Joulukuun suosikit

Labret

Kävin aika extempore lävistyttämässä alahuuleni. Studioksi valikoitui Itäkeskuksessa eli lähellä kotia sijaitseva Duck's tattoo, koska se sattui olemaan auki sinä maanantaina. Mullahan oli rengas samassa kohtaa vuosia aiemmin, siis sitä taisi tuli ikävä.

Silvoplee

Kaveri vei mut syömään raakakakkua Kallion ja Hakaniemen välistä löytyvään kasvisravintola Silvopleehen, tai tarkemmin sanoen, sen ohessa pidettävään kahvilaan. Valitsin minttusuklaakakkua, ja se osoittautui parhaaksi raakakakuksi tähän mennessä. Pala maistui selkeästi siltä miltä pitikin, eli kookos tai muut (vegaaniset raaka-aineet) ei puskeneet läpi.

Apuna morsiusliikkeessä

Mun tehtävä oli kaason tittelin saatuani pujahtaa tulevan morsiamen mukaan morsiuspukuliikkeeseen. Se oli ainakin uutta!

Vuoden vaihtuminen

Tää vuodenvaihde on mulle jo kolmas murun kanssa. Me mennään keskustaan Kansalaistorille, jossa on odotettavissa jonkinmoinen ryysis.

Ekalla kerralla mentiin katsomaan Senaatintorin ohjelmaa, toisella kertaa liityimme kaveripariskunnan seuraan Roihuvuoreen.

Mulle merkityksellisempi juhlinnan aihe kuin joulu. Aina iloinen.

Edit: Lisäsin muutaman kuvan.

Uuden vuoden lupauksia ja vanhoja kuvia

Mitä kannattaa luvata vuodelle 2017?

Mä oon miettinyt tänään paljon uuden vuoden lupauksia ja niiden pointteja. Että mitä oon joskus lupaillut ja miksi, ja onko mieli malttanut niiden kanssa.

Monesti oon sanonut haluavani tutustua uusiin kivoihin ihmisiin, jättää sokeri vähemmälle tai olla kiroilematta liikaa. Kaikki nämä on järkeviä lupauksia, mutta ne on unohtuneet aika nopeasti, koska en oo tarkoituksella muistellut niitä. Toisinaan en oo luvannut mitään siksi, etten oo tiennyt, miten haluaisin kehittää itseään tai ottaa muita huomioon.

Mitä oon tällä kertaa päättänyt, niin mun täytyy lopettaa kynsien pureskelu uudestaan. Kyllästyttää katsoa rumia kynsiä, kun niille ei ole mitään syytäkään.

Toiseksi, mun täytyy innostua jostakin. Kuluneena vuonna oon ollut niin usein apealla mielellä, että on aika keksiä tapoja pysyä hyväntuulisena. Oon ollut myös tosi negatiivinen ja ottanut asiasta jos toisesta liikaa itseeni.

Kerron, jos lupaan jotain muutakin.

Vanhoja kuvia

Tahtoisin uudistaa blogini ulkoasua, mutta se ei onnistu sattuneesta syystä: tietokoneen nettiselaimet tulisi ensin päivittää.

Ajattelin huvikseni näyttää, millaisia ehdotuksia mulla on ollut blogini kuviksi (miksi noita sitten varsinaisesti kutsutaankaan, kun on liitetty blogin nimi).

Tämän kuvan otin Oulaisissa omassa yksiössä, värjättyäni hiukset kirkkaan punaisiksi.

Tää tosi vanha kuva on musta kiva luonnollisuuden vuoksi, mutta se ei kelvannut buttoniin.

Kaakaokuppikuva on kiertänyt Irc-Galleriassa asti.

Jotenkin runokirjamainen fontti. Kuva peräisin asuntolan huoneestani opistolta, missä piirsin usein mustalla tussilla.

