Muutto lähestyy

Rupesimme pohtimaan tilavamman asunnon tarvetta jo kauemman aikaa sitten. Mitä enemmän tuijottelin nykyisiä neliöitä, sitä tärkeämmältä vaihto alkoi tuntua.
Nykytilanteessa riittää kyllä hyviä puolia, kuten rauhallinen naapurusto sekä metron ja palveluiden läheisyys. Miinuspuolena mainittakoon ahdas avokeittiö, jossa kaksi ihmistä ei meinaa mahtua kokkailemaan samaan aikaan. Jos minä esimerkiksi kaivelen kattilakaappia, avopuoliso ei saa jääkaappia auki jne.

Alustavat toiveeni seuraavan asunnon suhteen olivat:
- enemmän kuin tämä 43,5m2
- sijainti nykyinen kaupunginosa / Itä-Helsinki
- lasitettu parveke
- keittiö

Kun tämän hetkisestä vuokranantajasta ei kuulunut mitään soittopyynnöstä huolimatta, aloimme lähetellä asuntohakemuksia useaan paikkaan. Satosta hihkaistiin päivää hakemuksen vastaanottamisen jälkeen, ja olimmekin kiinnostuneita ensimmäisestä tarjotusta kämpästä.
Kävipä kuitenkin niin, että soittaessani asuntoa vielä vuokraavalle henkilölle en onnistunut sopimaan näytön ajankohtaa. Kävin noin puoli tuntia kestäneen puhelun, jonka aikana esitin asiani lukemattomia kertoja, koska toinen ei ottanut ymmärtääkseen pointtiani. Yritin olla ystävällinen mutta lopulta olin niin turhautunut, että mieleni teki hakata päätä sohvatyynyyn. Avopuoliso otti samantien yhteyttä Satoon, ja sieltä saatiin toinen asuntotarjous.

Hanna kävi katsomassa tuota Myllypurossa sijaitsevaa kaksiota itsekseen, sillä mulla oli jo varattu tatuointiaika samalle päivälle. Oli tosi jännittävää nähdä kuvia sieltä, kun itsellä ei ollut minkäänlaista kosketusta. Hanna selitti aistineensa kotoisaa tunnelmaa jo eteisessä, ja että asunto olisi kaikkineen oikeinkin sopiva meille. Se sijaitsisi muutaman sadan metrin päässä nykyosoitteesta, tilaa olisi 14m2 enemmän, saisimme oikean keittiön sekä vaatehuoneen, mutta parvekkeessa ei olisi lasitusta.
Se informaatio ja fiilistely riitti mulle, sillä kuulosti siltä, että meillä tulisi olemaan hyvät oltavat. Parvekkeelle ei uskaltaisi päästää kissoja, mutta on tärkeää, että ne saisivat tuijotella etu- että takapihan maisemia suurista ikkunoista

Niinpä kävimme allekirjoittamassa vuokrasopimuksen molempien nimiin. Muuttopäiväksi sovimme 15.9. eli aikaa kaikelle järjestelylle olisi ihan tarpeeksi. Tänään olen hoitanut osoitteenmuutoksen sekä sähkön- ja nettiliittymän siirron, ja avovaimo on saanut vahvistuksen muuttoautosta kuskeineen.

Hymyilin unissani

Heräilin useaan kertaan yön aikana, kertaalleen rasvasin tuoretta tatuointia. Näin todentuntuista unta, että olin Hannan kanssa kahvilassa, ja tilasin jonkun hyvän kuuloisen keiton. Sitten huomasin leivokset ja osoitin suurta kakkupalaa hokien: "Mä haluan tuon, mä haluan tuon!" Hanna heräili ja kysyi samantien, mitä niin hymyilen. Avasin silmäni ja harmittelin unen loppumista.

Leffa: Tanskalainen tyttö

Vihdoin! En ehtinyt nähdä Tanskalaista tyttöä elokuvateatterissa, joten odotin, että saan vuokrata sen. Makuunista se sitten löytyi. Siellä seinällä näkyi vuokratuimpien leffojen top 10, tämä oli sijalla 8.

