"Antakaa mun nukkua"

"...ja katse hiekkaan sekoittuu"
Zen Cafe - Mies jonka ympäriltä tuolit viedään

Musta tuntuu taas siltä, että elämä menee kausissa; joko saan paljon hyvää, tai sitten asiat yksinkertaisesti vastustaa. Tämä viikko on ollut tosi raskas, koska

a) Töissä vaihdellaan jatkuvasti vastuualueita. Aina kun aattelen että nyt pärjään, niin tulee uusia yllätyksiä. Tänään menin kaverin kanssa käymään Lauttasaaressa ja kappas kummaa, ensimmäinen asia josta avaudun eväitä napostellessa oli työpäiväni. Kohta puheenaiheena oli raha ja sen riittäminen.

+

b) En oo saanut nukuttua kunnolla koko viikkoon. Jos en ois tänään ollut menossa, olisin todennäköisesti jälleen torkahdellut kotona ja ollut innoton saamaan mitään aikaan. Aamuisin on ollut fiilis, että minne meni vuorokausi.

= Oon ollut huonolla tuulella jatkuvasti, hermostunutkin älyttömän herkästi. Stressin merkkejä.

Kuva: weheartit.com

c) Johtuneeko edellä mainitusta vai mistä, mutta kärsin todella huonosta itsetunnosta tällä hetkellä. Se on sitä tuttua muihin vertaamista joka asiassa. "En osaa ilman apua".

Voiko pelkillä hyvillä yöunilla saada kaikkiaan pirteämmän mielen?

Ymmärrän, että muille "ein" sanominen on hyväksytty vastaus tällaisena aikana, kun täytyy keskittyä eniten itseensä.

Toivotan lukijoille hyvää yötä ja rauhallisia unia.

Sateenkaarikulkue

"Ihminen on kaunis ollessaan oma itsensä"

Yksi toiveeni toteutui, kun pääsin osallistumaan Helsinki Pride 2013- kulkueeseen ensimmäistä kertaa viime lauantaina. Kokoontumisajankohta Senaatintorille oli merkitty klo 12 alkaen, ja minä olin kaverini kanssa heti paikalla (itse vasta heräilin, kun olin palannut samana aamuna yksistä tupareista).

 Keskityin tutkimaan nopeasti kasvavaa väkijoukkoa ja ahmimaan hyvää fiilistä tuomiokirkon portailla...

...jossa kohta juhlapukuiset ihmiset tanssivat Krista Siegfridsin Dind dongia.

Toinen kaverini saapui paikalle ja kiinnitti oman sateenkaarilippunsa viitaksi hartioilleen. Kuvan Mr Gay Finland- auto kaarsi patsaan toiselle puolelle, ja sen lava täyttyi tapahtuman juontajan kehotuksesta.

Kellon tullessa 13, lähdimme valumaan pois aukiolta muodosten näyttävän, pitkän kulkueen. Täytyy sanoa, että olipa aika jännä kulkea keskellä ratikkakiskoja. En voinut olla hetkeäkään hymyilemättä, kun tienvarsilla seuraavat taputtivat meille useassakin kohtaa.

Toinen kaveri oli tehnyt tuon vasemmalla keikkuvan sydämen, jonka varteen kerättiin ilmapalloja, ja "Olet rakas"- jutun bongasin puistojuhlassa. Kylteissä luki nerokkaita kannanottoja, joista päällimmäisenä mieleen jäi "Homophobia is so gay". Suureksi harmikseni kadotin kaverilta saamani sateenkaarilipun, mutta aion etsiä uuden ja laittaa seinälle asti.