Päiväni Kalliossa

Mä näin yöllä unta, että hukkasin lompakkoni. Olin siitä tosi huolissani ja hätääntynyt. Tämä skenaario olisi voinut ihan hyvin käydä tänään toteen...

Aamu alkoi lenkillä lähimaastossa. Tunsin, miten aurinko alkoi toden teolla lämmittää.

Parin tunnin päästä: Mulla oli repussa odottamassa 10 postikorttia, joita varten kävin hakemassa postimerkkejä. Postitoimiston tyyppi avasi eteensä kansion esitelläkseen kokoelmaa. Ääni muuttui nyrpeäksi mun todetessa, että terveiseni menevät ulkomaille. Se lätkäisi 10:n merkin setin pöytään ja ilmoitti hinnan kysymättä, olisiko kyseinen mulle mieluinen. Maksoin ja kiitin. Asiakaspalvelunhan ei pitäisi olla niin vastahakoista sitä tekevälle, mutta en sano mitään.
Bussikuskit saattaa kyllä jättää tervehtimättä, vaikka yleisönosastoilla maristaan, että niitä pitäisi työtään tekevinä moikata.

Astuessani sisään Silvopleehen näin buffetpöydän ääressä pisimmän jonon kuin koskaan. Mahassa taisi tuntua jotain, niin innoissaan katselin päivän tarjontaa. Bataattiranskalaisia, kikhernesalaattia, hieman tulista tofupaistosta... Niillä maha tuli täyteen. Onneksi oli istumapaikka ystävällistä naista vastapäätä: se totesi, että ympärillä olevia tuoleja on merkattu varatuiksi takeilla.
Himoitsin raakakakkua jälkkäriksi. Se palanen ei tullutkaan suosiolla lautaselle, vaan vähäsen mureni alapuolella rivissä olevien pullojen päälle. Sori.

Kapusin Porthaninkatua pitkin Kallion kirjastoon. Kaivelin Härkösen ja Statovcin repustani ja laitoin ne palautushihnalle. Samassa innokas kirjaston tyyppi tuli viereen puhumaan, että "Ei siinä hihnalla saa olla muita kirjoja, kato ota tuo yks pois ja sitten piippaat tuon toisen ensin. Se on helppoa." Minä mutisin että joo, tiedän, se vaan sattui olemaan siinä...
Kirjahyllyjen välissä heilutin kättä kuin helleviuhkaa. Nappasin pakostakin yhden Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelman, pyörähdin ympäri ja valitsin yhden ohuen Tuomas Kyrön romaanin.

Astellessani loivaa alamäkeä Viidennellä linjalla näin sumean ikkunan, jonka yläpuolella luki Femma. Osuva nimi, mietin. Menin kyseiseen pieneen baariin ja pyysin 12 senttiä punaviiniä. Istuin tummalle nahkapenkille. Mun oikealla puolella istui mua vähän vanhempi nainen läppäri edessään, vasemmalla kolme vanhukseksi luokiteltavaa, jotka juorusivat keskenään ja selasivat iltalehtiä. Edessä seinään kiinnitetty tv, josta näkyi Kummeleita ilman ääntä; hiljainen musiikki soi taustalla. Luin kolme lukua Kyröstä.
Postasin Instagramiin kuvan viinilasista ja kirjasta. Onhan se eräänlainen saavutus käydä baarissa keskellä päivää. Sen jälkeen huomasin saaneeni jännän mailin. Mua rupesi jännittämään niin paljon, että katsoin parhaaksi poistua kadulle.

Poikkesin kirpparille mutten ostanut sieltä mitään. Vegekaupassa oli tukalan kuuma. Sieltä ostin kokeiluun ravintohiivahiutaleita ja karkkia.
Punaviinissä on se erityinen puoli, että sen jälkeen tekee mieli suklaata. Niinpä poikkesin vielä Kurvissa kaupassa. Suljin repun huolimattomasti mutta pian huomasin asetella ostoksiani paremmin, jolloin lompakko asettui hyvään kulmaan. Mä oon kerran hävittänyt passini siten, että se on päässyt luiskahtamaan lötkömmästä laukusta. Sitä en oo unohtanut.

Kesäloman alku

Heipä hei, päiväkirja. Mulla on ollut varsin tehokas kesäloman alku, ainakin rahan kulutuksen suhteen...

Lauantaina halusin shoppailemaan Itikseen. Mulla oli ihan lista, mitä pitäisi tai olisi kiva löytää, lyhyt mutta kuitenkin. Koska bussi kiiti sopivasti nenän edestä, päätin kävellä suht lyhyeksi arvioimani matkan (eihän pysäkille voi jäädä odottamaan seuraavaa bussia, jos penkillä istuva mies löyhkää kuin ei olisi käynyt viikkoon suihkussa.) Tunsin itseni reippaaksi, vaikka tulikin jano. Ehdin yli puolenvälin matkaa, kun bussi ohitti mut Itäkeskukseen mennessään.
Punakkuusastettani pähkäillen tilasin saman tien kahvilasta raikkaan ja ihanan kylmän smoothien.

Ensimmäisessä vaatekaupassa sovitin mama jeanseja. Kokoa 40 olevat farkut menivät jalkaan mahaa sisään vetäen, mutta niissä ei ois voinut nostaa jalkaa kunnolla. Siispä nappasin saman malliset, seuraavan koon farkut ja ostin ne sovittamatta.
Joissakin vaatekaupoissa oli esillä mulle ihan väärän mallisia vaatteita, joten ne kävelin hetkessä läpi. Sitten bongasin pitkän mallisen, oranssin topin hienolla mandalakuviolla. Toppi oli runsaamman oloinen ollakseen kokoa s, peilin edessä se näytti mulle sopivalta. Astelin topin sekä sukkapaketin kanssa kassalle.

Askartelukaupasta ostin muutaman postikortin, korvisten lukkoja ja tarroja. Juttelin myyjälle, että on kiva haalia värikkäitä kortteja kun kerran harrastan postcrossingia, mutta myyjä totesi vain: niin, ihan nättejä on. Tiedätkö sen tunteen, kun huvittaa avata suunsa jollekin tuntemattomalle kuten kassahenkilölle, ja sitten petyt, kun se ei vastaakaan? Tulee lähinnä mieleen että "Sori, kun yritän olla sosiaalinen. Minä, niin helposti omaan kuoreeni käpertyvä."

The Body Shopissa luki ALE siellä täällä: astuin sisään, tykästyin vadelmaiseen kausituoksuun, ja maksoin yhdestä voidepurkista.

Tulos: en ostanut shoppaillessani mitään, mitä laatimassani listassa luki. Pisteet hetkessä elämiselle.

Kotona vaihdoin heti uudet vaatteet päälle. Ai että kun ne sopivatkin hyvin. Menin vaimon eteen pyörimään, että kato nyt mua.
Kävin läpi mun kaksi korurasiaa. Asettelin korviksiin niitä juuri ostamiani lukko-osia. Heitin pois joitakin epämääräisiä korviksia. Sitten rasiat olivat järjestyksessä. Rasti seinään.

Kirjoittelin postikortteja. Tällä kertaa kirjoitin osoitteita mm. Britteihin, Puolaan ja Intiaan. Pakko käyttää heti uusia tarroja. Oon aika varma, että vielä 20 vuoden päästä liimailen samanlaisia iloisia tarroja, ja tunnen suurta mielihyvää.

Olin hankkinut vaimolle yllätyksiä, mukaan lukien vadelmaisen voiteen. Ojentaessani pussin vaimolle, sain suuren kiitoksen ja suuren hymyn.