Onneksi en katsonut tätä tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa teatterissa. Olisin itkenyt aivan valtavasti, jos olisin kuullut muiden sitä tekevän. En tietenkään välttynyt kyyneleiltä nytkään, mutta oli helpompaa antaa tunteiden tulla kotisohvalla.
Mikä sitten aukaisi kyynelkanavat ensimmäisellä kerralla? Tarinan kiehtovuus. Se, miten toinen ihminen on pohtinut omaa minuuttaan: Kuka minä oikeasti olen? Miten se ei olekaan itsestään selvää jokaiselle, vaan sitä hämmentyy oleellisimman asian edessä.

Hienoin elokuva ikinä.

Leffassa: Lemmikkien salainen elämä

Kävin katsomassa Lemmikkien salainen elämä- leffan dubattuna 3D:nä. Olimme Hannan kanssa varanneet ja maksaneet liput ennakkoon, ja sepä olikin fiksua, koska katsomo oli täynnä muksuja vanhempineen.

Olin juuri mussuttanut Picnicissä Oreo-brownien, joten ei tehnyt mieli leffamässyä. On harvinaista jos en napsi karkkiakaan siellä, sillä sitä alkaa tehdä mieli muiden rapistellessa.

Elokuva tempaisi mukaansa heti (taisin sanoa näin muuten viimeksikin...), ja muistin, miksi on kiva nähdä animaatioitakin. Hyvin tehtyinä ne parhaimmillaan huvittavat niin, että saa pyyhkiä naurunkyyneliä silmäkulmasta. Lemmikkien salainen elämä lupaa hauskan katseluelämyksen ja sen myös sain. Hekottelin ääneen monessa kohtaa.

Elokuva sisältää (perinteiseen tapaan?) myös vähemmän naurettavia kohtauksia, mutta niitä ei jäädä enempää murehtimaan, vaan seikkailu kutsuu.

Oletpa enemmän kissa- tai koiraihminen, voin kertoa iloksesi, että molemmat lemmikit ovat edukseen tässä leffassa. Pupusta puhumattakaan!

Kalevankatu, kirjoja & Kaivari

Mitenhän herätessäni luulin olevan torstai. Hämmenyin kun olikin herätys soimassa, mutta en halunnut vahingossakaan nukkua liikaa. Ulkona näytti hieman viileältä, mutta positiivinen mieleni ei suonut ottaa hupparia mukaan.

Olin sopinut tapaamisen Saaran kanssa. Oltiin illalla viestitelty eräästä kahvilasta, joten sinnehän me heti suunnattiin (sateenvarjon alla). Kyseessä oli Kalevankadun Cafe Kuppi&Muffini, jonka menu kiinnosti mua jo edellispäivänä ohi kävellessä.
Ai että, mitä kuppikakkuja ja kakkuja siellä odottikaan. Muutama muu ehti jo meidän edelle tilaamaan, kun ankarasti pohdittiin valintojamme. Päädyin päivän keittoon eli pehmeästi tuoksuvaan, sopivasti maustettuun kookos-linssikeittoon. Jälkkäriksi nautiskelin palan jenkkityylistä key lime pieta, jossa myös pohjassa oli hyvin makua. Nam!
Kahvila oli söötti räsymattoineen ja eriparituoleineen. Saara sanoi, että siellä täytyy käydä uudestaan. "Todellakin tullaan", vastasin.

Tosi pikaista todistusaineistoa siitä, että olen pitänyt mahani tyytyväisenä.

Toisella puolella katua sijaitsevasta lemmikkikaupasta kävin ostamassa kissoille laserlelun ja pari pientä ruokapussia.

