä pohdin, olinko kuullut kyseistä kappaletta aiemmin. Pikku käsissäni paperinukke sai ylleen kauniin keltaisen mekon ja päähän sopi leveä hattu, mutta varpaansa jätin paljaiksi, koska paperinukkekin tahtoi tuntea nurmikon kosteuden.
Hyräily loppui. Hän katsoi kudelmaansa tarkemmin ja huudahti ääneen, että nyt sattui pieni vahinko. Toiseen villasukkaan oli ilmestynyt yksi raita liikaa, kuinka voikaan olla näin huolimaton. Ei muuta kun purkamaan silmukoita, voihan tämän vielä korjata. Minä uppouduin mietteisiini, koska oli tärkeää keksiä paperinukelle arvoisensa nimi. Sehän oli selvästi Esmeralda tai vähintään Kristiina. Annabella olisi myös aika kiva, tai toisaalta Camilla. Siinä pitkän pirttipöydän ääressä istuessani ja jalkojani heilutellessani pudotin paperinuken asusteita lattialle. Tupsahdin lattiarajaan niitä poimimaan, punavalkoisen maton päälle. Maton tupsut kutittivat ranteitani, niin että täytyi raapia.

Se sama matto sieti hennot ja voimakkaat jalan painot monta vuotta. Vihreitä ja hieman kirpeitä omenia kasvattava omenapuu alkoi työntää oksaansa lähemmäs ikkunaa. Kutimet pysähtyivät, villasukat kuluivat mutta lämmittivät. Hän sai nimensä paikallislehden sivulle, minulle kerrottiin. Ja sai muutamankin kerran, ja meille soitettiin kotiin asti ja esitettiin kysymyksiä, kiireiset toimittajat luultavasti.
Jos tuuli ei yllä hiussuortuviin, se sen sijaan liikuttaa lipputangon narua. Jos keinutuoli ei tunne ihmisen painoa, se saa liikkeelleen uuden äänen.

Lainakuva: weheartit.com

Minä ja aamuinen kaupunkini

"Korvalappustereoissani raikaa
Rachmaninov ooppera"
Yona - Kevätfiilis

Aamuinen kävely läpi Helsingin kaupungin, miksen tee sitä useammin? Ai joo, tykkään enemmän nukkua.
Tänä aamuna otin bussin Konalasta Elielin aukiolle. Pyysin bussikuskilta sisäisen lippua, ja tämä kysyi, että ai aikuisen? Joo joo, vastasin. (Eilisiltainen bussikuski kysyi myös että olenko aikuinen, ja kun vähän virnistäen sanoin että olenhan minä, niin se sanoi että joo sori sori :D ) Oli silmät auki, mutta silti se tavallinen lauantaifiilis seurasi: ei oikein jaksa ajatella, kävelykin tuntuu hitaammalta. Sää oli lempeän aurinkoinen, tarkenin kahdella hupparilla ja pipolla (varsinainen jou jou- luukki collegeissa, mukana vielä kuulokkeet).
Narinkkatorilla joku soitti kai kitaraa, olin vähän omissa maailmoissani, pälyilin puolihuolimattomasti sinne tänne.
Keskustan Punnitse & säästä- kaupassa kävin hakemassa aamupalaa. Ai että kun mietin kaikkia makuja ja olisin halunnut ostaa jotain erikoista, mutta on jälleen rahat tiukilla. Myyjä toivotti hyvää päivää, minä vastasin vähän pöpperöisenä että hauskaa päivää vain. Vastaantulijat vaikuttivat pirteiltä, puhumattakaan turisteista Senaatintorilla. Moneenkohan valokuvaan juutuin tällä kertaa? Siellä istuttiin portailla, haahuiltiin pitkin aukiota ja naurettiin. Minä kaivoin ihania pähkinöitä pussista ja ajattelin, että kyllä mäkin vielä heräisin kunnolla. Kävelin Varsapuistikon ohi, jossa kiinalainen ravintola houkuttelee joka kerta. Saavuin Hakaniemen torille, jossa oli jo pystytetty kojuja: laukkuja, kukkia, tulkaa ostamaan! Päätin, että siltä torilta ostan kesällä paljon tuoreita kotimaisia kasviksia.

