Blogiviikko päättyy: Oscar pääsi muiden seuraan

Kehtaanko sanoa, että olin aamulla ihan sekaisin kellonajasta? Se on niin tyhmää, vaikka kelloja siirretään vuosittain sen kaksi kertaa. Facebookissa kiertää julkaisu, joka kerää nimiä kansalaisaloitteeseen aiheenaan kellojen siirtelyn lopettaminen. Venäjällä lopettamispäätös tehtiin jo joitakin vuosia sitten, kuinka yksinkertaista.

Pääsin yöksi omaan sänkyyn vapautettuani Oscarin keittiöstä illalla. Tarkoitus oli tehdä se tänään, mutta sydän heltyi nähdessäni sen tuijottelevan keittiön ovea. Voin sanoa, että olipa mukava nukkua hyvällä patjalla.
Millainen oli muiden kissojen reaktio Oscarista: Jokainen nuuski ja oli ihan kiinni, niin että Oscar sähisi niille. Mun piti vahtia, että se sais edes syödä rauhassa. Se kiersi olohuoneen ja eteisen läpi samalla tavalla, kuin Poju silloin jokunen viikko sitten.

Oon onnistunut lääkinnässä yllättävän hyvin. Mun keino on ollut tämä: Sitä kun menee rauhallisesti kissan viereen, rapsuttaa ja painaa kevyesti suupielistä, suu sukeaa. Kun tabletti on ihan sormenpäissä, sen saa pudotettua kissan suuhun. Sitten pidetään suuta kiinni ja rapsutetaan leuan alta, jolloin kissalle tulee nielaisurefleksi.
Okei, kuulostaa helpolta, mutta Oscar saattaa sylkäistä lääkkeen muutamankin kerran ennen kuin sen saa nielaisemaan. Sen kanssa täytyy olla päättäväinen.

Oon viettänyt pyykkipäivää ja odotellessa katsonut Gilmoren tyttöjä. Se on edelleen ruudussa ja pausella siihen asti, että avovaimo palaa. Aika on siis kulunut kotihengettärenä, en oo ehtinyt ikävöimään.

Alkuillasta sain puhelun, josta ilostuin tosi paljon. Kun toisen ihmisen äänestä kuulee että se on kiinnostunut juttelemaan muuten vaan, innostun ja tunnen kiitollisuutta. Paha tapani on papattaa pitkät pätkät omia juttuja, ennen kuin tulen kysyneeksi toisen päällimmäisiä mietteitä.
Puhelun jälkeen oon ollut varsin hilpeällä päällä. Kaipaamani levollinen olo odotuttaa, mutta tämäkin kelpaa mainiosti.

Kunpa ens viikko menis kevyellä mielellä lomaa aatellen, sitä kun pääsen viettämään siitä seuraavalla viikolla. Suunnittelen tapaavani kavereita, käydä kahvilassa ja etsiä ne vegaaniset maiharit, joista oon haaveillut.

Blogiviikko, lauantai: Miksi itkin Vesalan keikalla

Hei tää postaus päivässä- juttu on sujunut ihan hyvin. Tulen miettineeksi kokemuksiani ja fiiliksiäni kuluvassa hetkessä sekä hieman tuonnempaa, ei tunnu työläältä tai tylsältä.

Katselen parhaillaan musavideoita ja fiilistelen kiinnostavia artisteja, kuten Evelinaa, Vesalaa, Jannaa ja Auroraa. Pitkästä aikaa tekee mieli luukuttaa isommalla kuin yleensä.

Kesällä oli ihana nähdä ihailemani Paula Vesala livenä Kuopio RockCockissa. En voinut olla vertaamatta sen soolotuotantoa PMMP:iin, mutta sen "virheen" on varmasti monet tehneet.
Festarifiilistäni muutti vähän "Ruotsin Euroviisut"- biisi, jonka olin kuullut kertovan Paulan edesmenneestä isästä. Mie jotenkin säikähdin sitä kohtaa missä lauletaan jotenkin, että "Mun häät kai jostain näät". Kyykistyin Hannan viereen joka lepuutti jalkojaan nurtsilla istuen, ja mulla kohosi kyyneleet silmiin. Ihan aattelin et pitäiskö siitä nolostua, mutta suurten tunteiden takiahan biisejä tehdään. Pyyhin silmiäni ja join pullosta vettä, se kun on mun eräänlainen keino yrittää pidätellä kyyneliä.
Kun kotona pelattiin Scrabblea ja Vesalan levy soi taustalla, skippasin tuon viidennen raidan. Mie en pysty kuuntelemaan sitä, ainakaan kuivin silmin. Ajatella, miten jotkut biisit voi kolahtaa tuolla tavalla.