Siitä kun edettiin keskustan suuntaan, tuli vastaan tatuointiliike, jossa olen istunut Emmin asiakkaana. Sen kun varaamaan aikaa viime kuvan väritykselle. Samalla sovin kuvan jatkamisesta; mielessäni kytevä, mulle tärkeä juttu tulee ikuistettua ihoon hieman eri tavalla kuin alunperin sen näin.

Aurinko palasi ja jälleen tarkeni. Kerroin kaverille haluavani kirjakauppaan, sillä oli suuri halu ostaa jokin runokirja. Ei ollut väliksi, olisiko runoilija tuttu vai ei, sillä olin vain todella kiinnostunut katselemaan valikoimaa ja haalimaan edes yhden hyllyyn.

Akateemisesta kirjakaupasta löysin kaksi runokirjaa. Tuumasin niiden jatkavan naiseuden teemaani: lapsena ja nuorena lukemissani kirjoissa täytyi olla tyttöpäähenkilö, koska ne ikään kuin tukivat kasvuani samastuttavuudellaan. Onhan tatuointimessuilta hankkimani kirjan nimessä myös nainen, Naisen iholla.

En edes muista olenko koskaan ostanut romaania kirjakaupasta. Onpahan sekin tehty. Tämä tarttui mukaan, koska vaikutti hauskalta luettavalta.

Kävelimme jutellen mun ja avovaimoni kämpänhausta, kunnes pistäydyimme Kaivarin Kanuuna- nimisellä kirppiksellä. En löytänyt sieltä mitään, mutta sokkeloisessa paikassa oli jännä kierrellä.

Sitten huilasimme istuen rantapenkillä. Vieressä eksyneen näköinen lokinpoikanen päästi vinkuvaa ääntä. Mulle tuli mieleen vaikka mitä kokeilematta jääneitä kahviloita, joista hihkaisin ääneen. Päätimme Saaran kanssa palata asiaan sitten, kun hän ehtii koulultaan.

Tuli käveltyä koko ranta aina benjihyppypaikan ja Olympiaterminaalin ohi. Kun kauppahalli tuli vastaan, pujahdimme sinne, ja mulle kertyi ostosten lisäksi pussillinen ruokaa kannettavaksi. Huomenna siis syön falafelia aidon maustamattoman tofun sekä grillattujen paprikoiden kera.

Oli aika lähteä kotiin, jotta saisin ruoat jääkaappiin. Jäin toivomaan, että ehkäpä ensi viikolla pääsisin kertomaan seuraavasta kahvilakokemuksesta.

Uuden reseptin kimpussa

Huh, kuinka innoissaan voikaan ihminen olla keittokirjasta. Tarkoitan juurikin viimeksi mainostamaani VEGE!:ä, jonka reseptin toteutin jo tänään: pastaa sisilialaiseen tapaan.

Päivän ostoslista.

Resepti kuulosti helpolta, mutta sen hankalan kuuloisen juuston sijaan käytimme Hannan kanssa hyväksi havaittua fetajuustoa. Kokonaan käyttämättä jäi yksi mauste, jota meidän maustekaapissa ei näe muutenkaan.

Ei muuta kun kattilaan keitinvettä porisemaan. Meidän pastapussissa oli kolmen värisiä fusilleja, eli ne antoivat makua jo itsessään. Viereisellä hellalla lämpeni pannu, jossa valmistui kastike mausteista, öljystä, valkosipulista, sipulista sekä tuoreista tomaateista. Kaadoimme fetakuutioita kastikkeen joukkoon, ja viimeisenä vaiheena yhdistimme kastikkeen pastan kanssa. Ei mennyt kauankaan jännän kotiruuan kokkailussa. Tätä reseptiä oli helppo tulkita.

Kahdestaan tehdessä ei tarvitse kokea kiirettä siksi, ettei kädet riittäisikään samanaikaisesti niin pilkkomiseen kuin hämmentämiseen.

Ennen lopullista arviotani maistelin ruokaa ajatuksella. Niinhän siinä kävi, että ennakkoluulo vastasi todellisuutta: tosi hyvää! Selkeitä makuja, pasta al dente, nautin.