 
Käännyin Hämeentielle. Siellä täytyy ylittää tie varovasti, ajavat aika kovaa. Pitkän aikaa kävelin erään miehen takana, kunnes nainen tuli sitä juosten vastaan ja ne jäivät siihen halailemaan. Tulin siitä hyvälle tuulelle, koska mikä onkaan sen parempaa, kuin aurinkoinen Helsinki rakkaiden "omien ihmisten" kanssa.
Karhupuistossa tyttö istui penkillä ja luki. Siinä on yleensä hälinää, joten en tiedä osaisinko itse keskittyä kirjaan siellä. Mutta sateenkaarikahvilassa on kotoisaa, ehkä vähän retrotunnelma, siellä täytyy käydä maistelemassa minttukaakaota ja muita herkkuja. Villipuutarhakin olisi ollut näin lauantaina auki, joskus tahdon viedä Tähtitytön sinne fiilistelemään.

Jatkan unia kotona. Siis kunhan kissat tekevät tietä, innokkaasti puskevat ja kehräävät että mamma tuli kotiin. Ja niin on mennyt päivä lötkötellessä. Kun multa kysyttiin eilen että mitäs tänä viikonloppuna, vastasin, että mietin kirjoittelujuttuja ja koitan ulkoilla. Mä kirjoitin jo rungon uudelle harjoitukselle, mutta hukkasin sen paperin, ilmeisesti pistin roskiin, koska toiselle puolelle raapustin ostoslistaa.

Mulla kun on tällainen Tähtitytöltä lahjaksi saatu rumpu, niin pitäisi etsiä netistä vaikka videoita tämän käsittelyyn.

Sain tekstarin, jossa pyydettiin mukaan katselemaan yöelämää. Mutta missä onkaan henkkarit?

Synttäripäivän soundtrack 2014

"Hei pikku tyttö
ei enää aikaakaan
oot kohta kakskytviis"
Tehosekoitin - Kadotettu paratiisi


1. HIM - Drawn & quartered
2. Olavi Uusivirta - Hei hei
3. Angus & Julia Stone - For you
4. Herra Ylppö & Ihmiset - Tulipäähippiäinen
5. Haloo Helsinki! - Rakkaus
6. The 69 Eyes feat. Kat Von D - Rosary Blue
7. Sanni feat. Kasmir - Kiinni
8. Zen Café - Jos etsit miestä
9. Ultra Bra - Kirjoituksia
10. Paleface - Merkit
11. Dingo - Mirah
12. Scandinavian Music Group - Balladi 1
13. Thirty Seconds To Mars - Bright lights
14. Anouk - Michel
15. HIM - W.L.S.T.D.

Kortti Saksasta: "I noticed that your b-day is coming up so I thought I´d send you a b-day card. It´s also colorful so I think you´ll like it."

Synttäriviikonloppu

"I can hear your music 
from a million miles away"
Julia Stone - This love

Olin kirjoittamassa tähän jotakin mukamas syvällistä pohdintaa siitä, miltä ehkä pitäisi tuntua täyttäessään 25 vuotta, mutta oon kriiseillyt jo tarpeeksi. Eräs ystäväni lausahti viimeksi tavatessamme, että "mä oon aatellut kriiseillä vasta täyttäessäni täydet 30."
Eli nyt kerron, kuinka oon viettänyt synttäriviikonloppuani (varsinainen päivä on ensi maanantai).

