Tuunattu maihari

Tilasin maastonvihreän maiharitakin H&M:ltä lähes neljä vuotta sitten, kun vielä opiskelin opistossa. Muistan sovitelleeni sitä asuntolassa ja pohtineeni, että se on kokoa liian iso. En ole kuitenkaan välittänyt "viasta", vaan takki on ollut ahkerassa käytössä.

Taakse ilmestyi pieni repeämä ja sisäpuolen kiristysnauha katkesi jo vähän aikaa sitten, ja takki on näyttänyt liian isolta ilman kiristystä. En ole viitsinyt ostaa uutta takkia, kun sen isompaa ongelmaa ei ole.

Pyysin Hemaa korjaamaan nämä viat. Samalla pyysin maalaamaan selkään rauhanmerkin, sillä se on ihan mun juttu.

Tältä näyttää maihari tuunauksen jälkeen, olen tosi tyytyväinen:

Eli näitä tekstiilimaaleja saa myös kangaskaupasta. Rauhanmerkki piti kuulemma maalata pariin kertaan. Se on mun mielestä hyvä hieman rosoisen näköisenä. 

Tässä näkyvät paikkaukset on hoidettu ihan kankaalla, jossa oli liima valmiina. Eli ei kun vaan leikkaamaan ja läimimään haluttuun kohtaan. Suosittelen varsinkin vaatteelle, jonka kangas voisi ratketa lisää ommellessa.

Kuvat: Hema

Helsinki Ink 2016

Nyt on todettu, millaista on käydä tatuointimessuilla Helsingin Kaapelitehtaalla. Siis niiden viimeisenä päivänä, n. klo 13-16.30.
Alkuun totesin olevan "yllättävän vähän porukkaa", mutta luulen suurimman osan käyneen jo ekana päivänä. Toisaalta oli helppo kiertää pisteeltä toiselle, kun ei oltu ihan toisissamme kiinni.
Aika extempore juttu tämäkin oli, koska sain tietää koko asiasta vasta perjantaina, jolloin tapahtuma alkoi. Mutta tatuoinneista ja niiden tarinoista kiinnostuneena, olihan tämä joskus nähtävä.
Mulla ei ollut alunperinkään tarkoitus ottaa uutta kuvaa messuilla enkä sitten ottanutkaan. Mieluummin suunnittelen pienenkin tatuoinnin hyvin artistin kanssa, jolloin olen varma sen väreistä, yksityiskohdista sekä sijainnista (hinnasta puhumattakaan).

Ilostuin kun avovaimo tuli tapahtumaan mukaan. Se sai fiilistellä tatuointikoneiden surinaa ja nähdä kiinnostavia tyylejä samalla, kun itse pohdin omaa tatuointikuumettani. Hannalla on ensi viikolla aika ekalle kuvalleen, ja kylläpä se odotus on ollut hyvän aikaa aistittavissa. Mun Samu Sirkkaa väritellään vielä myös ensi viikolla, eli peitetään alle jäänyttä kuvaa tehokkaasti.

Mulla ei ole kuvia kyseisiltä messuilta, sillä jätin kännykän tarkoituksella narikkaan. Halusin katsella ihan rauhassa. Oli kovasti old school- artisteja, joku teki selkeästi eniten mustaharmaata, ja sovussa seassa joidenkin pisteillä nähtiin super värikkäitä new school- töitä ja luonnoksia. Mulle vahvistui oma mieltymys näihin värillisiin tatuointeihin: niillä ilmaisen leikkimielistä puolta itsestäni ja sitä nautiskelijan luonnetta, joka muutenkin heti huomataan muhun tutustuessa. Kun on väriä ihossa, on sitä aina mukana. Sitä paitsi vaatteita päälle valitessa aina sanon, ettei saa olla kokomustaa, vaan pitää olla joku väripilkku.

Jotakin konkreettista tarttui kuitenkin käteen, eli kolme paitaa ja yksi kirja. Esittelen ne tässä, ovathan ne kaikki hyvin valittu.
Tämä kirja osui erityisesti silmään, koska se kertoo naisten tarinoita niiden tatuointiensa takaa. Jaksan varmasti lukea kerta toisensa jälkeen. Harmaassa t-paidassa on old school- tyylinen nainen, ja jotakin "naispaitaa" olen etsinytkin.

Belitz-Henriksson, Oja&Ranta; Naisen iholla; Tammi.

T-paita: Liquor Brand ("Kestäviä ja laadukkaita vaatteita", kehui myyjä.)

Jo aiemmin ostamani neule kevät/kesälle: Saints&Mortals

Pantteritoppi: Liquor Brand

Musta, pehmeä t-paita: InkAddict

Suosikkiostoksia

Alkuviikosta tallustelin kaverin kanssa siellä täällä Helsingissä, ja kaikki ostokseni ruuasta lähtien olivat ihan extempore juttuja. Se kertoo tietysti siitä, että nautin olostani ja tykkään hupsutella näin tyttöjen kesken. (Siispä odottelen kesää, jolloin on paljon energiaa kävellä ja kurkkia joka liikkeeseen.)
Tällä kertaa hauskin ostos oli kissatyyny (day). Näitä on ainakin neljää erilaista vaihtoehtoa. Materiaali on hassun tuntuinen ja kuvat realistisia. Valitsin sen söpöimmän, eli kissan naaman muotoisen.