Aattopäivä

Mulle joulun aika merkitsee tänä vuonna tyyntä mieltä ja sydäntä sekä sitä, ettei tarvitse suunnitella mitään, vaan saa olla vaan.
Aamusta oli sytytetty kynttilöitä olohuoneeseen, kun hiivin katsomaan aina niin lämminhenkistä Joulupukin kuumaa linjaa. Se ei riittänyt mua saavuttamaan joulutunnelmaa, eivätkä esillä olevat joulukortit. Olo on ollut lähinnä ihmettelevä: Tosiaanko on jouluaatto? Maakin kun on täysin lumeton.
Eli päivä kului ihan kuten alkujaan blogin puolella kuvittelin (postauksessa "En aio viettää joulua"). Se on mulle ok. Eihän kaikki vietä merkkipäiviä, välttämättä omaa synttäriäänkään.

Avopuoliso oli leiponut valmiiksi hieman torttuja. Omena-kanelimarmeladilla oli pirteä maku.
Suklaata oli tarkoitus mutustaa kilokaupalla, mutta nyt sitä onkin ollut historiallisen vähän. Ruokakaupassa käydessä kun ajattelin jääkaapin täydennystä tarkemmin, lootat jäivät hyllyyn.

Tulin kokeilleeksi mulle uutta tuttavuutta, alkoholitonta punaviiniä. Tämä Roomi-niminen, Ruohonjuresta saatava viini maistuu aika lailla mehulle.

Mie oon onnistunut olemaan kiltti kuluneena vuonna ja saamaan pari lahjapakettia. Oon iloinen kun sain jotain, itse kun en lähetellyt mitään. Toivottelin vain hyvää ja rauhallista joulua, koska tiedän ja oon huomannut läheisten viettävän sitä.

Nam nam, SoiSoi!

 Voi mua saamatonta naista. Mulla oli tärkeänä asiana käydä näyttämässä parantunutta tatuointia keskustassa, mutta miksi sitäkin piti viivyttää?
Heti kuvan parannuttua rupesin pohtimaan, jos pitääkin varata aika. Että enpäs viitsikään vaan tallustella sisään ja pyytää artistia siihen, kun en voi tietää sen kiireistä.

Mulla ois ollut monta tilaisuutta käydä tatuointimestassa, mutta asia jäi pyörimään mieleeni ja kuukauden päivät vierivät. Viimein soitin sinne ja varmistin, miten on hyvä toimia. Mua jännitti näppäillessäni numeroita, kun jo soimasin itteäni. Ystävällinen ääni vastasi ja kertoi, että "Sen kun tulet käymään, et tarvitse ajanvarausta". Huh.

Sitten maailmani mullistui. Pujahdin Ruohonjuureen ja löysin sieltä kananmunanvastinetta. Enää mun ei tartte odottaa, maistuuko kananmuna letuissa, pannukakuissa tai vohveleissa, joista oon aina tykännyt hulluna.
Syliini haalin myös toisen tarpeellisen jutun, liivatteen korvaavan Agar agarin. Sitä käyttäen sopii leipoa vaikka joulun makuinen juustokakku!

Lähdin syömään vanhoille kulmille Kallioon. Mulla oli jo ikävä Vaasankadun SoiSoita, josta on erinomaisia kokemuksia. Tälläkin kertaa se oli täynnä, ja mulle todettiin, että toivottavasti ei ole kiire. Aistin henkilökunnan rennon fiiliksen, radiokanavia vaihdeltiin taustalla.

Tilasin soijanakkeja ja bataattiranskiksia. Annoksen tullessa pöytään suusta pääsi "Vau!" koska lautanen oli niin täysi. Kaadoin lasiin vettä, jota maustoi kurkku.
Suosittelen SoiSoita lämmöllä ja muistutan, että sinne on hyvä mennä ihan tyhjällä vatsalla.

Kävelin Kallion harmauden läpi ja huomasin muutamia uusia kahviloita. Oli Hurstin auto, töhritty lippakioski, vaeltelevaa porukkaa. Franzeninkadun ahdas Siwa oli suljettu. En kaivannut sitä arkea, johon alkujaan Helsingissä totuttelin. Kyllä se on ankean näköinen lähiö.
Karhupuistoon oli roudattu suuri kuusi valoineen, eräänlainen valopilkku. Puiston laidalla näin taas yhden joulukuusen myyjän. Ehkä kesällä kiertelen tuolla uudestaan, kun on vihreää ja vehreää.