Kännykkäkuva YouTubesta

"Ei pystyny hengittää"- kappaleesta julkaistaan ymmärtääkseni sinkku, ainakin musavideo on pian tulossa. Se kuulostaa erikoiselta näin levyn ilmestymisen ja keikkojen jälkeen, mutta biisihän on hieno. Se on siisti, levyn parhaimmistoa "Rakkaus vai maailmanloppu"- biisin rinnalla.
Niin, ja Vesalan tuotanto on yhdellä lauseella sanoen selvästi Vesalaa eikä mitään muuta.

Blogiviikko, perjantai: Osaanko olla yksin uudessa asunnossa?

Avaan suklaapatukan kääreen ja saan seurakseni uteliaat kisut: Alviksen, Pojun ja Eeliksen. Alvis varsinkin on aikamoinen sylivauva, sillä se tassuttelee mun syliin niin usein istuessani sohvalla. Niin hymyilee sekä kissa että Emppu.

Nyt on hyvää!

Kuulen ihan selvästi, miten naapurin ulko-ovi käy ja miten siellä lasketaan vettä hanasta. Tässä kerrostalossa on huomattavasti ohuemmat seinät edelliseen verrattuna, joten enpä taida enää laulaa suihkussa. Monena päivänä varsinkin vessan seinän läpi on kuulunut pikkulapsen juttelua ja itkua, vaikka ihan tavallisella volyymillä onkin ollut. 

Mietinkin parhaillaan, miten vainoharhaiseksi mahdan tulla kotona parin päivän sisällä ilman Hannaa. Kissat touhottavat aina jotenkin, esim. hiekkalaatikolla peittelystä kantautuu iso ääni, mutta silti. Se on positiivista, ettei kenenkään bassonjytke kuulu tänne, edes näin viikonlopun alkamisen kunniaksi.

Edellisen kämpän naapuriin muuten hankittiin piano, ja soittoharjoitukset alkoi kuulua iltapäivällä viiden maissa. Se tuntui jo huvittavalta, kun soitettiin aina päivästä toiseen samaa sävelmää.

Meidän tuparit pidetään näillä näkymin seuraavana viikonloppuna. Sinne kutsutaan muuttoapulaisina hääränneet. Tässä esimakua meidän kodista:

Mä en oo aiemmin pitänyt valokuvia esillä mutta nyt on kiva, kun avovaimolla on tapana pitää.

Halusin jälleen postikorttiseinän.

Kissojen ruoka-ja vesikuppeja kolmen koplan käytössä olohuoneessa.

Mie hiuksia kuivattelemassa sekä ovien yläpuolella näkyvät "ikkunat".

Muuttohulinasta en olekaan kertonut mitään, lienee ollut liian paljon muuta ajateltavaa. Lyhyesti mainittuna:

Mua alkoi hermostuttaa vasta edellisenä iltana, koska olin ollut ennakkoon tosi luottavaisella mielellä kaiken suhteen. Yöuniin ei mikään vaikuttanut tällä kertaa.

Aamupäivällä apulaiset saapuivat sovitusti ja olivat ahkeria. Ihailin toisten näkemystä pahvilaatikoiden, kassien ja pussien sijoittelussa autoon, sillä se muistutti Tetriksen pelaamista. Vuokrapaku oli kuulemma kätevä hakea että palauttaa, ja sitä käytettäessä riitti kaksi kuljetuskertaa.

Kun eka lasti oli täynnä, mie lähdin tulemaan tänne availemaan ovia. Sitten muut alkoivat kantaa kamoja portaissa (hissitön taloyhtiö) ja mie kannoin ne eteisestä oikeisiin huoneisiin.

