Luen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

"Joskus, kun yritän päästä ulos tavaratalojen automaattiovista, se ei onnistu, koska painoa ei ole tarpeeksi. Joudun odottamaan jotain painavampaa asiakasta, jonka läsnäolo saa ovet lävähtämään auki. Kerran kokeilin tasajalkahyppelyä oven edessä. Ei auttanut. Toinen painajainen on Pariisin metron pienet automaattiportit. Kerrankin kun yritin kävellä metrosta ulos, härveli ei osannut päättää onko siinä joku vai ei, ja ovet avautuivat hyvin epävarmasti, ja menivät sitten samantien taas kiinni, ja avautuivat ja menivät kiinni. Minä olin koko ajan siinä välissä ja ovet hakkasivat minua mustelmille. Näky herätti yleistä hilpeyttä. Lopulta onnistuin ryntäämään pakoon. Kaljahan siinä piti ottaa. Nykyään marssin läpi hyvin nopeasti, ennen kuin ovi ehtii tulla epävarmaksi."
- Anna-Leena Härkönen / lainakuva: adlibris.com

Valitsin tämän otteen kirjasta, koska olen hiljattain törmännyt saman tapaiseen ongelmaan lähikaupassa. Kirjoitin Facebookiin muutama päivä sitten:
"Silloin tunsin itseni lyhyeksi: olin menossa Alepaan, mutta automaattiovi ei auennutkaan. Siihen tulee pitkä mies joka naurahtaa, että ´Sä oot liian lyhyt, ettei se tunnista´. No mies menee edeltä, jolloin molemmat päästään kauppaan." 160cm on suomalaisnaisten keskipituus! 
Täytyy mainita, että kyseinen kirja oli mulla viimeksi junalukemisena. Mua rupesi naurattamaan niin paljon, että laitoin kirjan takaisin reppuun. Lukeminen jatkui perillä, mutta nyt nauroin jo ihan kippurassa: syynä oli lause, jossa kerrotaan jonkin ravintolan Homous-nimisestä alkuruuasta.
(Kun kirjoittaa muistiinpanoja tai jonkinlaista päiväkirjaa, niistä voi myöhemmin koota kertovaa tekstiä.)

Kesälomani alkoi

"Ain't no rules, ain't no vow, we can do it anyhow"
Bob Marley - Jammin´

Hyvää kesälomaa minulle! Vietän sitä jälleen jaksoissa: nyt kaksi viikkoa, ja elokuussa kaksi viikkoa. Oli helppoa lähteä työpaikalta torstaina, kun koin onnistuneeni perehdyttämisessä. Tosi mukava työskennellä jonkun kanssa, niin että hommat voi jakaa, ja voi tehdä oikein huolella, kun on kaksi silmäparia.
Eilen illalla juhlittiin lomaa sekä alkavaa juhannusta Tähtitytön kämpillä. Syötiin grilliruokaa sisällä, ja katsottiin Netflixistä animaatiota ParaNorman. Kyseinen leffa oli ihan ok, suosittelen niille, jotka yleensä tykkää aave- ja zombiejutuista.
Ilta jatkui keskustassa Kaislassa, jossa tuli tutuksi Garage ice tea, ai kun hyvää. Tutkittiin mestan lautapelivalikoimaa ja kokeiltiin jotakin korttipeliä. Ohjeet meni suurin piirtein jakeluun, Scrabblen kaltaista olisi ollut ikävä. Siellä oli hyvä meininki, ja tuli käytettyä hyväksi myös pikkupurtavien valikoimaa.
Miesvahvistuksemme lähdettyä, jatkettiin Hemingwaysiin. Siellä tilattiin kannu jotakin ihanan pirteää "hellepäivän pelastusta", jossa oli marjoja. Se jäi erityisesti mieleen, niin että täytyy viedä joku makeista drinkeistä nauttiva tuttu maistelemaan.

Perjantaina olin pihalla vastassa, kun Eetu haki mut juhannusajelulle. Todettiin, että Helsinki on näihin aikoihin todella hiljainen. Tuli nähtyä iso osa kaupungista, sitä on autollakin nopeaa seuraavassa lähiössä. Rastilan uimarannalla oli vaihtelevasta säästä huolimatta muutama uskalias uimari. Olin todistamassa hienoa "nyt lähtee talviturkki"- hyppyä laiturilla :D Mä oon liian pupu kokeillakseni vastaavaa, siksikin, että vesi on mulle vielä vähän arka elementti noin luonnonvaraisena.

Laiturilla näppäsin sydänkuvan galleriaani:

"Respect this lands nature & people & freedom"

Vielä kehrätään Kalliossa

"Kuja kollia nyt houkuttaa"
Tehosekoitin - Pillitä Elli pillitä

Oscar ja kirsikka.