Empun keskiviikko

Seta kertoi eilen tiistaina ilouutisia: "Eduskunta on hyväksynyt kaikki avioliittolain liikelait. Uusi tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan 1.3.2017!" Enää ei tarvitse huolestua mistään tai kuunnella paskapuheita lain kumoamisesta.

Meinaan, Aito Avioliitto- porukka on yrittänyt kumota, ja ne ovat edelleen huolissaan. Ne argumentit, mitä oon sattunut lukemaan tuolta porukalta, on olleet ihan käsittämättömiä. Mua on ketuttanut se, etteivät ne selvästi perehdy asioihin ennen vastaan huutelua, sekä se, että ne jättävät niin paljon perustelematta. Mulle opetettiin koulussa, että jos haluan olla uskottava, täytyy mun osata perustella väitteeni.

Päivän ruokakuva: Jotain nopeaa.

Hyvästi, maito? Sanoin vielä jokin aika sitten maidon maistuvan hyvältä ja se on ollut mun juttu, mutta yllätyksekseni en koe enää niin. Mun ei tee mieli tehdä raikkaasta rasvattomasta edes kaakaota, kun yhtäkkiä tiedostan olevan kyse eläinproteiinista.

Jääkaappiin kurkatessa tartun soijamaitoon (tarkemmin Alpro Soya Light, jossa on vähemmän makua), että "Tää on mun".

Jugurtin korvaajia oon alkanut etsiä tietoisesti, vaikka ei maitopohjaiset ole pahanmakuisia. Mie vaan koen, ettei nekään oo mua varten, mua kiinnostaa vaihtoehdot.

Jos joku ymmärtää mun ruvenneen hysteeriseksi eläinproteiinin kanssa eikä se mene jakeluun, voi ajatella syyksi nirsouden. Mie oon nirsoin tietämäni ihminen.

Haalin Ärrältä tällaisen uutuuden. Ihan hauska mutustella Twixiä näinkin.

Kirjoitin muuten joitakin joulukortteja, ja tänään ne ehtivät postiin. Jouluiset postimerkit on olleet tänä vuonna tosi söpöjä!

 

Alviksen mielipaikka on patterin äärellä. Se saattaa ojentaa etutassut väliin jolloin asento on hassu, mutta se ei näytä haittaavan.

Yöllä satoi lunta

Mun jäljet, rusakon jäljet

Vasta sataneella lumella.

Piirsin sydämiä jonkun auton ikkunoihin. Kengänjäljistä ei ois voinut erehtyä, koska ne oli ensimmäiset. Hyvää päivää.

Saara Aalto on ihana esikuva Suomelle

Olin yksi niistä suomalaisista, jotka valvoivat eilen yöhön kannustaen Saara Aaltoa X Factorin suorassa lähetyksessä. Olisi ollut tylsää lukea voittajasta seuraavana aamuna jostakin mediasta, koska tuomarien kommenteista päätellen taistosta oli tulossa tiukka. Omat hurraamiseni olivat suuntautuneet aina Suomen edustajalle, Saaralle. Totta kai ne piti päästää nyt ilmoille tv:n ääressä, vaikkei se itse kuulisikaan.

Ylipäätään koko kisaa oli jännä seurata, koska en ole vähään aikaan jaksanut perehtyä vastaaviin formaatteihin. Kokkikisailujen kanssa on sama juttu; Odotan niiden muistuttavan jo nähtyjä kausia.

Viime viikolta.

Mikä tämän vuoden X Factorissa oli parasta, niin se, miten Saaran esitykset poikkesivat aina jollakin tavalla edellisestä. Niihin oltiin panostettu aina pukuja, hiuksia, tanssijoiden koreografioita ja lavasteita myöten.
Samaa ei voi todeta kaikista kilpakumppaneista, sillä nähdäkseni riskejä otettiin harvoin. Sanoisin, että nyt nähtiin ja kuultiin aika tasapaksuja laulusuorituksia ja esityksiä.