Toista muuttokuormaa odottaessa availin Heman kanssa laatikoita ja asettelin astioita kaappeihin. Kyselin muistin aikaan ohjeita kaasuhellan ja -uunin käyttöön niiden ollen ihan uus tuttavuus itselleni.

Yksityiskohtia kissaihmisten keittiössä.

Paljon muuta kerrottavaa ei päivästä ole, kuin että muutossa meni noin viisi tuntia, välimatkaa kun kertyi vain saman kaupunginosan sisällä. Tavarat saatiin muutaman päivän kuluessa paikoilleen. Olkkarin lasitaulut on enää asettelematta, ja pyykinpesukone oottelee oikeanlaista osaa kytkentää varten.

Satunnaisen naapurista kantautuvan metelin ja mun pyörän varastamisen lisäksi ei liene muuta valittamisen arvoista. Metro on nyt vähän kauempana mutta bussi kulkee lähempää.

Blogiviikko, torstai: Oscarin kanssa keittiössä

Noniin, torstain kuulumiset tulevat näin päivää myöhässä, koska en ehtinyt edes kunnolla miettiä aihetta.

Eilen tuli viikko täyteen Oscarin kotiutumisesta. Jokaisena yönä nukuin sen kans vieraspatjalla keittiönpöydän ja hellan välissä, jotta sillä ei olis niin yksinäistä. Hyvä kun joinakin öinä mahduin kunnolla patjalle, sen verran halusi kissaherra tilaa. Eihän Oscar kovin iso ole, mutta kissalla on kissan tavat. Mulla on ollut itse asiassa kaksi patjaa päällekkäin, mutta silti aamulla on paikkoja kolottanut.

Oon aamulla ensiksi rapsuttanut Oscaria ja antanut uuden ruoan, sitten tehnyt omat eväät töihin. Salaatti on edelleen yhdistävä tekijä, eli kun mie pistän sitä leivän väliin niin Oscar haluaa myös vähän. Aika ahneesti se tarraa tassulla siihen ja hotkii menemään, ihan kuin ei paremmasta tietäis. Luulisin kissan kiinnostuvan enemmän niille tarkoitetuista herkkunapeista, mutta tämä on jättänyt suurimman osan syömättä. Ruoka rupesi maistumaan nenän auettua ja hajuaistin palattua ennalleen.

Viime päivinä on ollut luottavaisempi olo jättää

Oscar itsekseen keittiöön, kun tietää sen voivan paljon paremmin. Ja nukkuuhan se tosi paljon.
Eilen torstaina olikin kontrollikäynti Evidensialla, ja siellä kuultiin hyviä uutisia uusien verikokeiden ja muiden jälkeen. Vaikka miten haluaisin niin en millään muista kaikkea eläinlääkärin selittämää, mutta pääpointti on, että Oscar on viittä vaille terve. Eläinlääkäri kertoi olevan merkittävää, että tällainen kuin SAA-arvo oli nyt täysin normaali, lääkkeet on tehonneet toivotussa ajassa, ja että kissa näyttää uteliaalta ja kiinnostuneelta ympäristöstään.

Tällä hetkellä Osculla on vain kissanuhaa, se välillä aivastelee ja nenästä tulee hieman räkää. Lääkkeet käyvät vähiin, sillä sunnuntaina annetaan viimeiset. Jos Oscun nuha tokenee siihen mennessä, se pääsee näkemään karvakavereita. Muussa tapauksessa otetaan varman päälle ja odotetaan alkuviikkoon.

Ruokaseuraa.

Viime yönä varoin selkääni ja nukuin avovaimon ja Pojun kanssa. Aamulla Oscu kuuli mut ja alkoi maukua ja lyödä keittiön ovea, eli tylsää oli kerennyt tulla.
Hanna lähti äsken viikonloppureissuun, joten mie jännitän vuorostani Oscarin lääkkeen antoa. Meidän taktiikka on ollut, että Hanna on se paha mamma joka syöttää lääkkeet, sitten mie oon silitellyt ja kehunut, että hyvä poika.
Moni taksikuskikin muuten tietää, miten hankalaksi kissa saattaa tekeytyä tabletin nähdessään. Eiliset taksimatkat sujuivat suht nopeaa jutellessa Oscarin sairastumisesta.