Eilen perjantaina matkustin täydessä metrossa parhaan ystäväni Tähtitytön luokse. Aloiteltiin iltaa tekemällä hampurilaiset, joita täytyykin ihan kuvailla: nosteltiin halloumia, vuohenjuustoa ja cheddaria sämpylälle, joka lämpeni rapeaksi pannulla, väliin raikkaita kasviksia sekä dressingiä. Sen täytyy olla parasta kotihampparia, mitä oon ikinä maistanut, sillä se kaikki juusto suli täydellisesti suuhun. Jälkkärimasu heräili nähdessäni jo ennalta suunnitellun, pähkinäisen Nutella-synttärikakun. Mun ilme oli kuulemma hieno :D Nauratti ajatus, että se kakku oli mua varten, ei meinaan ollut ihan pieni. "Kyllä sitä pitää olla reilusti", Tähtis sanoi. Voi minun ystävä, tuntee mut <3

Elimistö lämpeni Marianne-drinkeillä, joita nautiskeltiin valmistautuessamme illan kohokohtaa varten.

Lahjani Tähtikseltä oli keikkalippu Olavi Uusivirran Tavastia-keikalle. Olin ollut jo edellisiltana niin täpinöissäni, etten meinannut saada unta. Hymyilin tyynyyni, että tahdon mennä sekaisin siitä. Ja niin siinä kävi. Yleisö tuppautui melko tiiviisti lavan eteen, taputettiin ja vislattiin Olavin ja miesten astuessa lavalle, ja olin onnellisuudesta sykkyrällä. Se että tietää kaikki sanat, uudeltakin levyltä, ja fiilis tarttuu fanista toiseen. Olin ekaa kertaa kaverin kanssa siellä, ja oli hauska jakaa se eloisa show. Mulle tuli todellakin hiki siinä rokatessa.
Encorea odotellessa hetkellisessä pimeydessä, ystäväni yllätti mut koputtamalla olkapäähän ja sanomalla, että sai napattua mulle keikkajulisteen. Mä halasin sitä heti, että kiitos valtavasti. Olin aiemmalla kerralla kärkkynyt sellaista, mutta kaikki kerettiin viedä nenän edestä.

Juotiin yhdet drinkit vielä Olavin kiiteltyä ja yleisön alkaessa hivuttautua ovea kohti. Pohdittiin, että oltiin päästy ihan hyvälle paikalle yleisössä, mutta näin lyhkäisinä harmittaa, että eteen sattuu usein joku pitkä tyyppi, parhaimmillaan yhtä pitkän kaverinsa kanssa. Sitten jollakin on laukku joka hakkaa kylkeen, tai pitkät hiukset valloillaan, niin että hyvä kun eivät suuhun mene. Mielestäni jokaisella pitäisi olla sen verran omaa tilaa, että mahtuu nostamaan kädet ylös ilman, että huitaisee muita.
Joka tapauksessa, matka takaisin päin keskustasta sujui rauhallisesti. Ei kuultu minkäänlaisia örveltäjiä, ei edes epämääräisiä huudahduksia. Tai ehkä Kallio on turruttanut mut sellaiselta. Sain muuten vielä toisenkin keikkajulisteen, kun osoitin Herra Ylppö & Ihmiset- julistetta ja Tähtis hypähti päättäväisesti sitä irrottelemaan :D Nyt ne molemmat on himassa seinällä.
Koko viikko on ollut unenpuutteinen, mutta kuten aina, nukuin Tähtiksen sohvalla taas erityisen hyvin. Jopa paremmin kuin omassa sängyssä. Vaikka jalat olisivatkin osaksi tyhjän päällä, tai ulkoa kuuluisi jotain.

Lauantai
Yön aikana ikkunasta näkyvien puiden oksat olivat muuttuneet valkoisiksi. Lunta satoi koko päivän, kunnes lakkasi taivaan mustuessa iltaan. Oravat hyppelivät rauhallisessa naapurustossa, ja lenkkeilijät talloivat jälkiään kosteaan maahan.
Kun vain jaksoin avata silmäni, hain aamupalaksi lisää kakkua siihen sohvalle. Kuinka helposti mut saakaan tyytyväiseksi. Ehdotettiin, että voisin käydä kylvyssä, nyt kun näillä sattuu sellainen olemaan. Sen koinkin uudeksi elämykseksi, ja hauskalta tuntuva kylpyvaahto sai sekin mut huvittumaan. Oloni oli raukea, mutta hyvällä tavalla. Olin rentoutunut hyväntuoksuisessa vedessä.
Arvostin kaikkea vaivannäköä, varsinkin, kun mausteena oli tämä synttärifiilis. Lauantain ruoaksi Tähtis taikoi pitsaa. Siihen otettiin ikkunalaudalta yrttejä.

