"Forger of sun help me now"
Amorphis - Silent waters
Oscar katselee kiinnostuneena, kuinka suihkuvesi valuu lattiaviemäriin. Kissa tuijottaa pitkän aikaa, kunnes koittaa vettä tassullaan. Vesi on lämmintä, mutta ei kissan mieleen, muuten kuin juomana. Oscar hypähtelee pois kylpyhuoneesta ja nuolee kastuneet tassunsa. Tulen suihkusta, kietaisen pääkallopyyhkeen turbaaniksi päähän ja kuivaan kissan tassunjäljet puupinnalta.
Mä havaitsin jonkin asteisen vesikammoni eräällä luokkaretkellä, kun oltiin menossa lautalla Suomenlinnaan. Yhtäkkiä tuntui tosi ikävältä, tiedostin veden ympäröivän joka puolelta. Mielessä kävi ajatus veden syvyydestä, sitten taisin etsiä katseella pelastusrenkaan. Turvassahan siinä oltiin, mutta syy vesikammooni on tunne hallitsemattomuudesta. Opin uimaan joten kuten vasta 10-vuotiaana. Se oli tosi vastenmielistä hommaa koulun pakollisilla liikuntatunneilla. Muistan ne nyrpeänaamaiset uimaopet, jotka topakkana huitoi että "se on sinunkin mentävä veteen, että joskus opit". Kattelin, kun muut osas kroolata ja sukeltaa, ja miten ne uskalsivat hyppiä millon missäkin asennossa altaaseen.
Ennen koulua toki käytiin veljen ja isän kans polskimassa lähellä kotia olevalla montulla. Siellä vesi ei ollut syvää, eikä koskaan pelottanut, koska kukaan ei pakottanut mihinkään. Se oli hauskanpitoa, ja iho viileni mukavasti kuumana päivänä. Se oli aina isä, joka vei meidät kaksoset läträämään. Isoveljet muuten kertoi joskus löytäneensä tuolta paikalta "jotain hämäriä neuloja", nykyään siellä on asuintaloja.
Haastatellessani uimakerhon vetäjää paikallislehteen tämä lausui: "uimataito on kansallistaito". Siitä tuli jutun otsikko. Tuli melkein nolo olo, kun tuumailin mielessäni, että minuapas et sais mukaan millään.
Mä en oo uinut nyt ainakaan kahdeksaan vuoteen, mutta en enää häpeä uimataidottomuuttani. Enkä oo kastanut edes varpaita (järvi)veteen moneen vuoteen. Jos seison vähänkin huojuvan laiturin päässä ja katson vain järven pintaa, päässä tuntuu huimausta ja peräännyn.
Kuitenkin kaikenlainen vesi, oli se vaikka sadetta tai luonnossa liplattavaa, tai jäätä, inspiroi mua tosi paljon. Satamat ja laiturit, veneet ja laivat, sateenvarjot, sekä hyppy kuralammikkoon inspiroivat myös. Jännä juttu, tässäkin näen ristiriitaisuutta: sitä käsittelee aihetta, joka ei ole lähellä omaa sydäntä. Mutta kyseessä on kuitenkin elementti, jota käsittelee päivittäin. Ihmiset regoi erilaiseen veteen eri tavalla.
Annan lempiesimerkkini: Istuin aamubussissa matkalla kouluun. Olin vanhin, aina kyydissä ollut koululainen. Toiselta pysäkiltä nousee kyytiin kaverukset, kaksi poikaa, ja ne istuvat bussin etuosaan. Vesisade ropisee bussin kattoon ja pisarat valuu pitkin ikkunoita, nopeammin ja nopeammin. Toinen pojista osoittaa ikkunaa ja toteaa: "kato, ihan kuin nuo kilpailis että kumpi on eka alhaalla". Se lämmitti mun mieltä hirveästi. Lapset aina jutteli isoon ääneen tuossa bussissa, mutta tämä juttu oli kaikkein paras. Niinpä sain siitä aihetta runoon, ja myöhemmin lyhkärin käsikirjoitukseen sekä dramaturgian "vesi"-aiheiseen kirjoitusharjoitukseen.