Sillä välin olkkarissa...

Blogiviikko, keskiviikko: Lokakuun suosikit

Sain Minnalta idean kertoa tässä kuussa ihastuttaneista asioista :)

- Aloitan HoviHerkun vegehampparilla, joka taisi päästä kuvaan jo täytettynä. Oon ostanut niitä siihen nähden useasti, että vastahan ne ilmestyivät kauppoihin.

- Löysin sattumalta vegaanista Ichoc-suklaata hyvinvarustetusta ruokakaupasta. Pakkohan se oli ostaa pari levyä kokeeksi, enkä pettynyt. Suklaat maistuvat astetta tuhdimmilta kuin Fazer-merkkiset, ja auttavat näin munkin makeanhimoon nopeammin.

- Viimeisin kirppariostos on Anja Snellmanin runokirja Öisin olemme samanlaisia. Se oli hyväkuntoinen ja puhdas, 4e.

- Viimeisimmäksi jätin parhaan jutun, joka on Burton-merkkinen ruutupaita. Näin Kampissa merkkivaatealen, jonne syöksyin puhtaasta mielenkiinnosta. Eipä aikaakaan, kun olin sovittamassa tätä paitaa ja tykästymässä toden teolla, koska juuri tämän tyyppistä paksumpaa ruutupaitaa oon etsinyt. Mustiin farkkuihin yhdistettynä ihan super.

Blogiviikko, tiistai: Dumle-jäätelö

Daim, Omar, Marianne, Oreo, Kismet, Pätkis... Kaikista näistä on tehty jäätelöä. Arvatkaa mitä? Olen totta kai syönyt niistä jokaista, mutta yksi niistä tuotti suuren pettymyksen.

Sitten saapui Dumle-uutuus, jonka herkkusuu noteerasi välittömästi. Olen sellainen kuluttaja, jolle herkkumainokset jää mieleen ja sitten huomaan pohtivani, löytäisinkö sitä ostarin kaupasta vai odotanko, että sitä ilmestyy.

Marianne-jäätelöpuikko maistuu ihanasti siltä miltä pitääkin ja sen valkoinen kuorrute on loistava. Pätkis-jäätelön suklaan maku on sen verran kummallinen, että se jää suosituksitta. Entä Dumle? Sitkeähkön toffeekastikkeen maussa ollaan onnistuttu täydellisesti ja suklaa on lisätty pienenä hippuna. Kokonaisuus on sanalla sanoen ilahduttava. Makeaahan tuo on, mutta mie sain koko purkin tyhjenemään. 

Blogiviikko alkaa: 1. Heipat kaverisuhteelle

Hyvää maanantaita!

Olen haastanut itseni kirjoittamaan blogipostauksen jokaisena päivänä tällä viikolla. Aloitan jutulla, joka on häirinnyt mua edelleen, ja jonka toivoisin unohtuvan tänne purkamalla.

Viimeisin kerta kun joku ilmoitti päättäneensä kaverisuhteen mun kanssa, oli muutama kuukausi sitten. Sain messengerissä viestin, että tää tyyppi on pohtinut vähän aikaa kaveruuksiaan ja miten se kenenkin kanssa tykkää aikaa viettää. Olen kuulemma "ihan mukava tyyppi", mutta mahtaako sillä olla aikaa mulle. Kummaksuin, että miten niin onko aikaa, yleensähän me on istuttu yksillä tai syömässä, kuitenkin juteltu mitä nyt mieleen tulee. Yleisiä aiheita olivat musiikki ja kirjoittaminen, jotka on molemmille tärkeitä juttuja eri tavoin.
Tää ehdotti, että voitaisiin nähdä vaikka kahvilla ja jutella tästä, "Olis varmaan sustakin hyvä idea." Mie puuskahdin lukiessani, että vai pitäis siitä oikein jutella yhdessä. Kyllä mie jo tuosta osaan lukea, että oon jotenkin vääränlaista seuraa.
Olinkin ootellut, milloin saan kyseisen jätkän uuden numeron, kun viime tapaamisesta soitti messengerin kautta.
Tuli pakosti mieleen, että onko jätkä pyöritellyt dilemmaansa jo pitkäänkin, useamman kerran kun on nähty. Tai entä, jos kaveruus ois jatkunut? Toinen ois hiljennyt tuumailuineen.
Tapaus yllätti siksi, että tunsin jätkän rauhallisena elelijänä, ihan kuten itseäni pidän. Luulin olleen tarpeeksi yhteistä.