Alennuksessa 10e.

Toisena päivänä unohdin avaimet kotiin ja mulla oli vähän aikaa tuhlattavana, ennen kuin muru pääsi töistä. Odotellessa kipaisin Kaisaniemessä sijaitsevaan Eurokauppaan. Keräsin syliini hyvän viuhkallisen postikortteja sekä puisen laatikon, jossa säilyttää saamiani kortteja.

Saatavilla eri kokoisina.

#hemmottelua

Istun himassa sohvalla kissojen keskellä, colleget jalassa ja ootan, jos vielä katsottaisiin joku noista leffoista, jotka ostin viikolla kirpparilta.
Voi kun meidän kukat on nuupahtaneet jo. Olin niin iloinen niistä, että onpa mukava katsella.

Kävin klo 14 kampaajalla Myllypurossa. Lyhennettiin mun otsatukkaa ja kammattiin jakaus siististi sivulle, latvoja siistittiin. Sain myös päänahkaa kosteuttavan tehohoidon hieronnan kera. Rupesi ihan ramaisemaan, niin rentouduin.
En ole värjännyt enää tämän vuoden puolella, koska olen tykästynyt tähän luonnolliseen lookiin. Tyvikasvu leviää jo hyvinkin, eikä se enää häiritse.

Kampaaja suositteli mulle näitä kahta tuotetta; Cutrinin hiuspuuteria volyymin lisäämiseksi sekä Sebastianin kuivashampoota, joka pelastaa laiskempina aamuina.

Alkuillasta käytiin Hannan kanssa moikkaamassa sen tuttuja Kampissa. Join yhden lonkeron ja kuuntelin, mitä ne ovat Helsingissä touhunneet.

Porukan jatkaessa kaupunkiseikkailuaan Hanna ehdotti Finnkinossa käyntiä. Katsoimme #Onnenonkijan, joka oli ehkä lähinnä mun toive. Suuri sali tuli lähes täyteen, ja oli huvittavaa kuulla muiden hörähtelyjä hauskoissa kohtauksissa. Elokuva oli mielestäni parempi, kuin mitä kriittiset arvostelut ovat antaneet ymmärtää.

Mun teki kovasti mieli fiistellä kevättä ja kävellä kaupungin halki. Otin Hannaa kädestä ja kuljetin sen Narinkkatorin, Varsapuistikon, Hakaniemen ja Vaasanaukion kautta Kalasatamaan, josta nousimme metroon.
Kalasataman metroasemalla on vieläkin näitä teoksia:

Olipa hyvä päivä. Entä sulla?

Makoilen ja odotan Nukkumattia. Miksiköhän ei malta ruveta nukkumaan? Ehkäpä siksi, että tietää olevan luvallista valvoa, vaikka sitä olen harrastanut pitkin viikkoa. Sama juttu, kuin jos olisin syönyt jo puoli pussia karkkia, ja sitten syön loputkin vain, koska "ne vaan on hyviä".

Ajattelen, kuinka perjantai sujui. Huomaan ottavani jotain opikseni;
Herätessä olin todella väsynyt liian vähäisestä nukkumisesta, ja olisin vain halunnut pyörähtää kerälle kuten kissa. Olin henkisestikin uupunut. Työskennellessäni yksin tulin ajatelleeksi päätäni vaivaavia asioita ja manailin niitä mielessäni.
Sitten pari ystävällistä henkilöä jututti mua kesken askareideni. Vastailin mielelläni ja kuulostin iloiselta. Mitä opin: hyväntuulisuus tarttuu, siinä missä negatiivisuuskin.
Kun vastaan tuli yhä tiheämmin tervehtiviä tyyppejä, unohdin ajatukseni väsymyksestä. Lopulta sain työni tehtyä hyvin, vaikka alkuun luulin epäonnistuvani täysin.

Katsoessani tätä kuvaa ajattelen, että lyhyt otsis on mun juttu. Tarvitsen kasvoilleni "kehykset".

Kotimatkalla jaksoin väistellä ohikulkijoita, joita ei kiinnostanut katsoa eteensä. Kotiin tultuani kävin heti suihkussa ja keksin jotakin syötävää, ja hetken huilattuani kävin varaamassa ajan kampaajalle (Päätin, etten enää viitsi puhallella poskipäitä hipovaa otsatukkaa pois edestä).
Vähän puoli kuuden jälkeen saavuin kaverin luokse katsomaan tämän uutta asuntoa. Siinäkään kohtaa en kiirehtinyt kotiin lepäämään, vaan naurahtelin ja muistin pyytää apua takkini korjaamiseen sekä tuunamiseen.

Tavallisesti en enää torkuta arkiaamuina, vaan nousen ylös enempiä mutisematta. Tahdon loihtia itsestäni asiallisen näköisen, enkä muistella pehmeää vuodetta. Sen haikailu latistaa mun mieltä ja tehokkuutta, kuten happamien ilmeiden katseleminenkin tekee, olipa ne omia tai muiden.