Fiilistelen todella yhdessä kokkaamista ja rauhassa syömistä pöydän ääressä. Olikin kova nälkä. Meidän sapuskasta riittää vielä annokset huomisellekin, koska täyttäväähän tuo on.

Hyvää ruokahalua!

Lahjoja etsimässä

Viimeinen kesälomaviikko lähti käyntiin. Nousin vuoteesta tosi aikaisin ja tulin aamupalalle, kun en saanut enää unta. Heräsin kaikessa rauhassa rapsutellen kissoja jotka olivat muka jotakin vailla, sekä pelaten The Simsiä.

Puoli yhden aikoihin lähdin Itikseen. Katselin alennusmyyntien vaatteita, vaikka en saisi ostaa mitään pitkään aikaan. Heitinhän vasta entisiä pois. New Yorkerista hain varta vasten sydämenmuotoiset aurinkolasit, joiden tarvetta pohdin viime kerralla.

Oli mulla tärkeääkin asiaa Itikseen, koska halusin Suomalaisesta kirjakaupasta tietyn keittokirjan:

Kehuttu teos, viimein hallussa. Alex Nieminen ja Riikka Sukula/ readme.fi.

Henkilökuntakin suositteli:

Tähän väliin istahdin välipalalle kahvilaan. Sen lomassa kirjoitin pari korttia.

Finlaysonilta kävin etsimässä synttärilahjan tämän päivän sankarille, eli Hemalle. Tiesin pehmeiden käsipyyhkeiden tulevan tarpeeseen. Samassa aloin haalia avovaimollekin synttärilahjaa, kun hän juhlii ensi viikolla.

Neljältä tapasin Heman. Ojensin lahjani ja selitin pikku katastrofista: vesipulloni oli ollut huonosti kiinni repussa ja kastellut paidan, kuulokkeet ja repun pohjan. Tällä kertaa kuulokkeet säilyivät hyvinä.

Tarjosin synttärikakkua Kakkugalleriassa. Tiedoksi, että siellä on valikoimaa gluteenittomillekin.

Pakollinen kuva järjettömän hyvästä suklaa- ja mango-passionkakusta.

Liityin Instagramiin

Okei, no niin, ollaan sitten "ajan hermolla" ja tutustutaan Instagramiin. Kaikkihan siitä puhuu. Kaikki tarvitsevat sitä. Saan siis luvalla koukuttua johonkin mulle täysin uuteen juttuun. Twitteriä en sitten huoli vieläkään.

Tunnuksenani toimikoot oma nimeni, ei mua haittaa jos tunnistetaan heti. Mutta millä kuvilla aloitan... ja miten aloitan? Latasin puhelimeeni sovelluksen, jolla kuvan/videon/kommentin lisääminen käy super helposti. Ja pari kuvaa siellä nyt on lisättynä: lemppariasioita kuluneelta viikolta.
Ihan ensiksi etsin joitakin mun lempinäyttelijöitä ja seuraan heitä, esim. Julia Roberts. Pohdin, onko liikaa seurata samoja tyyppejä tuolla kuin Facebookissa. Täyttyykö news feed sitten pelkästään kuvilla, jolloin saan heti ähkyn?
No mutta tämähän on parempi vaihtoehto juorulehden selailulle. Psst! Ei parane käsittää väärin, katselen sellaista vain kampaajalla käydessä.

Vastaan alkaa tulla nätisti aseteltujen astioiden kuvia, aterioita. Jumitun vegeruokiin ja pelkään, että iskee nälkä. Pakko klikata sydäntä vaikkapa linssikeiton vierestä, voinpahan opetella sen jonain viitseliäänä päivänä.
Weheartit.com:ssa olen tykännyt myös useista ruokakuvista ja ajatellut sen olevan sekä hyödyksi että haitaksi. En vain voi välttyä ihailemasta ja tulemalla kateelliseksi. Onneksi olen menossa tänään maanantaina syömään kaverin kanssa.