En mie tuota huvikseni märehdi, opin jotakin siitä. Oon muutenkin tullut varovaisemmaksi sen suhteen, kenelle mitäkin kerron. Tai millaisille ihmisille sovin kaveriksi/ystäväksi.
Muistan joskus aatelleeni, että on hyvä pyrkiä "kaikkien kaveriksi". Uskoin sen tarkoittavat sitä, että ei tuomitse tai lokeroi muita liikaa. Mutta ihan tiedostan, ettei musta ole mihin tahansa piiriin: mullakin on omat mieltymykseni ja tapani, arvoni ja heikkouteni. Eli sanoisin, ettei tarvitsekaan olla kaikkien kaveri, kunhan kunnioittaa muiden yksilöllisyyttä.

Lemmikit ovat perheenjäseniä

Mä aloittelin jo pari kertaa postausta päivitetyistä fiiliksistä, mutta sorruin rönsyilyyn. Pääpointti on, että fokukseni on ollut nyt kissojen sairastelussa ja niiden huolehtimisessa.
Koska en pysty keskittymään kunnolla moneen isoon asiaan kerralla, töissä oleminen on tuntunut oudolta. Lähteä kotoa ja toivoa, että kissat syövät, käyvät hiekkalaatikolla ja ovat toistensa kanssa nätisti. Mulle lemmikit on tärkeitä perheenjäseniä.

Pojun kanssa piti tehdä isoja päätöksiä: luottaako lääkkeen tehoon toivotussa ajassa vai varatako aika leikkaukseen. Mie en oo ollut vastuussa vastaavasta, eikä Hannakaan kyennyt tekemään nopeaa päätöstä. Leikkauksen jälkeen rahaa paloi edelleen eläinlääkärillä käymiseen uuden ongelman vuoksi.

Eeliksen nuhaoireet ei vaikuttaneet kovin pahoilta, mutta sen mielialan lasku sai mut surulliseksi.

Oscarin keuhkokuume tuli järkytyksenä. Mie aavistelin pahaa sinä iltana ja olin aivan poissa tolaltani. Kissa vietti yhteensä kaksi yötä eläinsairaalassa, ja se tiesi meille jännittämistä.

Nukuin keittiön lattialla viime yönäkin, koska oli mukavaa olla Oscun lähellä. Heräsin, kun joka paikkaan koski, vieraspatja ei tee mulle hyvää.
Oscar ei ole syönyt nyt kotona ollessaan, joten oli tarvis antaa sille ruokahalua lisäävää lääkettä. Se ei sujunutkaan multa hyvin, vaan Oscar sylki tabletin ulos. Kun tabletti jäi suuhun, pidin hellästi kisun suuta kiinni jolloin se nielaisi. Yrittäessäni antaa antibioottia Oscar käänteli päätään. Osa tabletista suli kissan suupieleen, lopun sai Hanna annettua hetken taistelun jälkeen.

Mulle tulee huono mieli kun näen kissojen sylkevän lääkkeitä. Tuntuu väärältä pakottaa, vaikka se on tärkeää. Kissat stressaantuvat siitä, Oscu varsinkin kuolaa, ja lääkkeen annon jälkeen ne katsovat pahasti. Jos kissa itse ymmärtäisi olla paikoillaan ja nielaista heti, vältyttäisiin liialta draamalta.
Oon muutenkin kaikkiaan ollut niin stressaantunut Pojun, Eeliksen ja Oscarin vuoksi, että lopulta oon kokenut melkoisia vihan tunteita. En siis kissoja kohtaan vaan sen, että jatkuvasti tapahtuu jotakin ikävää. Niin paljon turhautumista, huonosti nukuttuja öitä. Kaiken summana henkinen uupumus.