"Olavi on niin iso, että se voi olla myöhässä".

Totesin juuri, että lemppari artistin keikalla käyminen on kuin urheilusuoritus: kun yhtenään heiluu, taputtaa, hyppii ja hilluu, kuluu ihan varmasti hyvä määrä kaloreita.

Kävin kuuntelemassa Olavi Uusivirtaa Virgin Oilissa. Kyseinen mestahan on loistava keikoille, koska siellä näkee pöydistäkin hyvin lavalle. Ei tarvitse sulloutua väkijoukkoon, vaan voi nauttia musiikista istuen rauhassa.
Itse en mitenkään malttaisi vain istua paikallani Olavin esiintyessä. Aina olen halunnut tanssahdella ja lantio on pyörinyt, eli "tanssin vaikka en osaa".
Reeberbahn on muun muassa biisi, jossa käsi nousee aina ilmaan kertsin alkaessa. Taon sormilla ilmaa ja olen täysillä hetkessä mukana. Tiedostin sen mahdollisen haitan ja ärsyttävyyden nyt, kun siinä lavan edustalla kuunneltiin tosi tiiviisti ja hillitysti.

Listaankin tähän kaikki keikkadiggarikummajaiset, joiden vuoksi huomio herpaantuu:
1) Bestikset: kaksi kaverusta, jotka jossakin etualallasi kikattelevat keskenään pelleillen ja selfieitä räpsien.
2) Rakastuneet: toisiinsa liimautunut pariskunta, katselevat toisiaan tiiviisti ja osoittavat rakkauttaan unohtaen muiden läsnäolon.
3) Tuuppijat: ne vieressäsi fiilistelevät tyypit, jotka ilmeisesti huomaamattaan mätkivät sinua kylkeen olkalaukun kanssa tai ilman.
4) Kuvaajat: taltioivat keikkaa älypuhelimella, videota tai kuvia. Pitävät kännykkää päänsä yläpuolella, niin että pian huomaat seuraavasi keikkaa siitä.
5) Kiilaajat: ohitsesi puskevat tyypit, jotka pyrkivät lähemmäs lavaa joko itsekseen tai kaverin kanssa, jota pitää tiukassa otteessa.

Kunniamaininta menee seuraavalle: keikkadiggari, joka juo alkoholia heiluessaan biisin tahtiin. Tämä tyyppi ei malta viedä lasia pois, vaan laskee sen lattialle. Sitten lasi menee rikki, jolloin lasinsirut nitisevät lattialla tahmassa.

Bongasin kaikki viisi mainitsemallani keikalla, mutta en läikkynyttä alkoholia.
Itse en tahdo juoda tuolloin, koska en tahdo olla humalassa.

Olavi-sarjakuvaa julkaistiin netissä uusinta levyä odotellessa, ja nyt se on painettu kokonaisuudeksi. Ostin valmiiksi signeeratun lehden kivalta oheistuotemyyjältä:

Liian kiltti

Mua on sanottu aina kiltiksi, usein liiankin kiltiksi. No, olen vain halunnut olla ystävällinen. En ole juurikaan puntaroinut, olenko nyt liikaa vai juuri sopivasti, hyvänen aika. Mielestäni ihmisen perushyveisiin kuuluu toisten auttaminen, varsinkin jos se ei ole itseltä pois. Mua avunpyynnöt ovat harvemmin satuttaneet.

Ajatellaan vaikka, että joku kavereistani pyytää multa kympin lainaan. Jos lompakossa sattuu olemaan sen verran käteistä, toki heitän lainamassit käteen. Täytyy luottaa kaveriin: raha palautuu mulle heti, kun tälle on mahdollista. Jos menee kauemman aikaa, saan kyllä kuulla siitä.

Käyttäisin mieluummin sanaa reilu. Termi liian kiltti kuulostaa jo pahalta, koska liika on liikaa. Aivan kuin olisin tehnyt jotakin väärää.

Siispä olen naiivi, kun lupaudun ja uhraudun helposti? No ei. Ymmärrän muiden avuntarpeen. Sitä paitsi itselläni on joissain asioissa suuri kynnys pyytää jeesiä, joten jollain muullakin saattaa olla. Toisaalta, minä saan apua sitten vastavuoroisesti. Se kuuluu ystävyyteen ja perheen sisäisiin suhteisiin.

Toinen näkökanta: En ole ihan niin hyvä ihmistuntija kuin haluaisin, ja on mun hyväsydämisyyttä käytetty hyväksi, mutta eikö pitäisi soimata sitä hyväksikäyttäjää?
Kun olen vastannut toisen ihmisen likaiseen oveluuteen hymyllä, olen tiedostamattomasti tehnyt virheen. Kun taas vastapuoli on ollut toiminnastaan tietoinen.
Kyllähän minä opin varovaisemmaksi, mutta kiero ihminen on satuttanut itseään unohtamalla toisen kunnioittamisen.
Kunnioitus on kaiken perusta.