Finaalissa oli energinen fiilis, ja Saaran karisma välittyi kotisohvalle. Mikä viihdyttäjä! Jännitys säilyi loppuun asti.
Lopulta X Factor 2016 voittajaksi julistettiin Matt Terry. Yllättyneen näköinen voittaja halasi samantien Saaraa, jonka hymy pysyi yhtä kauniina.
Lopputulos oli pienoinen pettymys, mutta komppaan Saaran läheisiä: "Saara on jo voittaja, miten tahansa käykään." On saavutus jo sinänsä päästä osallistumaan toisessa maassa järjestettävään kilpailuun. Sitä paitsi jokainen osallistuja saa näkyvyyttä.

Olen ihaillut Saaraa lukemani MeNaiset- lehden jutun jälkeen^. Parisen vuotta sitten ilmestyneessä numerossa Saara kertoi avoimesti suhteestaan naiseen, Meriin. Juttu sai kyynelet silmäkulmiin, koska siitä huokui suomalaisen naisen vilpittömyys ja kiitollinen asenne. Ajattelin, että jos lehtijuttu tuottaa moisen ajatuksen päähäni, niin moni muukin ihailee kyseistä laulajaa.

Siispä Saara on minusta mielenkiintoinen hahmo, ja monesta syystä hieno kilpailija ulkomaan laulukilpailussa. Tämän laulajattaren ääni jää kuulijoiden mieleen.

Mun lauantai: Viimein nyhtökauraa

Näin viime yönä painajaista, että mukamas katsoin tosi ahdistavaa elokuvaa. Mistähän alitajunta oli senkin kehitellyt? Kello oli kuusi, kun nousin ylös.

Kymmeneltä lähdin käymään ulkona: Oli tarkoitus ostaa sittenkin hienot joulukalenterit, yllätyksenä, mutta olin myöhässä enkä löytänytkään enää yksiä tiettyjä, mistä Hanna oli vinkannut. Sen sijaan ostin itselle ihanan pähkinäistä Toffifeeta ja Hannalle All Sorts- lakuja, joita molempia myydään joulun alla isommissa pakkauksissa. Eipä olla ilman namuja!
Meillä on yhteisinä arpakalenteri jääkaapin ovessa sekä Aku Ankan välistä tupsahtanut kuvakalenteri.

Tein mahtavan löydön, sillä onnistuin viimein saamaan hyppysiini nyhtökauraa. Piti ottaa kuva todisteeksi, kun niin monta viikkoa oon kytistellyt sitä ostarilla. Päivän ruoka syntyikin siitä makaronin kanssa.
Tykkään nyhtökauran koostumuksesta, se on pehmeää ja helposti nyhdettävissä pienemmäksi. Valmiita mausteita en juuri maistanut siinä, mutta se ei haittaa mua. Kunhan ei ole lihaisaa makua, kuten joissakin vegeleikkeleissä ja makkaroissa. Niitä en ostaisi.

Syötyämme omia makaroniruokiamme lähdimme keskustaan. Kampissa olikin menossa joulunavaus, jonka kunniaksi E-tasolla soitti orkesteri.
Jopa mie ostin Kick's-liikkeestä pari meikkituotetta, eli kevyen, kasvojen punaisuutta peittävän BB-voiteen, sekä suihkeen, jonka avulla meikki pysyy kasvoilla paremmin.

Clas Ohlsonilla katselimme ikkunaan ripustettavia tähtikoristeita. Päädyimme valitsemaan mustan paperisen, joka ei ole liian jouluinen. Leveydeltään se on 70cm, eli mun mielestä tarpeeksi näyttävä.

Iloksemme ehdimme todistamaan vuosittaista joulunavaus ilotulitusta Narinkkatorille. Voikin todeta, että kolmas kerta toden sanoo. Mie hörpin kuumaa kaakaota kermavaahdolla, pysyäkseni lämpimänä. Se on mun tekosyy.