Voisinko millään toivoa, että epäonni loppuisi tähän? Oltaisiin terveitä henkisesti että fyysisesti. Oltaisiin iloinen perhe.
Istun sängyllä näpyttelemässä tätä kännykällä ja kohta haluan syventyä hömppäohjelmaan. Olen ansainnut sen tähän hetkeen.
Me muuten sovittiin että Hanna hoitaa kisujen lääkkeet, on parempi kun vain yksi ihminen tekee sen.

Eelis ja Oscar sairastavat

Juuri kun Poju rupesi virkistymään ja se päästettiin karvakamujen joukkoon, alkoi seuraava kissa aivastella. Huolestuin Eeliksestä, kun se muuttui apeaksi eikä leikkinyt muiden kanssa. Sen ruokahalu oli huono, vettä joi mieluummin lämpimänä.

Vein Eeliksen eläinlääkärin vastaanotolle viime perjantaina, ja sillä kerrottiin olevan 39,9 astetta kuumetta. Kissalta mitattuna moinen lukema tarkoittaa vielä normaalia kuumetta. Eläinlääkäri antoi lääkkeen pistoksena, ja seuraavasta aamusta alkaen antibioottia on annettu puolikas tabletti kerrallaan.
Kun Eeliksen vointi oli huonoimmillaan, se nökötti koko ajan sohvan nurkassa. Oli raskasta katsoa pikku kaverin niiskuttelua ja aivastelua. Koin tärkeäksi pitää sitä lämpimässä sylissä, jotta se tuntisi olonsa turvalliseksi.

Nyt viikon päästä Eelis on reipas, kulkee jaloissa ja viihtyy muiden kisujen kanssa. Lääkekuuri loppuu maanantaina.

Että mittee, Alvis?

Seuraavaksi (viikonloppuna) huomiomme kiinnittyi Oscariin, koska se aivasteli ja hengitti suun kautta. Oscullakin oli alakuloinen katse, ja se oli mieluummin itsekseen joko raapimapuun mökissä tai vessan lattialla.
Kun maanantaina Oscarin hengitys oli jatkuvaa rahinaa, eli vointi oli heikompi kuin Eeliksellä, soitin Evidensiaan. Sain ajan Vallilan eläinlääkäriin keskiviikolle. Juuri kun lopetin puhelun, Oscar yskäisi oikein kunnolla ja sen suusta tuli paksua limaa. Oli kysyttävä aikoja vielä samalle illalle jostain toisesta Evidensiasta, ja ainut mahdollisuus oli Kampin toimipisteessä.
Taas oli taksi alla sillä halusin saada viipymättä tietää, mikä Osculla on. Eläinlääkäri antoi pistoksena samat lääkkeet kuin Eelikselle, määräsi antibioottikuurin. Kuumetta ei ollut, vaan tulehdus kurkussa.

Seuraavana aamuna Hanna kertoi lääketabletin sulaneen vain suurimmaksi osaksi Oscarin suuhun. Iltapäivällä tapahtui käänne: Hanna soitti mulle, että Oscar yskii verta. Kauhistuin. Lähdin tulemaan kotia kohti seuraavalla metrolla. Otin taksin meidän ostarin kulmalta, Hanna ja Oscu tulivat mukaan, ajoimme päivystykseen Vantaan Tammistoon. Mulle iski pelko eläinlääkärin antaessa lisähappea kissalle, joka kuolasi rintansa märäksi ja hengitti ainoastaan suun kautta. Itkin tuolilla, Hanna otti kädestä. Eka tunti kului nopeasti siinä huoneessa. Annoin luvan ottaa näytteitä kissalta, ja niiden ansiosta selvisi keuhkokuume. Ei tavallinen, vaan vaarallinen keuhkokuume, jonka vuoksi kissa piti jättää yöksi Tammistoon happikaulurin kanssa.