Ruokalevolla katselteltiin telkkarista luontodokumentteja. Virkistyttyämme Tähtityttö, kihlattunsa ja minä päätettiin suunnata Itäkeskukseen, johon olikin vain noin parin kilometrin matka. Inspiroiduin katsellessani liikkeiden ikkunoita, ja suunnittelin kaksoisveljeni synttärilahjaa. Teknik Magazinet:stä löysin itselleni sopivan kevyen näköiset kuulokkeet, Seppälästä tarttui mukaan hauska jääkarhupaita lasten osastolta.

Kahvilassa tilattiin välipalaa ja hupsuteltiin kameroilla.

Synttärimeininkien lopuksi me tytöt katsottiin mun lempparileffa Vicky Cristina Barcelona. Sen lomassa hävisi loppu kakku ja sipsejä. Niin ja piti tietysti tutkia laukkuja, että mitä tulikaan kauppakeskuksesta haalittua.
Bussipysäkillä kiitin Tähtityttöä tästä mahtavasta vuorokaudesta.

Lopetellessani tätä postausta olen kotona ja jatkan seesteistä oloani Julia & Angus Stonen musiikilla. Seuraavaksi julkaisen niin sanotun synttäri soundtrackini eli listan biiseistä, jotka ovat muhun isosti kolahtaneet.

Harmittaa,

"Eilen hän huomasi, että seinästä irtoaa maali"
SMG - Minne katosivat päivät

...kun oon pitkän aikaa ollut niin huono pitämään yhteyttä ihmisiin. Tunnen olevani aika itsekäs. Varsinkin, kun ei aina tarvitsisi olla mitään erityistä touhuttavaa, vaan jo pelkkä tallustaminen jossain kaupungin kolkassa ois hyvä tapa pitää yhteyttä. Siinä saisi omassa rauhassa vaihtaa kuulumisia. Olen tavannut ihan muutamaa ystävää ja soitellut mammalle. En kai edelleenkään osaa keskittyä kovin moneen asiaan samanaikaisesti. Tai sitten se tarkoittaa, että olen itsenäisempi kuin luulinkaan, suhtautumiseni vaihtelee.
Tai kun kaikki ei tykkää jutella puhelimessa, mutta toimisikohan kirjeet vaihteeksi?

Tänään juttelin mammalle asuntojen vuokrista: päätin, että alan tosissani etsiä uutta asuntoa. Kirjoitin Facebookiin, että asunnon tulisi olla Helsingissä (mitäs minä jossain Vantaalla vaikka tekisin, kun en tunne sieltä ketään? Sitäkin on ehdotettu perustelulla, että helpommin löytäisi hakemansa tapaisen kämpän.)
Kriteereinä: lemmikit sallittu, pikkuisen enemmän neliömetrejä, mutta edes pikkuisen halvempi vuokra. Töihin pääsisi yhdellä kulkuneuvolla.
Oon aina välillä selaillut asuntoilmoituksia. Useimmiten on hirvittänyt takuuvuokran suuruus, tai olen sanonut "pöh!" hankalalle sijainnille. Mutta auttaessani Tähtityttöä ja tämän kihlattua muutossaan viime viikonloppuna, tulin ajatelleeksi omaa tarvettani. Mainitsen tästä nyt muillekin, niin on useammat silmät ja korvat avoinna vaihtoehdoille. Kesään mennessä kun saisi toteutettua, en jaksaisi enää kauaa kituutella liian vähällä rahalla.