Kotiin palattuamme tähtikoriste sai paikkansa olohuoneesta. Se ei olekaan kovin valoisa, mutta se oli musta kivoimman näköinen muihin vaihtoehtoihin nähden. Kynttilöitähän meillä palaa kuitenkin lisäksi.
Nyt mulla on hiusnaamio ja oliiviöljyä päässä pyyhkeen alla. Lämmitämme tortillanaksuja uunissa ja rouskutamme niitä seuraten X-Factorin suoraa lähetystä. Me ollaan kannatettu Saara Aaltoa, ja sillä on todella ollut näyttävimmät esitykset.

Siinäpä tärkeimmät ostelut ja muut jutut tältä päivältä! Ehkä huomenna lisää kuulumisia..?

Kesää kaivaten

Ihan tulee ikävä kesää ja kaupungilla vaeltelua, kun selaa puhelimesta auringon häikäisemiä kuvia. Tykkäsin tosi paljon noista aurinkolaseista, mutta ne menikin rikki repussa. Ja tuo leoparditoppi on edelleen suosikkivaate.
Ottaisin Hannan siskontytöt meille kylään toistamiseen. Meinaan, se jäi varmaan päällimmäisenä mieleen, että ne viihtyivät meidän kanssa kokonaisen viikon. Täältä voit lukea, mitä puuhattiin:
http://sunny--side.blogspot.fi/2016/06/emppu-pinja-ronja.html?m=1

Oon sanonut jo useasti haluavani teettää kuvakirjan menneen kesän kuvista, niitä kun kertyis hyvin, vaan milloinhan saan aikaiseksi...

En aio viettää joulua

Mie oon päättänyt, että en lähtökohtaisesti aio hankkia joululahjoja, joten vältän kauppojen pahat ryysikset. On aivan turhaa muutenkaan stressata lahjojen etsimistä, koska niiden kuuluis olla hauska asia. Meidän perheessä on jo pitkäänkin sanottu, että kun me lapset ollaan isoja, niin ei osteta joululahjoja.

Muutenkin kaikki jouluhössötykseen liittyvät jutut olivat tärkeämpiä lapsuudessa, silloin juhlittiin perheen kesken Haapavedellä. Se kaikki koristelu kuului asiaan.

Ajattelen, että ei ole pakko seurata traditioita. Tai voi halutessaan luoda uusia. Voi viettää joulua ja kuunnella tonttulauluja, tai yhtä hyvin voi olla viettämättä ja kuuntelematta.

Lähetän perheelle ja ystäville postikortteja huvikseni, silloin tällöin myös jonkin kivan tavaran. Esim. Kerran postitin meidän Juholle pussin chilin makuista pastaa ja chilikastiketta, kun se tuli mieleen kauppahallissa bongaamistani ruoista.

Toissavuonna olin täpinöissäni tuoreesta suhteestani Hannan kanssa, ja halusin yhdessä nähdä, millainen joulutunnelma Helsingissä on. En oo varma, käytiinkö keskustassa ihailemassa valoja, mutta mie en kokenut tarpeelliseksi ostaa koristeita himaan. En oo koskaan itsenäisesti asuessa hankkinut muunkaanlaisia sesonkitavaroita, ne ois vaan hetken näkyvillä ja sitten etsisin niille kaappitilaa.

Mitä jouluiseen ruokaan tulee, niin lähinnä makeat herkut kelpaavat. Kun lopetin lihansyönnin, aloin keksiä omia "jouluruokia". Vuosittain veljet jaksavat vitsailla, että "Empulle kans kinkkua lautaselle!"
Aaton ohjelmistosta vielä sen verran, että Samu Sirkan joulutervehdys on ehdottomasti nähtävä. Sitten se riemuisa tervehdys saakin kaikua korvissa taas seuraavan vuoden: "Merry merry christmas!" Alunperin tuosta ohjelmasta sain idean Samu Sirkka- tatuointiini, ja onhan se hyvä neuvonantaja.