Olin niin peloissani: Tulisiko yöllä puhelua Oscarin terveydentilan romahtamisesta? Puhelua ei kuulunut vielä. Hyvä. Työpäivä sujui kuitenkin hermostuneissa merkeissä, sillä keskittyminen oli takkuilevaa ja olin tietoinen saapuvasta yhteydenotosta. Se tapahtui aamupäivällä: Eläinlääkäri sanoi Oscarin hengittävän nenän kautta. Huojennuksen kyynel valui silmäkulmasta. Kisu hengitti kuulemma muutenkin paremmin, mutta sille oli iskenyt kuume. Se tarkoitti lisätarkkailua ja toista yötä eläinsairaalassa.
Taas odotin puhelimen soivan illalla tai yöllä, mutta sitä ei kuulunut. Olin positiivisemmalla mielellä, ajattelin Oscua paljon ja koitin pitää itseni rauhallisena.

Evidensialta soitettiin noin vuorokauden päästä. Oscun kuume oli laskenut, se oli ottanut happikaulurin itse pois, oli taas omaa tahtoa. Illalla haimme Oscarin takaisin kotiin laumansa luo. Sen eristyshuone on keittiö, jonka patterin viereen teimme pedin. Mie nukuin yön patjalla keittiön lattialla, koska halusin olla lähellä varmistamassa Oscun voinnin.

Tänään, perjantaiaamuna, Oscar kehräsi hurjasti mun kysellessä kuulumisia. Tein lyhyemmän työpäivän vahtiakseni toipilasta. Kotiin päästessäni menin heti keittiöön tervehtimään, ja siellä kuului ehkä hurjin kehräys ikinä, niin iloiselta Oscar näytti. Mie en saanut annettua lääkettä sille vuorollani, mutta Hanna antoi kaksi tablettia kotiutuessaan. Nyt tilanne on hyvä, pientä kuolaamista ja yskimistä lukuun ottamatta. Täytyy vain toivoa, että näiden koettelemusten jälkeen emme joudu kuskaamaan enää neljättä kissaa lääkäriin.

Ajatuksia kasvisruoasta

Oon tosi iloinen siitä, miten helppoa on löytää erilaisia vegevaihtoehtoja Helsingin ruokakaupoista. Tähän joku voisi todeta täältä löytyvän kaikkea, mutta toteaisin takaisin, että valikoima laajenee pikkuhiljaa.

Olen ihan innoissani kun ostarin K-Marketissa on helposti löydettävä tofu- ja soijatuotehylly. Sen vierestä poimin loogisesti vihannekset ja hedelmät.

Tänään lämmitin HoviRuoka vegehampparin, jonka sämpylä on samanlainen kuin "normipurilaisessa", ja pihvi on tehty soijasta. Vaikka hamppari onkin aina pikaruokaa, niin tämä ei voi olla epäterveellistä.

Voisin vannoa, että muutkin tahtovat välillä syödä kevyemmin. Mitä oon kuullut, niin kunnon lihaisasta ateriasta tulee raskas olo. Sitä paitsi raikas salaatti lautasen reunalla tekee kaikille hyvää.

Entä, jos halutaankin kokeilla "jotain erilaista". Jos ei välttämättä kaipaa lihaisaa makua, siitä vaan paistamaan Härkistä ja maustamaan se jauhelihamausteilla. Härkishän näyttää kypsältä jauhelihalta värinsä vuoksi.

Just sayin'!

Lohtua maanantaihin

Täytyy myöntää että kun herätys soi klo 4.00, ois tyyny kiinnostanut enemmän kuin mikään muu. Kävinkin iltapäivästä kaupassa hakemassa mässyä piristykseksi. Tuli maistettua Kanes-soodaa, josta oon kuullut vuolaita kehuja, ja ainakin lemon & dragon fruit on hyvää.

Syksyn myötä tulee pengottua huiveja ja lapasia kaapin perältä, kun on mukamas yllättynyt ekoista viileistä aamuista. Ostin Flying tigerista tällaiset lasten munakoisolapaset, jotka just ja just mahtuvat mulle:

Niin söpöt!

Kävellessäni metrolta kotiin kuuntelin Evelinaa. Se kiinnitti mun huomion alunperin biisillään Vuoristorataa, mutta mulla kestää sulatella Sushia. En ensinnäkään välitä JVG:stä ollenkaan, ja toisekseen kappale on jotenkin outo.