Chiliä jäätelössä?!

Myllypuron S-Marketiin saapui tämän kesän uutuutena Tötterö-jäätelöitä, jotka tarjoavat uusia makuyhdistelmiä isoissa ja pienissä pikareissa.

Testasin juuri pikku pikaria, maultaan vadelma-salmiakki-chili. Vadelma & salmiakki- combo kuulostaa äärettömän herkulta, ja sitä se todella on. Chili on lisätty juoksevaan salmiakkiin. Sitä on aika vähän, mutta älkää antako sen hämätä: chili poltteli kurkussani asti, joten en pystynyt syömään koko pikaria kerralla. Hörppäsin lasin maitoa perään :D

Kuuntele nämä biisit

Oletpa sitten vanha HIM-fani tai satunnainen musiikin kuuntelija, sulla on kiire kuuntelemaan Ville Valon versio Olet mun kaikuluotain- kappaleesta. Milloin olet viimeksi sulkenut silmäsi kuunnellessasi jotakin? Nyt on se hetki.

Jos olet biletuulella ja mietit, mitä klikata etkoilla soimaan Spotifysta (koska listojahan on niin paljon), aloita ainakin Alman Karma-kappaleella. Kuultuani tämän ensimmäistä kertaa jäin heti koukkuun. Mikä ääni, mikä tapa tulkita.

...ja niin karjaisi leijona

Lomaviikko alkoi eilen maanantaina perinteiseen malliin ihan vain loikoilemalla. Ei ollut puhettakaan minnekään lähtemisestä, vaan olin lojaali Netflixille. Suosittelenkin Krista Kososen minisarjaa Toisen kanssa, joka tuli katsottua murun kanssa kokonaisuudessaan.

Tiistaina tuli sentään herättyä "ihmisten aikoihin" eikä nukuttua iltapäivään, kuten joskus.
Siinä vaatekaappiin katsoessani päätin saaneeni tarpeeksi sen sekamelskasta, ja aloin levitellä vaatteita sängyn päälle. Lopputuloksena sain siististi limpatut pinot, kassillisen kokonaan pois heitettävää sekä saman moisen kierrätykseen kelpaavaa. Niin, ja Hanna otti avosylin vastaan pieneksi jääneet kauluspaidat. Tunsin tehneeni itselleni hyvää.

Päivän agendana oli vierailu Korkeasaareen. Sinne pääseekin meiltä monella tavalla, esimerkiksi matkustamalla metrolla Kulosaareen, josta jatkaa Mustikkamaan läpi joko bussilla 16 tai kävellen. Meidän tuurilla toki bussi teki sen nähdessämme hyvin nopean pysähdyksen, joten opimme tämän kävelyreitin.

Kiersimme eläintarhan niin huolella, että varmasti tuli nähtyä koko paikka. Tuntui jostain syystä ihan kuin olisin matkannut kauemmaskin, kun olin siellä Hannan kanssa.
Kierros oli aloitettava kissaeläimistä. Tällä kertaa pääsimme ihastelemaan yleensä piileskelevää tiikeriä, mutta se nukkui sikeästi selkä meihin päin.
Näköalatornissa tuuli niin, että sain äkkiä uuden kampauksen. Siellä näki mahtavasti muualle kaupunkiin.

Kissapetojen jälkeen mun suosikkeja tuolla ovat magnustit. Ne aina hauskasti tuijottelevat kävijöitä ja liikkuvat toistensa kanssa.

Tiesitkö, että tällainen on pannukakkukilpikonna:

Välissä kävimme syömässä Ravintola Karhussa. Mun kasvisburrito oli maukas ja täyttävä salaatteineen.
Toisen ravintolan pihassa yllätyin nähdessäni, että riikinkukot tykkäävät nukkua roskakatoksen katolla:

Saimme monta tuntia kulumaan kahdestaan kiertäessä. Kissalaaksossa täytyi käydä sitä paitsi vielä ihan lopuksi uudestaan. Kaiken kruunasi urosleijona, joka heräsi, pesi itseään, nousi hetkeksi ja karjaisi vasten lasia. Me emme seisseet ihan siinä kohtaa, mutta näimme hyvin vierestä. "Jesss!"