Oon kotiutunut tyttöjen illasta pari tuntia sitten. Voi kun olikin paljon syötävää! Otin himaan vikat kirsikat, joihin ihastuin kovasti. Kun on yötä kaverilla, ei kissat hypi koko ajan sängyssä ja mourua ruuan perään. Nyt on sopivan rento olo, ja kerkeää käydä vielä puistoilemassa. Sain mukaan (muuttoa ajatellen) taiteltuja pahvilaatikoita ja Ikea-kasseja.

Eelis noteerasi mitä toin himaan...

Viikolla on ollut pikku stressiä, mutta yllättävä taho on auttanut siinä: uskaltauduin kuntosalille, siellähän oli yllättävän mukavaa. Minähän en tunne muita kuin kuntopyörän ja cross trainerin, joten aloittelin niillä. Seuraavalla kerralla ystävällinen tyyppi sääteli mulle rintalihaslaitetta, ja oon aatellut kysyä neuvoa vastakin. Salilla käymiselle on ollut useita syitä: on ollut multa iso juttu mennä sinne, mulle uuteen ympäristöön ja opetella jotakin uutta. Saan siitä lisää sisältöä, tulee vapaa-aikaa käytettyä hyödyllisesti. Ja toisaalta kun keskittyy hengitystiheytensä kuunteluun ja harjoitusten tekoon, niin unohtuu painostavat asiat. Paremmassa kunnossa vois aina olla, ja siinä voi tipahtaa muutama kilo.

...tässä se kuuntelee pihalta kantautuvaa remppaääntä ja metsästää pikkuötöjä.

Ensi viikon ajan saan pitkästä aikaa työskennellä toisen kanssa, sillä mun täytyy opettaa kesätuuraajaani. Se on helpottava juttu, mutta tuo vastuutakin. Mietin vähän ennakkoon että miten työt kannattaa jakaa.
Huomenna työpäivän jälkeen jatkan muuttoasioiden hoitamista, kun pitää mm. päättää sähkösopimuksen purkupäivä ja tehdä uusi. Paljon on järjesteltävää... välillä olen jopa unohtamassa, että jään lomalle.

Tapasimme Vuosaaressa

"Jos mä odotan niin oletko niin kuin ennen"
Verhot - Odotan

Tapasin juuri henkilön, jonka kanssa oon jutellut kasvotusten viimeksi 15 vuotta sitten. Miten tuntuukin hullulta, että on mennyt eteenpäin ajan siivellä ajattelematta yhtään, mistä voisi jäädä paitsi. Siinä se sitten on vastassa Vuosaaren metroasemalla, käy katseellaan läpi rullaportaissa tulevia ihmisiä ja pohtii, onko mussa jäljellä jotain sellaista, mistä voisi äkkiseltään tunnistaa.

Keskusteleminen puhelimessa on ollut vaivatonta. Ensimmäinen kerta toki jännitti, enhän mä muistanut edes että miten se puhuu, millainen ääni sillä on. Tai miten toinen reagoisi, kun yhtäkkiä soitetaan tuntemattomasta numerosta ja siellä kuuluu vieras ääni?
Ensinhän se kysyy, miten oon sopeutunut Helsinkiin ja miten töissä menee, on kuullut mun duunista ja elämänmuutoksesta. Siitä on toki helppo aloittaa. Ja kun sitä kiinnostaa, vastaan pitkin lausein. Kun puhelu loppuu, ajattelen, että nyt se on tehty. Eikä se ollut sen isompi juttu.

Ennätän kysyä eräältä kukkajakkunaiselta, sattuuko tämä olemaan se-ja-se. Nainen katsoo mua kummastuneena ja kysyy: "Niin mitä sinä haluat?" Ihan toivon siinä kohtaa, ettei se ole etsimäni henkilö, jotenkin liian laitetun näköinen. Menen takaisin rullaportaiden lähelle ja soitan. Sitten huomaan, että penkillä istuva nainen pitelee kännykkää korvalla. Otan askelen eteenpäin.
"No hei. Minä luulin jo, että tulet toisella metrolla. Katsoin, että kaikki meni jo ulos", se tervehtii. Toisaalta ei tuntunut miltään, pikku hermoilu hävisi saman tien. Mutta taas toisaalta olin iloinen siitä, että tapaaminen saatiin nyt sovittua.
Jatkamme yhdessä bussilla. Ihmisiä liikkuu vähän helluntaina. Jutellaan, niin kuin ihmiset nyt toistensa kanssa juttelevat, säästä ja kesästä yleensä, sisälle istutetuista kasveista ja niiden hoidosta, Helsingin liikenteestä ja polkupyörävarkaista, mun koulunkäynnistä silloin ja tuolloin, kyllä, olen valmistunut media-assistentiksi mutta ehkä pitää hankkia toinen koulutus, jos nykyinen työ alkaa puuduttaa. Syödään, ja vastailen kasvissyöjäksi ryhtymistäni koskeviin kysymyksiin.
Saan katsella lomakuvia. Osoitan sormella tyyppejä ja kysyn, keitä ne on ja missä. Toisesta albumista tunnistan enemmän ihmisiä, koska ne ovat lähisukulaisia viettämässä hellepäivää Haapavedellä. Välissä on myös kuva minusta, se on se kaikkein pyöreäposkisin versio ikinä. Sitä kuvaa ei ole itselläni enää. Saan kuulla, että mummo on kirjoittanut myös runoja ja ajattelen, että tämän oon missannut kokonaan. Seinällä on mummon runo.