On hämmentävää kun tykkää jonkun artistin tuotannosta, mutta sitten kuulee yhden tai pari jollakin tavalla erottuvaa raitaa. Jos Him-soittolistaa kuunnellessani tulee Don't fear the reaper, mieluummin skippaan sen.

Pojulla on tänään onnen päivä, sillä se pääsi aamulla eroon tikeistä. Avatessani sille makkarin oven se tuli ulos varovaisen näköisenä ja tassutteli koko asunnon läpi. Karvakamut nuuskuttivat ahkerasti perässä. Aika äkkiä Poju hypähti raapimapuuhun, kuin ei tuntisi kipua ollenkaan. Tarvitsee vielä toppuuttelijaa, mutta kävely sujuu jo normaalisti.

Miten Poju voi?

Kuulostaisko vapaamuotosemmin kirjotettu postaus ihan ookoolta?

Pojun huone

Kun Poju kotiutui leikkauksen jälkeen, se tuotiin makkariin. Sängystä laskettiin toinen patja lattialle, niin ettei Pojun tartteis juuri hypellä ja rasittaa raajojaan. Sille tuotiin oma vessa patjan viereen.

Hanna antaa pikku potilaalle ekan lääkkeen juuri ennen töihin lähtöä, ja mie tuon lisää ruokaa ja vaihdan veden saapuessani. Sitten otan sen kaulurin pois, jotta kissa saa syödä hyvin ja jään viereen kunnes Hanna tulee. On tosi tärkeää, ettei Poju nuole tikkiä. Se lääkelaastari irrotettiin jo muutama päivä sitten, sitäkin ois ollut vaarallista nuolaista.

Kaipaako Poju kavereita?

Mie pelkäsin kisulle tulevan tylsää yksikseen, koska vähintään pari viikkoa täytyy täällä pitää tikkien takia. Sen ilme muuttuu, kun kaulurin laittaa takaisin syönnin ja pesun jälkeen, mutta pysyy rauhallisena ja antaa hoitaa ja silittää. Meidän kanssa Poju näyttää viihtyvän, mutta Alvis sai nenilleen. Ei siitä tappelua tullut, Poju vaan näytti reviiritietoiselta. Kaipa kivut ja oudot tuntemukset lonkassa saa sen varuilleen.

Tänään Alvis kävi toisen kerran huoneessa, kytättyään aikansa oven takana. Poju seurasi vierestä miten kaveri nuuski joka nurkkaa, ne ei ottaneet kontaktia ollenkaan. Muutkin kuuntelee oven takana, mutta ne ei ole änkeämässä sisään.

Katse eteenpäin

Aateltiin Hannan kanssa pitää kotiviikonloppu, niin voi olla hyvän aikaa kaikkien kissojen kesken. Muut kolme on tehneet ilkeyksiä osoittaakseen huomion tarvetta.

Maanantaille on varattu aika Pojun tikkien poistoon. En osaa sanoa uskaltaisko Pojun päästää silloin edes hetkeksi muualle tassuttelemaan, sillä ollaan varovaisia leikkaushaavan paranemisen suhteen. Tällä hetkellä on tärkeää olla seurana ja antaa huomiota.

Pyörävaras!

Olin rupeamassa äsken päikkäreille, kun Hanna huhuili oven takaa pyykkituvalta tultuaan, että mun pyörä on varastettu. Heti olin ylhäällä, että mitä v####?!
Ensimmäinen ajatus oli, että mun omaisuutta on viety. Pyörä, joka talutettiin vain pari viikkoa sitten taloyhtiön pikkuiseen varastoon. Meidän avaimet eivät käy muiden varastojen oviin, Hanna kävi heti tarkistamassa.
Tiedän kyllä pyöriä varastettavan, tuntuu olevan tosi yleistä. Mua suututtaa lähinnä se, että mitä ilmeisemmin siis joku tämän talon tyyppi on ollut asialla. Käsittämätöntä miten kehdataan tehdä moista, kun pitäisi sen verran pystyä luottamaan naapureihin.

On kaikki niin kuin ennenkin

Poju tuhisee Hannan kainalossa,

Eelis pissasi eteisen matoille,

mie lisään runon runoblogiin.