Ostin myymälästä Hannalle leijonamagneetin ja -kynän, itselleni postikortteja sekä avaimenperän, jossa on magnusti. Nyt on avaimenperäkin päivitetty.

Kuopio RockCock 2016

Kiitos, Kuopio RockCock! Olit hyvin järjestetty festari, jossa kuulin uutta musiikkia sekä pari lempibiisiä. Festarikansa käyttäytyi näkemykseni mukaan hyvin, ja itse nautin koko kokemuksesta suuresti. Nähdäänkö ensi vuonna?

Perjantai 29.7.

Päästyämme perille Kuopioon kirjauduimme heti hotelliin. Koska hotelli Jahtihovi oli avovaimolle tuttu, se oli turvallinen valinta. Hengähdimme siinä hetken ja sitten päädyimme syömään vastapäätä sijaitsevaan, italialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan.

Hanna halusi kuljettaa mut rokkialueelle torisataman kautta. Rauhallinen tunnelma ihastutti kyllä: hei hei, veneet, hei hei, kesän kimallus. Tähän maisemaan palattiin vielä herkuttelemaan ja viihtymään.

No mitäs minä, lomalainen.

Vesilentotaksi kiihdyttämässä.

Noniin! Johan oli aika festaroida, sitten monen vuoden Ankkarock- ja Qstock-kokemusten jälkeen.

Festarirannekkeita saadessamme kuulimme ensiksi Jari Sillanpäätä, ja Santa Cruz oli bändi, jota ehdimme katsomaan. Kyseinen kokoonpano kiinnosti mua livenä tehtyään vaikutuksen musavideoilla ja aiheutettuaan hehkutusta joka puolella. Keikka oli hyvä ja mikä kivointa, osasin vähän lyriikoita. Rock'n'roll!

Keikan jälkeen suuntasimme White Snaken haltuun ottaman Stadionlavan läheisyyteen. Istahdimme tilavalle nurmikkoalueelle Vip- ja anniskelualueen väliin ja kuuntelimme radiosta tuttuja biisejä toisella korvalla. Hanna otti kuvan selän takana laskevasta auringonlaskusta ja haki meille jäätelöä.

Kun Antti Tuiskun keikka läheni Stadionlavalla, pujahdimme lähes etummaisten joukkoon. Jos on nähnyt ilmakuvaa siitä yleisöstä, voi ymmärtää, että meillä oli todella vähän tilaa liikkua paikallamme. Oli kuitenkin ihan jännä nähdä Tuiskun provosoivaa menoa ja aistia käsin kosketeltava suosio. Bileet olivat heti pystyssä. Päätösbiisinä kuultiin rauhallisempi Hyökyaalto.

Kuten mulla on ollut tapana tehdä muissakin ulkoilmatapahtumissa, tulin ostaneeksi koruja. Mutta nämä eivät olekaan mitä tahansa rihkamaa eivätkä unohdu korurasian pohjalle, vaan ne on lävistäjän myymiä, tehty kirurginteräksestä, ja päässeet suoraan käyttöön: tavalliset "hevosenkengät" korviin sekä avainriipus (jonka rististä en ole varma, häiritseekö vai ei).

Olisin halunnut ostaa Vesala-topin, mutta jäljellä oli vain liian suuria kokoja. Onneksi Hanna sai Sanni-paidan, jonka kanssa jatkoi festaroimista.