Istun siellä monta tuntia. Välissä juodaan teetä ja kerron, että haluan alkaa koota reseptejä jonkinlaiseen kirjaan, ihan kuten äiti on tehnyt. "Muistan, kun olin teillä silloin kylässä ja sinä keitit äitillesi kahvia, mutta mulle et keittänytkään," se sanoo.
Tulen puhuneeksi niin paljon, että sitten noustessani bussiin huomaan kurkkuni olevan kuiva. Pikkupoika edelläni ei huomaa ottaa bussilippuaan maksunsa jälkeen, vaan menee nopeaa istumaan kavereidensa kanssa. Ojennan lipun pojalle ja istun sen taakse.
Oli mukava nähdä, täti. Olen kyllä yhteydessä sitten, kun muuttohässäkkäni on ohi.

Pienen juhlan aihetta

"Gonna find you and take it slowly"
Fugees - Ready or not

Nyt on aihetta hymyyn :) Oon etsinyt asuntoa aina silloin tällöin, suurinpana huomiona pienempi vuokra, ja nyt sellainen on löytynyt. Pääsin katsomaan tätä yksiötä toissapäivänä, ja heti oli hyvä fiilis: se on hyväkuntoinen kuten luvattiin, hyvien kulkuyhteyksien päässä töistä ja keskustasta. Toisaalta vieressä on ostari, satama, lenkkeilypolkuja. Tiedän jo milloin saan avaimen, mutta milloinhan alkaisin viedä kamoja sinne... Loma on pian tulossa, se olisi toki stressitöntä muuttoaikaa, mutta silloin täytyy käydä ainakin viikon päivät Pohjanmaalla. Oon saanut jo innokkaan muuttoapulaisen, joten se tulee varmasti menemään iisisti joka tapauksessa. Myös entisen asunnon loppusiivous.
Hyvät uutiset kuultuani aloin suorastaan leijua, ja heti ilmoitin asiasta muutamallekin taholle. Kun tavattiin Tähtitytön kanssa Hakaniemessä, osoitin että nyt haetaan Subwayltä ruokaa ja syödään ulkona. Kävellessä sinne Tähtityttö hyppi vieressä että "Jee, me saatiin Empulle kämppä!" :D (Sori nyt tämä sitaatti, oi rakas ystäväni). Siinä me sitten hymyiltiin ja syötiin puistossa, joka oli täynnä kukkia. Puhuttiin huonekaluista ja siitä, miten mentäisiin sitten samalla metrolla töihin. Ja Tähtis soittais mulle kiireesti jos aamu-unisena missaisin bussin, ja iltaisin ruvettaisiin ulkoilemaan vihreissä ja vehreissä maisemissa, jossa tuoksuukin ihan eriltä kuin Kalliossa. Kyllä mulle tulee vähän ikävä Kallion rastatukkia, mutta pitää käydä välillä pyörimässä niiden seassa.

Nämä kaksi kesänviettäjää suuntasivat sitten (yhä kovasti höpöttäen ja suunnitellen) juhlimaan. Oli jälleen paljon ideoita, viimein päädyttiin Amarilloon. Tilattiin raikkaat margaritat ja ranskalaiset juustolla. Nams nams! Kippisteltiin pariin kertaan asunnolle ja ystävyydelle. Niin ja mä annoin Tähtitytölle sinisen ruusun, pakostihan sellainen tarttuu kaupasta mukaan.

Pönötyskuvassani on UFFilta vasta ostamiani vaatteita, eli punamusta kauluspaita ja musta hame. Luulenpa UFFin olevan mun lemppari, onhan se tosi inspiroiva mesta löydöille.
Oon nukkunut asuntostressin takia liian vähän parina viime yönä, mutta silti uhmaan vielä vähän kelloa ja tarkistan, olisiko viikonloppuna keikkoja tai muuta Helsinki-menoa. Ainakin haluaisin ostaa punaviiniä ja istua ulkona, se on aina hyvä idea.