Illan päätti Apulanta, jota jäimme kuuntelemaan kauemmas lavasta. Sain kokea Apis-fanien tavoin, miten tulenlieskat tuntuvat kasvoissa asti. Taisinpa Hannalle hihkua, että kuulin kaikki mun "tamppausbiisit", eli Vasten mun kasvojani, Pahempi toistaan, Koneeseen kadonnut. Sain sen, mitä hyvällä keikalla voi saada, eli hien pintaan.

Apulanta poistumassa lavalta.

Oli koittanut yö, kun kävelimme pois festarialueelta tungoksen keskellä, tumman taivaan alla. Sitten huomasin ihan sattumalta kaverini Markuksen kulkevan vastaan. "Täähän oli varmaan kaikista randomein törmääminen ikinä", se tuumaili. Vaihdoimme hetken kuulumisia, kunnes jatkoin Hannan kanssa hotellille. Matkan varrella fiilistelimme lomaa, jota saamme yhdessä viettää, sekä mahdollisuutta kulkea myöhäiseen aikaan kaupungilla. 

Lauantai 30.7.

Mihinköhän aikaan mahdoin varsinaisesti herätä? Aamu(päivän) suihku ei siihen auttanut, ei torille haahuilu tai aamiaiseksi syömäni kevätrulla-annos toripöydässä istuen.

Pyörähdimme aikamme kuluksi vaatekaupoilla ja siinä ohessa totesimme, kuinka erilainen kaupunki Kuopio on Helsinkiin verrattuna. Tuolla kukaan ei kiirehtinyt, annettiin toisille tilaa. Kuinka rauhallista. Välitän kotikaupungistani suuresti, mutta tykästyin leppoisaksi kehuttuun Kuopioonkin.

En tehnyt kummempia vaate- tai muita löytöjä, ostin yhden topin vain, joka sopii toisen alle.

Festarimeininkeihin palasimme klo 15 maissa, sillä tähtäsimme Sannin keikkaan. Olin juuri sanonut Hannalle, että "No nyt ei kannata bailata paljoa, ettei heti tule hiki", mutta niinpä heilutin lannetta silti. Mun pohkeet olivat tosi kipeät. 

Sanni vaikutti todella vilpittömältä artistilta. Monta biisiä vedettiin yhdessä yleisön kanssa, sehän sopi jokaiselle. Viimeinen biisi oli Että mitähän vittua, joka otettiin vastaan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin, eli ei hätkähdetty millään tavalla. Olin ollut huvittunut somekeskusteluista, joiden mukaan biisi olisi varsinainen riman alitus.

Nälän hiukoessa hakeuduimme ruokakojuille. En bongannut sopivaa ateriaa kasvissyöjille, joten tulin pyytäneeksi, voisiko muikunpaistaja tehdä mulle sellaisen muurinpohjapannulla tirisevistä perunoista ja kasviksista. Suurkiitos, sehän onnistui hienosti. Istahdimme syömään nurmikolle kohtaan, josta saatoimme seurata Klamydiaa. Soitto kantautui siihen yllättävänkin hyvin.

Viimeisin mua kiinnostanut esiintyjä oli Vesala. Oli ihana nähdä Paulaa ja kuulla sen omia biisejä, joissa on tarkoin mietittyä sanomaa. Ehdottomasti odottamisen arvoista. Lempparikseni valikoitui Rakkaus vai maailmanloppu. Vaikka Paulan versio Fintelligensin Sorista oli sekin kutkuttava livenä.

Loppupäivä sujuikin muissa merkeissä. Hengasimme aiemmin mainitulla ns. torisatamalla maistellen rapeita lettuja, keksimme hölmöjä inside-juttuja joille nauroimme iltaan asti, haimme eväät seuraavan päivän junailuun. 

Kun ottaa huomioon, että olin todella herännyt niin aikaisin edellisaamuna eli kerännyt univelkaa, sekä kävellyt tunteja samoilla kengillä, oli mun jalkapohjien valittelu ja hikinen pää ymmärrettäviä. Kahden päivän festarit olivat mulle monin tavoin niin kiva kuin uuvuttava kokemus.